Hengellisen avun varaaminen tarvittaessa
KUN myrskytuulet raivoavat ja kaatosateet lankeavat, niin eikö ole lohdullista olla suojatussa turvapaikassa? Tai kun aurinko paahtaa maata, niin eikö ole virkistävää olla keitaassa, missä on vettä ja varjoa yllin kyllin?
Kristillinen seurakunta on samaten nykyään paikka, mistä voi löytää lohdutusta ja rohkaisua. Kauan sitten ennustettiin, että näinä erittäin ahdistavina aikoina Jumalan näkyvän järjestön vastuuasemissa olevat ovat kuin turvapaikka myrskyltä ja kuin keidas kuivuuden aikana. Jesaja ennusti kristillisen seurakunnan johtoasemissa olevista kypsistä miehistä: ”Silloin on jokainen heistä oleva turvana tuulelta ja suojana rankkasateelta, oleva kuin vesipurot kuivassa maassa, kuin korkean kallion varjo nääntyvässä maassa.” – Jes. 32:2.
Tällaiset Jehovan todistajain seurakunnissa olevat kypsät kristityt palvelijat eivät osoita tätä suojelevaa avuliaisuutta ainoastaan yksityisesti tarjoamalla apuaan toisille, vaan myös kun vakavaa laatua olevat asiat vaativat useampia heistä kokoontumaan komiteana kiinnittämään huomiota tilanteeseen. Tällaisen komitean muodostavat tavallisesti valvoja eli seurakunnanpalvelija ja apulaisseurakunnanpalvelija sekä raamatuntutkistelunpalvelija, tai siihen saattaa kuulua joku muu kypsä kristitty veli.
OIKEA NÄKEMYS KOMITEASTA
Seurakuntalaisten on tärkeätä ymmärtää, miksi tällainen seurakunnan komitea on olemassa. Näitä veljiä ei tule pitää pelättävinä hengellisinä poliiseina. Valvoja ja komitean kaksi muuta veljeä valvovat tosin huollossaan olevien lampaankaltaisten henkilöiden hengellistä hyvinvointia, mutta heidän on tehtävä se rakkaudellisina paimenina, hellästi, eikä mielivaltaisella ja diktatorisella tavalla. He eivät ole pomoja vaan palvelijoita.
Jeesus itse antoi Jumalan palvelijoille, erityisesti niille, joilla on raskaimmat vastuut seurakunnasta, oikean mallin siitä, kuinka heidän tulee käyttäytyä veljiään kohtaan. Hän sanoi opetuslapsilleen: ”Te tiedätte, että ne, joita kansojen ruhtinaiksi katsotaan, herroina niitä hallitsevat, ja että kansojen mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Mutta näin ei ole teidän kesken, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne; ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja.” – Mark. 10:42–44.
Näyttääkseen tämän Jeesus pesi opetuslastensa jalat antaen siten heille esimerkin nöyryydestä. Kristuksen nykyisten seuraajien, erityisesti seurakunnan komitean, täytyy kehittää tällaista nöyryyttä. Apostoli Pietari sanoi tästä: ”Pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä ’Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon’. Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi.” – 1. Piet. 5:5, 6; Joh. 13:1–17.
Kun seurakunnan komitealla on tällainen oikea näkemys suhteestaan veljiin, niin jokainen seurakunnassa voi tuntea näiden palvelijain olevan auttamassa ketä tahansa, joka haluaa neuvotella heidän kanssaan. Heistä ei tunnu, että nämä vastuulliset veljet yrittävät paljastaa heidän hairahduksiaan. Päinvastoin. He etsivät tilaisuuksia auttaa, ja varsinkin niitä, jotka saattavat kokea vaikeuksia.
VAIKEUKSIA KOKEVAT
Kristitty voi toisinaan tehdä jotain, mikä vaivaa hänen omaatuntoaan. Sitä ei ole ehkä harkittu etukäteen, mutta kiusaus on saattanut yllättää hänet. Kun tällainen vaikeus tulee, hän haluaa puhua seurakunnassa olevalle kypsälle veljelle, mikä on Raamatun neuvon mukaista: ”Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, [te, joilla on hengellisiä edellytyksiä, Um] häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen. Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.” – Gal. 6:1, 2.
Henkilön, jolla on vakava pulma, on siis hyvä mennä etsimään apua kypsän veljen luo, jolla on hengellisiä edellytyksiä. Tuo kypsä veli voi olla seurakunnan valvoja tai joku komitean jäsenistä. Joissakin paikoissa on lisäksi suhteellisen kypsiä miehiä seurakunnassa, ja heidänkin luokseen voidaan mennä luottavaisena oltaessa avun tarpeessa. Tämä ei merkitse sitä, että pitäisi säännöllisesti mennä jonkun toisen seurakunnassa olevan henkilön luo ja tunnustaa jokainen pieni hairahdus. Kaikki ovat epätäydellisiä eivätkä täytä Jumalan vanhurskauden mittapuuta. Apostoli Paavali sanoi: ”Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” (Room. 3:23) Siksihän Jeesus opettaessaan seuraajiaan rukoilemaan käski heitä sisällyttämään Jumalalle esittämäänsä anomukseen tämän ajatuksen: ”Anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.” – Matt. 6:12.
Mutta kun tulee vakavampia vaikeuksia, niin on etsittävä kypsän veljen neuvoa. Jehova Jumala, joka tuntee heikkoutemme, on tästä syystä rakkaudellisesti järjestänyt niin, että me saamme apua veljiltämme, kun sitä enimmän tarvitsemme. Huomaa, että Jaak. 5:14–16 sanoo tässä yhteydessä: ”Jos joku teistä sairastaa [hengellisesti], kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntiä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi. Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.”
Kypsien miesten antama apu on Jehovan hyväksemme tekemä varaus eikä järjestely, millä jotkut määrätään tarkkailemaan, mitä kukin muu tekee. Kun joku tekee raskaita syntejä, niin se on ilmeisesti merkki hengellisestä heikkoudesta. Tällaisessa tilassa oleva henkilö tarvitsee apua voittaakseen vaikeutensa, ja hän on viisas, jos pyytää tätä apua.
Vakava vaara piilee siinä, ettei pyydetä apua. Jollei vaikeudessa oleva henkilö pyydä sitä, niin hän voi havaita tottuvansa synnin tekoon, kunnes tulee parantumattomaksi, tai vaikkei hän toista kertaa tekisikään väärin, hän saattaa kaikota Jehovan järjestön yhteydestä pelosta, että joku voi saada tietoonsa hänen väärän tekonsa. Kuinka paljon parempi hairahtuvalle onkaan tunnustaa nöyrästi, että on aikoja, jolloin tarvitsemme apua, ja käyttää hyväkseen Jehovan rakkaudellista varausta!
Muista, mitä sanotaan Sananl. 28:13:ssa: ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” Jos joku on siis langennut johonkin syntiseen tekoon ja on todella murheissaan siitä, niin hän osoittaa sen, ei peittämällä rikostaan, vaan tunnustamalla sen, etsimällä apua ja huolellisesti välttämällä olosuhteita, jotka voisivat johtaa väärinteon uusimiseen.
ILMOITTAMINEN KOMITEALLE
Onko välttämätöntä, kun hairahtunut etsii kypsän henkilön neuvoa, ilmoittaa koko komitealle jokaisesta väärinteosta? Tässä on hyvä pitää mielessä, että komitean jäseniä ei ole määrätty penkomaan kaikkea, mitä me teemme. He vain haluavat auttaa veljiämme vaeltamaan sitä tietä, mikä ansaitsee Jehovan hyväksymyksen hymyilyn.
Jos joku veli tai sisar tulee siis seurakunnassa veljen luo, jonka hän ajattelee voivan auttaa häntä hengellisesti, niin tuo veli on tavallisesti iloinen siitä, että voi olla avuksi. Jos hän on todella veli, jolla on ”hengellisiä edellytyksiä”, niin hän ei tietenkään vain käske väärintekijää unohtamaan epäkristillisiä tekojaan. Hän etsii todisteita siitä, että väärintekijä katuu vilpittömästi ja nöyrästi, ja auttaa häntä ottamaan kaikki välttämättömät askeleet sattuneen väärinteon oikaisemiseksi. Joissakin sellaisissa tapauksissa veli saattaa katsoa, että neuvo, jonka hän voi antaa Jumalan sanasta, tyydyttää tapauksen vaatimukset ja riittää ’ojentamaan’ hänet. Jos näin on, niin asia voidaan pitää näiden kahden välisenä. Sitä ei tarvitse viedä pitemmälle.
Jos tällaisen keskustelun aikana käy ilmi, että 1. Kor. 5:11:ssä mainitun kaltainen väärinteko on tapahtunut yhä uudelleen, niin se tulee tietysti saattaa seurakunnan komitean tietoon. Sellainen uusittu synti on vakava asia, mutta jos väärintekijä on vapaaehtoisesti tunnustanut ja vilpittömästi haluaa tehdä sitä, mikä on oikein Jehovan silmissä, niin häntä voidaan ehkä auttaa.
Tietyt muut tapaukset, joihin ei sisälly synnin uusimista, tulee myös saattaa komitean tietoon, vaikka tarvittava neuvo ja apu hengelliseksi toipumiseksi onkin annettu. Näihin kuuluvat sukupuolisen moraalittomuuden tapaukset, joihin liittyy toisia henkilöitä, olkootpa ne sitten aikuisten tai antautuneiden ja kastettujen alaikäisten suorittamia, sekä muut vakavat väärinteot, jotka ovat tulleet julkisesti tietoon tai jotka voivat helposti joutua keskusteltaviksi seurakunnassa.
Mutta kun vakavat asiat otetaan käsiteltäviksi seurakunnan komiteaan, niin merkitseekö se välttämättä sitä, että henkilö voi odottaa tulevansa erotettavaksi kristillisestä seurakunnasta? Ei, se ei merkitse lainkaan sitä. Komitea on niiden auttamiseksi, jotka haluavat palvella Jehovaa. Älkäämme unohtako, että Jaakobin 5. luku sanoo, että kenen tahansa, joka on hengellisesti sairas, tulee kutsua seurakunnan vanhimpia miehiä auttamaan häntä. Millaisin seurauksin? Menevätkö he ruoskimaan häntä? Eivät, vaan he soveltavat häneen Jumalan sanan hyödyllisiä neuvoja. He rukoilevat hänen puolestaan. Ja jos hän on tehnyt syntiä ja on todella katuva, niin tuo raamatunkohta sanoo, että ne annetaan hänelle anteeksi.
Mutta jos nämä seurakunnan edustajat ulottavat armoa sille, joka on tehnyt vakavan synnin, niin heidän täytyy tehdä se Jumalan kirjoitetun sanan mukaan. Ei ole kysymys vain armon osoittamisesta hänelle siksi, että he säälivät häntä. Heidän täytyy varmistua siitä, että armolle on peruste, että tuo henkilö todella katuu. Jos väärintekijä on murheellinen vain siksi, että joku havaitsi hänen väärintekonsa, eikä murehdi itse väärintekoa, tai jos hän on välinpitämätön tai yrittää puolustautua, niin hän ei kadu todella, eikä Jumala anna hänelle anteeksi. Jumalan sana ei oikeuta komiteaa osoittamaan armoa sellaiselle henkilölle.
Komitean menettely, joka täytyy ratkaista rukouksin harkiten, riippuu suuresti olosuhteista. Joissakin tapauksissa voi hyvä raamatullinen neuvo riittää. Jos toisaalta tehty vääryys on vakava, niin ei luultavasti olisi viisasta antaa sellaisen henkilön nousta lavalle opettamaan toisia seurakuntalaisia ainakaan sopivan pitkään aikaan. Näin väärintekijä saa joltisenkin ajan tilaisuuden todistaa katuvansa, ja se tarjoaa myös kypsille veljille tilaisuuden vahvistaa häntä hengellisesti.
Jollei väärinteko ollut julkinen häväistysjuttu, mutta kyllin vakava ansaitakseen kuritusta, niin hairahtunut voidaan asettaa koeajalle, jota ei ilmoiteta seurakunnalle. Hänelle tulee antaa tänä tavallisesti vuoden pituisena aikana säännöllisesti hengellistä apua vaikeutensa voittamiseksi. Sitten koeaika poistetaan ilmoittamatta nytkään seurakunnalle. Kuinka rakkaudellinen Jumalan varaus tosi katuville, jotka lankeavat vakavaan väärintekoon!
Jos synti oli vakava ja julkinen häväistysjuttu, niin kun armoa osoitetaan, määrätään jälleen koeaika, mutta tällä kertaa se ilmoitetaan seurakunnalle. Kuitenkin yritetään tässäkin tapauksessa samoin kuin ilmoittamattoman koeajan ollessa kysymyksessä rakkaudellisesti auttaa hairahtunutta.
Mutta on joitakuita, jotka ovat tulleet Jehovan puhtaaseen järjestöön ja menneet kasteelle ja jotka osoittavat ajan mittaan, etteivät he olekaan todella kristittyjä. He pitävät Jehovan todistajain seurasta koska havaitsevat heidät hyvin luottavaisiksi, ja käyttävät tätä hyväkseen ilkeässä tarkoituksessa. Tällaisista ihmisistä opetuslapsi Juudas kirjoitti kirjeensä 4. jakeessa: ”Teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.”
Kun joku osoittaa olevansa tätä lajia, tahallinen väärintekijä, niin olkoonpa hän suorittanut vakavan väärinteon kerran tai yhä uudelleen, hänellä ei ole mitään asiaa teokraattisessa järjestössä. Hänet tulee paljastaa, ja seurakunnan komitean velvollisuus on erottaa hänet. – 1. Kor. 5:11, 13.
Kaikista seurakunnan komitean huomioon tulevista erilaisista pulmista käy ilmi, että komitealla on hyvin vastuullinen asema, missä tarvitaan hengellistä voimaa. Mutta on myös suuri etu kyetä palvelemaan veljiä, ja Jeesus sanoi, että ”autuaampi on antaa kuin ottaa”. (Apt. 20:35) Kuinka totta tämä onkaan, kun hyödyttävä neuvonta auttaa hairahtuvia näkemään vastuunsa Jehovan edessä oikeammin ja täyttämään sen!
Kun henkilöitä autetaan tekemään Jumalan tahto oikein ja kun he rupeavat näkemään sen ihmeellisen järjestelyn, minkä Jehova on tehnyt antaakseen heille mielenylennystä ja lohtua seurakunnan kautta, niin he myöntävät, että tällaiset ”lahjat ihmisinä” ovat todella ”turvana tuulelta ja suojana rankkasateelta, . . . kuin vesipurot kuivassa maassa, kuin korkean kallion varjo nääntyvässä maassa”. – Ef. 4:8, 11, 12, Um; Jes. 32:1, 2.