Filemon ja Onesimos – kristillisen veljeyden yhdistämiä

YKSI Jumalan henkeyttämistä apostoli Paavalin kirjeistä käsittelee arkaluonteista ongelmaa, joka liittyy kahteen mieheen. Toinen heistä oli Filemon ja toinen Onesimos. Keitä he olivat? Mikä sai Paavalin kiinnostumaan heidän tilanteestaan?

Kirjeen vastaanottaja Filemon asui Kolossassa Vähässä-Aasiassa. Toisin kuin monet muut tuon seudun kristityt Filemon tunsi Paavalin, sillä hän oli ottanut hyvän uutisen vastaan apostolin saarnaamistoiminnan ansiosta (Kolossalaisille 1:1; 2:1). Paavali tiesi hänen olevan ’rakas työtoveri’. Filemon oli esimerkki uskosta ja rakkaudesta. Hän oli vieraanvarainen ja virvoitti toisia kristittyjä. Ilmeisesti hänellä oli myös varallisuutta, sillä paikallinen seurakunta mahtui pitämään kokoukset hänen kodissaan. On arveltu, että Apfia ja Arkippos, Paavalin kirjeen kaksi muuta puhuteltavaa, ovat ehkä olleet hänen vaimonsa ja poikansa. Filemonilla oli myös ainakin yksi orja, Onesimos. (Filemonille 1, 2, 5, 7, 19b, 22.)

Karkumatkalla Roomassa

Raamatussa ei kerrota, miksi Onesimos oli yli 1 400 kilometrin päässä kotoa Paavalin luona Roomassa, missä kirje Filemonille kirjoitettiin noin vuonna 61. Paavali kuitenkin sanoi Filemonille: ”Jos hän [Onesimos] on tehnyt sinulle jotakin väärää tai on sinulle jotakin velkaa, niin pane se minun tililleni.” (Filemonille 18.) Näistä sanoista käy selvästi ilmi, että Onesimos oli vaikeuksissa isäntänsä Filemonin kanssa. Paavalin kirjeen tarkoituksena oli saada nuo kaksi miestä sopimaan keskenään.

Jotkut arvelevat, että Onesimos karkasi varastettuaan Filemonilta rahaa voidakseen paeta Roomaan. Siellä hän aikoi kadota väenpaljouteen.a Karkurit olivat kreikkalais-roomalaisessa maailmassa suuri ongelma paitsi orjanomistajille myös julkishallinnolle. Rooman itsensä sanotaan olleen ”surullisen kuuluisa tavanomaisena pakopaikkana” karanneille orjille.

Miten Paavali tapasi Onesimoksen? Sitä Raamattu ei kerro. Mutta kun vapaus menetti uutuudenviehätyksensä, Onesimos luultavasti tajusi saattaneensa itsensä äärimmäisen uhanalaiseen tilanteeseen. Rooman kaupungissa erikoispoliisijoukot etsivät karanneita orjia, joiden rikkomus oli vakavimpia, mitä antiikin laki tunsi. Gerhard Friedrichin mukaan ”kiinni saatujen karanneiden orjien otsaan tehtiin poltinmerkki. Usein heitä kidutettiin, – – heidät heitettiin pedoille sirkuksessa tai heidät naulittiin ristiin, jotteivät muut orjat olisi jäljitelleet heidän esimerkkiään.” Friedrich olettaa, että todennäköisesti käytettyään varastetun rahan loppuun ja etsittyään turhaan piilopaikkaa tai työtä Onesimos pyysi suojelusta ja sovitteluapua Paavalilta, josta hän oli kuullut Filemonin talossa.

Toiset uskovat Onesimoksen paenneen tarkoituksellisesti isäntänsä ystäväpiiriin kuuluvan luo siinä toivossa, että tämä auttaisi häntä vaikutusvallallaan pääsemään takaisin hyviin väleihin isännän kanssa, joka oli orjalleen jostain muusta syystä aiheellisesti vihainen. Historialliset lähteet osoittavat, että vaikeuksissa olevilla orjilla oli yleisesti tapana turvautua tällaiseen menettelyyn. Tällöin Onesimos syyllistyi varkauteen ”luultavammin helpottaakseen pääsyään sovittelijana toimivan Paavalin luo kuin karatakseen”, sanoo tutkija Brian Rapske.

Paavali ojentaa auttavan kätensä

Olipa paon syynä mikä tahansa, Onesimos ilmeisesti etsi Paavalilta apua voidakseen sopia vihastuneen isäntänsä kanssa. Paavalille tilanne oli ongelmallinen. Tässä oli nyt entinen ei-uskova orja, joka oli rikollinen karkuri. Tulisiko apostolin yrittää auttaa häntä suostuttelemalla kristitty ystävä pidättymään laillisesta oikeudestaan rangaista orjaa ankarasti? Mitä Paavalin pitäisi tehdä?

Paavalin kirjoittaessa Filemonille karkuri oli ilmeisesti ollut apostolin luona jonkin aikaa. Riittävän pitkään, jotta Paavali saattoi sanoa, että Onesimoksesta oli tullut ”rakas veli” (Kolossalaisille 4:9). ”Kehotan sinua oman lapseni johdosta, jonka isäksi tulin ollessani vankilakahleissani”, sanoi Paavali omasta hengellisestä suhteestaan Onesimokseen. Kaikista mahdollisista seurauksista tämän on täytynyt olla se, jota Filemon viimeksi odotti. Apostoli sanoi, että aikaisemmin ”hyödytön” orja palaisi kristittynä veljenä. Onesimos olisi nyt nimensä merkityksen mukaisesti ”hyödyllinen”. (Filemonille 1, 10–12.)

Onesimoksesta oli tullut erittäin hyödyllinen vangittuna olevalle apostolille. Itse asiassa Paavali olisi pitänyt hänet luonaan, mutta paitsi että se oli vastoin lakia, se olisi loukannut Filemonin oikeuksia. (Filemonille 13, 14.) Eräässä toisessa kirjeessä, jonka Paavali kirjoitti samoihin aikoihin Filemonin talossa kokoontuvalle seurakunnalle, hän puhui Onesimoksesta ”uskollisena ja rakkaana veljenä, joka on teidän joukostanne”. Tämä osoittaa, että Onesimos oli jo todistanut luotettavuutensa. (Kolossalaisille 4:7–9.)b

Paavali kannusti Filemonia ottamaan Onesimoksen ystävällisesti vastaan, mutta ei käyttänyt apostolin arvovaltaansa käskeäkseen häntä toimimaan niin tai vapauttamaan orjansa. Heidän ystävyytensä ja molemminpuolisen rakkautensa perusteella Paavali oli varma, että Filemon tekisi ”enemmänkin” kuin häneltä pyydettiin (Filemonille 21). Mitä ’enemmällä’ ehkä tarkoitettiin, jää avoimeksi, koska ainoastaan Filemonin oli sopivaa päättää, mitä tehdä Onesimokselle. Jotkut ovat tulkinneet Paavalin sanat tahdikkaaksi pyynnöksi lähettää karkuri takaisin, niin että tämä voisi edelleen auttaa Paavalia, kuten hän oli jo alkanut tehdä.

Noudattiko Filemon Onesimosta koskevia Paavalin pyyntöjä? Asiasta ei tunnu olevan kovinkaan suurta epäilystä, vaikka se on saattanut ärsyttää muita kolossalaisia orjanomistajia, jotka olisivat ehkä mieluummin nähneet Onesimosta rangaistavan esimerkiksi muille, jotteivät heidän omat orjansa jäljittelisi häntä.

Onesimos – muuttunut mies

Joka tapauksessa Onesimos palasi Kolossaan yllään uusi persoonallisuus. Koska hyvän uutisen voima oli muuttanut hänen ajattelutapansa, hänestä tuli epäilemättä tuon kaupungin kristillisen seurakunnan uskollinen jäsen. Raamattu ei kerro, vapauttiko Filemon lopulta Onesimoksen. Tuosta entisestä karkurista oli kuitenkin hengellisessä mielessä tullut vapaa mies (vrt. 1. Korinttilaisille 7:22). Samanlaisia muutoksia tapahtuu nykyään. Kun ihmiset noudattavat Raamatun periaatteita elämässään, tilanteet ja persoonallisuudet muuttuvat. Niistä, joita aiemmin on pidetty yhteiskunnalle hyödyttöminä, autetaan tulemaan mallikansalaisia.c

Kääntyminen tosi uskoon muutti tilanteen täysin! Siinä missä entinen Onesimos on saattanut olla Filemonille ”hyödytön”, uusi Onesimos oli nimensä mukaisesti ”hyödyllinen”. Ja varmasti oli siunaus, että kristillinen veljeys yhdisti Filemonin ja Onesimoksen.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 30]

Orjat roomalaisen lain alaisuudessa

Ensimmäisellä vuosisadalla voimassa olleen roomalaisen lainsäädännön mukaan orja oli täysin isäntänsä päähänpistojen, halujen ja mielialojen armoilla. Tutkija Gerhard Friedrichin mukaan ”pohjimmiltaan ja juridisesti orja ei ollut ihminen vaan esine, jota hänen omistajansa saattoi käyttää vapaasti. – – [Hänet] sijoitettiin samalle tasolle kuin kotieläimet ja työkalut, eikä siviilioikeus ottanut häntä mitenkään huomioon.” Orja ei voinut hakea laillista hyvitystä kärsimistään vääryyksistä. Periaatteessa hänen täytyi vain toteuttaa isäntänsä määräyksiä. Vihaisen isännän määräämillä rangaistuksilla ei ollut mitään rajoituksia. Vähäisenkin rikkomuksen ollessa kyseessä tällä oli valta päättää elämästä ja kuolemasta.*

Rikkailla saattoi olla useita satoja orjia, mutta suhteellisen vaatimattomaankin huonekuntaan heitä saattoi kuulua pari kolme. ”Kotiorjat hoitivat hyvin monenlaisia tehtäviä”, sanoo tutkija John Barclay. ”Orjia oli ovenvartijoina, kokkeina, tarjoilijoina, siivoojina, lähetteinä, lapsenkaitsijoina, imettäjinä ja henkilökohtaisina palvelijoina, puhumattakaan niistä erilaisista ammattilaisista, joita suuremmissa ja varakkaammissa taloissa saattoi olla. – – Käytännössä kotiorjan elämän laatu riippui hyvin paljon isännän luonteesta, ja tämä päti molemmissa tapauksissa: kuuluminen julmalle isännälle saattoi johtaa äärettömän monenlaisten vääryyksien kärsimiseen, mutta ystävällinen ja antelias isäntä saattoi tehdä elämästä sekä siedettävän että toiveikkaan. Klassisessa kirjallisuudessa on kuuluisia esimerkkejä julmasta kohtelusta mutta myös monia kirjoituksia, jotka todistavat joidenkin omistajien ja heidän orjiensa välisistä lämpimistä tunteista.”

*Orjuudesta Jumalan kansan keskuudessa muinaisina aikoina kerrotaan Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran julkaiseman teoksen Insight on the Scriptures osassa 2 s. 977–979.