Lukijain kysymyksiä
● Hesekielin 3:18 osoittaa, että jollei vartija anna varoitusta, niin jumalaton kuolee, mutta veri vaaditaan uskottomalta vartijalta. Eikö tämä ole ristiriidassa Jeesuksen sanojen kanssa, että jos ihmissaarnaajat olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat? – R. J., Indonesia.
Tässä ei ole ristiriitaa, koska nämä kaksi raamatunkohtaa koskevat eri asioita, joten niitä ei voida rinnastaa keskenään. Hesekielin 3:18 osoittaa Jehovan vartijaluokan vastuun varoituksen kaiuttamisesta. Jollei varoitusta kaiutettaisi ja jos jumalaton tuhoutuisi, niin ei tapahtuisi vääryyttä, koska jumalaton kuolisi omassa jumalattomuudessaan. Mutta ankara vastuu olisi siitä huolimatta vaikenevilla vartijoilla. Ennustukset osoittavat kuitenkin, että Valtakunnan hyvä uutinen saarnataan koko asutussa maassa varoitukseksi, ennenkuin Harmagedon puhkeaa. Vartijaluokka suorittaa uskollisesti työn siinä määrin kuin Jehova katsoo tarpeelliseksi, ja Harmagedonissa joutuvat kaikki yksilön, perheen tai yhteiskunnan vastuun alaisiksi Jumalan edessä. Jumala pitää vastuullisina kaikkia vartijaluokan yksilöitä, jotka kieltäytyvät kaiuttamasta varoitusta, ja heidät surmataan tämän laiminlyönnin takia, mikä aiheuttaa toisten kuoleman varoittamatta.
Tilanne oli toinen, kun Jeesus tuli Jerusalemiin ja tarjoutui Kuninkaaksi. Me luemme tästä tulosta: ”Ja kun hän jo oli lähellä, laskeutuen Öljymäen rinnettä, rupesi koko opetuslasten joukko iloiten kiittämään Jumalaa suurella äänellä kaikista voimallisista teoista, jotka he olivat nähneet, sanoen: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas [Jehovan] nimessä; rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!’ Ja muutamat fariseukset kansanjoukosta sanoivat hänelle: ’Opettaja, nuhtele opetuslapsiasi’. Mutta hän vastasi ja sanoi: ’Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat’.” (Luuk. 19:37–40) Hän ei sanonut tässä, että jos kaikki ne saarnaajat, joita hän oli opettanut ja valmentanut, olisivat vaiti, niin kivet suorittaisivat saarnaamistyön, vaan hän tarkoitti päinvastoin sitä erityistä julistusta, minkä hänen opetuslapsensa antoivat tässä ja mitä fariseukset vastustivat. Hänen opetuslapsensa lausuivat ne sanat, mitkä Psalmi 118:26 oli ennustanut esitettäviksi juuri tässä tilaisuudessa. Tuo Jehovan henkeyttämä profeetallinen psalmi oli varmasti täyttyvä, sillä Jehovan sanat eivät palaja hänen tykönsä tyhjänä. (Jes. 55:11) Jos opetuslasten pakollinen äänettömyys olisi tehnyt välttämättömäksi, niin kivet olisivat huutaneet täyttääkseen Psalmin 118:26.
Ohimennen sanoen on käsitetty Jeesuksen tarkoittaneen kirjaimellisia kiviä. Jumala voisi panna ne huutamaan ennustuksen täyttymykseksi helpommin kuin me voimme soittaa gramofonilevyä. Habakukin 2:11 puhuu kivestä, joka huutaa seinästä todistuksen niitä vastaan, jotka ovat rakentaneet sen toisten riiston ja sorron ja surmaamisen hinnalla. Olisi väärin sanoa, että tässä tarkoitetut kivet ovat enkeleitä, joista puhutaan ”säihkyvinä kivinä”. (Hes. 28:14) Jeesus ei puhunut tässä hämärin eli kuvaannollisin sanoin, vaan käyttäen yksinkertaista, voimakasta, kirjaimellista ilmaisua. Eikä Jeesuksen mielessä ollut tässä arkeologiatiedekään, joka on viime aikoina vahvistanut paljon Raamatun historiaa ja ennustuksia, toisinaan löydettyjen muistopatsaitten tai muitten kiviesineitten välityksellä. Tuossa tilaisuudessa silloin piti lausua määrätyt sanat, ja jos Jeesuksen opetuslapset eivät olisi lausuneet niitä, niin kivet olisivat tehneet sen.
Tuo Jeesuksen kiviä koskeva lausunto soveltui siis silloin nyt rinnakkaistapauksessa, kun Jeesus tarjoutui Siionin Peruskiveksi v. 1918, jotavastoin Hesekielin 3:18 soveltuu tähän aikaan, jolloin annetaan varoitusta Harmagedonista. Näitä kahta raamatunkohtaa, jotka koskevat eri asioita, ei voida verrata toisiinsa ikäänkuin ne olisivat rinnakkaisia. Varoitusta on annettava nyt. Vartijaluokka antaa varoitusta, koska uskolliset vartijat antavat sitä, vaikka uskottomat vartijat voivatkin olla tekemättä niin. Ennustukset osoittavat, että Jehovan uskolliset todistajat toteuttavat sen Kristuksen Jeesuksen johdolla. – Matt. 24:14; Apt. 1:8.
● Miten voimme saada sopusointuun Hesekielin 18:20, mikä sanoo, ettei poika kanna isän syntivelkaa, 2. Mooseksen kirjan 20:5:nnen kanssa, mikä sanoo Jumalan kostavan isien pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen asti? – M. L., Saksa.
Hesekielin 18:20 osoittaa, että jokainen henkilö tuomitaan vastuuiän saavutettuaan oman asenteensa ja käyttäytymisensä perusteella. Varhainen valmennus ja perheympäristö voi olla suuri apu tai este jälkeläiselle, ja lapset jatkavat yleensä niitä käyttäytymistapoja, mitkä lujittuvat heidän kehitysvuosinaan. (Sananl. 22:6) Kuitenkaan ei aina tai poikkeuksetta ole näin, ja jälkeläinen toimii vastuuikään jouduttuaan oman valintansa mukaan siitä huolimatta, miten vähän tai paljon varhaisvalmennus ja ympäristö vaikuttaa hänen ratkaisuihinsa. Hän omaksuu määrätyn elämänsuunnan ja tulee tuomituksi omien tekojensa mukaan. ”Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” ”[Hän] antaa kullekin hänen tekojensa mukaan.” Jeesus osoitti perheitten jakautuvan hänen tähtensä, toisten valitessa hänen seuraamisensa Jehovan palveluksessa ja toisten perheen jäsenten vastustaessa: ”Minä olen tullut ’nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan’.” Vastustavan isän kristitty poika ei joudu kantamaan isänsä syntiä, vaan hänet tuomitaan suosiollisesti omien kristillisten tekojensa perusteella. – Gal. 6:7; Room. 2:6; Matt. 10:35.
Hesekielin 18:19 sisältää ankaran kuolemanrangaistuksen: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” Jos jumalaton kääntyisi vanhurskauteen, niin ”hän totisesti saa elää; ei hänen ole kuoltava”. Jos vanhurskas kääntyisi jumalattomuuteen, niin ”uskottomuutensa tähden, johon hän on langennut, ja syntinsä tähden, jota on tehnyt, niiden tähden hänen on kuoltava”. Siitä johtuu Jehovan ratkaiseva huuto: ”Minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo? . . . kääntykää, niin te saatte elää.” (Hes. 18:21, 24, 31, 32) Hesekielin 18:19 vastaa näin ollen 5. Mooseksen kirjan 24:16:tta siinä, kuka kärsii kuolemanrangaistuksen: ”Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden.”
2. Mooseksen kirjan 20:5 on erilainen tapaus. Jehova sanoi Israelille Mooseksen kautta: ”Jos te tottelette tarkkaan minun ääntäni ja pidätte tosiaan minun liittoni, niin te tulette varmasti minun erityiseksi omaisuudekseni kaikista muista kansoista, koska koko maa kuuluu minulle. Ja teistä itsestänne tulee minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.” Kansaa edustavat vanhemmat miehet antoivat Moosekselle kansan vastauksen Jumalalle: ”Kaiken, mitä Jehova on puhunut, me olemme halukkaat tekemään.” Liitto tehtiin kansan eikä yksilöitten kanssa. Tämän liiton alkusanat sisälsivät sen, että Jehova oli heidän Jumalansa, ettei heillä pitänyt olla muita jumalia hänen uhmaamisekseen ja ettei heidän pitänyt milloinkaan tehdä kuvia palvottavaksi. Jumala antoi sitten tämän epäjumaluutta koskevan kiellon yhteydessä syyn tähän käskyyn. ”Koska minä, Jehova, sinun Jumalasi, olen yksinomaista antaumusta vaativa Jumala, joka tuotan rangaistuksen isien pahasta teosta lapsille aina lastenlasten lapsiin ja lastenlasten lastenlapsiin asti niiden tapauksessa, jotka vihaavat minua, mutta osoitan laupeutta tuhansia sellaisia kohtaan, jotka rakastavat minua ja pitävät minun käskyni.” – 2. Moos. 19:3–8; 20:1–6, Um.
Tämä esittää sen periaatteen, miten Jumala korvaa uskollisuuden ja uskottomuuden, ja tätä periaatetta voidaan soveltaa yksilöihin samoin kuin kansaankin epäjumalanpalvonnan tai muun synnin tähden. Israelin kansan historia, mikä myöhemmin paljastui, oli Jehovan varoituksen mukainen. Kun kansa kääntyi epäjumalanpalvelukseen, niin se kärsi sen pahoja seurauksia sukupolvien ajan jälkeenpäin. Oli aina joitakuita, jotka säilyttivät nuhteettomuuden, ja toisinaan nousi niiden lukumäärä, jotka rakastivat Jumalaa ja pitivät hänen käskynsä, tuhansiin kansan epäjumalisesta elämästä huolimatta. (1. Kun. 19:14, 18) Uskollisia ei rangaistu kansan syntien takia, vaan vaikka he kärsivätkin sen vaikutuksista, niin he hyötyivät Jumalan laupeudesta. Vaikka yksilöt voivat karttaa ja karttoivatkin koko kansan harjoittamaa epäjumalanpalvelusta, niin heidän oli vaikea uida kansan uskonnollisen rappeutumisen hyökyaaltoa vastaan.
Kun kansan johtajat lankesivat epäjumalanpalvelukseen, niin kansa lankesi yleensä heidän mukanaan, ja kansallinen ympäristö tuli henkisesti epäterveelliseksi. Uusi sukupolvi kasvoi tässä huonossa ympäristössä, ja sillä oli suuri taipumus ajautua isiensä epäjumalisiin uskontoihin. Joskus kesti useiden sukupolvien ajan, ennenkuin epäjumalanpalveluksesta kasaantuneet onnettomuudet tiivistyivät kansallisahdingoksi, mistä oli tavallisesti seurauksena ainakin osittainen – jollei täydellinen – toipuminen saastaisesta palvonnasta.
Kansa kärsi joka tapauksessa sukupolvien ajan lankeamisensa jälkeen, jollei noiden myöhempien sukupolvien puolelta tapahtunut mitään katumusta kunnioituksesta Jehova Jumalan liittoa kohtaan. Tuomarien kirja on täynnä kertomuksia kansan uusiintuneista lankeemuksista ja niiden kohtalokkaista seurauksista. (Tuom. 2:11–19) Sama tila havaitaan kuninkaittenkin hallitusaikana. Jehova päätti esimerkiksi rangaista kansaa sen epäjumalanpalveluksesta Manassen hallituksen aikana, eikä Joosian seuraava hyvä hallituskaan saanut Jumalaa muuttamaan tätä päätöstä. (2. Kun. 22:13–20; 23:25–27) Huolimatta Joosian hallituksen aikana tapahtuneesta tilapäisestä toipumisesta kansa tuli yhä pahemmaksi, kunnes se vietiin vankeuteen Babyloniaan ja jäi sinne 70 vuodeksi. Tämä oli tapaus, jolloin kansaa rangaistiin vanhempien pahojen tekojen takia kolmen tai neljän tai vielä useammankin sukupolven ajan. Kansan johtajat saivat Jeesuksen päivinä kansan huutamaan Jeesuksen kuolemaa, ja kun Pilatus selitti olevansa syytön Jeesuksen veren vuodattamiseen, niin kansa vastasi: ”Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle.” (Matt. 27:25) Juudan kansa hylkäsi Messiaan ja kääntyi epäjumalia palvovan Rooman valtakunnan puoleen, ja pääasiassa näiden juutalaisten aikuisten lapset muodostivat sen kansan, joka sai kärsiä näiden vanhempien syntien johdosta, kun roomalaiset tulivat v. 70 jKr.
Pahojen tekojen kostaminen jälkeläisille ei merkitse ehdottomasti kuolemanrangaistusta, sillä jos tällä tarkoitettaisiin kuolemaa, niin miten rikkovilla olisi lastenlasten lastenlapsia? Sellaisia tapauksia, joissa Jehova sovelsi tätä periaatetta yksilöihin, ovat Eeli, jonka perheeltä piti hänen laiminlyöntinsä takia otettaman pappeus pois, ja se toteutui Abjatarille, Eelin pojanpojan pojanpojalle (1. Sam. 2:27–36; 3:11–14; 14:3; 22:20; 1. Kun. 2:26, 27); ja Geehasi, joka lyötiin spitaalilla, koska hän ahnehti palkintoa parannetulta syyrialaiselta kenraalilta Naemanilta vastoin Elisan tahtoa, ja jolle Elisa sanoi: ”Naemanin pitalitauti tarttuu sinuun ja sinun jälkeläisiisi ikiajoiksi.” (2. Kun. 5:1–27) Tämä ei tuominnut heidän lapsiaan eli jälkeläisiään lopulliseen kuolemanrangaistukseen, vaan jätti heidät tuntemaan esi-isiensä pahojen tekojen epäedullisia vaikutuksia. Näiden jälkeläisten joukossa olevat yksilöt saattoivat kääntyä Jehovan puoleen ja saada jossakin määrin helpotusta ja suosiota.