Alaviite
d Sivut 5, 6 teoksesta The American Students Blackstone – Sir William Blackstone, ritari, Commentaries on the Laws of England, huomautuksin jne., kirj. George Chase. 4. painos, julk. Baker, Voorhis ja Co., New York, 1938.
Edelliseen liittyy lakit. tri Thomas M. Cooleyn A Treatise on the Constitutional Limitations (Tutkielma perustuslaillisista rajoituksista), 2. osa, 4. painos, s. 966–969, julk. Bostonissa v. 1927, josta luemme:
”Se, mikä ei ole laillista Amerikan minkään perustuslakien mukaan, voidaan esittää näin:
”1. Mikään uskonnon perustamista koskeva laki. . . .
”2. Uskonnollisen opetuksen pakollinen kannattaminen verotuksella tai muuten. . . .
”3. Pakollinen käynti uskonnollisessa jumalanpalveluksessa. Sitä, jota ei halu eikä velvollisuudentunto johda olemaan uskonnollisissa seremonioissa, ei valtio saa pakottaa siihen. Valtion alaan kuuluu saattaa pakolla voimaan, sikäli kuin se havaitaan käytännölliseksi, velvoitukset ja velvollisuudet, joiden alainen kansalainen saattaa olla tai jotka hänellä saattaa olla toisia kansalaistovereitaan tai yhteiskuntaa kohtaan, mutta ne, jotka johtuvat asianomaisen itsensä ja hänen Luojansa välisistä suhteista, tulee omantunnon kehotusten eikä ihmisten lakien määräämien rangaistusten pakottaa omaksumaan. Koska kaiken todellisen palvonnan täytyy olennaisesti ja välttämättömästi olla luomuksen Luojalle vapaaehtoisesti osoittamaa kunnioitusta ja kiitollisuutta, niin inhimilliset lait ovat ilmeisesti riittämättömät herättämään tai pakottamaan niitä ulkonaisia ja vapaaehtoisia tunteita, joiden se on aiheutettava, ja ihmisten rangaistukset voisivat pakolla korkeintaan aikaansaada hyödyttömien muotomenojen noudattamisen, jotka haluttomasti suoritettuna ovat yhtä arvottomat osanottajille ja vailla kaikkia tosi palvonnan peruspiirteitä.
”4. Omantunnon määräyksen mukaisen vapaan uskonnonharjoituksen rajoitukset. Minkään ulkonaisen mahdin ei tule asettua äärellisen olennon ja Äärettömän väliin, kun edellinen koettaa osoittaa asiaan kuuluvaa kunnioitusta ja tavalla, mikä miellyttää hänen omaatuntoaan ja arvostelukykyään sopivana hänen suoritettavakseen ja otollisena sen kohteelle. . . .
”5. Uskonnollisen vakaumuksen ilmaisun rajoitukset. Harras uskova pitää tavallisesti velvollisuutenaan mielipiteittensä levittämistä ja käsitystensä viemistä toisille. Tämän oikeuden riistäminen häneltä merkitsee sitä, että häneltä otetaan valta tehdä sitä, mitä hän pitää pyhimpänä velvollisuutenaan.”