Mitä ystävällisenä oleminen merkitsee
MITÄ merkitsee olla ystävällinen? Ystävällisenä oleminen merkitsee, että on todella avulias. Ystävällisyys on rakkautta toiminnassa, sillä tosi rakkaus on käytännöllistä. Ystävällisenä oleminen voi merkitä taipumusta myötätuntoon ja avuliaisuuteen, myötätuntoista kiinnostusta toisten hyvinvointiin. Sana khrestós, joka on käännetty ”ystävälliseksi” Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa, on vielä voimakkaampi, sillä se merkitsee ’avuliaana olemista toisia kohtaan’.
Ystävällisenä oleminen ei tosiaankaan merkitse vain tunteellisuutta. Eikä se merkitse ihmisten heikkouksiin mukautumistakaan. Se merkitsee tosi avuliaisuutta avun tarpeessa olevia kohtaan. Empatian avulla näemme, miten voimme olla avuksi sekä pienillä että suurilla tavoilla.
Esimerkiksi Guayaquilin kaupungissa Ecuadorissa oli ollut kaatosateita toukokuussa vuonna 1969. Kadut olivat liejuiset ja liukkaat. Eräs vanhahko lähetystyöntekijä, joka kiiruhti eteenpäin, liukastui, kaatui ja löi lonkkansa kadun reunakiveen. Kun hän yritti nousta, hän tunsi niin kovaa tuskaa, ettei voinut nousta. Hän katseli ympärilleen saadakseen apua, mutta kesti 20–30 minuuttia, ennen kuin joku osoitti ystävällisyyttä kysymällä voisiko hän auttaa. Tämä henkilö ilmoitti sitten lähetystyöntekijän ystäville miehen pulmallisen tilan.
Kun he tulivat paikalle, he nostivat hänet varovaisesti pakettiauton takaosaan ja veivät sairaalaan, missä röntgensäteet paljastivat T-murtuman, yhden pahimmista, mitä sairaalan lääkärit olivat koskaan nähneet. Kuinka kiitollinen hän olikaan, että joku osoitti hänelle ystävällisyyttä! Miten kiitollisia hänen vaimonsa ja ystävänsäkin olivat! Ja epäilemättä hänkin, joka osoitti ystävällisyyttä, tunsi onnellisuutta sen johdosta, että oli ojentanut auttavan kätensä.
Miksi niin harvat osoittautuvat ystävällisiksi näinä aikoina? Yksi syy on epäilemättä itsekkyys. Ihmiset osoittavat yhä vähemmän lähimmäisenrakkautta. Se, että suuret kaupungit ovat täpö täynnä ihmisiä, jo itsessään johtaa välinpitämättömyyteen toisten tarpeitten suhteen. Samoin vaikuttaa nykyisen elämän kiivas tahti. Ihmisillä on aina kiire, ja avuliaisuus vaatii aikaa. Toiset pelkäävät asiaan puuttumista.
Kuitenkin yksistään se seikka, että me olemme saaneet niin paljon ystävällisyyttä Luojaltamme Jehova Jumalalta, velvoittaa meitä osoittamaan ystävällisyyttä toisille. Kuinka kauniin esimerkin hän onkaan antanut ystävällisyydestä! Kun hän näki ihmiskunnan tukalan tilan, hän osoitti ”hyvyyttä ja ihmisrakkautta” antamalla ”ainokaisen Poikansa”, jotta häneen uskovat saisivat iankaikkisen elämän. – Tiit. 3:4; Joh. 3:16.
Niistä, jotka osoittavat tällaista uskoa, sanotaan, että he ovat ”maistaneet, että Herra [Jeesus] on hyvä”. (1. Piet. 2:3) Jeesuksen elämä oli totisesti ystävällisyyden, avuliaisuuden osoittamista toisille. Hän osoitti ystävällisyyttä ruokkimalla nälkäisiä ihmisjoukkoja ja parantamalla ihmisten sairauksia. Millaista ystävällisyyttä hänen puoleltaan olikaan lesken ainoan pojan herättäminen kuolleista Nainin kaupungissa! (Luuk. 7:11–17) Millaista ystävällisyyttä hän osoittikaan, kun hän palautti ystävänsä Lasaruksen eloon ja hänen sureville sisarilleen! (Joh. 11:1–44) Hän osoitti ystävällisyyttä myös huolehtimalla ihmisten hengellisistä tarpeista ’opettamalla heille moninaisia’. Ja hän osoitti suurinta mahdollista ystävällisyyttä antamalla ihmiselämänsä edestämme. – Mark. 6:34; Matt. 20:28.
Ystävällisyyden pitäisi alkaa perhepiirissä, ja siihen liittyy monenlaista. Se merkitsee esimerkiksi sitä, että mies elää vaimonsa kanssa ”tiedon mukaan” ottaen huomioon vaimon elintoimintojen vaihtelun. (1. Piet. 3:7, Um) Vaimot voivat osoittaa ystävällisyyttä olemalla arvostelematta miestään ja vaivaamatta häntä pikkuharmeilla. Isät voivat osoittaa ystävällisyyttä käyttämällä aikaa lastensa kanssa sekä opettamiseen että rentoutumiseen ja olemalla ärsyttämättä heitä tarpeettomasti. (Ef. 6:4) Lapset voivat osoittaa ystävällisyyttä ilmaisemalla arvostavansa kaikkea sitä, mitä heidän vanhempansa tekevät heidän hyväkseen. He voivat osoittaa arvostuksensa paitsi sanoin myös olemalla avuksi kodissa, pitämällä omat huoneensa siisteinä, auttamalla äitiä astiainpesussa ja muissa sellaisissa tehtävissä.
Huomaavainen kristitty osoittaa ystävällisyyttä myös monin pienin tavoin seurakuntansa kokouspaikassa. Hän esittäytyy muukalaiselle ja saa hänet tuntemaan olevansa tervetullut. Hänellä on rohkaiseva sana vanhoille, jotka saattavat näyttää yksinäisiltä, ja hän osoittaa kiinnostusta nuoria kohtaan, jotka voivat tuntea olevansa laiminlyötyjä. Hän on valpas auttamaan jokaista, joka tarvitsee apua päästäkseen paikalliseen valtakunnansaliin ja sieltä pois.
Nykyään on maailmassa paljon vilpittömiä ihmisiä, jotka tarvitsevat kipeästi hengellistä apua. Niin monet ”huokaavat ja valittavat kaikkia kauhistuksia, mitä . . . tehdään”. Jehovan kristityt todistajat menettelevät todella ystävällisesti ojentaessaan tällaisille auttavan käden, viedessään lohdutusta heille ja huolehtiessaan heidän hengellisistä tarpeistaan. – Hes. 9:4; Matt. 5:3, 6.
Kristityt evankeliuminpalvelijat tekevät näin käymällä talosta taloon viemässä Jumalan valtakunnan hyvää uutista, tekemällä uusintakäyntejä ja johtamalla raamatuntutkisteluja niiden kodeissa, jotka haluavat ymmärtää Raamattuaan. He tarjoavat ystävällisesti raamatullisia lehtiä katujen kulmissa ja saarnaavat tilapäisesti tilaisuuden tarjoutuessa. Ja näin menetellessään he eivät laiminlyö ystävällisyyden osoittamista muillakin tavoin, mikä usein koituu heidän evankeliuminpalvelustyönsä hyväksi.
Myrsky kaatoi kerran suuren puun erään pariskunnan pihalta. Nämä ihmiset olivat osoittaneet jonkin verran kiinnostusta Jumalan sanaa kohtaan. Turhaan he etsivät apua naapureilta, ystäviltään ja sukulaisiltaan saadakseen kaatuneen puun korjatuksi pois. Ryhmä todistajia, jotka tiesivät heidän pulmansa, kävi eräänä päivänä heillä moottorisahoineen ja, vaikkeivät he tavanneet ketään kotoa, he pilkkoivat puun ja jättivät pihalle siistin pinon sytykepuita. Kun kiinnostunut mies ja hänen vaimonsa tulivat kotiin, ja he saivat tietää, mitä todistajat olivat tehneet – vaikkei kukaan heidän omista ystävistään, naapureistaan ja sukulaisistaan ollut halunnut auttaa – niin he olivat totisesti yllättyneitä! He päättelivät, että todistajien uskonnossa täytyy olla jotain erikoista, mistä heidän pitäisi saada tietää. He saivat sen selville kodissaan pidetyn raamatuntutkistelun avulla, mistä oli seurauksena, että kummastakin tuli todistaja.
Ystävällisenä oleminen merkitsee tosi avuliaisuuden osoittamista silloin, kun se on todella tarpeen, ja erityisesti siinä, mikä on rakentavaa toisille. Sellainen ystävällisyys tuottaa onnea toisille ja vielä suurempaa onnea sille, joka osoittaa ystävällisyyttä. – Apt. 20:35.