Kuinka tärkeätä on kristillinen antaminen?
JEESUKSEN KRISTUKSEN uskolliset opetuslapset ovat kaikkina aikoina osoittaneet aktiivista kiinnostusta sellaisia kohtaan, jotka ovat aineellisesti ja hengellisesti puutteessa. Esimerkiksi kohta helluntain jälkeen vuonna 33 monet Jerusalemissa halukkaasti myivät omaisuuttaan ja luovuttivat siitä saamansa varat apostoleille jaettaviksi puutteenalaisille uskonveljille. Näiden joukossa oli sellaisia, jotka olivat tulleet kaukaisista paikoista helluntain viettoon ja tulleet sitten kristityiksi. Veljiensä anteliaisuuden johdosta nämä uudet käännynnäiset voivat viipyä Jerusalemissa pitempään ja hyötyä siten edelleen apostolien arvokkaasta opetuksesta. – Apt. 2:41–47; 4:34, 35.
JÄLJITTELEMISEN ARVOISIA ESIMERKKEJÄ
Yksi, joka suuresti arvosti hengellisen ja aineellisen antamisen merkitystä, oli apostoli Paavali. Hän kirjoitti Roomassa oleville toisille uskoville: ”Olen velkaa sekä kreikkalaisille että barbaareille [ei-kreikkalaisille; kreikkalaiset käyttivät tätä nimitystä yleensä ulkomaalaisista, varsinkin niistä jotka puhuivat jotakin muuta kieltä], sekä viisaille että ymmärtämättömille, joten omasta puolestani olen altis julistamaan hyvää uutista teillekin siellä Roomassa.” – Room. 1:14, 15.
Miksi Paavali katsoi olevansa velkaa kaikenlaisille ihmisille ja velvollinen auttamaan heitä hengellisesti? Hän tiesi, että ihmismaailma oli ostettu Jeesuksen Kristuksen kalliilla verellä. Koska kaikki ihmiset ovat Jumalan ja Kristuksen omaisuutta, heille pitäisi totisesti ilmoittaa siitä, mitä se voi merkitä heille. Oli tullut Jumalan aika ihmisten kaikkialla katua ja päästä hyväksyttyyn suhteeseen hänen kanssaan hänen Poikansa uhrin perusteella. Sellainen hyväksytty asema antaisi tosi merkityksen ja tarkoituksen heidän elämälleen ja johtaisi ikuiseen elämään. (Apt. 17:30; 1. Tim. 2:6; Hepr. 2:9) Aika tämän tärkeän tiedon viemiseksi yksilöille oli rajallinen. Miksi? Koska ihmisten elinikä on hyvin lyhyt ja kestoltaan epävarma. (Jaak. 4:13, 14) Siksi Paavali oli innokas ”julistamaan hyvää uutista” mahdollisimman monille omana elinaikanaan. Hän aivan oikein tunsi velvollisuudekseen viedä elämän antavaa tietoa toisille. Hän oli sen velkaa heille. Koska heidän elämänsä oli päättyvä pian, Paavali ymmärsi, että ”hyvän uutisen” vieminen ihmisille oli kiireellisen tärkeää ja että se soi heille suurenmoisia mahdollisuuksia. Apostoli Paavali ei ollut ainoa, joka ajatteli tällä tavalla. Tämä on ilmeistä sen perusteella, että vajaat kolmekymmentä vuotta sen jälkeen, kun kristillinen seurakunta tuli olemassaoloon, apostoli saattoi kirjoittaa: ’Hyvää uutista on saarnattu kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on.’ (Kol. 1:23) Tämä merkitsee, että kristityt olivat ulottaneet hengellisen antamisensa laajalti silloin tunnetussa maailmassa.
Apostoli Paavali ja muut ensimmäisen vuosisadan uskolliset kristityt antoivat totisesti meille hyvän esimerkin hengellisestä antamisesta. Sitä paitsi he eivät harjoittaneet vain hengellistä antamista. He olivat halukkaita antamaan myös aineellista apua köyhyyteen joutuneille veljille. Esimerkiksi Makedonian ja Akhaian kristityt uskoivat Paavalille varoja käytettäväksi Jerusalemissa olevien puutteenalaisten uskovien auttamiseen.
Apostoli suhtautui tähän avustustyöhön hyvin vakavasti ja pyysi Roomassa olevia veljiä rukoilemaan hänen puolestaan, jotta se olisi menestynyt. Me luemme: ”Aion matkustaa Jerusalemiin palvelemaan pyhiä. Sillä Makedoniassa ja Akhaiassa olevat ovat nähneet hyväksi jakaa omastaan avustuksena Jerusalemin pyhien köyhille. Mutta minä kehotan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja hengen rakkauden kautta ahkeroimaan kanssani Jumalalle puolestani esitettävissä rukouksissa, jotta vapautuisin uskottomista Juudeassa ja palvelukseni, joka on Jerusalemia varten, osoittautuisi pyhille otolliseksi.” – Room. 15:25, 26, 30, 31.
Kun Paavali tapasi toisia uskovia eri paikoissa matkallaan Jerusalemiin, Jumalan henki, joka toimi joko suoraan Paavalissa tai muissa kristityissä profeetoissa, ilmaisi, että häntä odottivat kahleet ja vankeus tuossa kaupungissa. (Apt. 20:23; 21:11) Siitä huolimatta apostoli ei jättänyt tekemättä sitä, minkä hän voi, Jerusalemissa olevien puutteenalaisten veljiensä hyväksi. Rohkeasti hän sanoi kyynelehtiville uskonveljilleen: ”Mitä te teette, kun itkette ja saatatte minut sydämeltä heikoksi? Olkaa vakuuttuneita siitä, että minä olen valmis, en vain joutumaan sidottavaksi, vaan myös kuolemaan Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen puolesta.” (Apt. 21:13) Ajattelehan sitä, Paavali piti osuutensa suorittamista tässä puutteenalaisten veljien aineellisessa auttamisessa niin tärkeänä, että hän oli halukas vaarantamaan paitsi vapautensa myös henkensä.
MIKSI NIIN TÄRKEÄÄ?
Kristillinen antaminen on todellisuudessa rakkauden ilmaus. Ilman tätä rakkautta ihminen ei yksinkertaisesti voi seisoa hyväksyttynä Jumalan ja Kristuksen edessä. Ne, jotka eivät ole aktiivisesti kiinnostuneita toisten hyvinvoinnista, syyllistyvät itsepetokseen, jos he ajattelevat osallistuvansa hyväksyttyyn palvontaan. Jumalan sana sanoo: ”Palvontamuoto, joka on Jumalamme ja Isämme näkökannalta puhdas ja saastumaton, on tämä: orvoista ja leskistä huolehtiminen heidän ahdistuksessaan ja itsensä suojeleminen maailman tahroilta.” (Jaak. 1:27) ”Siitä me olemme tulleet tuntemaan rakkauden, että hän antoi sielunsa meidän puolestamme, ja meillä on velvollisuus antaa sielumme veljiemme puolesta. Mutta jos jollakulla on tämän maailman varoja elämän ylläpidoksi ja hän näkee veljensä olevan puutteessa ja kuitenkin sulkee häneltä hellän sääliväisyytensä oven, niin millä tavalla Jumalan rakkaus pysyy hänessä? Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanoin tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” – 1. Joh. 3:16–18.
Herra Jeesus Kristus langettaa ankaran tuomion niille, jotka itsekkäästi pidättyvät auttamasta niitä, jotka ansaitsevat avun. Tämä ilmenee selvästi ”lampaita” ja ”vuohia” koskevasta kuvauksesta. ”Lampaat”, jotka Jeesus Kristus asettaa oikealle puolelleen eli suosion puolelle, ovat ihmisiä, jotka tekevät myönteistä hyvää ”vähäisimmille” eli merkityksettömimmille Kristuksen veljistä. Kun ”lampaat” näkevät joidenkuiden Kristuksen veljien tarvitsevan jotakin, kun heiltä puuttuu ruokaa, vaatteita tai suoja, niin he tekevät voitavansa auttaakseen. He ovat myös halukkaita ja innokkaita auttamaan, kun Kristuksen veljet kärsivät sairauden tai vankeuden takia. Koska ”vuohet” itsekkäästi kieltäytyvät täyttämästä Kristuksen veljien todellisia tarpeita, he menettävät elämänsä, koska heidät tuomitaan ”ikuiseen pois karsimiseen”. – Matt. 25:34–46.
Tämän pitäisi painaa mieleemme, kuinka tärkeää on omata oikea asenne toisiin. Tunnemmeko sääliä ihmisiä kohtaan, kun näemme heidän kärsivän vastoinkäymisiä olosuhteiden vuoksi, jotka eivät ole heidän hallinnassaan? Haluammeko tehdä voitavamme heidän auttamisekseen? Tajuammeko syvästi monien lähimmäistemme murheellisen hengellisen ahdingon? Saako se meidät julistamaan innokkaasti ”hyvää uutista”?
Meidän pitäisi yksilöinä haluta olla kokosydämisiä hengellisessä ja aineellisessa antamisessa. Jotta sellaisella antamisella olisi tosi arvoa Jumalan silmissä, sen vaikuttimena täytyy olla rakkaus. Sitä ei voida tehdä, jos me kiinnitämme huomion itseemme. Jeesus Kristus kehotti: ”Kun siis lähdet antamaan armonlahjoja, älä toitota torvea edelläsi, niin kuin ulkokullatut tekevät synagogissa ja kaduilla saadakseen kunniaa ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: heillä on jo palkkansa täysimääräisenä. Mutta kun sinä annat armonlahjoja, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, jotta armonlahjasi olisivat salassa; silloin Isäsi, joka katselee salassa, on palkitseva sinut.” – Matt. 6:2–4.
Jumalan uskolliset palvelijat ryhtyvät laajamittaisiin avustustoimiin myös nykyään niin kuin ensimmäiselläkin vuosisadalla. Varoja käytetään lisäksi palvontapaikkojen ylläpitämiseen ja hengellisen avun järjestämiseen totuutta janoaville ihmisille kautta maailman. Vartiotorni-seuralla on Jehovan todistajien keskuudessa tärkeä osuus avustustoimien järjestämisessä ja johtamisessa, ja se pyrkii auttamaan myös mahdollisimman monia saamaan täsmällistä tietoa Jumalan sanasta.
Joskus tämän lehden lukijat haluaisivat tietää, voisivatko he auttaa tässä tärkeässä työssä tekemällä rahalahjoituksia. Voimme ilmoittaa, että tällaisia lahjoituksia voidaan lähettää Suomessa osoitteella Jehovan todistajat, Kuismatie 58, 01300 Vantaa 30. Tällaisia lahjoituksia ei koskaan pyydetä. Niitä arvostetaan vapaaehtoisina lahjoina, joita käytetään Valtakunnan työn edistämiseen, ja ne tunnustetaan sellaisiksi.
Aineellisen ja hengellisen avun antaminen toisille on tosiaan kristittynä olemisen peruste. Mutta sellainen antaminen on merkityksellistä Jumalalle vain silloin, kun annetaan halukkaasti ja iloiten rakkaudesta eikä pakosta. Kristitty apostoli Paavali kirjoitti: ”Jos annan kaiken omaisuuteni ravitakseni toisia ja jos luovutan ruumiini voidakseni kerskua, mutta minulla ei ole rakkautta, en hyödy mitään.” (1. Kor. 13:3) Olkoon siis hengellisen ja aineellisen antamisemme vaikuttimena aito rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiimme. Ikuinen hyvinvointimme riippuu siitä.
[Kuva s. 29]
Hengellinen ja aineellinen antaminen on tosi kristillisyyden perusta