Jehova-käsite ei ole alkeellinen
ERÄS Amerikan huomattavimmista teologeista, Harry Emerson Fosdick, väittää, että Raamatussa voidaan havaita ihmisen Jumala-käsitteen asteittainen kehittyminen. Toukokuun New Outlook-lehdessä (1953) hän sanoo tästä asiasta mm. seuraavaa:
”Kristillisyyden puolustajien jatkuvana ongelmana on . . . sellaisen Jumala-käsitteen luominen, joka vaatisi mahdollisimman vähän selityksiä, koska se olisi niin järkevä, niin ymmärrettävä ja vastaisi niin hyvin ihmisten tarpeita, että se jo sellaisenaan suosittelisi itseään auktoriteettina. Ongelma ei ole uusi. Se on vanha, peräisin alkuihmisen ajoilta, ihmisestä, joka oli juuri oppinut ajattelemaan. Kysymys on aina ollut: Mitä meidän on ajateltava Jumalasta sen valossa, mitä me nyt tiedämme?
”Raamattu on jo itsessään todistus tästä. Mikä vastakohta siinä onkaan havaittavissa sen ensimmäisen alkeellisen Jumala-käsitteen ja lopussa olevan Jumala-käsitteen välillä! Varhaisesta taisteluhuudosta: ’[Jahve] on sotasankari, [Jahve] on hänen nimensä’, Jeesuksen autuaaksijulistamiseen: ’Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman’ – mikä käsitteen syventyminen Jumalan olemuksesta! Mikä avartuminen ihmisen Jumalansa ymmärtämisessä!
”Raamatun kirjoittajat vaelsivat ylöspäin nousevaa tietä, jonka näköalat laajenivat, ja koska kaikkeuden Jumala on ääretön, niin tämä vaellus ei milloinkaan pääty. Se on nytkin arvoja tutkivana meidän edessämme.”
Mr. Fosdick haluaa näin ollen uskotella meille, että ihminen itse on muovannut käsitteensä Jahvesta eli Jehovasta, sodan Jumalasta, Jumalaksi, joka siunaa rauhantekijät, ja että Raamattu – sen sijaan että se olisi ihmiselle annettu Jumalan ilmoitus – on vain näyte ihmisen yrityksestä luoda itselleen tyydyttävä Jumala-käsite. (2. Moos. 15:3; Matt. 5:9) Olkoon tuollainen minkä asian puolustamista hyvänsä, niin kristillisyyden puolustamista se ei ole, sillä Jeesus ei milloinkaan opettanut sellaista. Hän sanoi: ”Sinun sanasi on totuus.” – Joh. 17:17.
Raamatun nöyrä ja rehellinen tutkiminen osoittaa, että Mr. Fosdickin selitykset eivät ole sopusoinnussa Jehovan Sanan kanssa. Se osoittaa, että vaikka Jehovan luomuksilleen asettamat vaatimukset ovat erilaiset hänen päätöstensä ja sen ajan mukaan, missä he elävät, niin hänen neljä perusominaisuuttaan, nim. oikeus, voima, viisaus ja rakkaus, ovat aina samat. Emmekö lue Raamatun ensimmäisestä kirjasta, miten Aabraham vetoaa Jumalan oikeuteen? ”Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?” Ja eivätkö kristillisyyden perustaja ja hänen apostolinsa korostaneet sitä seikkaa, että Jehova on oikeamielinen ja vanhurskas Jumala? – 1. Moos. 18:25; Luuk. 18:7; Room. 9:14.
Ja eikö enkelisanansaattaja ilmoittanut Aabrahamille Jehovan Kaikkivaltiaana kysyessään: ”Onko mikään mahdotonta Jehovalle?” Kristus Jeesus antoi samanlaisen kuvan Jumalasta sanoessaan: ”Jumalalle on kaikki mahdollista.” (1. Moos. 18:14, As; Matt. 19:26) Kahdentuhannen vuoden kuluessa ei siis käsitys Jumalan voimasta ja oikeudesta ollut vähääkään muuttunut.
Edelleen: Eikö 1. Mooseksen Kirjan kertomus todista Jehovan viisaudesta, ja eikö Mooses toistuvasti selitä, että Jumala on viisauden lähde ja että hän jakaa sitä palvelijoilleen? (1. Mooseksen kirjan 1. ja 2. luku; 2. Moos. 28:3; 36:1, 2) Ja eivätkö Kristus ja hänen lähimmät seuraajansa todistaneet samasta asiasta? – Luuk. 11:49; Room. 11:33; Jaak. 1:5.
Ja mitä lopulta tulee siihen, että Jehova on rakkauden, armon ja rauhan Jumala, niin me emme voi havaita mitään eroavaisuutta Mooseksen Jumalassa ja Kristuksen Jeesuksen Jumalassa. Huomatkaamme, miten Jehova ilmaisi itsensä, kun Mooses pyysi nähdä hänen kirkkautensa: ”Jehova, Jehova, armollinen ja laupias Jumala, hidas vihaan, suuri armossa ja totuudessa; joka osoittaa armoaan tuhansille antaen anteeksi väärinteon ja rikkomuksen ja synnin.” – 2. Moos. 34:6, 7, As.
Mutta joku voi sanoa: Entä muu osa tuosta lainauksesta, joka kuuluu: ”Mutta ei kuitenkaan jätä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille ja lasten lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen”? Vaikka nämä sanat näyttävät olevan ristiriidassa edellisten kanssa, niin asia selviää, jos me hiukan mietimme sitä. Eikö ole totta, että kun kansa eli kansakunta, sellainen kuin Israel, hylkäsi Jehovan palvonnan ja kääntyi pakanauskontoihin, niin Jumala salli niiden joutua pakkosiirtolaisuuteen, ja heidän itsensä lisäksi myöskin heidän jälkeläisensä kolmanteen ja neljänteen polveen joutuivat kärsimään seurauksista? Eikö tässä ole kysymyksessä vain järkkymätön laki, jonka mukaan vanhemmat omalla toimintatavallaan tuottavat jälkeläisilleen hyvää tai pahaa, ts. että ”mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää”?
Kristus Jeesus opetti tässä suhteessa täsmälleen samalla tavalla kuin Mooses, minkä seikan modernistipapit helposti unohtavat. Huomatkaamme esim. hänen varoituksensa aikansa uskonnollisille johtajille siitä, mikä heitä odotti: ”Niin te siis todistatte itsestänne, että te olette niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat. Täyttäkää te siis isäinne mitta. Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte [Gehennan, Um] tuomiota pakoon? Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin; että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä. Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle.” (Matt. 23:31–36) Nämä sanat täyttyivät, kun Jerusalemia kohtasi täydellinen hävitys v. 70 jKr. Tuo hävitys oli oikeudenmukainen ja sopusoinnussa sen kanssa, että Jehova on sodan Jumala.
Raamattu on jumalallinen ilmoitus eikä ainoastaan näyte siitä, millaisen kehitysvaiheen ihmisen käsitys Jumalastaan on läpikäynyt. Alusta loppuun se ilmaisee Jehovan rakkauden, viisauden, oikeuden ja voiman Jumalana. Hän osoittautuu ensin rakkauden Jumalaksi, joka jakaa siunauksiaan luomuksilleen. Mutta kun nämä käyttävät väärin Jumalan lahjaa, kapinoivat ja kääntyvät jumalattomuuteen, silloin hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin osoittautua sodan Jumalaksi. Syrjäyttävätkö Heprealaiset Kirjoitukset Jehovan rakkaudelliset, hellät ja myötätuntoiset ominaisuudet? ”Jehova ilmestyi minulle muinoin, sanoen: ’Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut: sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.’” (Jer. 31:3, As) Syrjäyttävätkö Kristilliset Kreikkalaiset Kirjoitukset Jehovan oikeudenmukaisuuden ja vanhurskaan suuttumuksen: ”Kosto on minun, minä olen maksava, sanoo Jehova.” ”Sillä meidän Jumalamme on myös kuluttava tuli.” (Room. 12:19; Hepr. 12:29, Um) Jehova ei ole alkeellinen Jumala-käsite.