Anna kunnia kenelle se kuuluu
SÄÄNTÖÖN ”niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille”, sisältyy kunnian antaminen sille, jolle se kuuluu. Ei ole ainoastaan oikein vaan myös viisasta tehdä niin, sillä se vahvistaa hyviä suhteita sekä Tekijämme Jehova Jumalan että lähimmäisemme kanssa. – Luuk. 6:31.
Kunnian antaminen sille, jolle se kuuluu, vaatii ajatusta ja hyvää arvostelukykyä, joten sen voidaan sanoa olevan tavallaan taidetta. Ja koska se on oikea ja vanhurskas vaatimus, niin sitä voidaan kutsua myös hyveeksi. Henkeytetty apostoli Paavali käski: ”Antakaa kaikille, mitä annettava on: . . . kenelle kunnia, sille kunnia.” (Room. 13:7) Nykyinen suuntaus on pois päin kunnian antamisesta varsinkin nuorison taholla.
Kunnia on määritelty ’arvoksi, joka jollakulla on tai joka hänelle annetaan’, ’arvonannoksi, mikä jollekulle kuuluu persoonallisen arvon, arvokkuuden tai vallan takia’. Siihen sisältyy jonkun henkilön ja hänelle kuuluvan tunnustuksen järkevä arviointi.
Kaikkien muiden yläpuolella ansaitsee kunnioituksemme Tekijämme, sillä hänellä on varmasti ’persoonallista arvoa, arvokkuutta ja valtaa’ enemmän kuin kenelläkään muulla. Kuitenkaan ei ehkä koskaan ihmiskunnan historian aikana ole häntä halveksittu niin paljon kuin nykyään, ja siihen ovat syyllistyneet kristikunnan papitkin, joiden kutsumuksen jo pitäisi velvoittaa heidät istuttamaan muihin kunnioitusta Jumalaa kohtaan. Varmasti kaikki ne, jotka sanovat, että ”Jumala on kuollut”, ja jotka saarnaavat uskontoa ilman elävää Jumalaa, solvaavat Jumalaa kieltämällä hänen olemassaolonsa.
Mutta kaikki älylliset luomukset, joilla on oikea ymmärrys, antavat Luojalle hänelle kuuluvan kunnian. Eräs tapa, millä me voimme tehdä tämän, on, että suhtaudumme aina Jumalan nimeen kunnioittavasti välttäen herjausta ja rienausta. Mutta on muukin tapa. Niin kuin apostoli Pietari osoittaa, me voimme jo pelkällä menettelytavallamme osoittaa ”kunnioitusta Jehovaa kohtaan”. Niinhän sananparsikin sanoo, että ”teot puhuvat äänekkäämmin kuin sanat”, ja kun me varomme menettelemästä tavalla, mikä ei miellytä Jumalaa, me siis annamme hänelle kunnian, mikä hänelle kuuluu. – 2. Piet. 2:11, Um; 2. Moos. 20:7.
Samoin kuin Luojalla on oikeus saada meidän korkein kunnioituksemme asemansa, ominaisuuksiensa ja valtansa perusteella, toisillakin on siinä määrin kuin heillä on ’persoonallista arvoa, arvokkuutta ja valtaa’, oikeus saada kunniaa. Näihin kuuluvat isät, joilla siksi, että he ovat lastensa elämän antajia ja huoltajia, on oikeus saada kunniaa, kuten Raamattu osoittaa: ”Meillä oli kurittajinamme isät, jotka olivat meidän lihaamme, ja me osoitimme heille kunnioitusta.” Lapset voivat osoittaa kunnioitusta isilleen (ja äideilleen) puhumalla aina heille kunnioittavalla äänellä ja tavalla. Lapset voivat osoittaa erityisesti kunnioitusta vanhempiaan kohtaan tottelemalla heitä. Mutta nykyään monet lapset eivät osoita kunnioitusta vanhempiaan kohtaan, ja monet vanhemmat suvaitsevat tyhmästi lastensa kunnioittamatonta käytöstä. – Hepr. 12:9, Um; Sananl. 15:5; Ef. 6:1–3.
Aviomiehet ansaitsevat vaimojensa kunnioituksen sen johtoaseman takia, minkä Raamattu heille suo, sekä sen turvan takia, minkä he antavat vaimoilleen, niin kuin Raamattu käskee: ”Vaimo kunnioittakoon [syvästi, Um] miestänsä.” Tämä estää ehdottomasti vaimoa komentelemasta miestään. Hän ei sano niin kuin jotkut: ”Lähetin mieheni kauppaan hakemaan maitoa.” Ei, hän voi kyllä lähettää lapsensa, mutta mieheltään hän kunnioittavasti kysyy, haluaisiko hän tehdä sitä ja sitä. Kristittyjä vaimoja neuvotaan, että he voivat hyvinkin voittaa epäuskoisen puolisonsa kristillisyydelle ’siveällä käyttäytymisellään ja syvällä kunnioituksellaan’. Samalla viisas ja rakastava aviomies kohtelee vaimoaan asianmukaisella kunnioituksella vaatimattomana, siveänä ’heikompana astiana’. – Ef. 5:33; 1. Piet. 3:2, 7, Um.
Kunnioitusta tulee osoittaa myös toisille, jotka ovat vaikutusvaltaisessa asemassa, kuten opettajalle, liikkeen tai tehtaan esimiehelle tai valtion virkamiehelle. Tällöinkin voidaan osoittaa kunnioitusta äänensävyllä ja mukautumalla heidän oikeisiin käskyihinsä, toiveisiinsa ja pyyntöihinsä. Apostoli Paavali sanoi kerran henkilölle, joka oli käskenyt lyömään häntä: ”sinä valkeaksi kalkittu seinä”. Mutta kun Paavalille ilmoitettiin tuon miehen olleen ylimmäinen pappi, niin Paavali pyysi anteeksi ja otti lainauksen laista: ”Kansasi ruhtinasta älä kiroa.” Yksi tapa, jolla kunnioitusta voidaan osoittaa vallanpitäjille, on se, ettei heistä puhuta loukkaavasti. Ja varsinkin kun vallassa olevat kysyvät kristityiltä syytä heillä olevaan toivoon, näiden tulee vastata ”lempeämielisesti ja syvästi kunnioittaen”. – Apt. 23:3–5; 1. Piet. 3:15, Um; Ef. 6:5.
Edelleen tulee naisille yleensä osoittaa tietyssä määrin kunnioitusta. Kaikkea asiatonta tuttavallisuutta tulee välttää. Apostoli Paavali neuvoi viisaasti evankeliuminpalvelija Timoteusta kohtelemaan vanhempia naisia samoin kuin omaa äitiään ja nuorempia naisia niin kuin omia lihallisia sisariaan, mikä kaikki merkitsee kunnioitusta. – 1. Tim. 5:2.
Tämä kunnian antaminen sille, jolle se kuuluu, soveltuu periaatteena ilmeisesti myös kristilliseen seurakuntaan. Varmasti niille, joille on annettu valvonta ja joiden on otettava johto, tulee antaa kunnia, koska he edustavat Jehova Jumalaa ja hänen Poikaansa Jeesusta Kristusta. Ei tule myöskään sivuuttaa sitä tosiasiaa, että seurakunnan nuorten jäsenten tulee antaa kunnia niille, jotka ovat päässeet korkeaan ikään. – 3. Moos. 19:32; Sananl. 16:31; Hepr. 13:17.
Laajalle levinnyt kunnioituksen puute Luojaa, Jehova Jumalaa, vanhempia ja muita arvoasemissa olevia kohtaan on yksi todistus siitä, että me elämme ”viimeisiä päiviä”. Mutta ne, jotka ovat viisaita ja haluavat tehdä niin kuin on oikein, eivät kulje tämän virran mukana, vaan antavat kunnian sille, jolle se kuuluu. – 2. Tim. 3:1–5.