Codex Washington ja evankeliumit

JOULUKUUSSA 1906 Charles L. Freer, varakas amerikkalainen teollisuusmies ja taidekeräilijä, osti muutamia vanhoja käsikirjoituksia Ali-nimiseltä arabikauppiaalta Gizassa Egyptissä. Ali sanoi niiden olevan peräisin Valkoisesta luostarista läheltä Sohagia, mutta vaikuttaa todennäköisemmältä, että ne löydettiin Viinitarhurin luostarin raunioilta läheltä Gizan kolmatta pyramidia Niilin suistoalueelta.

Freerille annettiin kolme käsikirjoitusta sekä ”kasa tummuneita, repaleisia pergamentteja, jotka olivat ulkopuolelta yhtä kovia ja murtuvia kuin liima”. Kasa oli noin 17 senttimetriä pitkä, 11 senttimetriä leveä ja 4 senttimetriä paksu, ja se myytiin käsikirjoitusten mukana vain siksi, koska se liittyi niihin; sillä itsessään ei otaksuttu olevan mitään arvoa. Yhdeksi massaksi sulautuneiden, murtuneiden lehtien erottaminen toisistaan oli vaivalloinen ja tarkkuutta vaativa urakka, mutta lopulta 84 lehteä saatiin esiin, kaikki 400- tai 500-luvulta olevasta Paavalin kirjeiden koodeksista.

Yhdessä näistä kolmesta säilyneestä käsikirjoituksesta olivat 5. Mooseksen kirja ja Joosuan kirja. Toisessa olivat Psalmit kreikkalaisen Septuaginta-käännöksen mukaan. Kolmas ja kaikkein tärkein oli kuitenkin käsikirjoitus, joka sisälsi neljä evankeliumia.

Tähän viimeksi mainittuun käsikirjoitukseen kuului 187 hienolaatuista pergamenttilehteä, jotka olivat enimmäkseen lampaannahkaa ja joihin oli kirjoitettu kreikaksi vinoin unsiaalikirjaimin (suuraakkosin). Välimerkkejä käytetään hyvin niukasti, mutta lauseiden väliin on usein jätetty vähän tilaa. Kaikki käsikirjoituksen reunat olivat pahoin turmeltuneet, mutta suurin osa tekstistä on säilynyt. Käsikirjoitus lahjoitettiin myöhemmin Washington D.C:ssä sijaitsevaan Smithsonian Institutionin Freer Gallery of Art -nimiseen taidegalleriaan. Koska sitä kutsuttiin evankeliumien Codex Washingtoniksi, sille annettiin tunnuskirjaimeksi ”W”.

Pergamentin on arvioitu olevan peräisin 300-luvun lopulta tai 400-luvun alkupuolelta, joten se tulee heti tärkeän käsikirjoitusten kolmikon – Codex Sinaiticuksen, Vaticanuksen ja Alexandrinuksen – jäljessä. Evankeliumit (kokonaisuudessaan lukuun ottamatta kahta kadonnutta lehteä) ovat niin kutsutussa länsimaisessa järjestyksessä: Matteus, Johannes, Luukas ja Markus.

Käsikirjoitusta luettaessa paljastuu epätavallinen sekoitus tekstilajeja, joista jokaisella on kirjoitettu pitkiä, yhtäjaksoisia kappaleita. Vaikuttaa siltä, että se on jäljennetty useiden käsikirjoitusten säilyneistä katkelmista, joista jokainen on kirjoitettu erilaisella tekstilajilla. Professori H. A. Sanders esitti tämän juontavan mahdollisesti juurensa siitä, kun keisari Diocletianus alkoi yhtäkkiä vainota kristittyjä vuonna 303, ja hänen antamassaan käskykirjassa määrättiin, että kaikki Raamatun jäljennökset oli julkisesti poltettava. Tiedämme historiallisten muistiinmerkintöjen perusteella, että joitakin käsikirjoituksia piilotettiin tuolloin. Näyttää siltä, että vuosikymmeniä myöhemmin joku tuntematon kopioi eri käsikirjoitusten jäljelle jääneet osat valmistaakseen Codex Washingtonin tekstin. Johanneksen evankeliumin ensimmäinen jakso (Johannes 1:1–5:11) oli myöhemmin jossain vaiheessa kateissa, ja se täytyi kirjoittaa 600-luvulla uudelleen.

Tekstissä on joitakin kiinnostavia muunnelmia ja Markuksen 16. luvussa on harvinainen, mutta pois jätettävä, lisäys, joka on luultavasti ollut alkuaan reunahuomautus. Käsikirjoitus on erityisen arvokas siksi, koska se liittyy latinalaisiin ja syyrialaisiin käännöksiin. Pergamentissa olevat talikynttilästä pudonneiden pisaroiden jättämät tahrat osoittavat, että sitä on käytetty paljon.

Vainosta, vastustuksesta ja ajan kulumisesta huolimatta ihmeellisellä tavalla monia erilaisia Raamatun käsikirjoituksia on säilytetty meitä varten. Todellakin ”Jehovan sana pysyy ikuisesti”. – 1. Pietari 1:25; Jesaja 40:8.

[Kuvan lähdemerkintä s. 15]

Courtesy of Freer Gallery of Art, Smithsonian Institution