Lukijain kysymyksiä
● 1. Korinttolaiskirjeen 7:14 sanoo, että puoliso, joka ei usko, on pyhitetty uskovan puolison kautta samoin kuin siitä liitosta syntyneet lapsetkin. Vartiotorni on osoittanut, että tällaiset lapset voivat säilyä Harmagedonin läpi uskovan vanhemman aikaansaaman perheen ansion takia. Merkitseekö tällainen perheen ansio myöskin sitä, että puoliso, joka ei usko, säästetään Harmagedonissa, vai miten tällainen puoliso hyötyy? – L. R., Idaho.
Avioliitto on Jumalan perustama ja asettama. Hän on säätänyt määrätyt säännöt vaimon ja miehen velvollisuuksista, ja uskova puoliso on erityisen huolellinen suhtautuakseen avioliittoon pitäen sitä pyhänä eläen Jumalan vaatimusten mukaan. Uskova tekee tämän ahkeroiden kuin Herralle Jumalalle, jota hän on antautunut palvelemaan. Kun toinen aviopuolisoista antautuu Jumalalle, niin se vaikuttaa toiseenkin, koska tämä on yhtä lihaa antautuneen kanssa, sillä hänen puolisonsa kohtelee häntä uudelta näkökannalta katsoen. Paavali kirjoitti kristityille, jotka Jumala oli pyhittänyt Kristuksen ruumiin jäseniksi. (1. Kor. 6:11; 12:27) Pyhitetty on varmasti hyödyksi toiselle, koska se merkitsee hänelle erityistä tilaisuutta saada oppia Jumalasta ja Kristuksesta sekä mahdollisuutta tulla itsekin pyhitettyyn tilaan. Siihen mennessä, kun hän siihen tulee, hän on ”pyhitetty suhteessaan” puolisoonsa. – Um.
On niinkuin siihen aikaan, jolloin Sodoma oli juuri tuhonsa edellä. Kahdelle pakanamiehelle, jotka olivat naineet Lootin tyttäret, avautui erityinen huomaavaisuudenosoitus. He olisivat voineet saada varjeluksen sen takia, että olivat naimisissa vanhurskasmielisten naisten kanssa. Mutta he pilkkasivat varoitusta. (1. Moos. 19:14) He tuhoutuivat. He hylkäsivät sen ansion, mikä antoi heille erikoistilaisuuden, se ei vaikuttanut heidän varjeltumisekseen heidän kieltäytyessään ottamasta varteen Jumalan varoitusta. Samoin on oleva nytkin puolison, joka ei usko. Hänellä on erityisiä etuja, mutta jos hän hylkää ne, niin hän kuolee Harmagedonissa. Hän on aikuinen ihminen ja vastuussa itsestään, eikä niinkuin vastuuttomat lapset, jotka lasketaan pyhiksi pyhitetyn vanhemman takia, joka on opettanut heille totuutta heidän henkisten kykyjensä mukaan.
Uskova puoliso voi siis vain ahkeroida elääkseen kaikkien aviovelvoitusten mukaan, todistaa puolisolleen, jos tämä haluaa kuunnella, elää puhdasta kristillistä elämää, mikä suosittelee toiminnalla ja hyvällä käytöksellä totuutta, ja opettaa lapsille totuutta. Apostoli Pietari puhui tämän puolesta, kun hän sanoi seuraavaa uskoville naisille, jotka olivat naimisissa miesten kanssa, ”jotka . . . eivät ole sanalle kuuliaisia” eli eivät ole totuudessa: ”Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja [syvässä kunnioituksessa]. Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.” – 1. Piet. 3:1–4.
Me saamme selvemmän kuvan asian ytimestä, minkä Paavali esitti 1. Korinttolaiskirjeen 7:14:nnessä, jos meillä on koko asian tausta edessämme: ”Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö; samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä. Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä. Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut. Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?” – 1. Kor. 7:12–16.
Aviosuhde näiden kahden välillä on pätevä Jumalan silmissä, eikä sitä, joka ei usko, tule heittää pois sopimattomana olemaan toverina. Uskova ei elä hengellisessä haureudessa. Aviolupaus on pitävä, ja läheinen suhde ja aviollinen ykseys tuo erityistilaisuuden sille, joka ei usko, ja uskovan tulee käyttää tahdikkaasti tätä tilaisuutta hyväkseen. Uskova ei eroa siitä, joka ei usko, hänen epäuskonsa perusteella, sillä se ei ole raamatullinen syy erota. Jos se, joka ei usko, haluaa jättää uskollisen uskovan tämän uskollisuuden takia Jumalaa kohtaan, niin antaa hänen mennä. Se on hänen ratkaisunsa. Mutta jos hän haluaa jäädä, ei uskova riko avioliittoa, vaan käyttää tilaisuuksia, mitkä johtavat sen, joka ei usko, täyteen ja suoranaiseen pyhitykseen. Pelkästään se, että on naimisissa uskovan kanssa, ei itsestään koidu sen pelastukseksi, joka ei usko. Ettei asia ole sillä selvä, vaan kysymyksenalainen, riippuva sen kääntymisestä, joka ei usko, sen osoittavat Paavalin kysymykset: ”Mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?” Se, joka ei usko, voi pelastua tai olla pelastumatta, mutta uskova voi ja hänen tulee työskennellä tuon puolisonsa pelastumiseksi, joka ei usko, niin kauan kuin asia on ratkaisematta.