Oletko rohkaissut ketään viime aikoina?
ELENA oli vasta 17-vuotias lääkäreiden saadessa selville, että hänellä oli munasarjasyöpä. Hänen äitinsä Mari tunsi tuskaa nähdessään tyttärensä kärsivän sietämätöntä kipua.
Lopulta Elena siirrettiin madridilaiseen sairaalaan 1 900 kilometrin päähän kotoaan Kanariansaarilta. Madridissa joukko lääkäreitä oli valmis tekemään leikkauksen käyttämättä verta (Apostolien teot 15:28, 29). Mutta vähän ennen kuin leikkaus aloitettiin, kävi ilmi, että Elena oli parantumattomasti sairas. Syöpä oli levinnyt jo kaikkialle hänen ruumiiseensa, eivätkä kirurgit voineet tehdä juuri mitään. Elena kuoli kahdeksan päivää Madridiin saapumisensa jälkeen.
Marin ei tarvinnut kohdata tätä kauheaa koettelemusta yksin. Hänen ja hänen vanhimman poikansa kanssa oli Madridiin tullut omin kustannuksin kaksi vanhinta, jotka viipyivät siellä Elenan kuolemaan saakka. ”He auttoivat minua voittamaan sen kauhean tyhjyyden tunteen, joka minulla oli”, Mari selittää. ”En tule koskaan unohtamaan rohkaisua, jota sain heiltä. He antoivat korvaamatonta hengellistä tukea ja käytännöllistä apua. He olivat todella ’turvana tuulelta’” (Jesaja 32:1, 2).
Jehovaa miellyttää se, että näiden veljien kaltaiset rakkaudelliset paimenet huolehtivat hyvin hellästi hänen lampaistaan (Sananlaskut 19:17; 1. Pietarin kirje 5:2–4). Rohkaisun antaminen ei ole kuitenkaan vain vanhinten etu. Kaikki kristityt tulevat koolle saamaan hengellistä opetusta ja ’kannustamaan toinen toistaan’ (Heprealaisille 10:24, 25). Rohkaisu kuuluu olennaisena osana kristittyjen yhdessäoloon.
Mitä rohkaisemiseen sisältyy?
Samoin kuin kaunis kukka alkaa kuihtua, kun sille ei anneta vettä, niin yksilötkin – sekä perheessä että seurakunnassa – voivat nuutua, kun he eivät saa rohkaisua. Oikeaan aikaan saatava rohkaisu voi toisaalta vahvistaa niitä, jotka joutuvat kiusaukseen, kohottaa masentuneiden mielialaa ja virkistää niitä, jotka palvelevat Jumalaa uskollisesti.
”Rohkaisuksi” käännettyyn kreikkalaiseen sanaan sisältyy ajatus lohduttamisesta, kehottamisesta ja tukemisesta. Rohkaisu ei ole sen vuoksi vain sitä, että jollekulle sanotaan hänen suoriutuvan asioista hyvin. Siihen saattaa sisältyä myös käytännöllisen avun ja hengellisen tuen antaminen.
”Rohkaisuksi” käännetty kreikan kielen sana tarkoittaakin kirjaimellisesti ’pyytämistä vierelleen’. Kun kuljemme rinnakkain hengellisten veljiemme ja sisartemme kanssa, voimme tukea heti jotakuta sellaista, joka saattaa väsyä tai kompastua (Saarnaaja 4:9, 10). On kiinnostavaa, että Jehovan kansaan kuuluvat ’palvelevat häntä olka olkaa vasten’ (Sefanja 3:9, UM). Ja apostoli Paavali sanoi erästä kristittyä ”oikeaksi iestoveriksi” (Filippiläisille 4:3). Kuorman vetäminen saman ikeen alla palvelemalla olka olkaa vasten tekee siitä kevyemmän varsinkin niille, jotka eivät ole hengellisesti vahvoja (vrt. Matteus 11:29).
He rohkaisivat
Koska rohkaiseminen on niin tärkeää, tarkastelkaamme siitä joitakin raamatullisia esimerkkejä. Kun Jumalan profeetan Mooseksen elämä läheni loppuaan, Jehova määräsi Joosuan israelilaisten johtajaksi. Se ei ollut helppo tehtävä, kuten Mooses itse hyvin tiesi (4. Mooseksen kirja 11:14, 15). Jehova sanoi siksi Moosekselle: ”Anna määräyksiä Joosualle, vahvista ja rohkaise häntä.” (5. Mooseksen kirja 3:28.)
Israelin tuomareiden aikana Jeftan tytär suostui halukkaasti isänsä valaan ja luopui mahdollisuudesta perheen perustamiseen palvellakseen Jehovan pyhäkössä. Jäikö hänen uhrauksensa huomiotta? Ei jäänyt, sillä Tuomarien kirjan 11:40:ssä sanotaan: ”Israelin tyttäret joka vuosi menivät lauluin ylistämään gileadilaisen Jeftan tytärtä – neljän päivän ajaksi joka vuosi.” Näiden vierailujen on täytynyt olla erittäin rohkaisevia Jeftan uhrautuvalle tyttärelle.
Rohkaisun antaminen vaatii toisinaan rohkeutta. Ensimmäisellä lähetysmatkallaan apostoli Paavalia vastustettiin ankarasti useissa Vähän-Aasian kaupungeissa. Antiokiasta hänet karkotettiin, Ikonionissa hän pelastui nipin napin teloitukselta ja Lystrassa häntä kivitettiin ja hänet jätettiin virumaan kuolleeksi luultuna. Pian näiden tapausten jälkeen Paavali ja hänen kumppaninsa kuitenkin palasivat näihin kaupunkeihin, ja he ”vahvistivat opetuslasten sieluja, rohkaisivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: ’Meidän täytyy mennä Jumalan valtakuntaan monien ahdistusten kautta.’” (Apostolien teot 14:21, 22.) Paavali oli valmis vaarantamaan henkensä rohkaistakseen näitä uusia opetuslapsia.
Mutta rohkaisua tarvitsevat muutkin kristityt kuin vain uudet opetuslapset. Paavali teki vuosia myöhemmin uuvuttavan matkan Roomaan, missä hänen oli määrä joutua syytteeseen. Lähestyessään määränpäätään hän on saattanut olla jonkin verran masentunut. Mutta kun hän pääsi paikkaan, joka sijaitsi 74 kilometrin päässä Rooman kaakkoispuolella, hänen mielialansa koheni. Miksi? Koska Roomasta oli tullut veljiä tapaamaan häntä Appiuksen torille ja Kolmelle majatalolle. ”Nähdessään heidät Paavali kiitti Jumalaa ja rohkaistui.” (Apostolien teot 28:15.) Samanlaisissa tilanteissa jo pelkkä läsnäolomme saattaa rohkaista uskovia tovereitamme.
Käytä hyväksesi tilaisuuksia rohkaisun antamiseen
Rohkaisua voidaan tosiaan antaa monissa tilanteissa. Liikuttiko sinua jonkun veljen tai sisaren teokraattisessa palveluskoulussa pitämä hyvä harjoituspuhe? Oletko iloinen siitä, että seurakunnassa on hengellisesti vahvoja teini-ikäisiä? Onko iäkkäiden kestävyys tehnyt sinuun vaikutuksen? Ihailitko sitä, miten joku tienraivaaja käytti Raamattua talosta-taloon-palveluksessa? Miksi et siinä tapauksessa kiittäisi ja sanoisi jotakin rohkaisevaa.
Rohkaisulla on tärkeä osa niin perheessä kuin seurakunnassakin. Se voi auttaa vanhempia kasvattamaan lapsiaan ”Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa” (Efesolaisille 6:4). Lapsesta voi olla erittäin rohkaisevaa saada kuulla suoriutuneensa hyvin jostakin tehtävästä ja saada tietää myös syy kiitokseen. Teini-ikäisille nuorille on välttämätöntä antaa alituisesti rohkaisua, koska he joutuvat kohtaamaan monia kiusauksia ja paineita.
Siitä, ettei saa lapsena rohkaisua, voi koitua varsin paljon vahinkoa. Kristittynä vanhimpana toimiva Michael on nykyään ulospäin suuntautunut, mutta hän sanoo: ”Isäni ei kertaakaan sanonut minun tehneen mitään hyvin. Niinpä vartuin vailla omanarvontuntoa. – – Vaikka olen nyt viisikymmenvuotias, arvostan yhä sitä, että ystäväni vakuuttavat minun olevan hyvä vanhin. – – Oma kokemukseni on opettanut minulle, miten tärkeää on antaa rohkaisua toisille, ja teen parhaani antaakseni sitä.”
Ketkä tarvitsevat rohkaisua?
Ahkerat kristityt vanhimmat ansaitsevat rohkaisua. Paavali kirjoitti: ”Pyydämme teitä, veljet, pitämään arvossa niitä, jotka työskentelevät kovasti teidän keskuudessanne ja johtavat teitä Herrassa ja vakavasti neuvovat teitä, ja osoittamaan heille aivan poikkeuksellista huomaavaisuutta rakkaudessa heidän työnsä vuoksi.” (1. Tessalonikalaisille 5:12, 13.) On helppo pitää selviönä sitä, että vanhimmat työskentelevät kovasti. Mutta vilpittömät arvostuksen ja rohkaisun sanat voivat saada heidän kuormansa tuntumaan kevyemmältä.
Ne keskuudessamme olevat, jotka joutuvat kestämään vaikeita olosuhteita, tarvitsevat myös rohkaisua. ”Puhukaa lohduttavasti masentuneille sieluille, tukekaa heikkoja”, neuvotaan Raamatussa (1. Tessalonikalaisille 5:14). Masennusta tai hengellistä heikkoutta saattavat tuntea aika ajoin muun muassa yksinhuoltajat, lesket, teini-ikäiset, iäkkäät ja vammaiset.
María on kristitty nainen, jonka mies yllättäen jätti hänet. Hän sanoi: ”Toisinaan halusin Jobin tavoin kuolla [Job 14:13]. Saamani rohkaisun ansiosta en kuitenkaan antanut periksi. Kaksi vanhinta, jotka tunsin erittäin hyvin, käyttivät tuntikausia auttaakseen minua näkemään, miten tärkeää oli jatkaa kokoaikaista palvelusta. Ja lisäksi kaksi ymmärtäväistä sisarta lohdutti minua ja kuunteli kärsivällisesti, kun vuodatin heille sydäntäni. Raamatun avulla he saivat minut näkemään asiat Jehovan näkökannalta. En tiedä, montako kertaa luimme psalmin 55:23, mutta sen tiedän, että tuota raamatunkohtaa soveltamalla sain vähitellen takaisin hengellisen ja tunneperäisen tasapainoni. Tämä kaikki tapahtui 12 vuotta sitten, ja olen iloinen voidessani sanoa, että olen jatkanut kokoaikaista palvelusta näihin päiviin saakka. Elämäni on palkitsevaa ja onnellista ajoittaisesta tunneperäisestä tuskasta huolimatta. Olen varma siitä, että sellaisena hetkenä saatu rohkaisu voi saada aikaan suuren muutoksen ihmisen elämässä.”
Jotkut tarvitsevat rohkaisua, koska he ovat tehneet virheitä ja ponnistelevat nyt korjatakseen ne. Heitä on ehkä oikaistu rakkaudellisesti (Sananlaskut 27:6). Oikaisua antaneet vanhimmat voivat antaa auliisti kiitosta, kun he näkevät, että Raamatun neuvoja sovelletaan. Heidän rohkaisevista sanoistaan on epäilemättä kaksin verroin hyötyä: ne saavat rikkojan vakuuttumaan siitä, että vanhimmat rakastavat häntä, niin ettei hän joudu ”liiallisen murheen” valtaan, ja muistuttavat häntä siitä, mitä hyötyä on neuvojen soveltamisesta (2. Korinttolaisille 2:7, 8).
Muuan vanhin teki vakavan virheen ja menetti etunsa toimia valvojana seurakunnassa. ”Kun ilmoitettiin, että minut oli poistettu vanhimman tehtävästä, ajattelin, että veljet tuntisivat itsensä vaivautuneiksi seurassani”, hän sanoo. ”Vanhimmat pitivät syyn poistamiseeni kuitenkin ehdottoman luottamuksellisena ja tekivät parhaansa rohkaistakseen minua. Samoin muut seurakuntaan kuuluvat osoittivat rakkautta ja tarjosivat seuraansa, mikä varmasti edisti hengellistä paranemistani.”
Ole rohkaiseva
Elämän kiireissä rohkaiseminen tulee helposti lyötyä laimin. Mutta miten paljon hyvää se voikaan saada aikaan! Voidaksesi rohkaista tehokkaasti sinun on pidettävä mielessäsi kaksi seikkaa. Ensiksikin ajattele, mitä sanot, niin että rohkaisusi on täsmällistä. Toiseksi tähyile, missä tilanteessa voit lähestyä ihmistä, joka ansaitsee kiitosta tai tarvitsee kannustusta.
Mitä useammin teet näin, sitä onnellisempi olet. Jeesushan vakuuttaa meille: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (Apostolien teot 20:35.) Rohkaisemalla toisia rohkaiset itseäsi. Miksi et pitäisi tavoitteenasi rohkaista jotakuta joka päivä?