Hyväksyykö Jumala kirkolliskokoukset?

KIRKOLLISKOKOUS eli konsiili on määritelty ”kirkon edustajain kokoukseksi, joka siihen valtuutettuna neuvottelee ja usein tekee päätöksiä uskoa, moraalia ja kirkkokuria koskevista asioista”.

Roomalaiskatolinen kirkko pitää kaikista vuosisatojen kuluessa pidetyistä kirkolliskokouksista vain 21:tä ekumeenisina: ensimmäinen niistä oli Nikeassa vuonna 325 pidetty konsiili ja viimeinen vuosina 1962–1965 pidetty Vatikaanin II konsiili. Americana-tietosanakirjan mukaan ”kirkolliskokouksen kutsuu koolle paavi, joka johtaa sitä, laatii sen esityslistan, päättää sen sekä julkaisee siinä tehdyt päätökset. – – Ekumeeninen konsiili muodostaa yhdessä paavin kanssa kirkon kollegiaalisen elimen ja toimii yhdessä hänen kanssaan kirkon erehtymättömänä, valistavana auktoriteettina uskoa ja moraalia koskevissa asioissa.” – Encyclopedia Americana, 8. osa, s. 85.

Mikä on niiden alkuperä

Monet kirkon johtajat uskovat, että kristikunnan kirkkojen konsiileja voidaan verrata apostolien ja vanhinten Jerusalemissa ensimmäisellä vuosisadalla pitämään kokoukseen. Niinpä myöhemmillä kirkolliskokouksilla väitetään olevan yhtäläinen valta päättää uskoa ja moraalia koskevista asioista. (Apostolien teot 15:2, 6, 22) Mutta ovatko tällaiset uskonnolliset konsiilit Jumalan valtuuttamia? Hyväksyykö hän ne?

On kiinnostavaa, että Markuksen 3:6:ssa esiintyvä ilmaus ’pitää neuvottelua’ tulee kreikan kielen sanasta, joka merkitsee ’kokousta, jossa ihmiset ilmaisevat mielipiteitään ja neuvottelevat’. Tuon jakeen mukaan fariseukset ’pitivät neuvottelua’ Herodeksen puoluelaisten kanssa tuhotakseen Jeesuksen. Jumala ei varmastikaan hyväksynyt tuota neuvonpitoa! Jeesuskin varoitti opetuslapsiaan luottamasta tuollaisiin miehiin. (Markus 8:15) Olisiko kristikunnan uskonnollisiin konsiileihin aiheellista suhtautua yhtä epäilevästi?

Jeesus sanoi myös: ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät.” (Matteus 7:20) Tarkastelkaamme näin ollen eri kirkolliskokousten tuottamia hedelmiä.

Mikä niitä hallitsi?

Americana-tietosanakirjan mukaan ”maallisen vallan edustajat useimmiten kutsuivat koolle ja hallitsivat” alueellisia kirkolliskokouksia, joiden välityksellä katolisia kirkkoja järjestettiin Espanjaan, Britanniaan ja muualle. Keisari Konstantinuksen koolle kutsumaa ”Nikean kirkolliskokousta (v. 325) aikaisemmin” kaikkialta Rooman imperiumin alueelta tulleitten uskonnollisten johtajien yleiset konsiilit ”olivat tuntemattomia”. Englantilainen historioitsija H. G. Wells antoi ymmärtää, että Konstantinus toi politiikan ja itsevaltiuden jo perusteellisesti jakautuneeseen kristikuntaan. Wells kirjoitti: ”Nikaian kokous ei ollut ainoa keisarin kokoonkutsuma, vaan kaikki suuret kirkolliskokoukset, kuten Konstantinopolin molemmat kokoukset (381 ja 553), Efesoksen kokous (431) ja Kalkedonin kokous (451), oli kutsuttu koolle keisarillisen mahdin aloitteesta.” Mutta miten Jumala olisi voinut hyväksyä tämän, sillä tosi kristitythän eivät yritä sekoittaa uskontoonsa politiikkaa, vaan pysyä sen sijaan täysin puolueettomina? – Johannes 17:16; Jaakob 1:27.

Americana-tietosanakirja lisää: ”Myöhemmin yleiskokouksia varjostivat usein keisarillinen kirkkopolitiikka sekä suurten patriarkaalisten hiippakuntien [piispan tai arkkipiispan valvomien alueitten] välinen kilpailu.” Koska tällaisille kirkolliskokouksille oli ominaista kirkkopolitiikka ja kilpailu, ne eivät tuottaneet sellaisia Jumalan hengen hedelmiä kuin rauhaa ja rakkautta. Pikemminkin niille tunnusomaiset lihan teot, joihin sisältyivät ”vihollisuudet, riita, mustasukkaisuus, – – kinastelut, jakaumat, lahkot”, pilasivat ne. Apostoli Paavali varoitti lihan teoista: ”Ne, jotka harjoittavat sellaisia, eivät peri Jumalan valtakuntaa.” (Galatalaisille 5:19– 23) Miten siis voidaan sanoa, että Jumala on hyväksynyt kristikunnan kirkolliskokoukset?

Järkyttäviä kauhutekoja

H. G. Wellsin mielestä Konstantinuksen henki hallitsi kirkon asioiden hoitoa, ja niinpä hän huomautti: ”Ajatus lopettaa kaikki riitaisuus, hajaannus ja kaikki ajattelu pakottamalla kaikki uskovat noudattamaan samaa määriteltyä uskontunnustusta on – – sopiva yksinäiselle miehelle, joka tuntee, että hänen täytyy saada olla vapaa kaikesta vastustuksesta ja arvostelusta voidakseen ylimalkaan lainkaan työskennellä. Hänen [Konstantinuksen] vaikutuksensa alaisena ollen kirkon historiasta tulee sentähden niiden rajujen taistelujen historia, jotka hänen äkillinen ja itsevaltias sovinnon käskynsä pakostakin aiheutti. Häneltä kirkko sai taipumuksensa olla itsevaltias ja vastustusta sietämätön, luoda keskittynyt pappisvalta ja seurata kehityksessään samoja suuntaviivoja kuin keisarikuntakin.”

Kerettiläisyyssyytökset osoittautuivat häikäilemättömäksi juoneksi eliminoida vastustajat, jotka uskalsivat uhmata kristikunnan kirkolliskokouksia. Kerettiläisiksi luokiteltiin kaikki, jotka esittivät kirkon opista eriäviä mielipiteitä tai jotka vain yrittivät esittää raamatullisia perusteita konsiilien laatimien dogmien ja kaanoneitten (kirkollisten säädösten) kumoamiseksi.

Päättäväisyys tehdä loppu vastustuksesta johti hirvittäviin kauhutekoihin. Useimmat niistä, jotka oli julistettu syyllisiksi kerettiläisyyteen konsiilin hyväksymien oppien vastustamisen vuoksi, poltettiin roviolla. Niin he joutuivat kärsimään hitaan kuolemisen tuskan kaiken kansan nähden – ja kuten oletettiin, Kristuksen nimessä!

Esimerkiksi Konstanzin konsiili (1414–1418) kutsuttiin koolle lopettamaan riita siitä, kuka oli laillinen paavi, ja käsittelemään Wycliffen ja Husin kerettiläisiä ajatuksia. Kerrotaan, että ihmisiä tuotiin Konstanziin 30 000 hevosella tätä suurta tapausta varten. Tuon konsiilin aikana Jan Hus joutui kuulusteltavaksi, hänet tuomittiin ja luovutettiin sitten maallisille vallanpitäjille, jotka polttivat hänet roviolla.

Entä opit?

On totta, että aidot kristityt ’puhuvat kaikki yhtäpitävästi’. Mutta tämä ei johdu kirkon peräänantamattomasta painostuksesta. Se on pikemminkin seurausta siitä, että heidän uskomuksensa ja toimintatapansa perustuvat kaikilta osin Jumalan henkeytettyyn Sanaan. (1. Korinttolaisille 1:10; Apostolien teot 17:10, 11; 2. Timoteukselle 3:16, 17) Entä mitä voimme sanoa kirkolliskokouksista, kun tarkastelemme niiden oppeja koskevia päätöksiä?

Vaikka kirkolliskokouksia saatetaan kauniisti pitää teologian virstanpylväinä, niin monien mielissä ne ovat hautakiviä, jotka muistuttavat puhtaan kristillisen opin tuhoamisesta. Esimerkiksi vuonna 325 pidetyssä Nikean konsiilissa esitettiin oppi ruumiillistuneesta Kristuksesta eli jumalihmisestä. Tästä ajatuksesta, että kiellettiin Jeesuksen olleen itse asiassa ihminen, tuli yksi kristikunnan harhaanjohtavimmista opeista. (Vrt. 2. Johannes 7.) Se on kääntänyt miljoonia pois Jehova Jumalasta hämmentävän kolminaisuuden puoleen. Tätä virhettä ei yritetty korjata yhdessäkään myöhemmässä konsiilissa. Kolminaisuusoppi on kuitenkin selvästi epäraamatullinen, sillä Jeesus sanoi: ”Isä on minua suurempi.” (Johannes 14:28) Voisiko Jumala mitenkään hyväksyä mitään sellaista kokousta, joka hämärtäisi hänen ja hänen Poikansa henkilöllisyyttä koskevan totuuden?

Jonkin kirkolliskokouksen hyväksymä oppi voidaan kumota toisessa konsiilissa. Kuten oheinen taulukko osoittaa, esimerkiksi kuvien käyttö palvonnassa hylättiin Konstantinopolissa vuonna 730 pidetyssä kirkolliskokouksessa. Mutta kuvat otettiin jälleen käyttöön myöhemmässä konsiilissa tehdyn päätöksen mukaisesti. Raamattu tietenkin osoittaa, että uskonnollisten kuvien valmistaminen ja käyttäminen on epäjumalanpalvelusta ja epäkristillistä. – 2. Mooseksen kirja 20:4–6; 1. Johannes 5:21.

Oheisesta taulukosta käy myös ilmi, että kristikunnan kirkolliskokouksissa hyväksyttiin lisäksi sellaisia oppeja kuin lapsikaste, pakollinen ja ehdoton selibaatti, kiirastuli ja helvetintuli. Raamattu ei kuitenkaan tue lapsikastetta, edellä mainitun kaltaista selibaattia eikä tulista helvettiä; se ei myöskään puhu mitään kiirastulesta. (Matteus 28:19, 20; 1. Timoteukselle 4:1–3; Job 14:13) Koska Jehovan hyväksyntää haluavien tulee palvoa häntä ”hengessä ja totuudessa”, niin miten hän voisi hyväksyä kirkolliskokoukset, jotka edistävät vääriä oppeja? – Johannes 4:23, 24.

Jerusalemissa pidetty kokous

Otto Karrer kirjoitti kirkolliskokouksista: ”Lukuun ottamatta [noin vuonna 49 pidettyä] niin kutsuttua apostolista kirkolliskokousta, jonka päätökset kuuluvat perinteiseen Jumalasta lähtöisin olevaan apostoliseen julistukseen, kaikki kirkolliskokoukset ovat apostolien ajan jälkeisen kirkon tuotetta. Ne eivät kuulu kirkon perustamisen aikaan.” – The Councils of the Church.

Epäilemättä kaikki kristikunnan kirkolliskokoukset ovat olleet hyvin erilaisia kuin ensimmäisen vuosisadan apostolien ja vanhinten Jerusalemissa pitämä kokous. Paikalla ei ollut yhtään vallanhimoista pappia, joka olisi asettanut raskaita taakkoja toisten kannettaviksi tai lietsonut rovioitten tulta. Sen sijaan tuossa kokouksessa ilmaistiin Jumalan hengen hedelmää. Asioista neuvoteltiin Jumalan hengen ohjauksessa ja sopusoinnussa hänen Sanansa kanssa. Samaa raamatullisten kysymysten ratkaisumallia noudattaa nykyään Jehovan todistajien hallintoelin.

Siinä kirjeessä, jonka Jerusalemiin kokoontuneet apostolit ja vanhimmat lähettivät toisille uskoville, sanottiin osaksi: ”Pyhä henki ja me olemme nähneet hyväksi olla lisäämättä teille enempää taakkaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä haureutta.” (Apostolien teot 15:22–29) Nämä lait eivät olleet lähtöisin pelkästään ihmisistä, vaan ne olivat vaatimuksia, jotka perustuivat suuren Lainantajan aikaisemmin esittämiin säädöksiin. – 1. Mooseksen kirja 9:3, 4; 5. Mooseksen kirja 5:8–10, 18; Jesaja 33:22.

Tuo ensimmäisen vuosisadan Jerusalemiin kokoontuneitten apostolien ja vanhinten pitämä kokous sai Jehova Jumalan hyväksymyksen, sillä hän siunasi siinä tehdyt päätökset. Lisäksi se edisti Valtakunnan saarnaamistyötä, jonka ansiosta monet pakanat liittyivät kristilliseen seurakuntaan. Historialliset tosiasiat osoittavat kuitenkin selvästi, että Jumala ei ole koskaan hyväksynyt kristikunnan kirkolliskokouksia.

[Taulukko s. 30]

HYVÄKSYTTY OPPI KIRKOLLISKOKOUS VUOSI

Avioero aviorikoksen Arles 314

perusteellaa

Avioero kielletään Trento 1545

Helvetintuli Lyon 1274

Firenze 1573

Kiirastuli Firenze 1573

Trento 1545

Kolminaisuus Nikea 325

Kristuksen Nikea 325

ruumiillistuminen Khalkedon 451

Kuvat hylättiinb Konstantinopoli 730

Kuvat uudelleen käyttöön Konstantinopoli 842

Nikea 787

Lapsikaste Karthago 253

Maallikoitten saarnaaminen

kirkossa kiellettiin Konstantinopoli 681

Saastaton sikiäminen Avignon 1457

Selibaatti Trento 1545

[Alaviitteet]