Täytyykö sinun maksaa kymmenykset?
KYMMENYKSET, mikä merkitsee kymmenesosan antamista tuloista uskonnollisen palvonnan edistämiseksi, oli elämän tosiasia muinaisten israelilaisten ollessa kysymyksessä. Ei tiedetä, jäljittelivätkö pakanakansat heprealaista kymmenysten maksamistapaa omaksuen sen vai eivät. Niillä oli järjestelmä, mikä huolehti pappien ja jumalien ylläpidosta. Oliko niiden järjestelmä jotenkin sen kaltainen, mitä juutalaiset noudattivat, sitä ei ole saatu vahvistetuksi. Hyvin luultavasti se ei ollut.
Egyptologit Sayce ja Petrie luovat huomattavaa valoa tähän asiaan. Professori Sayce kirjoittaa: ”Vaikka Egyptin temppeleille tehtiin suuressa määrin lahjoituksia, niin ei näytä olleen kymmenyksiä.” Professori Flinders Petrie sanoo: ”Minä en muista mitään viittauksia kymmenyksiin. . . . Egyptin pappien palkkaamisjärjestelmää ylläpidettiin maatiloilla eikä veroilla eikä kymmenyksillä.” Professorit Mahaffy ja Grenfell olivat molemmat sitä mieltä, että ”kuudesosa” erotettiin Egyptissä temppeleitä ja jumalia varten.
Vaikka British Museumin entinen Assyrian osaston toht. Theophilus G. Pinshes sanoo, että ”on melkein varmoja tietoja siitä, että kymmenyksiä maksettiin Babyloniassa jumalien temppeleille yli 2 000 vuotta ennen Kristusta”, niin toht. Wallis Budge British Museumista oli alkuperäisten nuolenpääkirjoitusten parissa suorittamiensa tutkimusten perusteella sitä mieltä, että tämä kymmenysten maksaminen tapahtui pikemminkin ”vapaaehtoisen uhrin kuin kirjaimellisen kymmenesosan [muodossa], minkä maksaminen oli pakollinen”.
Eufratin laaksossa ja muualla oli toisia kansanluokkia, jotka uhrasivat vuosittain lahjoja jumalilleen. Muinaiset kreikkalaiset maksoivat kymmenykset sotasaaliistaan Apollolle ja roomalaiset Herkuleelle. Tämä suoritettiin osaksi pakollisesti ja osaksi vapaaehtoisesti. ”Tarkalleen sanoen”, mainitsee H. W. Clarke kirjassaan A History of Tithes (Kymmenysten historia), nämä kymmenykset ”eivät olleet sellaisia kymmenyksiä, mitkä mainitaan Mooseksen laissa. Ne olivat vain mielivaltaisia lupauksia ja uhreja, mutta ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että ne olisivat olleet kymmenyksiä siksi, että kymmenesosa olisi annettu. Pakanat uhrasivat toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän kuin kymmenennen osan.”
Raamatussa on vanhin ja luotettavin historia ihmissuvun historiasta ja tavoista. Siitä tapaamme ensimmäisen maininnan kymmenyksistä 1. Mooseksen kirjan 14:20:nnestä, missä sanotaan Aabrahamin antaneen kymmenykset eli kymmenennen osan saaliistaan Melkisedekille. Ei kerrota kuitenkaan hänen antaneen koskaan kymmenyksiä uudelleen tai käskeneen jälkeläisiään maksamaan kymmenyksiä. 1. Mooseksen kirjan 28:20–22:ssa luemme Jaakobista, Aabrahamin pojanpojasta, kuinka hän lupasi Jehovalle, että jos Jumala antaisi hänen menestyä ja soisi hänelle turvallisen matkan, niin ’hän totisesti antaa kymmenykset’ omaisuudestaan Jumalalle. Lausunto osoittaa, että hänen lupauksensa oli vapaaehtoinen uhri eikä pakollinen minkään aikaisemmin esitetyn kymmenyskäskyn mukaan.
Israelin lapset olivat ensimmäiset, joita käskettiin Jumalan lailla maksamaan kymmenykset. Koska Jehovan palvonnalla tuli olla ensi sija israelilaisten elämässä, niin oli välttämätöntä järjestellä jotenkin tuon palvonnan rahoitus. Tämä tapahtui kymmenyslain avulla. Leevin sukukuntaa, jolla ei ollut mitään perintöä, ylläpidettiin kymmenyksillä. Toiset kymmenykset erotettiin käytettäväksi Jehovan juhlien yhteydessä, ja tämän sijaan tulivat kymmenykset köyhille jokaisen seitsenvuotiskauden kolmantena ja kuudentena vuotena. Me emme lue milloinkaan, että kymmenykset olisivat olleet kohtuuton taakka. Kun kansa piti Jumalan lain tiukasti, niin se tuli todellisuudessa vauraammaksi. Tämä järjestely vaikutti kaikkien hyväksi. – 4. Moos. 18:21–27; 5. Moos. 14:22–24, 28, 29.
Ei ole epäilystä siitä, että israelilaisilla oli kymmenykset, mutta kuuluvatko ne kristityille? Se, että israelilaiset maksoivat kymmenykset, ei merkitse sitä, että kristittyjen velvollisuus olisi tehdä samoin. Alexander Cruden sanoo konkordanssissaan: ”Ei meidän Pelastajamme eivätkä hänen apostolinsa ole antaneet mitään käskyä kymmenysten maksamisesta.” Clarke sanoo: ”Vuosisatojen kuluessa kristillisen ajan jälkeen kristityt eivät maksaneet kymmenyksiä.” Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa ei ole sanaakaan, mikä sanoisi, että kristittyjen täytyy maksaa kymmenyksiä tai että he olisivat koonneet kymmenyksiä. Lordi Selborne sanoo kirjassaan Ancient Facts and Fictions Concerning Churches and Tithes (Muinaisia tosiasioita ja kuvitelmia kirkoista ja kymmenyksistä): ”Dionysiuksen viidennen vuosisadan loppupuolella kokoaman Rooman kirkon muinaisen kanonisen lain missään osassa ei mainita mitään kymmenyksien kokoamisesta.” Dionysius oli skyyttalainen munkki, joka kokosi 401 itämaista ja afrikkalaista kaanonia.
Kuudennella vuosisadalla muodostui lisääntynyt tapa pitää pappeja Mooseksen lain alaisten leeviläisten seuraajina ja edustajina. Tämä antoi herätteen sille ajatukselle, että heillä oli oikeus maallikkojen maksamiin kymmenyksiin. Kehitys tapahtui luonnostaan vähitellen. Vasta Toursin kirkolliskokouksessa vuonna 567 tehtiin kymmenykset pakollisiksi. Kaarle Suuri sääti yhdeksännellä vuosisadalla ensimmäisen kymmenyslain valtakunnassaan. Mutta ihmiset kieltäytyivät itsepäisesti maksamasta niitä. The Encyclopedia Americana sanoo: ”Kymmenykset osoittautuivat suuren vaikeuden lähteeksi jokaisessa maassa, missä niitä koottiin . . . Ne on siksi hylätty melkein kaikissa maissa.”
Kristittyjä evankeliuminpalvelijoita ylläpidettiin apostolisina aikoina puhtaasti vapaaehtoisuusperiaatteen mukaan, ja ihmiset antoivat lahjoituksiaan vapaaehtoisesti. Niiden, jotka julistivat hyvää uutista, piti elää hyvästä uutisesta. Mutta monet kristikunnan uskontojärjestöt ovat hylänneet tämän kristillisen periaatteen ja hänet, joka sanoo: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa”, ja ovat vaatineet jäseniään maksamaan kymmenyksiä. ”Kristillisten kymmenysten painottamisesta on nopeasti kehittymässä pääaihe kirkoissa”, sanoi Kristuksen kirkkojen kansallisneuvoston (USA) eräs edustaja. Ennen oli tapauksia, joissa ihmisiä vangittiin, heidän omaisuutensa otettiin ja toisia ammuttiin kuoliaaksikin, koska he kieltäytyivät maksamasta kymmenyksiä. Jotkut uskonnot odottavat nykyään jokaisen käännynnäisen lahjoittavan kymmenesosan omaisuudestaan kääntyessään ja antavan kymmenesosan tuloistaan sen jälkeen. Ne, jotka esittävät tällaisia vaatimuksia, tekevät sen ilman Raamatun valtuutusta. Jumala lopetti Mooseksen lain, kun hän naulasi sen puuhun. Se merkitsee sitä, että hän lopetti myöskin kymmenyslain. Paavali sanoi: Kristityt eivät ole ”lain alla, vaan armon alla”. – Matt. 10:8; Room. 6:14; 1. Kor. 9:14; Kol. 2:14; Hepr. 7:12.
Kun kristityt voideltiin pyhällä hengellä helluntaina vuonna 33 jKr., niin he lakkasivat maksamasta kymmenyksiä Herodeksen temppelille silloin. Jumala oli hylännyt tuon aineellisen temppelin ja antoi roomalaisten myöhemmin hävittää sen. Miten he voisivat tukea sitä, minkä Jumala itse hylkäsi? Kymmenykset olivat juutalaiskristityille ”tulevan hyvän varjo”, sen uuden asiainjärjestelmän varjo, minkä Jeesus Kristus toteutti. Kymmenykset esikuvasivat hengellisiä kymmenyksiä, meidän rahaamme ja muita avustuksiamme, olkootpa ne pieniä tai suuria, mitkä annetaan Jumalan palveluksen tuntemiseksi ja mitkä ovat kaikki yhdessä merkki tai vertauskuva siitä, että me olemme antaneet kaikkemme Jumalallemme Jehovalle, muistutin antautumisestamme. – Hepr. 10:1.
Täytyykö sinun siis maksaa kymmenyksiä? Vastaus on kielteinen. Paavali sanoi: ”Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” Anna siis iloiten, anna vapaaehtoisesti, auliisti, mutta jokainen laki, mikä sanoo, että sinun ”täytyy”, on Raamatun ylittämistä. – 2. Kor. 9:7; 1. Kor. 4:6.