Jehovan todistajain vuosikirja 1980
Miljoonat ihmiset toteavat nykyään olevansa ’ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa’. (Ef. 2:12) Vaikka ihmiset ovat esittäneet tällä vuosisadalla loistavia lupauksia paremmasta tulevaisuudesta, he eivät enää tohdi toivoa näkevänsä maailman sekavien olosuhteitten korjautuvan. Maailman henki on tempaissut heidät mukaansa, ja heistä on tullut välinpitämättömiä, masentuneita ja kyynisiä. Pettyneinä monet turvautuvat väkivaltaan, huumeisiin, sukupuoliseen moraalittomuuteen, rikoksiin ja jopa itsemurhaan. Niinpä Uudesta-Seelannista tulleessa raportissa sanotaan: ”Koskaan ihmiset eivät ole olleet niin turmeltuneita, niin tyytymättömiä ihmishallitukseen.”
Mutta on olemassa merkittävä poikkeus. Noin kahteensataan maahan ja merensaareen on hajaantuneena yli kaksi miljoonaa henkeä käsittävä ihmisjoukko, jolla on ’elävä toivo’ tulevaisuuden suhteen. Miksi? Koska heillä on ehdoton usko Luojan kykyyn ja halukkuuteen oikaista asiat omana määräaikanaan. Ja heillä on täysi syy uskoa, että tämä määräaika on käsillä. Keitä he ovat? He ovat Jehovan todistajia. He ovat kokeneet omassa elämässään seuraavien henkeytettyjen sanojen täyttymyksen: ”Täyttäköön Jumala, joka antaa toivoa, teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskoessanne, jotta toivo olisi teissä runsaana pyhän hengen voiman ohella.” – Room. 15:13; 1. Piet. 1:3.
HEIDÄN TOIVONSA
Heidän toivonsa perustuu Jumalan varmoihin lupauksiin. Mitä Jumala on luvannut? Hänen lupauksensa tulevat esiin hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, sanoista, jotka hän puhui täällä maan päällä ollessaan, ja siinä rukouksessa, jota hän opetti seuraajiaan rukoilemaan: ”Meidän Isämme taivaassa, olkoon sinun nimesi pyhitetty. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Tässä hän antoi kristityille aihetta toivoon. (Matt. 6:9, 10; 7:7) Näitä anomuksia esittäessään kristityt odottaisivat uskossa Jumalan nimen kunniaansaattamista, vanhurskauden riemuvoittoa ja uskonnollisen ulkokultaisuuden ja kaiken muun pahuuden poistamista maan päältä.
Niin, Jumalan tahdon tapahtuminen maan päällä merkitsee sitä, että Jumala ”on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva”. (Ilm. 21:4) Nämä sanat lupaavat todellisuudessa ikuisen elämän täydellisyydessä ja onnellisuudessa paratiisimaassa miljardeille Aadamin jälkeläisille, sekä eläville että kuolleille. Sitä paitsi näiden lupausten toteutumisaika on käsillä. Se nähdään sellaisten profetioiden silminnähtävästä täyttymyksestä, jotka esitetään Matteuksen luvuissa 24 ja 25, Markuksen 13. luvussa, Luukkaan 21. luvussa sekä 2. Timoteuksen kirjeen 3:1–5:ssä ja Ilmestyksen 6:1–8:ssa.
Jotta kaikki suru ja kyyneleet katoaisivat, tarvittaisiin myös omaisten palaamista takaisin haudoista. Niinpä meille esitetäänkin toivo ”kaikkien muistohaudoissa olevien” ylösnousemuksesta, ”sekä vanhurskaiden että epävanhurskaiden”. Tämän toivon vuoksi kristityt eivät sure niin kuin muut. – Joh. 5:28, 29; Apt. 24:15; 1. Tess. 4:13.
LUJA PERUSTA TOIVOLLE
Miksi Jehovan todistajat voivat olla niin luottavaisia kristillisen toivonsa suhteen? Ensiksikin siksi, että Jehova Jumala, Luoja, on todella olemassa. Koko hänen näkyvä luomakuntansa todistaa siitä; eikä se todista ainoastaan hänen olemassaolostaan, vaan myös hänen varsin monista suurenmoisista ominaisuuksistaan, kuten hänen viisaudestaan, voimastaan ja rakkaudestaan. (Room. 1:20) Lisäksi se, mitä hänen Sanassaan kerrotaan hänen toimenpiteistään ihmiskunnan suhteen, todistaa, että hän on uskollinen Jumala, että hän ei yksinkertaisesti voi valehdella. (Tiit. 1:2; Hepr. 10:23) Sen tähden kristityt saavat ’voimakasta rohkaisua tarttuakseen eteensä asetettuun toivoon’. Jehova Jumala täyttää sen, mitä hän lupaa. – Hepr. 6:18.
Juuri se, mitä Jehova Jumala on tehnyt lupaustensa täyttämisen hyväksi, antaa kristityille lisäperustan lujaa toivoa varten. Ennen muuta siihen kuuluu se, että hän lähetti Poikansa maan päälle kuolemaan meidän syntiemme tähden. Koska ihmiskunta oli myyty synnin ja kuoleman orjuuteen Aadamin synnin välityksellä, synnin ja kuoleman orjuudesta täytyi tehdä loppu, jotta voisimme nauttia ikuisesta elämästä Valtakunnan suomissa olosuhteissa. (Room. 5:12) Tätä varten Jumala ”antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä”. Siitä lähtien Jumala on suorittanut lisävalmisteluja Valtakunnan siunauksia silmälläpitäen kutsumalla ja valmentamalla 144000 Jeesuksen voideltua seuraajaa olemaan yhdessä hänen kanssaan ’Aabrahamin siementä’, joka tulee siunaamaan koko ihmiskunnan. – Joh. 3:16; Gal. 3:16, 29; Ilm. 14:1; 20:6.
TOIVON VOIMA
Toivo ja usko liittyvät läheisesti yhteen. Mutta olisi erehdys pitää toivoa vain yhtenä uskon piirteenä. Raamatunkirjoittajat erottavat nämä kaksi toisistaan esimerkiksi 1. Korinttolaiskirjeen 13:13:ssa: ”Nyt kuitenkin pysyvät usko, toivo, rakkaus, nämä kolme.” Usko antaa toivolle sisällyksen, kuten luemme: ”Usko on sen vakuuttunutta odotusta, mitä toivotaan.” Toisaalta toivo vahvistaa uskoa. – Hepr. 11:1.
Toivo piti yllä entisajan uskollisia miehiä. Epäilemättä se profetia, jonka Jehova Jumala esitti Eedenissä, antoi Aabelille toivon perustan: ”Minä panen vainon sinun [Käärmeen] ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.” Tämän lupauksen perusteella apostoli Paavali saattoi kirjoittaa: ”Sillä luomakunnan [ihmismaailman] harras odotus ikävöi [vaikkakaan ei tietoisesti] Jumalan lasten [Kristuksen voideltujen ruumiinjäsenten] ilmi tulemista. Sillä luomakunta alistettiin turhuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan alistajan toimesta, sen toivon varaan, että itse luomakuntakin vapautetaan turmeltuvuuden orjuudesta Jumalan lasten loistoisaan vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokailee ja on jatkuvassa tuskassa tähän saakka.” – 1. Moos. 3:15; Room. 8:19–22.
Patriarkkoja Aabrahamia, Iisakia ja Jaakobia piti yllä toivo ”kaupungista”, jolla on todelliset perustukset, Jumalan valtakunnasta. Tämän tähden he kykenivät tavoittelemaan parempaa paikkaa, taivaalle kuuluvaa. Toivo piti yllä myös profeetta Moosesta. – Hepr. 11:10, 13–22, 24–26, 35.
Ja eikö toivo pitänyt yllä myös Jeesusta Kristusta? Piti, sillä me luemme, että ”siitä ilosta, joka oli asetettu hänen eteensä”, hän kykeni kestämään niin paljon ja selviytymään voittajana. Hän luotti lujasti vanhurskauden lopulliseen voittoon, kuten voidaan havaita hänen esittämästään mallirukouksesta. Hänellä oli myös toivo päästä jälleen osalliseksi siitä kirkkaudesta, joka hänellä oli alun perin Isänsä luona. – Hepr. 12:2; Joh. 17:5.
Kuinka murheellisia Jeesuksen apostolit ja muut opetuslapset olivatkaan, kun heidän Herransa oli surmattu! He olivat silloin ilman toivoa, masentuneita, peloissaan ja toimettomia. Mutta mikä muutos tapahtuikaan, kun Jeesuksen ylösnousemus kuolleista elvytti heidän toivonsa! – Luuk. 24:17, 32.
Miten merkittävä sija toivolla olikaan heidän elämässään sen jälkeen! Erikoisesti heillä oli voimakas Herransa paluuseen ja kuolleitten ylösnousemukseen kohdistuva toivo. Itse asiassa heidän toivonsa muodostui kiistakysymykseksi hallitusmiesten ja noiden kristittyjen välillä. Niinpä eräässäkin tilanteessa apostoli Paavali sanoi tuomioistuimessa, että ”seison nyt tuomittavana sen lupauksen toivosta, jonka Jumala antoi esi-isillemme”. – Apt. 26:6, 7; 23:6; 3:21.
Toivo antaa epäilemättä kestovoimaa. Se vahvistaa meitä koettelemuksissa ja kun kohtaamme koetuksia ja pettymyksiä. Tessalonikan kristityt osoittivat tämän, sillä Paavali kirjoitti heille: ”Me pidämme lakkaamatta mielessämme teidän uskollisen työnne ja rakkaudellisen vaivannäkönne ja kestävyytenne, joka johtuu toivostanne Herraamme Jeesukseen Kristukseen Jumalamme ja Isämme edessä.” – 1. Tess. 1:3.
Toivo on myös suoja. Sen tähden sitä verrataan kypärään: ”Pysykäämme järkevinä ja pitäkäämme yllämme uskon ja rakkauden rintahaarniska ja kypäränä pelastuksen toivo.” (1. Tess. 5:8; Ef. 6:17) Samoin kuin erilaisista aineista valmistettu kypärä entisaikoina suojeli lihalliseen sodankäyntiin osallistuvaa sotilasta, niin toivo, hengellinen kypärä, suojelee meidän mieltämme opetuksiimme kohdistuvia epäilyksen hyökkäyksiä vastaan ja kiusauksilta rikkoa Raamatun periaatteita.
Koska toivo lisää myös turvallisuutta, sitä verrataan ankkuriin. ”Tämä toivo on meillä kuin sielun ankkuri, sekä varma että luja.” (Hepr. 6:19) Niin kuin ankkuri auttaa laivaa pysymään lujana, turvallisena ja vakaana myrskyn raivotessa, niin kristillinen toivommekin auttaa meitä selviytymään elämän myrskyistä, ovatpa ne luonteeltaan millaisia tahansa – pettymyksiä, epäoikeudenmukaisuuksia, sairautta, vastoinkäymistä tai vainoa.
KRISTILLISEN TOIVON VAHVISTAMINEN
Epäilemättä Jehova Jumala antoi merkitä kaiken edellä olevan muistiin Sanaansa, jotta meillä ”Raamatun kirjoitusten lohdutuksen avulla olisi toivo”. (Room. 15:4) Siitä seuraa, että kun käytämme joka päivä Jumalan sanaa ravinnoksemme, me vahvistamme toivoamme. Se vaatii sekä aikaa että ponnistelua. Todellisuudessa se merkitsee sitä, että käytämme Raamatun lukemiseen ja tutkimiseen aikaa, jonka yleensä kuluttaisimme muissa toiminnoissa. (Ef. 5:11, 15, 16) Kristittyinä meidän täytyy myös kokoontua toisten kristittyjen kanssa. Näissä kokouksissa me voimme kannustaa toisia ja saada heiltä kannustusta rakkauteen ja hyviin tekoihin julistamalla julkisesti toivoamme. (1. Kor. 12:14–26; Hepr. 10:23–25) Todellisuudessa milloin tahansa meillä on siihen tilaisuus, me haluamme pitää ”otteemme vapaasti puhumiseemme ja toivosta kerskumiseemme lujana loppuun saakka”. Mitä enemmän teemme siten, sitä kirkkaammaksi ja lujemmaksi toivomme tulee. – Hepr. 3:6.
Mutta älkäämme unohtako, että myös ”kestävyytemme ... avulla” me saamme toivon. Ei ole pelkästään niin, että toivo auttaa meitä kestämään, vaan myös kestävyys puolestaan vahvistaa toivoamme. Sen tähden onkin kirjoitettu: ”Riemuitkaamme ollessamme ahdistuksissa, koska tiedämme, että ahdistus saa aikaan kestävyyttä, kestävyys vuorostaan hyväksytyn tilan, hyväksytty tila vuorostaan toivon, eikä toivo johda pettymykseen.” Kun me siis pysymme jatkuvasti Jumalan tahdon tekemisessä ja torjumme vastustuksen ja kiusaukset, me tajuamme, että Jumala hyväksyy meidät, että me miellytämme häntä. Se vuorostaan vahvistaa toivoamme. (Room. 5:3–5) On myös niin kuin luemme: ”Haluamme, että kukin teistä osoittaa samaa uutteruutta säilyttääkseen toivon täyden varmuuden loppuun saakka, [jotta perisitte] lupaukset uskon ja kärsivällisyyden välityksellä.” – Hepr. 6:11, 12.
Mikä muu voi vahvistaa toivoamme? Epäitsekäs rakkaus, sillä ”rakkaus ... kaikki ... uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kestää”. (1. Kor. 13:4, 7) Rakkaus uskoo kaiken, mitä Jumala on luvannut Sanassaan, ja vahvistaa siten toivoa. Rakkaus tekee meistä optimistisia, myönteisiä, eteenpäin katsovia; se saa meidät toivomaan parasta. Toivo ei helposti luovu odottamasta parannusta toisissa. Se ei herkästi tuomitse. Rakkaus saa kristityn aviopuolison toivomaan jatkuvasti, että epäuskoinen lopulta tulisi uskovaksi. Kerran toisensa jälkeen sellaisen toivon ylläpitäminen on palkittu jopa 25 vuoden jälkeen! Kun me kuljemme talosta taloon viemässä Jumalan valtakunnan hyvää uutista, niin rakkaus saa meidät toivomaan, että löydämme lampaankaltaisia ihmisiä, jotka tuntevat vanhurskauden nälkää ja janoa.
Hyvän omantunnon säilyttäminen, rehellisyys itseämme kohtaan ja hyvä suhde taivaalliseen Isäämme ovat myös omiaan vahvistamaan toivoamme. Koska Juudaksella oli paha sydän, hän näki tilanteensa toivottomaksi ja teki itsemurhan. (Matt. 27:3–5) Koska apostoli Pietarilla oli hyvä sydän, hän kykeni toipumaan siitä, että oli kieltänyt Herransa kolme kertaa. (Matt. 26:75; Joh. 21:15–17) Koska apostoli Paavalilla oli hyvä omatunto, hän voi toiveikkaana pyytää toisia rukoilemaan puolestaan: ”Rukoilkaa jatkuvasti meidän puolestamme, sillä luotamme siihen, että meillä on vilpitön omatunto.” – Hepr. 13:18.
Kuten aikaisemmin on mainittu, rukoukset ovat itse asiassa toivon ilmauksia. Me vahvistamme toivoamme ilmaistessamme sen rukouksessa, ja meidän pitäisi myös rukoilla Jumalaa vahvistamaan toivoamme, niin kuin Jeesus tähdensi, että meidän pitäisi aina ”rukoilla eikä hellittää”. (Luuk. 18:1) Niinpä me rukoilemme jatkuvasti, että toivomme toteutuisivat Jumalan määräaikana. Koska toivomme tulee sitä voimakkaammaksi, mitä enemmän rukoilemme, niin ’rukoilkaamme lakkaamatta’, ’olkaamme hellittämättömiä rukouksessa’. – 1. Tess. 5:17; Room. 12:12.
Se, että Jehovan todistajilla on tällainen toivo, ilmenee raporteista, jotka kertovat heidän toivon innoittamasta toiminnastaan palvelusvuoden 1979 aikana.
HYVÄÄ UUTISTA TOIVON INNOITTAMAN TOIMINNAN ANSIOSTA
”Kuin nääntyväiselle raikas vesi on hyvä sanoma kaukaisesta maasta.” (Sananl. 25:25) Tänä vuonna on tullut tosiaan hyviä sanomia monista maista. Se on todella ilon aihe, sillä Jehovan kansa on saanut kokea ankaria koetuksia viime vuosina. Pettymykset joidenkin toiveitten täyttymyksen suhteen ovat aiheuttaneet koetuksia. Yhä useammissa maissa kansallismielisyys on tehnyt todistamistyön vaikeammaksi. Inflaatio ja työttömyys aiheuttavat lisääntyvää taloudellista painetta. Materialismiin, nautintojen etsimiseen ja lihan halujen tyydyttämiseen kohdistuva nykyinen suuntaus on vaatinut veronsa. (Jos esimerkiksi Yhdysvalloissa ei olisi tarvinnut erottaa ketään, siellä olisi ollut melkein 3,5 prosentin lisäys lähes 1,5 prosentin lisäyksen sijasta.)
Se, että kiittämiseen on todella aihetta, voidaan nähdä siitä, että kirjallisuuden levityksen pienoisesta vähenemisestä huolimatta palvelusvuonna 1979 oli kastettujen määrässä noin 14 prosentin lisäys, sillä kaikkiaan kastettiin 113672 henkeä. Myös tunneissa oli 4 prosentin lisäys, ja vähäistä lisäystä oli myös uusintakäyntien ja Raamatun kotitutkistelujen määrässä. Kiittämisen aihetta on myös esimerkiksi Nigeriasta ja Filippiineiltä tulleissa raporteissa. Vaikka näissä maissa todistajien määrä on muutamina viime vuosina laskenut, viime kuukausien kuluessa on ilmennyt selvää nousua. Eräässä Afrikan maassa tuhannet todistajat kykenivät olemaan läsnä kierroskonventeissa ja satoja kastettiin, vaikka todistajien toiminta on siellä kiellettyä. Heillä on valoisa ja luja toivo tilanteestaan huolimatta.
Malawista tulleet uutiset ovat kokonaisuutena katsoen rohkaisevia. Veljemme ovat selviytyneet voittajina. (Jes. 54:17) Vuosi 1979 merkitsi käännekohtaa, sillä useimmat veljistämme on siellä vapautettu, vaikkakin tuhannet ovat edelleen pakolaisleireissä rajan toisella puolella Mosambikissa. Hallitusviranomaiset pitävät nykyään tärkeänä verojen maksamista, joten he vaativat nyt veronmaksukuittia ennemmin kuin puoluekorttia. Tämä ei muodosta mitään ongelmaa todistajille. Myös aineellisessa puutteessa olleiden tila on huojentunut. Veljet ovat tehneet monin paikoin hyvän nimen itselleen työskentelemällä ahkerasti yhdyskuntien työkohteissa. Kierroksia on nyt enemmän ja raamatuntutkistelujen sekä kastettujen määrä on lisääntynyt.
Toivon innoittama toiminta Brasiliassa johti kaikkien aikojen huippuun, 106970 todistajaan, sekä kaikkien aikojen suurimpaan läsnäolijamäärään muistonvietossa, 299453:een. Vuoden aikana yhteensä 9387 henkeä vertauskuvasi antautumisensa vesikasteella. Hongkongissa oli kymmenen prosentin lisäys, Italiassa kahdeksan prosentin lisäys todistajien yhteismäärän ollessa nyt 77774, ja Japanissa lisäys oli kymmenen prosenttia, mikä merkitsee 50473 julistajan huippua. Oli ilahduttavaa nähdä tänä vuonna lisäystä myös Yhdysvalloissa, Suomessa ja Ruotsissa. Taulukosta voi huomata monissa muissakin maissa olleen lisäystä. Saksassa kastettuja oli sadoittain enemmän kuin viime vuonna.
Rohkaisevimpia palvelusvuoden 1979 raportin piirteitä on se, että vakituiseen ja varsinkin osa-ajan tienraivaukseen osallistuvien määrä on suuresti lisääntynyt; osa-ajan tienraivaajat omistavat 60 tuntia kuukaudessa saarnaamiseen ja opettamiseen. Tämä osoittaa, että varsin monilla Jehovan todistajilla on uhrautuvaisuuden henkeä, vaikka maailmassa suuntaus kulkee enemmän kohti mukavuudenrakkautta.
Niinpä Japani saavutti kuluneena vuonna 15194 tienraivaajan huipun, mikä merkitsi silloin yli kolmeakymmentä prosenttia todistajien kokonaismäärästä. Koreassa osa-ajan tienraivaajien määrä lisääntyi 46 prosenttia viime vuonna. Siellä palvelee muun muassa eräs taksinkuljettajana toimiva todistaja osa-ajan tienraivaajana, vaikka hän tekeekin suurimman osan päivästä ansiotyötä. Miten hän menettelee? Hän jättää jonkin Raamatun tutkimisen apuvälineen autonsa takaistuimelle, ja se johtaa usein todistamistilaisuuksiin. Tällä tavalla hän on kyennyt levittämään jopa 142 kirjaa eräässä kuussa. Koreassa puolueettomuutensa tähden vangituista veljistä onnistuu myös keskimäärin 15 prosenttia joka kuukausi toimimaan osa-ajan tienraivaajana.
Muita maita, joista on saatu rohkaisevia raportteja tästä todistamistyön piirteestä, ovat Iso-Britannia, Ranska ja Yhdysvallat. Isossa-Britanniassa on äitejä, joilla on useita pieniä lapsia ja jotka silti ovat kyenneet järjestämään asiansa niin, että voivat palvella tällä tavalla 6–9 kuukauden aikana vuoden mittaan. Meksikossa äidit, joilla on kuusi, seitsemän ja jopa kymmenenkin lasta, ovat silloin tällöin onnistuneet tekemään samoin. Newfoundlandissa eräs äiti kykeni palvelemaan siten yhden kuukauden, vaikka hän työskenteli kahdeksan tuntia päivässä ansiotyössä ja vaikka hänellä on työtön aviomies ja seitsemän lasta huollettavana!
PAINOTUOTTEET ANTAVAT TOIVOA
Voiko yksi ainoa traktaatti saada totuudennälkäisen ihmisen omaksumaan todistajien esittämän raamatullisen toivon? Se tosiaan voi. Eräs talosta taloon kulkeva todistaja Sesothassa Etelä-Afrikassa tapasi naisen, joka luettuaan traktaatin nimeltä ”Miksi olemme olemassa?” odotti todistajien käyntiä. Hän halusi tulla heidän ”kirkkonsa” jäseneksi, sillä luettuaan tämän traktaatin hän ymmärsi selvästi, että todistajilla oli totuus. Hänen kanssaan alettiin tutkia Raamattua, ja vuotta myöhemmin hän antautui Jumalalle ja hänet kastettiin.
Voiko yhden lehden lukeminen valaa toivoa johonkuhun? Jälleen vastaus on myönteinen. Portugalissa eräs vanki sattui saamaan yhden Herätkää!-lehden ensi kerran elämässään. Mitä se sai aikaan? Hän kirjoitti sikäläiselle haaratoimistolle: ”Hyvät herrat! Luin Herätkää!-lehteä ensimmäisen kerran ja haluaisin ilmaista arvostukseni tätä erinomaista lehteä kohtaan, jonka totesin epäpoliittiseksi, humanistiseksi ja sataprosenttisen todenmukaiseksi. En oikein osaa ilmaista kaikkea sitä, miltä minusta tuntuu, mutta yritän kuvailla, millaiseksi elämänkulkuni olisi voinut muodostua, jos olisin käyttänyt vapaa-aikani sellaisen lehden lukemiseen kuin on Herätkää! Silloin olisin voinut noudattaa erilaista elämäntapaa kuin oli se, joka saattoi minut vankilan salpojen taakse ... Olen kuitenkin varma, että Herätkää!-lehden arvokkaalla avulla onnistun antamaan uuden suunnan elämääni.”
Seuraavasta käy ilmi, että vain yhden kirjan lukeminen voi myös antaa Raamattuun perustuvan toivon: Meksikossa nuori nainen, joka oli huumeitten orja ja kurjassa kunnossa sekä ruumiillisesti että moraalisesti, pyysi savukkeita todistajalta, joka oli käymässä vankilassa. Savukkeitten sijasta hän antoi tälle Totuus-kirjan. Olosuhteet estivät tekemästä uusintakäyntiä hänen luokseen, mutta vuotta myöhemmin todistaja, joka oli antanut hänelle kirjan, tapasi hänet kadulla. Nainen oli hyvin onnellinen. Hän oli päässyt eroon huumeista ja oli nyt todistajien yhteydessä. Hän oli pitänyt kirjasta niin paljon, että otti yhteyttä sen julkaisijoihin, alkoi tutkia Raamattua todistajien kanssa ja ennen pitkää antautui Jumalalle ja meni kasteelle.
Varsinkin kauniisti kuvitettu julkaisu Kirjani Raamatun kertomuksista on ollut tehokas väline toivon rakentamisessa ihmisiin. Belizestä Keski-Amerikasta on tullut seuraava tieto: ”Kirjani Raamatun kertomuksista näyttää valloittaneen Belizen hetkessä. Eräs 80-vuotias mies, joka arvosti oppimaansa, sanoi: ’Kaikkien näitten vuosien jälkeen totean olevani vielä poikanen.’ On aivan yleistä, että ihmiset lähestyvät jotakuta todistajaa kadulla ja pyytävät ’sitä kirjaa, joka naapurillani on’. Ihmiset, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin kuunnelleet, pyytävät kirjoja. Koululaisten keskuudessa se on halutuin kirja.” Eräs kokenut nigerialainen todistaja esitti samanlaisia ajatuksia. Se on ”kirja, joka vetoaa sekä ystävään että viholliseen ... Olen nähnyt ihmisten tulevan Jehovan todistajien koteihin kysymään kirjaa. ... Huomaan, että jopa ihmiset, jotka eivät koskaan aikaisemmin sallineet Jehovan todistajien seisoa ovellaan, tulevat pyytämään kirjaa. Meidän alueellamme se tunnetaan ’sinä kirjana’. Opettajat pitävät kirjasta ... jopa lukutaidottomat haluavat sen.”
Eräs kahdeksanvuotias itävaltalainen tyttö kirjoitti Seuralle: ”Haluaisin kertoa teille, kuinka paljon pidän ’Kirjastani Raamatun kertomuksista’. Erikoisesti haluan katsella vaikuttavia kuvia uudelleen ja uudelleen. Kaikki kertomukset ovat suurenmoisia. Olen lukenut koko kirjan ja alan nyt lukea sitä uudelleen raamatunkohtien kanssa. Olen voinut näyttää kirjaa myös opettajalleni ja luen sitä tyttöystävälleni. Haluan kiittää teitä siitä erittäin paljon.”
Japanissa eräs todistaja esitteli Kirjani Raamatun kertomuksista yhtiönsä puheenjohtajalle, jonka kanssa hän menee yhtä matkaa työhön. Luettuaan sen huolellisesti hän hankki niitä 300 kappaletta työntekijöilleen. Lahjoittaessaan kirjan heille hän kannusti heitä lukemaan sitä perheenä.
Nigeriassa eräs todistaja levitti 37 kappaletta Kirjani Raamatun kertomuksista sen oppilaitoksen opiskelijoille, jossa hän työskenteli. Eräs 15-vuotias todistajatyttö levitti yli 400 kappaletta tätä kirjaa opettajilleen ja koulutovereilleen.
Dominikaanisessa tasavallassa muuan protestanttinen pappi piti tästä kirjasta niin paljon, että hän tilasi niitä 50 kappaletta kirkkonsa jäsenille. New Yorkissa pyhäkoulun opettaja tilasi niitä 60 kappaletta oppilailleen ja ystävilleen.
Fidžisaarilla eräs nuori mies hankki Kirjani Raamatun kertomuksista ja vei sen mennessään ulkosaarelle, jolla hän asui. Kun eräs todistaja meni sinne joitakin viikkoja myöhemmin, hän tapasi viidentoista lapsen ryhmän; joka oli innokas kertomaan hänelle siitä, mitä he olivat oppineet tältä nuorelta mieheltä. Henkilö, joka järjestää radioon raamatullisia tietokilpailuja, sanoi henkilökohtaisesti hyötyneensä tämän kirjan lukemisesta. Nyt ihmiset kysyvät tätä kirjaa kyetäkseen vastaamaan hänen järjestämissään tietokilpailuissa.
Myös kirja Nuoruutesi – miten voit parhaiten hyötyä siitä on saanut hyvän vastaanoton Fidžillä. Eräs todistaja, jolla on suuri perhe, yrittää todistaa kääntämällä kirjoituksia Seuran englanninkielisistä julkaisuista paikalliselle kielelle ja esittämällä niitä paikalliselle radioasemalle. Kun hän oli kääntänyt ja esittänyt radiossa luvun ”Vaatteesi ja ulkonäkösi kertovat – sinusta”, 40 henkilöä pyysi häneltä Nuoruutesi-kirjaa, josta tämä luku oli otettu. Hänen kotiinsa tulee nyt ihmisiä pyytämään raamatuntutkistelua.
Ecuadorissa kaksi lähetystyöntekijää otti tavakseen käydä kouluissa ja pyytää lupaa puhua oppilaille. Yhdeksän kuukauden aikana he levittivät 5817 kappaletta kirjoja Nuoruutesi – miten voit parhaiten hyötyä siitä ja Onko ihminen kehityksen vai luomisen tulos?
Painotuotteita käytetään yhä voimaperäisesti totuudennälkäisten ihmisten auttamiseksi saamaan lujasti perustellun toivon.
RAAMATUN ANTAMA TOIVO MUUTTAA IHMISTEN ELÄMÄN
Valtakunnan toivon hyvän uutisen saarnaaminen sai raamatullisina aikoina ihmiset ’peseytymään puhtaiksi’ kaikenlaisista huonoista tavoista. (1. Kor. 6:9–11) Sama pitää paikkansa nykyään, kuten seuraavat kokemukset osoittavat.
Ruotsissa eräs todistaja sai puhelinsoiton mieheltä, jonka ovelle hän oli jättänyt ”ei kotona” -lipukkeen. Mies oli ollut kotona, mutta hän oli ollut liian masentunut avatakseen oven. Mutta luettuaan lipukkeen, jonka otsikkona oli ”Elossa ja terveenä ikuisesti!”, hän pyysi todistajia käymään heti luonaan. Mies oli ollut niin masentunut sinä aamuna, että hän oli ladannut revolverinsa ja oli valmis surmaamaan itsensä, kun todistaja oli käymässä. Luettuaan lipukkeen ’elossa ja terveenä pysymisestä ikuisesti’ hän kuitenkin muutti mielensä. Todistaja pystyi lohduttamaan häntä Valtakunnan toivolla, ja mies tilasi Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet.
Kanadassa eräs äiti, joka oli vasta tullut todistajaksi, pyysi, että joku todistaisi hänen vankilassa olevalle pojalleen. Hän osoittautui alkoholin väärinkäyttäjänä niin väkivaltaiseksi, että hän oli saanut epämääräisen vankeusrangaistuksen, minkä perusteella oli todennäköistä, ettei hän pääsisi koskaan pois vankilasta. Vankilaviranomaiset varoittivat todistajavanhimpia tästä miehestä. Mutta hän suhtautui niin myönteisesti Valtakunnan toivoon, että hänet päästettiin yhdeksäntoista vuoden vankeudessaolon jälkeen ehdonalaiseen vapauteen. Hän tulee aina olemaan viranomaisten valvonnassa. Hän on nyt niin hiljainen, hymyilevä onnellisessa avioliitossa oleva isä, että kukaan ei osaisi kuvitella hänen koskaan olleen väkivaltainen alkoholisti!
Itävallassa eräs todistaja kulkiessaan talosta taloon tapasi nuoren miehen, joka oli vielä vuoteessa myöhään iltapäivällä. Pettyneenä elämään hän oli turvautunut alkoholiin ja huumeisiin ainoana vaihtoehtona itsemurhalle. Hänen kanssaan aloitettiin säännöllinen raamatuntutkistelu. Toisen tutkistelun jälkeen hän lakkasi tupakoimasta; kolmannen tutkistelun jälkeen hän ajoi pois omituisen partansa. Ajan mittaan hän voitti muitakin ongelmia. Kun häneltä jonkin aikaa sitten kysyttiin kierroskonventissa, mikä oli hänen elämänsä kohokohta, hän vastasi sen olleen kasteelle meno edellisenä päivänä.
Se, miten ’elävä toivo’ auttaa ihmisiä korjaamaan avioelämänsä, ilmenee kahdesta Belizestä Keski-Amerikasta tulleesta kokemuksesta. Työskennellessään talosta taloon todistajat jättivät kirjan Tee perhe-elämäsi onnelliseksi naiselle, joka eli vihkimättömänä erään miehen kanssa. He alkoivat heti lukea kirjaa yhdessä ja käyttivät paljon aikaa raamatunkohtien etsimiseen. Seuraavalla käynnillä todistajat huomasivat, että Perhe-kirja oli pöydällä. Nainen oli jäljentänyt 1. Mooseksen kirjan 2:24:n, jossa sanotaan: ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” Kun todistajat jälleen tekivät käynnin, nainen ilmoitti, että hän oli nyt rouva –. Hänen miehensä lausui iloiten todistajat tervetulleiksi ja Raamatun kotitutkistelu aloitettiin.
Samassa maassa oli nainen, joka oli elänyt erään miehen kanssa 25 vuotta, ja heillä oli yhdeksän lasta. Kun nainen oppi tuntemaan Valtakunnan toivon ja sen vaatimukset, hän pyysi miestä menemään naimisiin kanssaan. Mies kieltäytyi, ja niin nainen jätti hänet ja otti kaikki yhdeksän lasta mukaansa. Seurakunnan vanhimmat eivät ainoastaan pitäneet hänestä hengellisesti huolta, vaan pystyivät myös löytämään hänelle keinon hankkia elatuksensa ja huolehtia lapsistaan. Epäilemättä Raamatusta saatava toivo muuttaa ihmisten elämän paremmaksi.
TOIVOSTA KERTOMINEN VAINOSTA HUOLIMATTA
Monien Jehovan todistajien osa tuo nykyään mieleen apostoli Paavalin sanat: ”Olemme ahtaalla joka suhteessa, mutta emme liikuntakyvyttömäksi ahdistettuja; ... olemme vainottuja, mutta emme pulaan jätettyjä; olemme maahan syöstyjä, mutta emme tuhottuja.” – 2. Kor. 4:8, 9.
Se, miten Jehova antaa tällaista apua meidän aikanamme, voidaan havaita seuraavasta raportista, joka on tullut eräästä Afrikan maasta, missä esiintyy paljon vainoa:
’Kun meidät pidätettiin, poliisi takavarikoi kaiken kirjallisuutemme, Raamatut, kirjat ja lehdet. Myöhemmin, kun eräältä toiselta alueelta siirrettiin leiriimme muutamia poliittisia vankeja, olimme iloisen yllättyneitä nähdessämme, että heillä oli joitakin julkaisujamme. Poliisi oli päättänyt myydä kirjat, jotka oli takavarikoitu veljiltämme, saadakseen niistä hyötyä. Nämä poliittiset vangit puolestaan olivat halukkaita myymään kirjat meille. Tällä tavalla voin saada melkoisen varaston kirjallisuutta. Kuvittele, kuinka onnellinen olin, kun näin erään tuntemani veljen nimen kirjoitettuna kannen sisäpuolelle, ja minä täällä vankilassa nyt käytin hyödykseni hänen takavarikoitua kirjallisuuttaan!’
Menneenä vuonna eräässä Afrikan maassa säädettiin uusi laki, jonka mukaan oli määrä ryhtyä jyrkempiin toimiin kaikkia niitä vastaan, jotka harjoittavat laitonta uskontoa. Mutta sikäläiset todistajat eivät ole sallineet tämän ehkäistä toimintaansa vähääkään. Kuluneena vuonna kastettiin yli 2000 vasta-antautunutta; uusia huippuja saavutettiin kokoajansaarnaajien lukumäärässä, ja kiinnostuneille johdetaan lähes 30000 raamatuntutkistelua.
Eräässä toisessa maassa, missä todistajien toiminta on kiellettyä, neljä veljeä oli neljä kuukautta vankilassa siksi, että he tottelivat Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä. Kun he pääsivät vapaaksi, kaksi heistä menetti työpaikkansa. Toinen näistä ryhtyi pitämään pientä ruokatavarakauppaa, mikä tekee hänelle nyt mahdolliseksi olla säännöllisesti osa-ajan tienraivaajana. Hänen esimerkkinsä kannusti neljää muuta hänen seurakunnassaan ryhtymään hänen kanssaan tähän toimintaan.
Varsin ankaraa vainoa esiintyy eräässä toisessa maassa, jossa monet sadat ovat vankilassa. Silti vapaudessa olevat toimivat pelottomasti. Niinpä eräälläkin alueella, missä on vain kolme kastettua todistajaa, seitsemän osallistuu todistamiseen ja kuusikymmentä käy kokouksissa. Eräs veli johtaa tutkisteluja 168 hengelle noin 40 hengen ryhmissä.
Niiden koetusten lisäksi, joita veljien on kohdattava joissakin maissa, vastustajat yrittävät saada heidät sovittelemaan paitsi kansallismielisyyden suhteen, myös noituuteen ja esi-isien palvontaan liittyvissä asioissa. Eräs veli kertoo: ’Minua lyötiin pyssynperällä enimmäkseen päähän. Mutta Jehova vahvisti minua. Minulle tuotti iloa, kun seuraavana päivänä vainoojat tulivat takaisin kotiini ja pyysivät kirjallisuutta ja antoivat siitä korvauksen.’
Vielä eräässä maassa, missä Valtakunnan työ on kiellettyä, todistaja, joka on opettaja, on ottanut asiakseen käydä kaikkien oppilaittensa vanhempien luona. Hän keskustelee heidän kanssaan heidän lastensa edistymisestä, käyttäytymisongelmista ja muusta sellaisesta. Tämä on avannut hänelle monia mahdollisuuksia antaa todistusta Jumalan valtakunnasta, ja se on johtanut siihen, että hänellä on useita Raamatun kotitutkisteluja.
”ELÄVÄN TOIVON” KONVENTTI
Jehova Jumala käski muinaista Israelin kansaa tulemaan kolme kertaa vuodessa yhdessä juhliin. Hän tiesi varsin hyvin, kuinka uskoa rakentavia ja toivoa elvyttäviä sellaiset kokoontumiset olivat hänen kansalleen. – 5. Moos. 16:16.
Tämän Jumalan asettaman mallin mukaisesti Jehovan kansa useimmissa maissa kokoontui vuonna 1979 kaksi kertaa kierroskonventteihin ja kerran ”Elävän toivon” konventtiin. Eri maissa pidettyjen ”Elävän toivon” piirikonventtien määrä vaihteli maata kohti yhdestä yli yhdeksäänkymmeneen.
Nämä konventit täyttivät epäilemättä tarkoituksensa vahvistaessaan Jehovan kansan uskoa ja toivoa. Ne auttoivat myös suuren todistuksen antamisessa Jehovan nimestä ja valtakunnasta. Sanomalehdet, radio ja televisio tekivät niitä suotuisalla tavalla tunnetuiksi. Ne esittivät kertomuksia siitä, mitä muutoksia parempaan suuntaan totuus oli tehnyt ihmisten elämässä, kuinka jopa ”vangit löytävät Jumalan todistajien avulla”. Televisiossa näytettiin kuvia kastetoimituksesta, ja sanomalehdissä oli myös kuvia ja selostuksia niistä. Eräässä sanomalehdessä oli kuva Yhdysvaltain ’liittovaltion rangaistuslaitoksen asukista, joka aloitti uutta elämää, kun hänet oli kastettu Jehovan todistajien uskoon’.
Kaikki läsnäolijat olivat tietoisia hengellisistä tarpeistaan ja saivat runsaita siunauksia. Niinpä erään innokkaan tienraivaajapariskunnan kuultiin huudahtavan Milwaukeen ensimmäisen konventin päättyessä: ”Tämä oli ehdottomasti paras konventti, missä olemme koskaan olleet. Tunnemme itsemme rohkaistuneiksi ja vahvistuneiksi!” Ruotsista tulleessa raportissa sanottiin: ”Ei koskaan ennen ole esitetty spontaanisti niin paljon huomautuksia ohjelman arvosta konventin aikana ja sen jälkeen. Se tavoitti kaikkiin luokkiin kuuluvien sydämen ja esitti selviä ja suoria neuvoja.” Toistuvasti kuultiin seuraavankaltaisia ajatuksia: ”Juuri tätä me tarvitsemme!” ja ”Juuri tällaista me haluamme, selviä suuntaviivoja!”
Ollaksemme ”Elävän toivon” konventtia selostaessamme yhtä rehellisiä kuin raamatunkirjoittajatkin olisi tietysti välttämätöntä huomauttaa, etteivät kaikki läsnäolijat osoittaneet samanlaista arvostusta. Jotkut edelleen kuljeksivat käytävillä ohjelman aikana tai juttelivat keskenään, vaikka veljet puhuivat lavalla. Myös suosittuja istumapaikkoja pyrittiin kilvan varaamaan, mikä oli tuskin sen rakkauden mukaista, jonka pitäisi olla Kristuksen seuraajien tunnusmerkki. – Joh. 13:34, 35.
Konventin siunausten joukossa olivat tietysti ennen muuta uudet julkaisut. Perjantai-iltapäivällä konventtilaiset saivat kirjan nimeltä ”Jaakobin kirjeen selitys”. (engl.) Tämä oppikirja, joka käsittelee Jaakobin kirjeen jae jakeelta, herätti suurta innostusta. Sitä tullaan käyttämään monissa maissa teokraattisen koulun oppikirjana seuraavien kahden vuoden aikana. Lauantaina konventtilaiset iloitsivat saadessaan kirjan ”Parhaan elämäntavan valitseminen” (engl.), joka sisältää pääasiassa apostoli Pietarin kahteen kirjeeseen perustuvia erinomaisia neuvoja. Ja sunnuntaiaamupäivällä konventtilaiset kokivat miellyttävän yllätyksen, kun julkaistiin kaksi kasettinauhaa, jotka sisältävät luettuina Apostolien tekojen kirjan.
Kaikki arvostivat suuresti raamatullisiin aiheisiin perustuvia kolmea näytelmää. Ensimmäinen ”Minkä sinä valitset?” kuvasi havainnollisesti sitä, mikä valinta Mooseksen täytyi tehdä sen, mitä Egyptillä oli tarjottavana, ja Jehova Jumalan palvelijana olemisen välillä. Seuraava näytelmä oli nimeltään ”Isättömän pojan tarpeet – voitko auttaa häntä?” Se kosketti syvästi kaikkien sydäntä, jotka näkivät ja kuulivat sen, ja epäilemättä sen vaikutus tuntuu siinä, että seurakunta tulee kiinnittämään enemmän huomiota niihin, jotka ovat kirjaimellisesti ja hengellisesta leskiä ja isättömiä poikia. Voimakas, ajankohtainen ja ajatuksia herättävä oli näytelmä ”Muuttukaa uudistamalla mielenne”. Se sisälsi todella sielua tutkivan sanoman kaikille, jotka olivat tulossa huolimattomiksi sen suhteen, millaista ajanvietettä he valitsevat näinä päivinä.
Ohjelmaan kuului paljon hyviä, rakentavia puheita, mutta tila sallii käsitellä niistä vain muutamia. Vartiotornin ja sen yhteydessä ’toivon sanansaattajina’ olleiden satavuotinen historia ei ollut ainoastaan valistava vaan erittäin rohkaiseva. Puhe, joka käsitteli omaatuntoamme, esitti selviä neuvoja niille, jotka huolettomasti sanovat: ”Ei se vaivaa minun omaatuntoani.” Tämä puhe osoitti, kuinka tärkeätä on varmistautua siitä, mitä Jumalan sana sanoo asiasta, sekä siitä, kuinka se vaikuttaa veljiimme ja millainen vaikutus sillä voisi olla itseemme. Ja koska maailman epäpuhdas henki pyrkii tunkeutumaan joidenkuiden Jumalan kansaan kuuluvien keskuuteen, toisissa puheissa tähdennettiin siveellisen puhtauden, itsehillinnän ja ”pyhien käytöstapojen” kristillisiä vaatimuksia.
Monia arvostuksen sanoja kuultiin puhesarjasta, joka käsitteli ”tervemielisyyttä sekavassa maailmassa”. Nämä puheet tähdensivät, miten tärkeätä on kehittää realistinen näkemys elämästä, muodostaa luottamukselliset suhteet Jehova Jumalaan ja veljiimme, vahvistaa Raamattuun perustuvaa toivoamme ja elämänhalua sekä suoda vaihtelua ja rentoutumista elämään. Puheessa ”Parhaan elämäntavan valitseminen” esitettiin sellainen erinomainen seikka, että Jehova Jumala pelastaa meidät kompastumasta – niin kuin hän pelasti Daavidinkin Naabalin röyhkeydeltä – mutta meidän täytyy tehdä oma osamme. Veljet arvostivat myös samassa puheessa ilmennyttä rehellisyyttä, kun tunnustettiin Seuran vastuu jossain määrin siitä pettymyksestä, jota monet tunsivat vuoden 1975 suhteen.
Puheessa ”Kristuksen kaltainen vaatimattomuus – viisauden tie” esitettiin, että vaatimattomuus merkitsee tietoisuutta rajoituksistaan. Raamattu osoittaa, että Jumala on nöyrä, mutta koska hänellä ei ole rajoituksia, sana vaatimattomuus ei sovellu häneen. Toisaalta kristitty voi olla nöyrä, mutta ei silti ole täysin tietoinen rajoituksistaan, niin kuin oli apostoli Pietarin laita. – Ps. 18:36 (laupeus = nöyryys, UM); Mark. 14:27–31, 66–72.
Se sydäntä lämmittävä sanoma, joka sisältyi yleisöesitelmään ”Ihmiskunnan ainoa toivo – Jumalan järkkymätön valtakunta”, antoi myös aihetta moniin arvostuksen ilmaisuihin. Ja konventin lopetti hyvin myönteiseen ja kannustavaan sävyyn loppupuhe ”Eteenpäin elävän toivomme kannustamana”.
Talosta taloon ja kaduilla todistaminen, Valtakunnan hyvän uutisen saarnaaminen ja konventin mainostaminen perjantaiaamuna oli vielä yksi kohokohta. Ja pantakoon merkille, että se sopi erittäin hyvin kaikkeen siihen kannustukseen, jota annettiin todistamistyön tärkeyden suhteen. Se antoi uudemmille julistajille erinomaisen tilaisuuden osallistua talosta-taloon-toimintaan sekä kaikille muille mielihyvää Valtakunnan saarnaamisesta. Sellainen kenttäpalvelus on erittäin hedelmällistä ja arvostettavaa tehokkuutensa vuoksi. Monin paikoin se seikka, että tuhannet osallistuivat tähän toimintaan samanaikaisesti, sai osakseen paljon myönteistä julkisuutta sekä sanomalehdissä että televisiossa. Tätä työtä kuvailtiin laajalti esimerkiksi seuraavin otsikoin: ”Vartiotorni vienyt sanomaa sata vuotta”, ”Jumalasta todistaminen on rakkauden työtä” ja ”15000 todistajaa käy alueen tänään Vartiotornia tarjoten”.
Ohimennen voitaisiin mainita, että aterioiden yksinkertaistaminen joissakin maissa soi paljon useammille veljille tilaisuuden nauttia konventin ohjelmasta. Lisäksi monet ilmaisivat suurta mielihyvää niistä hyvistä järjestelyistä, joita joissakin maissa oli tehty Valtakunnan laulujen esittämiseksi äänitteinä ennen aamupäivän ja iltapäivän ohjelmajaksoja.
”Elävän toivon” konventeissa saatiin tosiaan ”ruokaa oikeaan aikaan”. Kaikilla niillä, niin todistajilla kuin muillakin, jotka tulivat näihin konventteihin ”tietoisina hengellisestä tarpeestaan”, usko ja rakkaus vahvistuivat ja heidän ’elävä toivonsa’ tuli kirkkaammaksi ja todellisemmaksi. – Matt. 24:45–47; 5:3.
[Taulukko s. 22–29]
JEHOVAN TODISTAJIEN MAAILMANLAAJUISEN TOIMINNAN RAPORTTI PALVELUSVUODELTA 1979
(Ks. painettu julkaisu)