Parhaamme antaminen Jehovalle
”Kirottu olkoon pettäjä, jolla on laumassaan koiraspuoli ja joka on luvannut sen, mutta uhraakin Herralla viallisen. Sillä suuri kuningas olen minä, sanoo Herra Sebaot, ja minun nimeni on peljättävä pakanain seassa.” – Mal. 1:14.
1. Voivatko ihmiset todella antaa jotakin Jehovalle?
EIKÖ vaikutakin oudolta, että epätäydellisten ihmisten pitäisi edes ajatella jonkin antamista Suurelle Luojalle, Jehovalle? Eihän koko kaikkeudessa ole mitään, mikä ei jo kuuluisi hänelle! Sanassaan hän itse julistaa: ”Minun on hopea, ja minun on kulta.” (Hagg. 2:8) ”Minun ovat kaikki metsän eläimet ja tuhansien vuorten karjat. Minä tunnen kaikki vuorten linnut, ja kaikki, mikä kedolla liikkuu, on minun edessäni. Jos minä isoaisin, en minä sitä sinulle sanoisi; sillä minun on maanpiiri ja kaikki, mitä siinä on. Minäkö söisin härkien lihaa tai joisin kauristen verta?” (Ps. 50:10–13) Jehova Jumala ei totisesti tarvitse lahjoja keneltäkään, sillä hän on täydellinen itsessään. Hän on itsestään olemassa oleva.
2. Mitä Daavid tunnusti Jehovalle esitetyistä vapaaehtoisista uhreista?
2 Nuorukaisena, jolle oli opetettu Mooseksen laki, Daavid, juudealaisen Iisain poika, tiesi Jehovan omistavan koko maan. (2. Moos. 19:5) Myöhemmin, kun Daavid antoi lahjoituksia Jerusalemiin rakennettavaa temppeliä varten, hän puhutteli rukouksessa Korkeinta seuraavin sanoin: ”Mitä olen minä, ja mitä on minun kansani, kyetäksemme antamaan tällaisia vapaaehtoisia lahjoja? Vaan kaikki tulee sinulta, ja omasta kädestäsi olemme sen sinulle antaneet. Herra, meidän Jumalamme, kaikki tämä runsaus, jonka me olemme hankkineet rakentaaksemme temppelin sinulle, sinun pyhälle nimellesi, on sinun kädessäsi, ja sinun on kaikki tyynni.” – 1. Aikak. 29:14, 16.
3. a) Mitä kysymyksiä voitaisiin esittää lahjojen antamisesta Jehovalle? b) Mikä on Raamatun vastaus tällaisiin kysymyksiin?
3 Daavid siis ymmärsi, että me ihmiset emme voi millään tavalla rikastuttaa Kaikkivaltiasta. Tosiaan, mitä tahansa me saatammekin antaa, se on vain pienen osan palauttamista siitä, mitä olemme saaneet ”jokaisen hyvän annin ja jokaisen täydellisen lahjan” Alkulähteeltä. (Jaak. 1:17) Mutta merkitseekö tämä, ettei lahjojen antamisella Luojallemme ole mitään arvoa? Halveksiiko hän uskollisten palvelijoittensa lahjoja? Jumalan sana esittää kielteisen vastauksen. Jehova Jumala kehottaa nöyriä palvojia antamaan lahjojaan. Psalmista 96:8 luemme: ”Antakaa Herralle hänen nimensä kunnia, tuokaa lahjoja, tulkaa hänen esikartanoihinsa.”
4. Millaiset lahjat miellyttävät Jehovaa?
4 Jehova halusi tietysti hyviä lahjoja, jotka arvostava sydän pani antamaan. Ne olivat lahjoja, joihin liittyi kieltäymys sekä rukoileva ja harkitseva valmistautuminen. Esimerkiksi silloin kun Mooseksen laki oli voimassa, israelilainen ei voinut tuoda millaista eläintä tahansa tabernaakkelin esipihan portille ja odottaa saavansa Jumalalta suotuisaa tunnustusta. Laki sanoi: ”Jos joku tuo Herralle yhteysuhrin raavaista tai lampaista, joko lupausta täyttääkseen tai vapaaehtoisena uhrina, olkoon eläin virheetön ollakseen otollinen; älköön siinä olko mitään vammaa. Sokeata tai raajarikkoa tai silvottua tai paiseista tai ihotautista tai rupista älkää Herralle tuoko.” – 3. Moos. 22:21, 22.
5. Mitä Laki määräsi ruokauhreista?
5 Ruokauhreissa täytyi käyttää lestyjä jauhoja. (3. Moos. 2:1, 4; 6:14, 15; 4. Moos. 15:4) Tämä vaatimus sulki pois kaikki karkeat jauhot, joita ei ollut seulottu hyvin. Vain paras oli siis sopiva uhriksi Pyhälle Jehovalle.
6. Mikä merkitys sydämen vaikuttimella oli israelilaisen uhrien otollisuuteen?
6 Yksi tärkeä edellytys otollisten uhrien esittämiseksi Jehovan edessä oli se, että henkilöllä oli oikea sydämen vaikutin. Ilman syvää sisäistä halua miellyttää Luojaansa israelilainen olisi esittänyt uhreja turhaan. Pane merkille, kuinka tätä tähdennetään seuraavissa sanoissa: ”Mitä ovat minulle teidän paljot teurasuhrinne? sanoo Herra. Minä olen kyllästynyt oinaspolttouhreihin ja juottovasikkain rasvaan. Mullikkain, karitsain ja kauristen vereen minä en mielisty. Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii – minun esikartanoitteni tallaamista? Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. . . . Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt. Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.” (Jes. 1:11–15) Jollei ollut aitoa antaumusta ja anteliaisuuden henkeä, niin ulkonaiset palvontamuodot olivat verrattavissa lahjuksiin, joiden tarkoitus oli ostaa Jumalan suosio. Niitä ei hyväksytty alkuunkaan.
LAHJAMME JEHOVALLE
7. Miksi me emme nykyään esitä eläinuhreja?
7 Toisin kuin israelilaiset me Jeesuksen Kristuksen opetuslapset emme esitä uhreja millään aineellisella alttarilla. Lakiliitto, joka määräsi sellaiset uhrit, kumottiin Jeesuksen kuoleman perusteella paalussa. (Kol. 2:13, 14) Tämä herättää kysymyksen: Mitä uhreja me voimme esittää?
8. Mitä apostoli Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeen 12:1:ssä uhrista, ja miten meidän tulee ymmärtää hänen sanansa?
8 Kristitty apostoli Paavali kannusti hengellä voideltuja uskovia, jotka luopuisivat liharuumiistaan ja saisivat kirkastetun hengellisen ruumiin noustuaan kuolleista: ”Minä Jumalan sääliväisyyden kautta hartaasti pyydän teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi, mikä on pyhää palvelusta järjenkykyinenne.” (Room. 12:1) Näin ollen heitä kannustettiin käyttämään voimiaan ja kykyjään Luojan palvelemiseen. Ruumiinjäsenet ovat välineitä, joiden avulla ihminen voi puhua ja toimia. Jotta siis kristityt voisivat ’antaa ruumiinsa eläväksi uhriksi’, heidän täytyi olla toimeliaita ’kaiken tekemiseksi Jumalan kunniaksi’. (1. Kor. 10:31) Jotta sellainen uhri olisi ”pyhä”, heidän täytyi säilyttää moraalinen ja hengellinen puhtaus. Ja sellainen ruumiinsa antaminen olisi ”Jumalalle otollinen uhri” vain, jos tekojen vaikuttimena olisi teeskentelemätön rakkaus. (1. Kor. 13:3) Kun he viettivät harkitun valinnan perusteella täysin Jumalalle omistettua elämää asennoitumisessa, sanoissa ja teoissa ja ymmärsivät, että se oli oikein heille ilmaistun Jumalan sääliväisyyden mukaan, niin he suorittivat pyhää palvelusta ’järjenkykyineen’. Riippumatta siitä, kumpi toivo meillä nykyään on, taivaallinen vai maallinen, emmekö me voi samoin olla kokosieluisia Jumalan palvelemisessamme?
9. Mihin meitä kannustetaan Heprealaiskirjeen 13:15, 16:ssa?
9 Heprealaiskirjeestä saamme tietää lisää hyväksyttävistä uhreista. Heprealaiskirjeen 13:15, 16 sanoo: ”Uhratkaamme aina hänen [Kristuksen] kauttaan Jumalalle ylistysuhria, se on niiden huulten hedelmää, jotka julistavat julkisesti hänen nimeään. Sitä paitsi älkää unohtako hyvän tekemistä ja toisten kanssa jakamista, sillä sellaisiin uhreihin Jumala on hyvin mielistynyt.” – Vrt. Hoos. 14:3.
10. Mitä ”huulten hedelmään” sisältyy, ja mitä kysymyksiä voisimme tehdä itsellemme tässä suhteessa?
10 ”Huulten hedelmän” uhraamiseemme sisältyy Matteuksen 24:14:n täyttymykseen osallistuminen: ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansoille.” Annammeko todella parhaamme tähän tärkeään saarnaamistyöhön? Tartummeko innokkaasti tilaisuuksiin todistuksen antamiseksi? Onko elämämme kristittyinä esimerkillistä, niin että ”huulten hedelmä” muodostaa otollisen ylistysuhrin? – Room. 2:21, 22.
11. Miksi on hyödyllistä tutkia asennoitumistamme kristillisiin kokouksiin?
11 Julkiset ilmaukset kristillisissä kokouksissa ovat myös osa uhriamme. Ilmeisesti tämä tekee välttämättömäksi sen, että olemme läsnä, kun toiset uskovat ovat kokoontuneet palvontaa varten. Kaipaammeko todella olla toisten saman kallisarvoisen uskon omaavien kanssa? Vai sallimmeko muiden toimintojen ja kiinnostuksen kohteiden tarpeettomasti viedä ajan, jonka voisimme olla veljiemme seurassa? Meidän on hyvä jäljitellä psalminkirjoittajan esimerkkiä, joka vertasi peuran vedenkaipuuseen kiihkeää haluaan olla yhteydessä Jehova Jumalaan olemalla toisten palvojien seurassa. Ilman vettä peura ei voisi säilyä hengissä. (Ps. 42:2, 3) Ymmärrämmekö todella, että me emme voi elää ilman Jehovaa, ”elävän veden lähdettä”? – Jer. 2:13.
12, 13. Miten voimme saada suurimman mahdollisen hyödyn kristillisistä kokouksista?
12 Kokouksissa ollessamme haluamme varmaan saada niistä suurimman mahdollisen hyödyn. Sen voimme saada, kun pyrimme noudattamaan seuraavaa henkeytettyä neuvoa: ”Ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin, . . . rohkaisten toisiamme, ja sitä enemmän, kuta enemmän näette sen päivän lähestyvän.” (Hepr. 10:24, 25) Koska Jehovan suuri päivä hänen tuomionsa täytäntöönpanoa varten on tuleva, niin eikö meillä ole hyvä syy harkita rukoillen, mitä voimme tehdä veljiemme vahvistamiseksi ja rohkaisemiseksi? Emme varmaankaan halua kenenkään heistä olevan paheksuttavassa tilassa, kun se päivä tulee. (Luuk. 21:34–36) Paljastavatko esittämämme lausunnot, että olemme aidosti huolissamme heidän hengellisestä hyvinvoinnistaan? Edistämmekö kokouksissa antamillamme vastauksilla rakkautta, epäitsekästä kiinnostusta toisten ikuista hyvinvointia kohtaan? Kannustavatko lausuntomme kaikkia jatkamaan hyvien töitten tekemistä, olemaan innokkaita ”hyvän uutisen” julistamisessa ja esimerkillistä kaikissa jokapäiväisen elämän piirteissä? – Vrt. Tiit. 2:1–14.
13 Kannustamalla toisia ”rakkauteen ja hyviin tekoihin” me innostamme myös itseämme painamalla mieleemme ja sydämeemme uskon mukaisten tekojen tärkeyden. Sillä voi olla erittäin hyödyllinen vaikutus meihin, se voi saada meidät tutkimaan itseämme ja edistymään kristillisessä elämässä ja toiminnassa. Ja kun kuuntelemme, mitä toiset sanovat, ja sitten sovellamme Raamatun rohkaisua, saamme onnellisuuden, joka tulee ”sanan tekijöinä” olemisesta. – Jaak. 1:22–25.
14, 15. Mitä muuta ’uhrimme’ sisältävät kuin hengellistä antamista?
14 Heprealaiskirje kannustaa toisille jakamiseen, toisten tarpeitten mukaiseen toimintaan. Niille, joille tämä kirje osoitettiin, sanottiin: ”Muistakaa . . . jatkuvasti entisiä päiviä, joina te valistetuiksi tultuanne kestitte suuren kamppailun kärsimyksissä, toisinaan ollessanne kuin teatterissa sekä soimausten että ahdistusten alaisina ja toisinaan tullessanne osallisiksi niiden kanssa, jotka olivat kokemassa sellaista. Sillä te sekä ilmaisitte myötätuntoa vankilassa olevia kohtaan että suhtauduitte iloiten omaisuutenne ryöstämiseen tietäen, että teillä itsellänne on parempi ja pysyvä omaisuus.” (Hepr. 10:32–34) Ilmaisemmeko me samalla tavalla myötätuntoa kärsiviä kohtaan ja tulemmeko heidän avukseen?
15 Jumalan palvelijat ovat melko erilaisissa olosuhteissa. Jotkut saattavat olla köyhiä. Toiset voivat olla murheellisia ja masentuneita ja tarvitsevat kipeästi lohdutusta ja toveruutta. Toisia saattavat lannistaa vakavat henkilökohtaiset ongelmat. Jehova Jumala tosin huolehtii siitä, että vanhurskaita ei tyystin hylätä. (Ps. 37:25) Mutta eikö meidän pitäisi henkilökohtaisesti tuntea vastuuta olla Jumalan välikappaleita huomaavaisuuden ja avun antamisessa? Laiminlyöntimme tässä suhteessa on vakava asia. Apostoli Johannes kirjoitti: ”Jos jollakulla on tämän maailman varoja elämän ylläpidoksi ja hän näkee veljensä olevan puutteessa ja kuitenkin sulkee häneltä hellän sääliväisyytensä oven, niin millä tavalla Jumalan rakkaus pysyy hänessä? Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanoin tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” – 1. Joh. 3:17, 18.
MIKSI MEITÄ KEHOTETAAN TUOMAAN LAHJAMME
16, 17. Miksi Jehova kehottaa meitä esittämään ’uhreja’?
16 Jotta olisimme uskollisia hengellisten uhriemme esittämisessä, meidän tarvitsee ymmärtää, miksi Jehova Jumala kehottaa meitä tekemään niin. Taivaallinen Isämme tietää jo sisimmät ajatuksemme ja asenteemme. Mutta hän haluaa meidän ilmaisevan rakkautemme häntä kohtaan toisten hyväksi tekemällämme myönteisellä hyvällä. Hän haluaa palvelijoittensa olevan hänen kaltaisiaan huomaavaisuuden ja anteliaisuuden ilmaisemisessa. (Matt. 5:43–48) Sen avulla hän vetää ihmisiä luokseen. Miten niin? Tarkkailemalla kiitettävää elämäntapaamme toiset voivat oppia ymmärtämään, että tosi onnellisuus tulee Jumalan tahdon tekemisestä. – Matt. 5:16.
17 Koska Jehova Jumala on tehnyt meidät, hän tietää mikä koituu parhaaksemme. Tämä on toinen syy siihen, miksi hän kehottaa meitä esittämään lahjamme hänelle. Antelias henki lisää mielen ja sydämen rauhasta sekä aidosta onnellisuudesta nauttimistamme nyt. Raamattu sanoo: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (Apt. 20:35) Lisäksi voimme olla varmoja siitä, että taivaallinen Isämme palkitsee meidät runsaasti sekä nyt että iäti tulevaisuudessa. Jumalan Poika sanoi: ”Kun sinä annat armonlahjoja, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, jotta armonlahjasi olisivat salassa; silloin Isäsi, joka katselee salassa, on palkitseva sinut.” (Matt. 6:3, 4) ”Kun laitat pidot, kutsu . . . köyhiä, raajarikkoja, rampoja, sokeita, niin tulet olemaan onnellinen, koska heillä ei ole mitään, millä maksaa sinulle takaisin. Sillä sinulle maksetaan takaisin vanhurskaiden ylösnousemuksessa.” – Luuk. 14:13, 14.
18. Minkä tulisi pitää paikkansa antamisestamme ja miksi?
18 Tarkastellessamme siis laajasta näkökulmasta uhrejamme meidän täytyy myöntää, että kokouksissa, kertoessamme ”hyvää uutista” toisille ja asennoitumisessamme, sanassa ja teossa, niin, kaikilla elämän aloilla, meidän pitäisi olla valmistautuneita antamaan parhaamme. Meidän ei pitäisi olla tällaisissa tärkeissä asioissa puolisydämisiä. Kysymys on Jehovan hyväksymyksen ja elämän saamisesta. Eläkäämme siksi sopusoinnussa seuraavan Raamatun vakuutuksen kanssa: ”Jumala ei ole epävanhurskas, niin että hän unohtaisi teidän työnne ja sen rakkauden, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja edelleen palvelette.” – Hepr. 6:10.
[Kuva s. 17]
KAIKKI VOIVAT OSALLISTUA
VASTAAMISEEN KOKOUKSISSA
SAARNAAMISEEN JA OPETTAMISEEN
TOISTEN ROHKAISEMISEEN HENGELLISESTI JA AINEELLISESTI
TOISTEN KANNUSTAMISEEN RAKKAUTEEN JA HYVIIN TEKOIHIN