Varo syyttämästä toisia vääristä vaikuttimista
MUUAN huomattava televisioevankelista arvosteli julkisuudessa purevasti erästä toista saarnaajaa siitä, että tämä oli syyllistynyt aviorikokseen. Mutta ei kulunut vuottakaan, kun syytöksen esittänyt evankelista tavattiin prostituoidun seurasta.
Eräässä toisessa tapauksessa muuan johtava maailmanvalta lähetti edustajia tuomaan sotivat osapuolet neuvottelupöydän ääreen. Samanaikaisesti tuo valtio lähetti salaa asekauppiaitaan ulkomaille myymään aseita miljardien markkojen arvosta.
Koska räikeästä ulkokultaisuudesta on tullut hyvin yleistä, onko ihme, että epäilevyys on paljolti syrjäyttänyt luottamuksen? Toisten vaikuttimien kyseenalaistaminen on monilla syöpynyt veriin.
Kristittyinä meidän täytyy varoa antamasta tällaisten asenteiden vaikuttaa suhteisiimme uskollisiin palvojatovereihimme. Vaikka Jeesus Kristus kehotti meitä olemaan ”varovaisia kuin käärmeet” ollessamme vihollistemme keskellä, hän ei sanonut, että meidän pitäisi olla epäluuloisia hänen tosi seuraajiaan kohtaan (Matteus 10:16). Miksi sitten on vaarallista syyttää toisia vääristä vaikuttimista? Millä alueilla meidän täytyy olla erityisen varovaisia voidaksemme välttää tällaisen taipumuksen? Entä miten voimme varjella sitä kallisarvoista suhdetta, joka meillä on kristittyihin tovereihimme?
Opetus menneisyydestä
Toisten syyttäminen vääristä vaikuttimista ilman aihetta on samaa kuin heidän tuomitsemisensa. Me teemme ikään kuin sellaisen hätiköidyn johtopäätöksen, että heidän sanansa tai tekonsa ovat vain peite, joka kätkee taakseen jotakin vilpillistä ja ilkeämielistä. Usein todellinen ongelma johtuu väärinkäsityksestä, kuten voimme nähdä Raamatusta Joosuan 22. luvun kertomuksesta.
Israelilaiset olivat saaneet Luvatun maan valloituksen päätökseen, ja kukin heimo oli juuri saanut oman alueensa. Ruubenin ja Gadin heimot ja puolet Manassen heimoa rakensivat ”huomiota herättävän suuren” alttarin Jordanin rannalle. Muut heimot otaksuivat virheellisesti, että oli kyse luopioteosta. Oletettiin, että nämä kolme heimoa aikoivat käyttää uhraamiseen tätä suurta rakennelmaa, sen sijaan että ne olisivat menneet kohtaamistelttaan, joka oli Silossa, palvontaa varten määrätyssä paikassa. Syytöksen esittäneet heimot alkoivat heti valmistautua sotatoimiin. (Joosua 22:10–12.)
On kiitettävää, että he ottivat yhteyttä israelilaisveljiinsä lähettämällä heidän luokseen virallisen valtuuskunnan, jota johti Pinehas. Kun ne heimot, joiden oletettiin syyllistyneen rikkomukseen, kuulivat, että niitä syytettiin uskottomuudesta Jehovaa kohtaan, kapinoinnista häntä vastaan sekä siitä, että ne olisivat luopuneet hänestä, ne selittivät syyn tämän valtavan alttarin rakentamiseen. Sen sijaan että se olisi ollut uhrialttari, sen piti olla ”todistajana” Israelin heimojen ykseydestä Jehovan palvonnassa (Joosua 22:26, 27). Valtuuskunta palasi kotiin tyytyväisenä siitä, etteivät heidän veljensä olleet tehneet mitään väärää. Näin vältyttiin sisällissodalta ja hirvittävältä verenvuodatukselta.
Tämä on voimakas opetus meille siitä, että meidän ei pitäisi koskaan olla nopeita syyttämään toisia vääristä vaikuttimista. Sen, mikä näyttää olevan totta pelkän pintapuolisen tarkastelun perusteella, huomataan usein lähemmässä tarkastelussa olevan aivan erilailla. Tämä pitää paikkansa monista kristityn elämän piirteistä.
Näkemyksemme vanhimmista
Huolehtiessaan vastuustaan ’paimentaa Jumalan seurakuntaa’ vanhimmat havaitsevat toisinaan tarpeelliseksi neuvoa seurakuntaan kuuluvia eri yksilöitä (Apostolien teot 20:28). Esimerkiksi miten me reagoimme, jos joku vanhin puhuu meille lapsistamme, vaikkapa heidän huonosta seurastaan tai sopimattomasta käytöksestään jotakuta vastakkaista sukupuolta olevaa kohtaan? Oletammeko, että hänellä on jokin taka-ajatus, ja sanommeko itseksemme: ”Hän ei ole ikinä pitänyt perheestämme”? Jos annamme tällaisten tunteiden vaikuttaa itseemme, voisimme myöhemmin katua. Lastemme hengellinen hyvinvointi voi olla vaarassa, ja meidän pitäisi arvostaa hyödyllisiä raamatullisia neuvoja (Sananlaskut 12:15).
Kun joku seurakunnan vanhin neuvoo meitä, meidän ei pitäisi epäillä hänen vaikuttimiaan. Sen sijaan meidän on hyvä kysyä itseltämme, voimmeko jotenkin hyötyä hänen Raamattuun perustuvista neuvoistaan. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Mikään kuri ei tosin nyt näytä olevan ilahduttavaa, vaan tuskallista, mutta jälkeenpäin se tuottaa sen avulla valmennetuille rauhaisaa hedelmää, nimittäin vanhurskautta.” (Heprealaisille 12:11.) Meidän tulee siksi olla kiitollisia ja ajatella asioita objektiivisesti. Muista, että neuvojen antaminen on vanhimmille usein yhtä vaikeaa kuin niiden vastaanottaminen on meille.
Tunteet vanhempia kohtaan
Kun vanhemmat asettavat joitakin rajoituksia nuorille, jotkut heistä kyseenalaistavat vanhempiensa vaikuttimet. Jotkut nuoret saattaisivat sanoa: ”Miksi vanhempani asettavat niin monia sääntöjä? He eivät takuulla halua, että nautin elämästä.” Sen sijaan että nuoret tekisivät tällaisen päätelmän, heidän on syytä eritellä tilannetta objektiivisesti.
Vanhemmat ovat huolehtineet lapsistaan vuosia. Aineelliset ja muut uhraukset ovat olleet suuria. Onko mitään syytä päätellä, että he olisivat nyt päättäneet tehdä teini-ikäisten lastensa elämän kurjaksi? Eikö olekin järkevämpää ajatella, että rakkaus saa nämä vanhemmat suojelemaan lapsiaan ja huolehtimaan heistä? Eikö sama rakkaus saisi heidät asettamaan joitakin rajoituksia lapsilleen, jotka kohtaavat nyt uusia haasteita elämässään? Miten epäystävällistä ja kiittämätöntä olisikaan syyttää rakastavia vanhempia vääristä vaikuttimista! (Efesolaisille 6:1–3.)
Asenteemme uskontovereihin
Monilla on taipumus suhtautua toisiin ennakkoluuloisesti ja luokitella heidät tietynlaisiksi ihmisiksi. Entä jos meillä itsellämme on ollut tällainen asenne ja olemme olleet jossain määrin epäileviä joitakin ihmisiä kohtaan? Olisiko tämä asenne voinut tarttua meihin maailmasta?
Olettakaamme esimerkiksi, että jollakulla hengellisellä veljellämme on hieno koti ja kallis auto. Pitäisikö meidän automaattisesti päätellä hänen olevan materialisti, joka ei pane Valtakunnan etuja ensi sijalle elämässä? Joillakin kristityillä on ehkä varaa hienoihin tavaroihin, mutta se ei merkitse sitä, että heidän vaikuttimensa olisivat huonot tai etteivät he ’etsi ensin Jumalan valtakuntaa’. He saattavat olla erittäin aktiivisesti mukana hengellisissä toimissa ja käyttää varojaan auliisti Valtakunnan etujen edistämiseen, ehkä tavalla, joka ei herätä huomiota. (Matteus 6:1–4, 33.)
Ensimmäisen vuosisadan kristillinen seurakunta koostui kaikentyyppisistä ihmisistä: rikkaista ja köyhistä (Apostolien teot 17:34; 1. Timoteukselle 2:3, 4; 6:17; Jaakobin kirje 2:5). Jumala ei arvioi ihmisiä heidän taloudellisen asemansa perusteella, eikä meidänkään pidä tehdä niin. Meidän tulee rakastaa koeteltuja ja uskollisia palvojatovereitamme ”tekemättä mitään ennakkomieltymyksen mukaan” (1. Timoteukselle 5:21).
Tässä Saatanan vallassa olevassa maailmassa ihmisten luokitteleminen ja epäluuloinen suhtautuminen heihin saa monenlaisia muotoja. Esimerkiksi ihmistä saatetaan pitää väkivaltaisena tai materialistisena pelkästään hänen taustansa vuoksi. Kristittyinä emme kuitenkaan saa omaksua tällaisia asenteita. Jehovan järjestössä ei ole sijaa kiihkoilulle eikä epäluuloisuudelle. Kaikkien tosi kristittyjen täytyy jäljitellä Jehova Jumalaa, jonka yhteydessä ”ei ole epävanhurskautta eikä puolueellisuutta”. (2. Aikakirja 19:7; Apostolien teot 10:34, 35.)
Anna rakkauden olla vaikuttimenasi
Raamatussa sanotaan selvästi, että ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla” (Roomalaisille 3:23). Siksi meidän täytyy pitää palvojatovereitamme sellaisina, jotka pyrkivät yhdessä meidän kanssamme palvelemaan Jehovaa otollisesti. Jos olemme antaneet epäluuloisuuden tai muiden kielteisten tunteiden vaikuttaa suhteeseemme johonkuhun hengelliseen veljeen tai sisareen, meidän tulee rukoilla Jumalaa auttamaan meitä taistelemaan tällaista asennetta vastaan, jottemme lankeaisi Saatanan ansaan (Matteus 6:13). Saatana sai Eevan vakuuttumaan siitä, että Jehovalla oli huonot vaikuttimet, ettei Jehova ollut kiinnostunut Eevan hyvinvoinnista ja että hän kielsi vapauksia, jotka olisivat tehneet Eevan todella onnelliseksi (1. Mooseksen kirja 3:1–5). Veljiemme syyttäminen vääristä vaikuttimista palvelee Saatanan tarkoituksia (2. Korinttilaisille 2:11; 1. Pietarin kirje 5:8).
Jos huomaamme, että meillä on taipumus syyttää toisia vääristä vaikuttimista, meidän olisi hyvä miettiä Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä. Vaikka hän oli Jumalan täydellinen Poika, hän ei epäillyt opetuslastensa vaikuttimia. Sen sijaan Jeesus etsi heistä hyvää. Kun hänen opetuslapsensa kilpailivat huomattavasta asemasta, hän ei ajatellut, että heidän vaikuttimensa olisivat olleet turmeltuneet, ja korvannut heitä 12 uudella apostolilla (Markus 9:34, 35). Koska he olivat epätäydellisiä, heihin oli jollakin tavalla voinut vaikuttaa luopiojuutalainen kulttuuri, joka korosti ylpeyttä ja luokkaeroja. Jeesus tiesi, että hänen seuraajiensa pohjimmaisena vaikuttimena oli rakkaus Jehovaan. Koska he osoittivat tällaista rakkautta ja pysyivät Jeesuksen kanssa, heidät palkittiin runsaasti (Luukas 22:28–30).
Jos katselisimme uskollisia palvojatovereitamme epäluuloisin silmin, se olisi samaa kuin katselisimme vääristävän linssin läpi. Mikään ei vastaisi todellisuutta. Katsokaamme siksi toisiamme rakkauden linssin läpi. On paljon todisteita siitä, että uskolliset kristityt toverimme rakastavat meitä ja ansaitsevat rakkaudellisen huomiomme. (1. Korinttilaisille 13:4–8.) Osoittakaamme heille siksi rakkautta ja varokaamme syyttämästä heitä vääristä vaikuttimista.
[Kuva s. 26]
Miten sinä suhtaudut toisiin, jotka palvovat uskollisesti Jumalaa?
[Kuva s. 27]
Luottamus ja kunnioitus tekevät Jehovan todistajista onnellisen perheen