Pakenimme pommeja – 50 vuotta myöhemmin!
”Täällä räjähtävät pian pommit. Menkää kaikki suojaan!”
NÄILLÄ sanoilla poliisi kehotti minua ja miestäni lähtemään talosta ja menemään turvaan läheiseen betonibunkkeriin. Ilmoitus oli melkoinen järkytys. Emme nimittäin olleet millään maailman sodan repimällä alueella, vaan olimme tapaamassa ystäviämme eräällä Marshallinsaariin kuuluvalla kauniilla ulkoatollilla Mikronesiassa.
Olimme tulleet viikoksi ystävämme ja hänen miehensä luokse pieneen Tõrwã-nimiseen saareen. Vaimo oli saaren ainoa Jehovan todistaja, ja halusimme auttaa häntä saarnaamaan siellä asuville ihmisille.
Marshallinsaarten asukkaat ovat ystävällisiä ihmisiä ja halukkaita keskustelemaan Raamatusta. Koska kirja Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä oli hiljattain julkaistu paikallisella kielellä, meillä oli hyvä tilaisuus levittää niitä useita kappaleita. Kaikki, jotka halusivat kirjan, vakuuttivat meille, että he lukisivat sen eivätkä käyttäisi sitä ken karawanina eli ”onnenkaluna” demonien karkottamiseen. Suosittu tapa siellä on panna rullalle kääritty Raamatun sivu pulloon ja ripustaa se kattopalkkiin tai likellä olevaan puuhun, koska sen ajatellaan pitävän pahat henget poissa.
Olimme nauttineet vierailustamme jo joitakin päiviä, mutta kun tuli lauantai, tajusimme nopeasti, että siitä tulisi erilainen päivä. Olimme aloittaneet päivän miellyttävällä aamu-uinnilla kirkkaassa, lämpimässä laguunissa. Kävellessämme takaisin rannalta näimme pahaenteiseltä näyttävän harmaan laivan lähestyvän saarta. Pian meille selvisi, mitä se toi tullessaan. Poliisi selitti, että seitsemän amerikkalaissotilaan ryhmä oli tullut räjäyttämään saarella olevia vanhoja pommeja. Yleisön turvallisuuden varmistamiseksi kodit evakuoitaisiin ja saarelaiset joutuisivat olemaan päivän bunkkereissa, jotka japanilaiset olivat rakentaneet toisen maailmansodan aikana.
Nuo bunkkerit, jotka Tõrwãssa kävijät huomaavat melkein heti, todistavat hirvittävästä menneisyydestä. Matkan päästä saari näyttää viimeistä piirtoa myöten trooppiselta paratiisilta, mutta lähempi tarkastelu paljastaa, että Tõrwãn kauneutta tärvelevät noin 50 vuotta sitten päättyneen sodan arvet. Saari oli aikoinaan tärkeä japanilaisten lentotukikohta, minkä vuoksi se on täynnä toisen maailmansodan jäännöksiä. Kaikkialla on ruosteista sotakalustoa – taistelulentokoneita, lavetille asennettuja tykkejä ja torpedoita – trooppisten kasvien peitossa.
Huolestuttavimpia ovat kuitenkin jäljelle jääneet pommit. Yhdysvaltain sotavoimat pudottivat sodan aikana Tõrwãan yli 3200 tonnia pommeja, napalmia ja raketteja, ja japanilaisilla joukoilla oli omat pommi- ja asevarastonsa maalla. Vaikka on epätodennäköistä, että 50 vuotta vanhat pommit räjähtäisivät, ne saattavat aina olla vaarallisia, ja tämä selittää, miksi pomminraivausjoukot ovat käyneet saaressa ainakin viisi kertaa sen jälkeen, kun toinen maailmansota päättyi vuonna 1945.
Halusimme tietää, pitikö varoitus todella paikkansa, joten kävelimme alueelle, missä pomminraivausjoukko oli noussut maihin, ja puhuimme siihen kuuluvien kanssa. He sanoivat, ettei ainoastaan varoitus ollut aiheellinen, vaan myös pommien räjäyttäminen alkaisi tunnin kuluessa! Meille sanottiin, että ellemme suojautuisi bunkkeriin, meidän pitäisi lähteä saarelta heti.
Ystävämme päätti jäädä Tõrwãan ja meni turvaan monien muiden perheiden kanssa suureen konekivääripesäkkeeseen. Hän kertoi myöhemmin, että ainoat ikkunat tuossa vanhassa betonibunkkerissa olivat ampuma-aukot ja että sen sisällä oli epämukavan kuumaa ja ahdasta. Päivän viettäminen siellä palautti mieleen sotavuosien muistoja, ja hän tunnusti, että vaikka räjähtelevät pommit kiehtoivat häntä lapsena, ne tuntuivat nyt aika pelottavilta.
Hänen miehensä oli luvannut viedä meidät noin kahdeksan kilometrin päähän Wollet Islandiin pienellä perämoottoriveneellä. Kun olimme tehneet matkaa vain muutaman minuutin, kuulimme kovan jysäyksen. Katsoessamme taaksemme kohti Tõrwãa näimme savupatsaan nousevan läheltä saaren asuinaluetta. Pian kuului toinen räjähdys ja sitten kolmas, paljon voimakkaampi pamahdus.
Vietimme päivän saarnaamalla Wolletissa, ja tuon tuostakin päivän aikana kuulimme kaukaa pommien pauketta. Vanhat pommit oli paikannettu ja merkitty kuukausia etukäteen. Taisteluvälineitä löytyi kaikkialta: rannoilta, saaren sisäosasta kiitoradan läheisyydestä ja jopa ihmisten takapihoilta! Vähentääkseen räjäytysten määrää pomminraivausjoukko oli kerännyt useita pienempiä pommeja ja räjäytti ne sitten kerralla.
Aurinko oli melkein laskenut, kun palasimme Tõrwãan. Lähestyessämme saarta huomasimme, että ilmassa ei ollut tuttua keittotulien savua. Tiesimme, että jokin oli vialla. Yhtäkkiä pieni vene pyyhälsi meitä kohti, ja meitä kiellettiin menemästä enää lähemmäksi. Yksi suuri vedenalainen pommi oli vielä räjäyttämättä riutan lähellä. Niinpä kun illan hämärtyessä ajelehdimme rannan tuntumassa, näimme jotakin, mitä useimmat nykyään elävät ihmiset eivät ole koskaan nähneet: toisen maailmansodan aikainen pommi räjäytettiin veden alla, mikä nostatti ilmaan likimain sadan metrin korkuisen vesi- ja savupatsaan!
Onneksi kukaan Tõrwãssa ei loukkaantunut tuona päivänä. Puhdistiko pomminraivausjoukko lopulta saaren kaikista sodanjälkeisistä pommeista? Luultavasti ei. Joukon johtaja sanoi, että hän odottaa saarelaisten löytävän tulevaisuudessa vielä lisää vanhoja taisteluvälineitä. Saimme siitä tietenkin aiheen, josta keskustella ihmisten kanssa viedessämme päätökseen saarnaamistyömme Tõrwãssa. Oli hienoa saada kertoa näille saarelaisille ajasta, jolloin Jehovan valtakunta ”lopettaa sodat maan ääreen saakka” (Psalmit 46:9).
Kertonut Nancy Vander Velde
[Kuva s. 27]
Räjähtämätön pommi