Jumalan palvelijat ovat erilaisia
SE EI ole suinkaan mikään salaisuus. Ne, jotka ovat palvoneet ja palvelleet totista ja elävää Jumalaa, jonka ainoan nimi on Jehova, ovat olleet erikoista, poikkeuksellista ja erilaista, kaikista muista maan päällä asuvista eroavaa kansaa ihmisen historian aamunsarastuksesta, Aadamin pojan Aabelin ajasta, lähtien kautta aikakausien. Historian kertomus todistaa sen. Nykyään hyvin tunnetut tosiasiat vahvistavat sen. Kaikki asioihin perehtyneet ihmiset myöntävät sen.
Aabel on ensimmäisenä Jumalan uskollisten palvelijain pitkässä luettelossa. ”Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas.” (Hepr. 11:4) Koska Aabel oli vanhurskas ja puhdas palvonnassaan, niin hänestä tuli marttyyri. Marttyyri merkitsee ”todistajaa”, joten Aabel oli ensimmäinen Jehovan todistaja. Hanok [Eenok], Metusalahin isä, oli erilainen kuin toiset hänen sukupolvensa ihmiset eikä pelännyt puhua suoraan ja todistaa Jehovan tuomioista, mitkä hän oli lausunut jumalattomille syntisille, jotka muodostivat hänen aikansa suuren yleisön. – 1. Moos. 5:22–24; Hepr. 11:5, 6; Juud. 14, 15.
Nooa oli myös eräs vedenpaisumusta edeltäneen maailman henkilö, joka oli silmiinpistävän erilainen kuin toiset, koska hän vaelsi ”Jumalan yhteydessä”. Hänellä ei ollut ainoastaan huomattava usko Jehovaan, vaan hän myöskin osoitti uskonsa töillään. Hän toimi kuuliaisesti käskyn mukaan työssä, mikä näytti hänen aikansa pilkkaajista pelkästään mielettömän miehen intoilevalta ja eriskummalliselta yritykseltä. Hän rakensi siinä, korkeassa maastossa, kilometrimäärien päässä merestä, suunnatonta laivaa, missä pelastuisi joltakin, mitä kukaan ei ollut siihen mennessä vielä nähnyt – sateelta! Nooa saarnasi myöskin katumusta rakentaessaan ja kehoitti lähimmäisiään etsimään Jumalan suosiota niin kauan kuin oli vielä tilaisuus. Kummallista kyllä, vain seitsemän muuta koko ihmispaljoudesta uskoi häntä! Mutta koko hirmuvaltiaitten ja ylvästelijäin (nefilimien ja sankarien, 1. Moos. 6:4) nauru ja pilkka, iva ja häpäisy sekä väkivaltainen vaino, mitä he epäilemättä harjoittivat, ei pystynyt kääntämään Nooaa pois Jumalan hänelle määräämästä työstä. Mekin olemme erittäin kiitollisia siitä, että Nooa oli erilainen kuin hänen aikansa tyhmät, yksinkertaiset ja tietämättömät ihmiset, sillä jos hän olisi ollut heidän kaltaisensa, ei meitä olisi nyt. – 1. Moos. 6:5–22; Matt. 24:37–39; Hepr. 11:7; 2. Piet. 2:5.
Jehovan nykyiset todistajat, joilla on muinaisen Aabelin usko, uhraavat hänen tavallaan Jumalalle otollista uhria, ’huulten hedelmää’, vaikka ne, jotka ovat olevinaan heidän veljiään, tekevätkin heistä marttyyrejä. (Hepr. 13:15) Nämä nykyiset todistajat varoittavat Eenokin tavoin pelottomasti tätä häpeämätöntä sukupolvea Jehovan kiivaasta vihasta, mikä on ilmenevä sitä kohtaan. Jeesus sanoi, että olosuhteitten piti olla aivan samanlaiset nykyään, jollaiset ne olivat Nooankin aikana, mutta että samanlainen varoitussanoma piti julistaa ensin koko asutussa maassa todistukseksi, ennen kuin tämän nykyisen pahan maailman täydellistetty loppu tulee. Ei ole sen tähden hämmästyttävää huomata, että Jehovan todistajat ovat Nooan tavalla ahkerasti työssä saarnaten ja rakentaen, vaikka maailman korkeat ja mahtavat ylvästelevät hallitsijat nauravat heille, pilkkaavat ja vainoavat heitä ilkeämielisesti. – Matt. 24:3, 4, 14, 37–39; 2. Piet. 3:3–13.
MYÖSKIN ERILAISIA KUIN TÄMÄ MAAILMA
Sellaisia kuin Korkeimman Jumalan palvelijat olivat ennen vedenpaisumusta, samanlaisia he ovat olleet sen jälkeenkin – miehiä ja naisia, jotka ovat kauttaaltaan erilaisia kuin toiset uskonsa ja nuhteettomuutensa ja vanhurskaudelle antautuneisuutensa puolesta. Yhteiskuntaa rakentavista kaldealaisista on täytynyt näyttää oudolta, että Aabrahamin ja Lootin kaltaiset miehet jättivät heidän kaupunkinsa Uurin tarjoaman turvan ja menestyksen ja lähtivät viljelemättömään ja tuntemattomaan maahan Jumalan käskyä totellen. (1. Moos. 12:1–5) Mutta he odottivat ”sitä kaupunkia [teokraattista hallitusta], jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala”. He näkivät nämä kallisarvoiset lupaukset kaukaa ja olivat ”sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä”. (Hepr. 11:8–14) Kuinka erilainen olikaan Loot kuin sukupuolisesti hullaantuneet, huvitusvimmaiset sodomalaiset! Tuota vanhurskasta miestä ”rietasten vaellus irstaudessa vaivasi”. – 2. Piet. 2:6–8.
Jehovan palvelijat pyrkivät samaten nykyään olemaan aina puhtaita, rehellisiä ja säädyllisiä ihmisiä ja inhoavat niitä kauhistuksia, joita he näkevät ympärillään kristikunnassa. He panevat luottamuksensa ja toivonsa Jehovan lupaamaan valtakuntaan, koska he näkevät, että se aika, jolloin sen hallinto ulotetaan maahan, on paljon lähempänä kuin Aabrahamin päivinä. Sen sijaan että nämä Jumalan ihmiset menisivät tämän huvitusvimmaisen, sukupuolisuuden kyllästämän vanhan maailman mukana tukien sen suunnitelmia ja ihanteita ja työskennellen sen Baabelin tornin, hämmentävän Yhdistyneitten Kansakuntien rakennelman, hyväksi ja rakentaen sitä, he pysyttelevät erossa maailmasta ”vieraina ja muukalaisina” ja elävät väliaikaista elämää niinkuin reekabilaiset. Joonadab oli yksi tällaisista. (Hepr. 11:13; Jer. 35:5–19) He eivät tue sen tähden lainkaan tämän maailman politiikkaa, liike-elämää eikä järjestelmällistä uskontoa. – Jes. 52:11; 2. Kor. 6:14–18; Jaak. 4:4; Ilm. 18:2–5.
VALTIO VASTUSTAA PALVELIJOITA
Jeremia oli määrätty Jehovan profeetaksi ja lähetetty julistamaan kapinalliselle kansalle sanomaa, mitä ei suosittu. Mitä hänen oli tehtävä? Kieltäytyikö hän puhumasta siksi, että jotkut loukkaantuivat? Hiljensikö hän vauhtia, sovitteliko hän tai lopettiko koko puhumisen liittyen muihin ”tavallisena ihmisenä”? Se olisi merkinnyt hänen omaa tuhoaan kaikkien muitten mukana. Jeremia oli Jumalan uskollinen palvelija. Hänellä oli tärkeä varoitussanoma Jumalalta, ja ken otti siitä vaarin, oli pelastuva tuholta. Se koitui kansan hyväksi, ja se piti julistaa, vaikka kuninkaat, ruhtinaat, papit ja yleensä kansa panivatkin vastaan, ja Jeremia julisti. – Jer. 1:4–19.
Seurauksena oli, että Jeremia joutui mitä pahimman uskonnollisen suvaitsemattomuuden ja kiihkoilun ja vainon kohteeksi. Jumalan tuliset julistukset pistivät pappeja ja poliitikkoja, ja he yllyttivät roskajoukkoa, joka yritti tappaa Jumalan profeetan. Hänet otettiin kiinni ja vedettiin oikeuteen, häntä syytettiin väärin moraalin heikontamisesta, sotayritysten vastustamisesta ja kapinallisuudesta ja pidettiin sen tähden kuoleman ansainneena. Mutta tämä Herran profeetta ei ollut kumminkaan kapinallinen eikä anarkisti, ja vaikka hänet heitettiinkin vankeuteen ja liejuiseen kaivoon, niin hän jatkoi varoituksen julistamista. (Jer. 23:1–40; 25:34–36; 26:1–24; 32:2–6, 26–44; 38:1–6) Kun tätä kertomusta lukee, niin se muistuttaa voimakkaasti, kuinka Jeremian suorittama työ ja saama kohtelu on samanlainen kuin Jehovan todistajain nykyään samanlaisissa olosuhteissa.
Lisäsyitä siihen, miksi Jehovan todistajat varoittavat jatkuvasti kristikuntaa, vaikka se kieltäytyy kuuntelemasta, löydämme Herran käskyistä, jotka hän antoi Hesekielille, Jeremian aikalaiselle, joka todisti Babyloniassa oleville vangeille. Hesekiel nousi kovapäistä, jäykkäniskaista, kivisydämistä kapinoitsijain joukkoa vastaan, mutta Herra sanoi hänelle, että jos hän ei varoita jatkuvasti heitä, niin heidän verensä tulee hänen niskoilleen. Hesekiel totteli. Niin tekevät Jehovan todistajatkin. – Hes. 2:3–7; 3:4–11, 16–21; 33:1–20.
Sitten oli myöskin Daniel. Koska hän oli rehellinen ja uskollinen luottamusasemassaan laajan Meedo-Persian valtakunnan pääministerinä, niin hänen vihollisensa koettivat päästä hänestä punomalla vääryyttä lain varjolla. Kun Daniel palvoi jatkuvasti Jehovaa jumalattoman lain vastaisesti, niin hänet otettiin kiinni ja häntä syytettiin väärin kapinallisuudesta ja hänet syöstiin jalopeurain luolaan niiden ruoaksi. Mutta hänelle oli onneksi, että hän palvoi ainoaa totista ja elävää Jumalaa, koska yksin Hän kykenee pelastamaan palvelijansa jalopeurojen luolasta. (Dan. 6:1–28) Kun Jehovan uskolliset palvelijat Sadrak, Meesak ja Abednego kieltäytyivät eräässä toisessa tilaisuudessa kumartumasta palvomaan Nebukadnessarin kullattua kuvaa ja rikkomasta Jehovan ylintä lakia, niin heidät heitettiin kohisevaan pätsiin, mutta Herran enkeli vapautti heidät sieltä hengissä ja vahingoittumattomina. Ohimennen sanoen ne, jotka heittivät Jumalan palvelijat tuohon tuleen, kärventyivät itse. (Dan. 3:1–30) Ottakoot ne nykyiset kiihkoisänmaalliset, jotka iskevät kantapäitään yhteen ja marssivat ympäri ja koettavat pakottaa Jumalan uskollisia palvelijoita osallistumaan lippujansa heiluttaen epäjumalanpalvontaan, tämän varoituksekseen.
Tämä sama kysymys tuli esiin jälleen Ahasveroksen hallitessa, jolloin eräs Haaman-niminen jumalaton mies yritti hävittää kaikki, jotka palvelivat ja palvoivat Jehovaa. Mutta Jumala käänsikin osat vastakkaisiksi, ja Haamanin hengetön ruumis riippui 22,5 m korkeassa hirsipuussa, minkä hän oli rakentanut Jumalan palvelijalle Mordokaille. – Katso Esterin kirjaa.
HUOMATTAVIN ESIMERKKI
Kristus Jeesus, suurin Opettaja ja Saarnaaja, joka koskaan on vaeltanut tässä maailmassa, syrjäytti kirjanoppineitten ja fariseusten puhdasoppiset menetelmätavat ja kulki talosta taloon, kylästä kylään, yhä uudelleen alueet, julistaen, että Jehovan valtakunta on maailman ainoa toivo. Hän mursi sovinnaiset rajat ja perinnäiset tavat, menettelyt, selitykset ja pyhinä pidetyt ajan tottumukset. ”Ei ole koskaan ihminen puhunut niin, kuin se mies puhuu.” (Joh. 7:46) Avoin tori, vuorenrinne tai merenranta oli yhtä sopiva hänen temppelikseen, kun siellä oli vain ihmisiä kuulemassa. Hän opetti toisinaan Raamattua aterioilla yksityiskodissa.
Totuuden kertominen oli Jeesuksen tehtävä, vaikka se paljastikin perimätiedon valheet. Hän ei osallistunut lainkaan politiikkaan, koska hänen valtakuntansa ei ole tästä maailmasta, mutta hän maksoi kuitenkin verot ja kehoitti toisiakin maksamaan keisarille takaisin sen, mikä kuului valtiolle, unohtamatta tietenkään antaa Jehova Jumalalle sitä, mikä kuuluu oikeutetusti Hänelle. Ja siksi, että Jeesus noudatti näin vanhurskasta menettelyä, häntä ajettiin takaa ja vainottiin ja lopulta hänet tapettiin kidutuspaalussa niiden pappien himokkaitten halujen tyydyttämiseksi, jotka hän tuomitsi ulkokullattujen laumaksi. – Joh. 18:37; Matt. 17:24–27; 22:15–21; 15:1–9; 23:1–39; Joh. 19:6, 15.
Kristus jätti kaikessa tässä loistavan esimerkin jälkeensä tulevien Jehovan kristittyjen todistajain noudatettavaksi, ja kiitos olkoon Jumalan, että he ovat niin tehneet! Ja vaikka heitä vainotaankin vanhurskauden tähden, niin he kestävät kaiken rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäisiinsä.