Anteliaisuus innostaa anteliaisuuteen
”JOKA niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää.” Nämä kristityn apostoli Paavalin sanat eivät ole hyvä neuvo ainoastaan puutarhureille ja maanviljelijöille, vaan kaikille, jotka haluavat säilyttää hyvät suhteet Luojaansa ja lähimmäisiinsä. – 2. Kor. 9:6.
On tosin niitä, jotka käyttävät väärin anteliaisuutta, mutta pääasiassa soveltuvat Jeesuksen sanat: ”Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin.” – Luuk. 6:38.
Jeesus Kristus itse koki tämän periaatteen toteutumisen maallisessa palveluksessaan. Hän oli anteliaisuuden personoituma. Hän saarnasi innokkaasti ja epäitsekkäästi Jumalan valtakunnan hyvää uutista köyhille. Hän lohdutti murehtivia, paransi sairaita, teki terveiksi sokeita ja rampoja, jopa herätti kuolleitakin. Hän ei veloittanut palveluksistaan eikä odottanut, että hänelle olisi maksettu palkkaa; hän ei ottanut edes kolehtia, mikä on yleistä niin monien keskuudessa, jotka sanovat seuraavansa hänen askeleitaan. Jeesukselta ei kuitenkaan koskaan puuttunut ruokaa, vaatteita eikä suojaa, vaikkei hänellä ollutkaan kotia, jota olisi voinut sanoa omakseen. Ihmiset ylläpitivät häntä anteliaasti, vapaaehtoisesti hänen palveluksessaan. – Luuk. 7:22; 8:1–3; 9:58.
Hänen anteliaisuutensa ei innostanut toisia antamaan hänelle ainoastaan elämän aineellisia välttämättömyyksiä, vaan se innosti myös toisia osoittamaan samanlaista anteliaisuutta ja jättämään kaikki osallistuakseen hänen palvelukseensa. Niinpä hän eräässäkin tilaisuudessa saattoi lähettää 12 apostolia saarnaamaan ja suorittamaan ihmetekoja ja eräässä toisessa tilaisuudessa 70 muuta opetuslasta suorittamaan samaa työtä. Ja millaista anteliaisuuden esimerkkiä nuo varhaiskristityt osoittivatkaan heti helluntain jälkeen! Ne heistä, joilla oli omaisuutta, myivät sen ja toivat tulot apostoleille, jottei kukaan heistä olisi ollut puutteessa. – Luuk. 9:1–6; 10:1–7; Apt. 4:32–35.
Se, että anteliaisuus innostaa anteliaisuuteen, on yhtä totta nykyään kuin se oli varhaiskristillisyyden päivinä. Jehovan kristityt todistajat antavat auliisti aikaansa, voimaansa ja varojaan, jotta toiset saisivat kuulla Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Miksi? Koska he ovat oppineet tuntemaan anteliaan Jumalan Jehovan. Me luemme hänestä: ”Jumala on rakkaus.” Häneltä tulee ”jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja”, mm. hänen ainosyntyinen Poikansa, kaikkein kallisarvoisin lahja. – 1. Joh. 4:8; Jaak. 1:17; Joh. 3:16.
Kun he osoittavat anteliaisuutta saarnaamalla vuorostaan Jumalan valtakunnan hyvää uutista, niin taas toiset innostuvat ilmaisemaan anteliaisuutta osallistumalla heidän kanssaan hyvän uutisen saarnaamiseen. Samalla tavalla palvelevat heidän paikallisseurakunnissaan johtava evankeliuminpalvelija ja hänen apulaispalvelijansa anteliaasti maksutta, ottamatta kolehtia, joten ei ole hämmästyttävää, että näiden seurakuntien yksityiset jäsenet lahjoittavat vapaaehtoisesti, anteliaasti valtakunnansalien vuokraamiseen tai rakentamiseen tarvittavat varat. Kaikkiin tällaisiin soveltuvat henkeytetyt sanat: ”Vanhurskas on armahtavainen ja antelias.” – Ps. 37:21.
Se, että anteliaisuus innostaa anteliaisuuteen, ilmeni sattuvasti kautta maailman kesällä 1968 pidetyissä ”Hyvä uutinen kaikille kansoille” -piirikonventeissa. Esimerkiksi kaksi naista oli luovuttanut ilmaiseksi kotinsa eräälle todistajain ryhmälle, joka oli Spokanen konventissa Washingtonissa. Koska todistajat eivät halunneet ottaa majoitusta kokonaan ilmaiseksi, niin he käyttivät lasitölkkiä, johon kukin voi lahjoittaa jotain huoneitten käytöstä. Konventin päätyttyä nuo kaksi naista toivat rahan konventin tiliosastolle lahjana todistajien asialle. Summa oli 213,50 mk.
Eräässä konventissa Tanskassa todistajamaalarit auttoivat uuden urheilustadionin maalaajaa, niin että hän voi saada työnsä valmiiksi ennen lomaansa ja myös ennen kuin todistajat käyttivät stadionia konventissaan. Tämä antelias ele miellytti siinä määrin stadionin isännöitsijää, ettei hän veloittanut konventtia konventin aikana käytetyistä sähkövaloista eikä puhelimesta. Anteliaisuus innostaa totisesti anteliaisuuteen.
Monet syyttävät nykyään nuoria itsekkyydestä eikä syyttä. Mutta eiköhän ainakin osasyynä voine olla se, etteivät aikuiset anna hyvää esimerkkiä epäitsekkyydestä? Se, että näin voi hyvin olla, saatetaan nähdä siitä yhteistoiminnasta, missä todistajanuoret olivat vanhempiensa kanssa näissä piirikonventeissa. Selittäen tätä seikkaa Montrealin La Presse, Kanadan suurin ranskankielinen päivälehti, sanoi 7.8.1968:
”Eräs hyödyllinen Jehovan todistajien esimerkki on paino, minkä tämä ryhmä panee perheykseydelle, kunnioitukselle perheen pään arvovaltaa kohtaan ja nuorten osallistumiselle yhteisiin ponnisteluihin. Me saamme näillä kolmella alalla sen vaikutelman, että toiset uskonlahkot voisivat tutkia ja edukseen käyttää eräitä heidän menetelmätapojaan . . . On kiinnostavaa havaita, että Raamatun periaatteisiin perustuva opetus . . . kasvattaa yleensä nuorisoa, joka on paremmin suojattu rikollisuudelta.” Niin, nämä nuoret ovat innostuneita epäitsekkääseen toimintaan omien vanhempiensa ja toisten vanhempien ihmisten anteliaan esimerkin takia.
Innostaako anteliaisuus anteliaisuuteen? Siitä ei ole epäilystäkään! Periaate, jonka Jeesus Kristus lausui, että anteliaisuus vaikuttaa niin, että toisetkin ovat anteliaita, pitää paikkansa. Tämä periaate sisältyy myös viisaan kuningas Salomon sanoihin: ”Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu.” – Sananl. 11:25.