Josefuksen kiehtovat aikakirjat
JOSEFUKSEN kiehtovat teokset ovat kiinnostaneet historian opiskelijoita jo pitkään. Josephus eli Josefus (niin kuin tämä nimi suomeksi nykyään yleisimmin kirjoitetaan) syntyi vain neljä vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen ja oli niiden Jeesuksen ennustusten kammottavan täyttymyksen silminnäkijä, jotka koskivat ensimmäisellä vuosisadalla elänyttä juutalaista kansaa. Josefus oli sotilaskomentaja, diplomaatti, fariseus ja oppinut.
Josefuksen teoksissa on runsaasti mielenkiintoisia yksityiskohtia. Ne valaisevat Raamatun kaanonia, samalla kun ne ovat kirjallinen opas Palestiinan topografiaan ja maantieteeseen. Ei mikään ihme, että monien mielestä hänen teoksensa ovat arvokas lisä heidän kirjastoonsa!
Hänen elämänsä alkutaival
Joosef ben Mattias eli Josefus syntyi vuonna 37, Rooman keisarin Caligulan ensimmäisenä hallitusvuotena. Hänen isänsä kuului pappissukuun. Äitinsä hän väitti polveutuvan hasmonealaisesta ylimmäisestä papista Joonatanista.
Nuoruusvuosinaan Josefus tutki innokkaasti Mooseksen lakia. Hän perehtyi huolellisesti juutalaisuuden kolmen lahkon – fariseusten, saddukeusten ja essealaisten – opetuksiin. Viimeksi mainitut miellyttivät häntä eniten, ja hän päättikin muuttaa kolmeksi vuodeksi erämaahan Bannus-nimisen erakon luo, joka kuului todennäköisesti essealaisiin. Josefus hylkäsi tämän elämäntavan 19-vuotiaana ja palasi Jerusalemiin, missä hän liittyi fariseuksiin.
Roomaan ja takaisin
Josefus matkusti Roomaan vuonna 64 puhumaan niiden juutalaisten pappien puolesta, jotka Juudean prokuraattori Felix oli lähettänyt keisari Neron luo oikeudenkäyntiä varten. Tuolla matkalla Josefus joutui haaksirikkoon ja säilyi täpärästi hengissä. Vain 80 kaikkiaan 600:sta laivalla olleesta matkustajasta saatiin pelastettua.
Josefuksen ollessa Roomassa muuan juutalainen näyttelijä esitteli hänet Neron vaimolle, keisarinna Poppaea Sabinalle. Keisarinna vaikutti merkittävästi Josefuksen matkan onnistumiseen. Kaupungin loisto teki tähän pysyvän vaikutuksen.
Kun Josefus palasi Juudeaan, juutalaisten mieleen oli iskostunut kapinahenki Roomaa vastaan. Josefus yritti saada maanmiehensä vakuuttumaan siitä, ettei kannattanut ryhtyä sotaan Roomaa vastaan. Koska hän ei pystynyt pidättelemään heitä ja todennäköisesti pelkäsi, että häntä pidettäisiin petturina, hän otti vastaan nimityksen Galileassa palvelevien juutalaisten joukkojen komentajaksi. Josefus kokosi miehiä ja koulutti näitä sekä hankki muonaa ja varusteita valmistauduttaessa taisteluun Rooman joukkoja vastaan. Kaikki oli kuitenkin turhaa. Galilea hävisi Vespasianuksen armeijalle. 47 päivää kestäneen piirityksen jälkeen Josefuksen Jotapatassa sijainnut linnoitus vallattiin.
Antautuessaan Josefus ennusti ovelasti, että Vespasianuksesta tulisi pian keisari. Josefus vangittiin, mutta tämän ennustuksen vuoksi hän säästyi rangaistukselta, ja hänet vapautettiin, kun se kävi toteen. Tämä oli hänen elämänsä käännekohtia. Sodan loppuajan hän palveli roomalaisia toimien tulkkina ja välittäjänä. Vespasianuksen ja hänen poikiensa Tituksen ja Domitianuksen suojeluksen ilmaukseksi Josefus lisäsi sukunimen Flavius omaan nimeensä.
Flavius Josefuksen teokset
Josefuksen vanhin teos on nimeltään Bellum Iudaicum (Juutalaissota). Hänen uskotaan valmistelleen tämän seitsenosaisen selonteon antaakseen juutalaisille havainnollisen kuvan Rooman ylivallasta ja saadakseen heidät luopumaan tulevista kapinoista. Näissä teoksissa kuvaillaan yksityiskohtaisesti juutalaisten historiaa siitä lähtien, kun Antiokhos Epifanes valloitti Jerusalemin (100-luvulla eaa.) aina vuoden 67 kiivaaseen taisteluun saakka. Silminnäkijänä Josefus kertoo sitten sodasta, joka saavutti huippunsa vuonna 73.
Toinen Josefuksen teos oli 20 osaa käsittävä juutalaisten muinaishistoriasta kertova Antiquitates Iudaicae. Se alkaa 1. Mooseksen kirjasta ja luomisesta ja jatkuu aina siihen saakka, kun sota Roomaa vastaan puhkeaa. Josefus seuraa tarkoin Raamatun kertomusten järjestystä ja lisää perinteisiä tulkintoja ja ulkopuolisia havaintoja.
Josefus kirjoitti omaelämäkerran, jonka nimi on yksinkertaisesti ”Elämä”. Siinä hän pyrkii puolustamaan asemaansa sodan aikana ja yrittää lieventää Tiberiaasta kotoisin olevan Justuksen häntä vastaan esittämiä syytöksiä. Neljännessä teoksessa – kaksiosaisessa apologiassa Contra Apionem (Apionia vastaan) – puolustetaan juutalaisia heihin kohdistunutta panettelua vastaan.
Syvempää näkemystä Jumalan sanaan
Suuri osa Josefuksen historiasta on epäilemättä luotettavaa. Teoksessaan ”Apionia vastaan” hän osoittaa, että juutalaiset eivät koskaan sisällyttäneet apokryfikirjoja henkeytettyyn Raamattuun. Hän todistaa jumalallisten kirjoitusten täsmällisyyden ja sisäisen sopusoinnun puolesta. Josefus sanoo: ”Meillä ei ole keskuudessamme lukemattomia määriä erimielisiä, keskenään ristiriidassa olevia kirjoja, – – vaan ainoastaan kaksikymmentäkaksi kirjaa [vastaa nykyisen Raamatun jakomme mukaisia 39:ää kirjaa], jotka sisältävät muistiinmerkinnät kaikilta ajoilta; joiden aivan oikein uskotaan olevan jumalallisia.”
”Juutalaisten muinaishistoriassa” Josefus lisää Raamatun kertomukseen kiinnostavan yksityiskohdan. Hän sanoo, että ”Iisak oli kaksikymmentäviisivuotias”, kun Aabraham sitoi hänet käsistä ja jaloista uhraamista varten. Josefuksen mukaan Iisak auttoi alttarin rakentamisessa ja sanoi sitten, että ”’hän ei ollut arvollinen syntymään ensin, jos hän hylkäisi Jumalan ja isänsä päätöksen’ – –. Hän meni sen vuoksi heti alttarille uhrattavaksi.”
Raamatun kertomukseen siitä, miten Israel lähti muinaisesta Egyptistä, Josefus lisää seuraavia yksityiskohtia: ”Heidän peräänsä lähtivät kuudetsadat sotavaunut, joissa oli viisikymmentätuhatta ratsumiestä ja kaksisataatuhatta jalkamiestä – kaikki aseistettuja.” Josefus sanoo myös, että ”Samuel alkoi profetoida kaksitoistavuotiaana, ja kerran kun hän nukkui, Jumala kutsui häntä nimeltä” (vrt. 1. Samuelin kirja 3:2–21).
Josefuksen toisissa teoksissa annetaan lisätietoja veroista, laeista ja tapahtumista. Hän sanoo Salomen olleen se nainen, joka tanssi Herodeksen kutsuilla ja pyysi Johannes Kastajan päätä (Markus 6:17–26). Josefus kirjoitti muistiin suurimman osan siitä, mitä Herodeksesta tiedetään. Hän jopa sanoo, että tämä ”värjäsi hiuksensa mustiksi peittääkseen korkean ikänsä”.
Suuri kapina Roomaa vastaan
Jerusalemia ja sen temppeliä koskeva ennustus alkoi täyttyä vain 33 vuotta sen jälkeen, kun Jeesus oli lausunut sen. Jerusalemissa toimivat radikaalit juutalaisten ryhmäkunnat päättivät vapautua Rooman ikeestä. Vuonna 66 Syyrian maaherran Cestius Galluksen alaiset Rooman sotajoukot pantiin liikekannalle ja lähetettiin kiireesti paikalle tämän uutisen vuoksi. Niiden tehtävänä oli tukahduttaa kapina ja rangaista siihen syyllisiä. Tuhottuaan Jerusalemin lähitienoita Cestiuksen miehet leiriytyivät linnoitetun kaupungin ympärille. Roomalaiset käyttivät menestyksellisesti testudoksi sanottua menetelmää, jossa kilvet yhdistettiin kilpikonnan selkää muistuttavaksi suojaksi vihollista vastaan. Josefus kertoo tämän menetelmän onnistuneen hyvin: ”Ammutut nuolet putosivat ja liukuivat maahan vahingoittamatta heitä lainkaan; näin sotilaat kaivoivat tunnelin muurin alle haavoittumatta ja saivat kaiken valmiiksi niin, että temppelin portti voitiin sytyttää tuleen.”
”Sitten tapahtui niin”, sanoo Josefus, ”että Cestius – – antoi sotilailleen käskyn palata – – hän vetäytyi kaupungista ilman vähäisintäkään syytä.” Josefus kirjoitti muistiin juuri sen tapahtuman, jota Jerusalemissa asuneet kristityt olivat odottaneet, vaikka hän ei ilmeisestikään aikonut tuottaa ylistystä Jumalan pojalle. Se oli Jeesuksen Kristuksen profetian täyttymys! Jumalan Poika oli varoittanut vuosia aikaisemmin: ”Kun näette Jerusalemin leiriytyneiden sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen autioitus on tullut lähelle. Silloin ruvetkoot Juudeassa olevat pakenemaan vuorille ja Jerusalemin keskellä olevat lähtekööt pois, älköötkä maaseutupaikoissa olevat menkö sinne, koska nämä ovat oikeuden jakamisen päiviä, jotta kaikki, mikä on kirjoitettu, täyttyisi.” (Luukas 21:20–22.) Jeesuksen määräyksen mukaisesti hänen uskolliset seuraajansa pakenivat nopeasti kaupungista, pysyivät poissa sieltä ja säästyivät sitä myöhemmin kohdanneelta ahdingolta.
Kun Rooman sotajoukot palasivat vuonna 70, Josefus kuvailee siitä seuranneita tapahtumia havainnollisen yksityiskohtaisesti. Vespasianuksen vanhin poika, kenraali Titus, tuli valloittamaan Jerusalemia ja sen loistavaa temppeliä. Keskenään riitelevät ryhmäkunnat yrittivät päästä valtaan kaupungin sisäpuolella. Ne turvautuivat äärimmäisiin keinoihin, ja paljon verta vuodatettiin. Jotkut ”olivat kaupungin sisäisten onnettomuuksien vuoksi niin ahdistuneita, että he toivoivat roomalaisten” valloittavan kaupungin ”vapautuakseen omista kärsimyksistään”, sanoo Josefus. Hän sanoo kapinallisia ”rosvoiksi”, jotka tuhosivat rikkaiden omaisuutta ja murhasivat vaikutusvaltaisia ihmisiä – niitä, joiden epäiltiin olevan halukkaita sopimaan roomalaisten kanssa.
Sisällissodan aikana Jerusalemin elinolot vajosivat käsittämättömän alas eikä kuolleita haudattu. Kapinalliset itse ”taistelivat toisiaan vastaan ja talloivat kuolleita ruumiita, joita lojui kasapäin”. He ryöstivät kansaa ja murhasivat saadakseen ruokaa ja omaisuutta. Ahdistettujen valitus oli yhtämittaista.
Titus kehotti juutalaisia luovuttamaan kaupungin ja pelastamaan näin henkensä. Hän ”lähetti Josefuksen puhumaan heille heidän omalla kielellään, sillä hän kuvitteli, että he saattaisivat antaa periksi oman maanmiehensä suostuttelulle”. Mutta juutalaiset herjasivat Josefusta. Titus rakensi seuraavaksi koko kaupungin ympärille muurin teroitetuista paaluista (Luukas 19:43). Nyt kun pelastumisesta ei enää ollut toiveita ja liikkumista oli rajoitettu, nälänhätä ”tuhosi kokonaisia taloja ja perheitä”. Jatkuva taistelu lisäsi kuolleiden määrää. Titus valtasi Jerusalemin täyttäen tietämättään Raamatun ennustuksen. Katsellessaan myöhemmin sen jykeviä muureja ja linnoitettuja torneja hän huudahti: ”Näistä linnoituksista ei juutalaisia syössyt pois kukaan muu kuin itse Jumala.” Yli miljoona juutalaista sai surmansa. (Luukas 21:5, 6, 23, 24.)
Sodan jälkeen
Sodan jälkeen Josefus meni Roomaan. Hän sai nauttia Flaviuksen suvun tuesta ja asua Rooman kansalaisena Vespasianuksen entisessä palatsissa. Lisäksi hän sai Titukselta valtion eläkkeen ja muita lahjoja. Josefus siirtyi tällöin kirjalliselle uralle.
On kiinnostavaa panna merkille, että Josefus ilmeisestikin keksi sanan ”teokratia”. Hän kirjoitti juutalaisesta kansasta: ”Meidän hallitustamme – – voitaisiin sanoa teokratiaksi, joka katsoo kaiken vallan ja voiman kuuluvan Jumalalle.”
Josefus ei koskaan tunnustautunut kristityksi. Hän ei kirjoittanut Jumalan henkeytyksestä. Josefuksen kiehtovat aikakirjat ovat siitä huolimatta historiallisesti valaisevia ja arvokkaita.
[Kuva s. 31]
Josefus Jerusalemin muurilla