Lukijain kysymyksiä

● Miten uskollisen kristityn tulee suhtautua sellaiseen välittömän perhepiirin ulkopuolella olevaan sukulaiseen, joka on erotettu? – N. W., Kanada.

Tällainen tilanne voi olla koetus kristitylle, joka haluaa olla uskollinen Jehovalle ja joka tuntee kuitenkin luonnollista kiintymystä erotettua sukulaista kohtaan. Voimme olla kiitollisia siitä, että Jumala on selvästi käsitellyt tämän asian Sanassaan.

Raamattu osoittaa, että Jehova on halukas antamaan anteeksi. Kaikki ihmiset ovat syntisiä, mutta Hän on halukas antamaan anteeksi sellaiset synnit Kristuksen uhrin perusteella, jos yksilöt katuvina etsivät anteeksiantoa. – Room. 3:23; Apt. 26:20.

Mutta mitä tapahtuu, jos henkilö, joka etsi tällaista anteeksiantoa menneisyydessä ja josta tuli Jumalan antautunut palvelija, tekee synnin? Jehova tunnustaa ihmisen epätäydellisyyden ja yhä haluaa antaa anteeksi, jos synnintekijä myöntää erehdyksensä ja osoittaa menettelytavallaan katuneensa. (1. Joh. 1:9) Mutta jos kristityksi tunnustautuva harjoittaa syntiä ja kieltäytyy katumasta ja muuttumasta, niin silloin Jumalan ohjeet ovat selvät. Näin tapahtui ensimmäisellä vuosisadalla, sillä eräs mies Korinton seurakunnassa harjoitti moraalittomuutta. Sille seurakunnalle annettu henkeytetty neuvo kuului: ”Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.” Niin, karkottakaa hänet seurakunnasta. – 1. Kor. 5:13.

Tuo askel oli tärkeä. Minkään turmelevan vaikutuksen ei pidä antaa jäädä Jumalan järjestöön. Apostoli Paavalihan kirjoitti, että ”vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan”. Jos tuo moraaliton olisi saanut jäädä seurakuntaan, niin koko seurakunnan hyvä hengellinen tila olisi voitu menettää. – 1. Kor. 5:5–7; Joos. 7:1–25.

Miten Korinton uskollisten kristittyjen piti kohdella tuota miestä? Paavali sanoi: ”Kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.” (1. Kor. 5:11) Näin ollen tätä seurakunnasta karkottamista voidaan sopivasti sanoa erottamiseksi, sillä uskolliset kristityt lakkaavat seurustelemasta synnin harjoittajan kanssa. Missä määrin?

Apostoli Johannes auttaa meitä tässä. Erotetusta henkilöstä on saattanut tulla luopio, joka opettaa epäraamatullisia oppeja. Tai hän voi moraalittomalla elämäntavallaan itse asiassa opettaa, että ihminen voi olla kristitty ja samalla avionrikkoja tai huorintekijä. Tällainen ei ilmeisestikään ole Jeesuksen vanhurskaissa opetuksissa pysymistä. Johannes kirjoittaa niistä, jotka ennen olivat kristittyjä veljiä tai sisaria: ”Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi.” – 2. Joh. 9, 10.

Seuraava jae tähdentää tämän vakavuutta: ”Sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.” (2. Joh. 11) Tämä ei merkitse ehdottomasti sitä, että kristitystä, joka puhuu sellaisen kanssa, joka on erotettu esimerkiksi varastamisen takia, on itsestään tulossa varas, vaikka niin voisi helposti käydä. Mutta jos hän ei välitä Jumalan neuvosta vaan puhuu tuollaiselle, niin hän ikään kuin sanoo hyväksyvänsä varkaan menettelyn, niin kuin se ei merkitsisi mitään.

Näin olemme todenneet itsestään Raamatusta uskollisen kristityn perusasenteen erotettua kohtaan – hänen kanssaan ei tule olla missään tekemisissä, ei edes puhuakaan hänen kanssaan. Entä jos tuo erotettu on sukulainen?

Jos erotettu henkilö ja uskollinen kristitty kuuluvat samaan perheeseen ja asuvat samassa huonekunnassa, kuten mies ja vaimo, niin asiaan vaikuttavat toiset raamatulliset tekijät. Jos kristityn miehen vaimo olisi erotettu valehtelemisen takia, niin hän olisi silti naimisissa vaimonsa kanssa; Raamattu sanoo, että heidät on liitetty yhteen yhdeksi lihaksi. (Ef. 5:31) Miehen olisi siinä tapauksessa yhä pidettävä hänestä huolta vaimonaan ja huonekuntansa jäsenenä. Tähän sisältyisi puhuminen hänen kanssaan heidän elämäänsä liittyvistä jokapäiväisistä asioista. Kunnioituksesta erotusmääräystä kohtaan, joka katkaisi heidän yhteytensä hengellisenä veljenä ja sisarena, mies ei kuitenkaan johtaisi raamatuntutkistelua hänelle eikä pitäisi hänelle seuraa hengellisissä asioissa. (Ks. lisää yksityiskohtia Vartiotornista 15.9.1963 sivuilta 436–439.)

Mutta tarkasteltavana oleva pääasiallinen kysymys koskee välittömän perhepiirin ulkopuolella olevaa sukulaista, joka ei asu samassa huonekunnassa. Olisiko mikään yhteys häneen mahdollinen?

Taaskaan ei erottaminen katkaise liha-ja-verisiteitä, mutta tässä tilanteessa olisi yhteys – sikäli kuin se olisi lainkaan tarpeellinen – paljon harvinaisempi kuin samassa kodissa asuvien henkilöiden välillä. Kuitenkin voisi olla joitakin ehdottoman välttämättömiä perheasioita, jotka vaativat kanssakäymistä, kuten testamenttia tai omaisuutta koskevat lakiasiat. Mutta erotettu sukulainen tulee saada ymmärtämään, että hänen asemansa on muuttunut, ettei hän ole enää tervetullut kotiin eikä haluttu toveri.

Tällainen menettely on sekä raamatullinen että järkevä. Kuten olemme nähneet, niin Jumala kieltää kristittyjä ’seurustelemasta’ sellaisen henkilön kanssa ja ’syömästäkin’ hänen kanssaan. Hän neuvoo myös kristittyjä: ”Älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi.” Tottelisiko kristitty Jumalaa, jos hän ylläpitäisi tavallista sukulaisten välistä seurustelua tämän erotetun kanssa, mikä ei olisi välttämätöntä, koska hän asuu kodin ulkopuolella? Jos jokainen pienessä seurakunnassa, jossa olisi joukko sukulaisperheitä, suhtautuisi erotettuun samalla tavalla kuin ennen erottamista – jos he kävisivät yhdessä ostoksilla, tekisivät huviretkiä yhdessä, hoivaisivat toinen toisensa lapsia – niin tuskinpa hänestä tuntuisi, että kaikki hänen uskolliset kristityt sukulaisensa kirjaimellisesti vihaavat hänen harjoittamaansa pahaa. (Ps. 97:10) Eivätkä ulkopuolisetkaan voisi havaita mitään muutosta, vaikka he saattaisivatkin tietää synnintekijän epäkristillisestä menettelystä.

Meidän täytyy tehdä itsellemme selväksi se seikka, ettei se, että tämä erotettu ei voi nauttia kristittyjen sukulaistensa seurasta, ole näiden vika, ikään kuin he kohtelisivat häntä arvottomalla tavalla. He menettelevät periaatteitten, korkeitten periaatteitten, Jumalan periaatteitten mukaisesti. Erotettu itse on vastuussa tilastaan; hän on aiheuttanut sen itselleen. Olkoon taakka siinä, mihin se kuuluu!

Jos erotettu synnintekijä haluaa päästä takaisin miellyttävään seuraan Jehovan sekä uskollisten kristittyjen kanssa, niin se on mahdollista. Jesaja kirjoitti: ”Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.” (Jes. 55:7) Erotetulle, joka on katuva, voidaan antaa anteeksi ja hänet voidaan ottaa takaisin seurakuntaan. – 2. Kor. 2:6–8.

Mutta ennen kuin näin tapahtuu, uskollisten kristittyjen velvollisuus on pitää voimassa erotustoimenpide välttämällä seurustelua erotetun kanssa. Jos hän on kodin ulkopuolella asuva sukulainen, he koettavat olla kokonaan seurustelematta hänen kanssaan. Ja jos jokin väistämätön ja ehdottomasti tärkeä perheasia tulee eteen, niin he ovat tuon asianomaisen kanssa yhteydessä vähimmässä määrin eivätkä missään tapauksessa vaihda ajatuksia hengellisistä asioista. Siten he osoittavat uskollisuutensa Jumalaa, hänen Sanaansa ja seurakuntaansa kohtaan.

● Mikä se ”yksi kaste” on, johon viitataan Ef. 4:5:ssä? Onko se sama kuin Matt. 28:19:ssä mainittu kaste? – E. B., USA.

Se on itse asiassa sama. Apostoli Paavali tarkoitti hyväksyttyä vesikastetta kirjoittaessaan: ”Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä.” – Ef. 4:4–6.

Kun Paavali oli Efesossa vuonna 55, niin hän kirjoitti Korinton kristityille. Hän tähdensi heille mm., ettei heidän pitänyt olla jakautuneita eikä liittyä johtaviin ihmisiin, kuten henkilöön, joka kastoi heidät vedessä, ikään kuin olisivat hänen seuraajiaan. Korintossa kastettuja ei kastettu Paavalin eikä Apolloksen eikä Keefaan nimessä, vaan heidät kastettiin vedessä Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä, niin kuin Jeesus oli käskenyt. – Matt. 28:19; 1. Kor. 1:10–16.

Viitisen vuotta myöhemmin eli noin vuonna 61 Paavali kirjoitti rakkaille hengellisille veljilleen Efesoon. Yksi tärkeä asia, jota hän tähdensi tässä kirjeessä, oli ykseys, samoin kuin se oli ollut hänen Korinttoon lähettämässään kirjeessäkin. Hän osoitti, että väliseinä juutalaisten ja pakanoiden väliltä oli poistettu. Nyt kaikki uskovat voivat yhdessä lähestyä Jehovaa. He kaikki voivat saada pyhää henkeä ja muodostaa osan hengellisestä temppelistä, paikasta, ”missä Jumala asuu hengen välityksellä”. – Ef. 2:13–22, Um.

Puhuen edelleen ykseydestä hän selitti, että he yhdessä muodostivat yhden hengellisen ruumiin. He kaikki saivat pyhää henkeä. Hengen ollessa vakuutena siitä, mitä oli tuleva, heillä oli taivaallinen toivo. (Ef. 4:4; 1. Kor. 12:13; 2. Kor. 5:5) He olivat kaikki uskoneet samaan Herraan Jeesukseen Kristukseen, ja he kaikki uskoivat samoihin Jumalan varauksiin ollakseen otollisia Jumalalle. – 1. Kor. 8:6; 2. Kor. 4:13.

Paavali mainitsi sitten, että heillä oli ”yksi kaste”, ennen kuin selitti heidän olevan yhdistettyjä siten, että heillä oli yksi Jumala ja Isä. Miten totta se olikaan! Kaikki, jotka olivat kristittyjä, oli kastettu vedessä.

Suurin osa silloisista kristityistä oli kastettu opetuslapsina vuoden 33 helluntain jälkeen. Sitä ennen oli Johannes Kastaja kastanut joitakuita, kuten ne apostolit, jotka vaelsivat Jeesuksen mukana, siihen aikaan Jumalan määräämällä ja hyväksymällä kasteella. Heitä ei tarvinnut myöhemmin kastaa uudelleen. Kun kristillinen seurakunta perustettiin helluntaina vuonna 33, niin Johanneksen kaste ei ollut enää hyväksytty. Ne, jotka siitä eteenpäin kastettiin oikealla tavalla, kastettiin ”Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä”, kuten Jeesus sanoi. – Matt. 28:19, Um.

Sillä, että heidät yhdisti hyväksytty vesikaste, oli oleva erityinen merkitys efesolaisille. Paavali oli siinä kaupungissa tavannut muutamia, jotka eivät olleet kuulleet Jeesuksen kasteesta. Heidät oli ilmeisesti kastettu ”Johanneksen kasteella” sen jälkeen, kun se oli lakannut olemasta hyväksytty kaste. He olivat jo tienneet jotain Jumalasta, joten Paavali selitti heille Kristusta ja pyhää henkeä, ja ”he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen”. (Apt. 19:2–6) Siten he voivat liittyä kaikkien Efesossa ja muualla olevien kastettujen kristittyjen kanssa palvelemaan Jehovaa. Ja luultavasti useimmat muut, jolleivät kaikkikin, Efeson kristityt oli kastettu vuoden 33 helluntain jälkeen Jeesuksen opetuslapsina.

Hyväksyttävällä tavalla suoritettu vesikaste oli näin ollen kokemus, jonka kristityt saivat yhteisesti. Paavali saattoi sopivasti viitata tähän esimerkkinä siitä ykseydestä, mikä kristityillä tulee olla.