Nykyaikainen lääketiede – miten korkealle se voi yltää?

MONET lapset oppivat jo varhain, että korkealla olevan omenan saa käsiinsä kipuamalla leikkitoverin harteille. Jotain samankaltaista on tapahtunut lääketieteen saralla. Tutkijat ovat yltäneet saavutuksissaan yhä korkeammalle tukeutumalla huomattaviin edeltäjiinsä.

Noihin edeltäjiin kuuluu maineikkaita miehiä, kuten Hippokrates ja Pasteur, samoin kuin esimerkiksi Vesalius ja William Morton, joiden nimet ovat monille tuntemattomia. Mitä nykyaikainen lääketiede on velkaa heille?

Parantaminen ei muinoin useinkaan ollut luonteeltaan tieteellistä, vaan taikauskoista ja uskonnollista. Tri Felix Marti-Ibañezin toimittamassa kirjassa The Epic of Medicine sanotaan: ”Mesopotamialaiset turvautuivat lääkintätaidon ja uskonnon yhdistelmään, sillä he uskoivat sairauksien olevan jumalten rangaistuksia.” Seuraavana vuorossa ollut egyptiläinen lääketiede juonsi sekin juurensa uskonnosta. Parantajaan suhtauduttiin siis alusta asti uskonnollista kunnioitusta tuntien.

Tri Thomas A. Preston huomauttaa kirjassaan The Clay Pedestal: ”Monet entisaikojen ihmisten uskomukset heijastuvat lääketieteen harjoittamisesta vielä nykyäänkin. Esimerkiksi erään näkemyksen mukaan sairaus ei ollut potilaan hallinnassa vaan toipuminen oli mahdollista ainoastaan lääkärin maagisten kykyjen ansiosta.”

Perustus lasketaan

Ajan mittaan lääketiede muuttui kuitenkin yhä tieteellisemmäksi. Tunnetuin vanhan ajan tieteellinen parantaja oli Hippokrates. Hän syntyi vuoden 460 eaa. tietämillä Kosissa Kreikassa, ja häntä pidetään laajalti länsimaisen lääketieteen isänä. Hippokrates laski perustan järkiperäiselle lähestymistavalle lääketieteessä. Hän ei uskonut, että sairaudet olivat rangaistus jumalalta, vaan puhui niiden luonnollisten syiden puolesta. Esimerkiksi kaatumatautia oli pitkään kutsuttu pyhäksi sairaudeksi, koska sen uskottiin parantuvan vain jumalten avulla. Hippokrates kuitenkin kirjoitti: ”Niin sanotusta pyhästä sairaudesta: tauti ei minusta näytä sen jumalallisemmalta tai pyhemmältä kuin muutkaan taudit, vaan sillä on luonnollinen syy.” Hippokrates oli lisäksi tiettävästi ensimmäinen parantaja, joka havainnoi eri sairauksien oireita ja kirjoitti ne muistiin tulevaa käyttöä varten.

Satoja vuosia myöhemmin myös Galenos, vuonna 129 syntynyt kreikkalainen lääkäri, teki oivaltavaa tieteellistä tutkimusta. Hänen anatomian oppikirjansa, jonka tiedot perustuivat ihmisten ja eläinten dissektioon eli leikkelyyn, oli lääkärien käytössä satoja vuosia. Andreas Vesalius, joka syntyi Brysselissä vuonna 1514, kirjoitti kirjan De humani corporis fabrica (Ihmisruumiin rakenteesta). Se kohtasi vastustusta, sillä se oli monessa kohdin ristiriidassa Galenoksen päätelmien kanssa, mutta se loi kuitenkin perustuksen nykyaikaiselle anatomialle. Kirjan Die Grossen (Suurmiehet) mukaan Vesalius oli ”kaikkien aikojen ja kansojen merkittävimpiä lääketieteen tutkijoita”.

Myös sydäntä ja verenkiertoa koskevat Galenoksen teoriat kumottiin myöhemmin.a Englantilainen lääkäri William Harvey leikkeli vuosien ajan lintuja ja muita eläimiä. Hän havaitsi sydänläppien toiminnan, mittasi veren tilavuuden kummassakin sydänkammiossa ja arvioi veren määrän elimistössä. Hän julkaisi havaintonsa vuonna 1628 kirjassa De motu cordis et canguinis in animalibus (Sydämen ja veren liikkeistä eläimissä). Häntä arvosteltiin, vastustettiin, piinattiin ja pilkattiin. Hänen teoksensa oli kuitenkin virstanpylväs lääketieteen saralla: elimistön verenkierto oli selvitetty!

Parturoinnista kirurgiaan

Myös kirurgian alalla otettiin pitkiä harppauksia eteenpäin. Keskiajalla kirurgiset toimenpiteet olivat usein parturien erikoisalaa. Jotkut ovat ymmärrettävistä syistä sitä mieltä, että nykyaikaisen kirurgian isä oli 1500-luvulla elänyt ranskalainen Ambroise Paré, uraauurtava parturi-kirurgi joka palveli neljää Ranskan kuningasta. Paré keksi myös joukon leikkausvälineitä.

Kirurgin suurimpia ongelmia vielä 1800-luvulla oli se, ettei hän pystynyt lievittämään leikkauksesta potilaalle aiheutuvia kipuja. Mutta vuonna 1846 hammaslääkäri William Morton teki mahdolliseksi sen, että kirurgiassa alettiin käyttää laajalti nukutusta.b

Tehdessään kokeita sähköllä vuonna 1895 saksalainen fyysikko Wilhelm Röntgen näki säteitä, jotka läpäisivät pehmeän kudoksen mutta eivät luuta. Säteiden lähde jäi hänelle tuntemattomaksi, joten hän kutsui niitä X-säteiksi. Tällä nimellä (X-rays) röntgensäteet tunnetaan englannin kielessä vielä nykyäänkin. Kirjan Die Großen Deutschen (Suuria saksalaisia) mukaan Röntgen lausahti vaimolleen: ”Ihmiset tulevat sanomaan, että Röntgen on höpsähtänyt.” Jotkut sanoivatkin. Hänen keksintönsä kuitenkin mullisti kirurgian, sillä nyt kirurgit saattoivat nähdä kehon sisälle leikkaamatta sitä auki.

Taudeista voitolle

Isorokko ja muut tartuntataudit aiheuttivat vuosisatojen varrella monia epidemioita ja kylvivät pelkoa ja kuolemaa. Ensimmäisen lääketieteellisesti täsmällisen kuvauksen isorokosta kirjoitti Rhazes, 800-luvulla elänyt persialainen, jota jotkut pitävät aikansa islamilaisen maailman suurimpana lääkärinä. Mutta vasta satoja vuosia myöhemmin brittiläinen lääkäri Edward Jenner keksi tautiin parannuskeinon. Jenner pani merkille, että harmittoman lehmänrokon sairastanut ihminen ei koskaan saanut isorokkoa. Havaintonsa pohjalta Jenner valmisti lehmänrokosta rokotteen isorokkoa vastaan vuonna 1796. Häntä arvosteltiin ja vastustettiin siinä missä muitakin uudistajia ennen häntä. Hänen rokotuskeksintönsä johti kuitenkin lopulta isorokon nujertamiseen ja tarjosi lääketieteelle tehokkaan uuden työkalun.

Ranskalainen Louis Pasteur taisteli rokotteilla vesikauhua ja pernaruttoa vastaan. Lisäksi hän todisti, että tauteja aiheuttavat ennen kaikkea bakteerit. Robert Koch tunnisti vuonna 1882 basillin, joka aiheuttaa tuberkuloosia, ”1800-luvun pahinta tappajatautia”, kuten muuan historioitsija kuvaili. Noin vuotta myöhemmin Koch löysi kolerabakteerin. Life-lehti kirjoittaa: ”Pasteurin ja Kochin työ merkitsi mikrobiologian syntyä ja johti immunologian, sanitaation ja hygienian kehittymiseen, alueiden jotka ovat vaikuttaneet ihmisten elämänkaaren pidentymiseen enemmän kuin mitkään muut tieteelliset saavutukset tuhanteen vuoteen.”

Lääketiede 1900-luvulla

Vuosisadan vaihtuessa 1900-luvuksi lääketiede oli ikään kuin noussut näiden ja muiden lahjakkaiden lääkäreiden ja tutkijoiden harteille. Sen jälkeen tieteenhaara on kehittynyt henkeäsalpaavaa vauhtia. On kehitetty insuliini sokeritautiin, kemoterapia syöpään, hormonihoito rauhashäiriöihin, antibiootteja tuberkuloosiin, klorokiini eräisiin malariatyyppeihin, dialyysi munuaisongelmiin sekä avosydänleikkaus, elinsiirteet ja paljon muuta.

Mutta miten lähellä lääketiede on nyt 2000-luvun sarastaessa tavoitettaan turvata ”terveys – – kaikille maailman ihmisille”?

Saavuttamaton tavoite?

Lapset joutuvat oppimaan, että leikkitoverin harteille kipuaminen ei tuo ulottuville kaikkia omenoita. Osa kaikkein mehukkaimmista hedelmistä on puun latvassa, jonne käsi ei yllä lähimainkaan. Samalla tavalla lääketiede on edennyt saavutuksesta toiseen, aina vain korkeammalle. Mutta kaikkein halutuin tavoite – hyvä terveys kaikille – pysyy ulottumattomissa puun latvassa.

Euroopan komissio tiedotti vuonna 1998, että ”eurooppalaiset elävät terveempinä ja kauemmin kuin aikaisemmin”, mutta jatkoi sitten: ”Yksi viidestä kuolee alle 65-vuotiaana. Syöpä aiheuttaa noin 40 % ennenaikaisista kuolemantapauksista, sydän- ja verisuonitaudit 30 % – –. Uusilta terveyttä uhkaavilta – – vaaroilta on suojauduttava paremmin.” (EUR-OP News 2/98.)

Saksalainen terveyslehti Gesundheit kertoi marraskuussa 1998, että kolera, tuberkuloosi ja eräät muut tartuntataudit ovat jälleen lisääntymässä. Syynä on se, että antibiootit ”ovat menettämässä tehoaan. Yhä useammat bakteerit ovat vastustuskykyisiä ainakin yhdelle tavalliselle lääkkeelle, ja monet ovat vastustuskykyisiä useille lääkkeille.” Sen lisäksi että vanhat taudit ovat palaamassa, on ilmaantunut uusia, esimerkiksi aids. Saksalainen farmasian julkaisu Statistics ’97 muistuttaa: ”Kaikista tunnetuista sairauksista – joita on noin 20000 – kahteen kolmasosaan ei vielä ole minkäänlaista parannuskeinoa.”

Piileekö ratkaisu geenihoidossa?

Uudenlaisia hoitoja kehitetään kyllä jatkuvasti. Monet odottavat esimerkiksi geenimanipulaatiosta avainta parempaan terveyteen. Yhdysvalloissa 1990-luvulla muun muassa tri W. French Andersonin tekemä tutkimustyö johti siihen, että geenihoitoa alettiin kuvailla ”lääketieteellisen tutkimuksen kuumimmaksi uutuusalaksi”. Kirjassa Heilen mit Genen (Parantaminen geeneillä) sanotaan, että geenihoidon ansiosta ”lääketiede saattaa olla uraauurtavan kehitysvaiheen kynnyksellä. Tämä koskee etenkin sellaisten sairauksien hoitoa, joita ei tähän mennessä ole osattu parantaa.”

Tiedemiehet uskovat, että perinnöllisiä sairauksia kyetään aikanaan hoitamaan ruiskuttamalla potilaisiin korjaavia geenejä. Ehkä jopa vahingolliset solut, kuten syöpäsolut, saadaan tuhoamaan itse itsensä. Jo nyt on mahdollista tehdä geenitestejä sen selvittämiseksi, onko potilaalla eräisiin sairauksiin altistavia geenejä. Jotkut pitävät seuraavana askeleena sitä, että lääkitys räätälöidään potilaan perimän mukaan. Muuan eturivin tutkija maalailee, että tulevaisuudessa lääkärit ”diagnosoivat potilaidensa sairaudet ja antavat heille hoidoksi sopivan pätkän molekyylinauhaa”.

Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita siitä, että geenihoito tekisi tulevaisuudessa ihmeitä. Kyselytutkimukset viittaavat siihen, etteivät ihmiset ehkä edes halua saada perimästään kattavaa kartoitusta. Monet pelkäävät myös sitä, että tällä keinolla peukaloidaan vaarallisella tavalla luontoa.

Aika näyttää, vastaavatko geenimanipulaatio ja lääketieteen muut huipputekniikat suuriin odotuksiin. Liiallista optimismia on kuitenkin syytä välttää. Kirjassa The Clay Pedestal kuvaillaan tuttuakin tutumpaa ilmiötä: ”Uusi hoito julkistetaan ja se otetaan innostuneesti vastaan lääkäripäivillä ja alan lehdissä. Sen keksijöistä tulee ammattipiirin suuria nimiä, ja media juhlii edistysaskelta. Kun huumaa ja ihmehoidon tueksi esitettyjä yksityiskohtaisia lausuntoja on jatkunut jonkin aikaa, harhakuvitelmat alkavat pikkuhiljaa kuukausien tai vuosien saatossa rapista. Sitten keksitään uusi hoitomuoto, ja hetkessä se syrjäyttää vanhan keinon, joka sitten hylätään muitta mutkitta arvottomana.” Monet niistä hoidoista, jotka suurin osa lääkäreistä on hylännyt tehottomina, olivat standardihoitoja vielä äskettäin.

Vaikkeivät lääkärit enää nykyään seiso sillä uskonnollisella jalustalla, jolla entisaikojen parantajat seisoivat, joillakin ihmisillä on taipumus ajatella, että lääkäreillä on lähes yliluonnollisia kykyjä ja että tiede automaattisesti keksii parannuskeinon ihmiskunnan kaikkiin vaivoihin. Todellisuus jää kuitenkin valitettavan kauas tästä ihanteesta. Tri Leonard Hayflick toteaa kirjassaan How and Why We Age: ”Vuonna 1900 Yhdysvalloissa 75 prosenttia väestöstä kuoli alle 65-vuotiaana. Nykyään tilanne on lähes päinvastainen: noin 70 prosenttia väestöstä kuolee yli 65-vuotiaana.” Mikä tämän selvän pidennyksen on saanut aikaan? Hayflickin mukaan ”pääasiassa vastasyntyneiden kuolleisuuden väheneminen”. Oletetaanpa, että lääketiede pystyisi poistamaan iäkkäiden yleisimmät kuolinsyyt – sydänsairaudet, syövän ja aivoinfarktin. Veisikö se lähemmäs kuolemattomuutta? Tuskin. Hayflick huomauttaa, että siinäkin tapauksessa ”useimmat eläisivät noin satavuotiaiksi”, ja jatkaa: ”Nämä satavuotiaat eivät edelleenkään olisi kuolemattomia. Mihin he sitten kuolisivat? He yksinkertaisesti vain heikkenisivät vähitellen, kunnes lopulta kuolisivat.”

Vilpittömistä yrityksistä huolimatta kuoleman voittaminen on siis yhä lääketieteen ulottumattomissa. Miksi näin on? Entä onko hyvä terveys kaikille ihmisille saavuttamaton unelma?

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 4]

”Monet entisaikojen ihmisten uskomukset heijastuvat lääketieteen harjoittamisesta vielä nykyäänkin.” (The Clay Pedestal)

[Kuvat s. 4, 5]

Hippokrates, Galenos ja Vesalius laskivat perustuksen nykyaikaiselle lääketieteelle

[Lähdemerkinnät]

Kos Island, Greece

National Library of Medicine

Jan Steven von Kalkarin tekemä puupiirros A. Vesaliuksesta, teoksesta Meyer’s Encyclopedic Lexicon

[Kuvat s. 6]

Ambroise Paré oli uraauurtava parturi-kirurgi, joka palveli neljää Ranskan kuningasta

Persialainen lääkäri Rhazes (vasemmalla) ja brittiläinen lääkäri Edward Jenner (oikealla)

[Lähdemerkinnät]

Paré ja Rhazes: National Library of Medicine

Kirjasta Great Men and Famous Women

[Kuva s. 7]

Ranskalainen Louis Pasteur todisti, että bakteerit aiheuttavat tauteja

[Lähdemerkintä]

© Institut Pasteur

[Kuvat s. 8]

Ikääntyminen johtaisi kuolemaan siinäkin tapauksessa, että yleisimmät kuolinsyyt saataisiin poistettua