Palveluksellemme on tunnusomaista kärsivällisyys
1. Miten Jehova on osoittanut kärsivällisyyttä ihmisiä kohtaan?
1 Kärsivällisyys on ominaista kaikelle Jumalan kanssakäymiselle ihmisten kanssa (2. Moos. 34:6; Ps. 106:41–45; 2. Piet. 3:9). Huomattavimpia esimerkkejä hänen rakkaudellisesta kärsivällisyydestään on maailmanlaajuinen saarnaamistyö. Jehova on osoittanut kärsivällisyyttä ihmiskuntaa kohtaan lähes kaksituhatta vuotta, ja yhä edelleen hän vetää rehellissydämisiä ihmisiä luokseen (Joh. 6:44). Miten voimme palveluksessamme jäljitellä Jehovan kärsivällisyyttä?
2. Miten voimme ilmaista kärsivällisyyttä alueellamme?
2 Talosta-taloon-palvelus. Jäljittelemme Jehovan kärsivällisyyttä saarnaamalla ”herkeämättä” sellaisillakin alueilla, joiden asukkaat eivät ole vielä ilmaisseet kiinnostusta (Apt. 5:42). Kestämme kärsivällisesti välinpitämättömyyttä, pilkkaa ja vastustusta (Mark. 13:12, 13). Ilmaisemme kärsivällisyyttä myös pyrkimällä hellittämättä kastelemaan totuuden siemeniä silloinkin, kun kiinnostuneiden tavoittaminen kotoa on vaikeaa.
3. Miksi kärsivällisyys on tarpeen, kun tehdään uusintakäyntejä ja johdetaan tutkisteluja?
3 Raamatuntutkistelut. Kasvin kasvattaminen kysyy kärsivällisyyttä. Voimme ravita sitä, mutta emme voi jouduttaa sen kasvua (Jaak. 5:7). Myös hengellinen kasvu tapahtuu asteittain, vaihe vaiheelta (Mark. 4:28). Niiden, joiden kanssa tutkimme, voi olla vaikea hylätä vääriä uskonnollisia näkemyksiään tai epäraamatullisia tapojaan. Meidän ei pitäisi yrittää jouduttaa hengellistä kasvua painostamalla heitä tekemään muutoksia. Meiltä vaaditaan kärsivällisyyttä antaaksemme kohtuullisen ajan kulua, niin että Jumalan henki voi tehdä työtään oppilaan sydämessä (1. Kor. 3:6, 7).
4. Millä tavoin kärsivällisyys auttaa meitä todistamaan tuloksekkaasti ei-uskoville sukulaisille?
4 Ei-uskovat sukulaiset. Toivomme hartaasti, että ei-uskovat sukulaisemme oppivat totuuden. Osoitamme kuitenkin kärsivällisyyttä odottamalla oikeaa hetkeä kertoa heille uskostamme ja varomme hukuttamasta heitä tietoon (Saarn. 3:1, 7). Annamme sillä välin esimerkkimme puhua puolestamme ja olemme valmiit kertomaan uskostamme lempeämielisesti ja osoittaen syvää kunnioitusta (1. Piet. 3:1, 15). Palvelus, jolle on tunnusomaista kärsivällisyys, on tosiaankin tuloksekasta, ja se miellyttää myös taivaallista Isäämme.