Onko Jumala syyllinen?
MAAILMASSA on paljon ihmisiä jotka ajattelevat, että Jumala on jotenkin syyllinen ihmisperheen surkeaan tilaan. He saattavat ajatella, että kun Jumala teki ensimmäisen ihmisen, niin hän tiesi, mikä tulos olisi, ja että siitä syystä synti, kärsimys, sodat ja kuolema, mitkä ovat vallalla ihmiskunnassa, ovat osa hänen tahdostaan. Kun kuolema ottaa jonkun rakkaan, niin he sanovat alistuvaisesti: ”Se oli Jumalan tahto.” Ja monien onnettomuuksien sanotaan olevan ”Jumalan tekoja”. Mutta Raamattu osoittaa selvästi, että Jumala ei ole syyllinen.
Luotuaan maan ja kasvi- ja eläinelämän siihen Jehova Jumala kaunisti erityisesti osan siitä Eedenissä, ja hän asetti tähän kauniiseen ympäristöön Aadamin ja hänen suloisen vaimonsa Eevan. He olivat täydellisiä, Jumalan maallisen luomakunnan kruunu, Jumalan, jonka kaikki toiminta on täydellistä. ”Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää.” – 1. Moos. 1:31.
Ihmisen tarpeitten varaamiseksi ryhdyttiin kaikkiin toimenpiteisiin. Ollen taivaallisen Isänsä rakkaudellisten varausten ympäröimänä ihmiselle annettiin tilaisuus osoittaa arvostustaan niitä kohtaan olemalla halukkaasti tottelevainen. ”Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ’Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman’.” (1. Moos. 2:16, 17) Mutta Aadam söi siitä, ja hän kuoli. Eikö se todista, että ihminen oli epätäydellinen? Se, joka on täydellinen, ei voi tehdä väärin, saattaa joku sanoa.
On totta, että kun Yhdysvaltojen ilmavoimat lähetti pioneerirakettinsa Cape Canaveralista, Floridasta, lokakuun 11. päivänä 1958, niin se, että se ei saavuttanut kuuta eikä kiertänyt sitä radalla, ilmaisi epätäydellisyyden. Tuo raketti oli valmistettu siinä nimenomaisessa tarkoituksessa, että sen piti saavuttaa kuu, ja kaikki sen ohjauslaitteet oli asennettu sitä silmälläpitäen. Sen epäonnistuminen todisti epätäydellisyyttä.
Mutta ihmistä ei tehty raketin tapaiseksi eikä häneen asennettu elektronisia laitteita, joista Jumala olisi liikuttanut häntä ja ohjannut hänen tietään. Hän ei ollut robotti, joka olisi ollut mekaanisesti tehokas, mutta tunnoton. Ihmisellä oli vapaan tahdon jumalallinen lahja. Siksihän Joosua voi sanoa eräänä myöhäisempänä ajankohtana: ”Mutta jos pidätte pahana palvella Herraa, niin valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella.” (Joos. 24:15) Jos ihminen, jolle oli annettu vapaa tahto, ei olisi voinut valita pahaa, niin hänen valintakykynsä olisi ollut puutteellinen, siis epätäydellinen. Se tosiasia siis, että ihminen saattoi valita joko hyvän tai pahan, ei todista hänen olleen epätäydellinen, vaan päinvastoin, että hän oli tässäkin suhteessa täydellinen luomus. Hänen syntinsä johtui väärien halujen hellimisestä. – Jaak. 1:13–15.
Toinen ajatus, mikä piilee eräitten mielessä, on, että Jumalan täytyy kantaa syy ihmisen synnistä, koska hän asetti hyvän- ja pahantiedon puun puutarhaan pannen siten kiusauksen ihmisen eteen. Jollei tuota puuta olisi ollut, ei syntiäkään olisi ollut. Tuo puu aikaansai siis huonot seuraukset, ja sen Tekijän täytyy kantaa syy heidän mielestään. On erehdys ajatella näin.
Sinä voit esimerkiksi apteekista ostaa jotain lääkettä, mihin on merkitty: ”Vaarallista. Käytetään ainoastaan ulkonaisesti.” Kun tuota lääkettä käytetään oikein, niin sillä on parantava vaikutus, mutta jos joku jättää huomioonottamatta selvästi painetut ohjeet ja nielee lääkettä, niin se saattaa aiheuttaa kuolemankin. Onko apteekkari syypää? Eipä tietenkään!
Ei Jumalakaan tehnyt vääryyttä ihmiselle istuttamalla hyvän- ja pahantiedon puun. Se oli täysin hyvä asia ja antoi ihmiselle tilaisuuden käyttää vapaata tahtoaan oikealla tavalla ja oppia siten tottelevaisuutta. Oikealta kannalta katsottuna sillä olisi ollut hyvää tekevä vaikutus, mutta kun ihminen Perkeleen kehotuksesta ja oman väärän halunsa vaikutuksesta jätti huomioonottamatta selvästi annetun varoituksen, että ”sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman”, niin hän aiheutti itselleen kuolemantuomion. Kuinka tosi onkaan sen tähden 5. Mooseksen kirjan 32:5:nnen (Um) lausunto: ”He ovat menetelleet tuhoisasti omalta puoleltaan, . . . vika on heidän omansa”!
Sama pitää paikkansa nytkin, jolloin avioerot ja rikollisuus murskaavat kodit. Jumalaa ei pidä syyttää. Hänen tahtonsa on ilmaistu Raamatussa. Kun sitä noudatetaan, niin ’vaimot ovat alamaisia miehelleen’, ’aviomiehet rakastavat jatkuvasti vaimoaan’, ja he kasvattavat yhdessä lapsensa ”Jehovan kurissa ja arvovaltaisessa ohjauksessa”. Niille, jotka kuuntelevat Jumalan neuvoja, on perhe-elämä runsaan siunauksen ja syvän tyydytyksen lähde. – Kol. 3:18–21; Ef. 6:4, Um.
Ei myöskään suunnilleen 10 000 000 ihmishengen tuho 57 toiseen maailmansotaan osallistuneen kansan taistelussa ollut Jumalan teko. Se oli päinvastoin Hänen ihmisveren pyhyyttä koskevan julistuksensa rikkomista. Jumala ei ole siis syypää syntiin ja kuolemaan. Raamattu osoittaa selvästi, että ei sen tähden, mitä Jumala on tehnyt, vaan ”yhden ihmisen [Aadamin] kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, [ja] niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet”. – 1. Moos. 9:4–6; Room. 5:12.
Perkele johti Eedenissä kapinaan Jumalaa vastaan, ja ihminen seurasi häntä. Niinpä nytkin juuri Saatana Perkele on ”koko maanpiirin villitsijä”, ja ihminen on seurannut häntä syyttäen Jumalaa kaikesta ahdingosta ja jättäen huomioonottamatta Hänen Sanansa, Raamatun. – Ilm. 12:9.
Kaikkivaltias Jumala on ”jokaisen hyvän annin ja jokaisen täydellisen lahjan” Antaja. Hän antoi rakkaudellisesti ensimmäiselle ihmiselle täydellisen alun paratiisikodissa. Kun ihminen teki syntiä, niin Jumalan hyvyys ei lakannut. Hän ryhtyi toimenpiteisiin niiden ihmisperheen jäsenten hyväksi, joiden piti vielä syntyä, jotta heillä olisi tilaisuus saada, mitä Aadam menetti. Hän pitää kaikkien kristittyjen rukoileman valtakuntansa välityksellä huolen siitä, että ne pahantekijät, Perkele itsekin, jotka ovat syypäitä kaikkiin ihmisen kärsimyksiin, hävitetään. ”Mutta nöyrät perivät maan ja iloitsevat suuresta rauhasta.” – Jaak. 1:17; Ps. 37:9–11.