Lukijoiden kysymyksiä

◼ Merkitseekö Jumalan hyväksynnän saamisesta julkaistu aineisto sitä, että kristityt voivat puhua sellaiselle, joka joskus aikaisemmin katsottiin ”seurakunnan yhteyteen hyväksytyksi henkilöksi”, mutta jota myöhemmin tuli karttaa hänen väärintekonsa vuoksi?

Kyllä merkitsee. Vartiotorni 15. marraskuuta 1988 osoitti, miksi meidän on raamatullista korjata näkemystämme kastamattomasta henkilöstä, joka osallistuu julkiseen palvelukseen Jehovan todistajien kanssa. Aiemmin tällaista ihmistä sanottiin ”seurakunnan yhteyteen hyväksytyksi henkilöksi”. Jos hän sen jälkeen rikkoi Jumalan lakeja eikä katunut, asia saatettiin seurakunnan tietoon ja sen jäsenet karttoivat hänen seuraansa ja hänen kanssaan keskustelemista.

Kuten äskettäin julkaistu aineisto osoitti, Raamattu vaatii, että tällaisiin kuritoimiin tulee ryhtyä niiden kastettujen henkilöiden suhteen, jotka ovat katumattomia väärintekijöitä. (1. Korinttolaisille 5:11–13; 2. Johannes 9–11) Sellaisen kastamattoman vastuu, joka harjoittaa väärintekemistä, ei kuitenkaan ole samanlainen kuin kastetun henkilön vastuu. (Luukas 12:48) Häntä ei ole kastettu, eikä hänestä siksi ole tullut hyväksyttyä Jumalan silmissä, joten erottaminen ei ole sopivaa hänen tapauksessaan. Hän on nyt periaatteessa maailman ihminen, ja häneen voidaan suhtautua sen mukaisesti.

Mitä sitten on sanottava sellaisesta, jota aiemmin sanottiin ”seurakunnan yhteyteen hyväksytyksi henkilöksi”, mutta joka ei ole enää kelvollinen julkiseen palvelukseen väärän menettelytapansa takia? Koska häntä ei ole erotettu, häntä pitäisi kohdella niin kuin maailman ihmistä, jollainen hän onkin.a Marraskuun 15. päivän Vartiotorni tietenkin neuvoi sivulla 19, että uskollisten kristittyjen täytyy olla oikealla tavalla varovaisia. He tajuavat, että kastamaton on aivan hyvin saattanut osallistua väärintekemiseen siitä huolimatta, että hän on saanut tietoa Jumalan vaatimuksista. Kypsien kristittyjen täytyy olla huolellisia seurustellessaan tällaisen yksilön kanssa. Jos herää kysymyksiä siitä, missä määrin hänen kanssaan voidaan olla tekemisissä, useimmat niistä voidaan ratkaista noudattamalla jumalisia neuvoja. Voimme harkita esimerkiksi 1. Korinttolaiskirjeen 15:33:sta ja Sananlaskujen 13:20:stä löytyviä neuvoja ja kysyä itseltämme: ’Millaisissa tekemisissä minun olisi sopivaa olla jonkun maailman ihmisen kanssa, joka ei elä kristillisten mittapuiden mukaan?’ Jos vanhimmat havaitsevat, että joku tällainen maailmallinen on uhkana joillekuille, he voivat yksityisesti antaa varoittavia neuvoja niille seurakunnan jäsenille, jotka näyttävät olevan vaarassa.

Aikanaan joku kastamaton, joka oli ollut ”seurakunnan yhteyteen hyväksytty henkilö”, saattaa esittää kohtuullisia todisteita katumuksesta, ja hän ehkä haluaa alkaa taas tutkia Raamattua. (Apostolien teot 26:20) Hän saattaa puhua tästä sen seurakunnan vanhimmille, jonka kokouksissa hän nyt käy, ja jos se näyttää järkevältä, he järjestävät hänelle raamatuntutkistelun. Tämä käytäntö soveltuu tulevaisuudessa myös silloin, jos joku on kelpaamaton kastamattomaksi julistajaksi, mutta osoittaa myöhemmin katumusta. Tavallisesti hänen pitäisi puhua niille kahdelle vanhimmalle, jotka käsittelivät hänen väärintekoaan, tai niille kahdelle muulle, jotka vanhimmisto valitsi tarkastelemaan asiaa uudelleen, jos hän sitä vaati.

Vartiotorni selitti sopivasti, että niiden vanhempien tilanne on jonkin verran erilainen, jotka huolehtivat kotona asuvista alaikäisistä lapsista – sellaisista laillisesti riippuvaisista alaikäisistä, joiden aineellisesta ylläpidosta heidän vastuunaan on huolehtia. (Efesolaisille 6:1–4) Raamatun mukaan vanhempien velvollisuutena on opettaa ja opastaa lapsiaan. Vanhemmat (tai uskova isä tai äiti) voivat siksi haluta johtaa yksityistä raamatuntutkistelua tällaiselle hairahtuneelle alaikäiselle tai ottaa hänet mukaan perheen raamatuntutkimis- ja keskusteluohjelmaan.

Vaikka äskettäin Vartiotornissa julkaistu aineisto vaatii meitä korjaamaan ajattelu- ja toimintatapaamme, se on valmistettu sopusoinnussa Raamatun kanssa, joka on hyödyllinen ”kurittamiseen vanhurskaudessa”. – 2. Timoteukselle 3:16, 17.

◼ Kun otamme huomioon Tiituksen 1:6:n, täytyykö jonkun miehen kaikkien lasten olla kastettuja, jotta hän olisi kelvollinen seurakunnan vanhimmaksi?

Tiituksen ensimmäisessä luvussa apostoli Paavali esitti seurakunnan vanhimpina palvelevien miesten pätevyysvaatimukset. Yksi niistä oli se, että veljen täytyy olla ”vapaa syytöksestä, – – mies, jolla on uskovat lapset”.

Tämä ei voisi merkitä sitä, että vanhimman kaikkien lasten täytyy olla kastettuja, sillä jotkut heistä saattavat olla pienokaisia. Tiituksen 1:6:n täytyy siksi järkevästi ottaen merkitä sitä, että miehen alaikäisten lasten tulisi olla kastettuja tai heidän tulisi oppia Raamatun totuuksia, ottaa ne vastaan ja soveltaa niitä ja edetä kohti kastetta ollessaan vielä perheansion alaisuudessa. (1. Korinttolaisille 7:14) Vanhimman pitäisi pyrkiä tekemään lapsistaan opetuslapsia, ja he eivät saa olla ”irstailusta syytettyjä eivätkä niskoittelevia”.b

Voimme ymmärtää tämän paremmin, kun panemme merkille, miten Raamattu käyttää ilmaisua ”uskova”. Joku voisi tietenkin uskoa moniin asioihin. (Apostolien teot 26:27, 28; 2. Tessalonikalaisille 2:3, 11; Jaakob 2:19) Mutta me havaitsemme, että tavallisimmin ”uskominen” liitetään kristillisyyden vastaanottamiseen ja kastetuksi tulemiseen. (Apostolien teot 8:13; 18:8; vrt. 19:1–5.) Kaste aivan erityisesti ilmaisee, että joku on uskova. – Apostolien teot 2:41, 44; 4:4, 32.

Vanhimman jotkut nuoret lapset eivät ehkä ole vielä fyysisesti, tunneperäisesti tai henkisesti valmiita menemään kasteelle. Tiituksen 1:6 kuvailee heitä kuitenkin ”uskoviksi lapsiksi”, jos he edistyvät kohti kastetta ikänsä ja olosuhteidensa mukaisesti.

[Alaviitteet]