Kiinnitä vyö turvallisuutesi tähden
◼ Yhdysvalloissa moottoriajoneuvoille sattuvat onnettomuudet ovat suurin 5–24-vuotiaiden nuorten kuolinsyy.
◼ Japanissa liikenneonnettomuudet aiheuttavat kuolemantapauksia kaksi kertaa enemmän kuin rintasyöpä ja neljä kertaa enemmän kuin eturauhassyöpä.
◼ Euroopassa auto-onnettomuuksissa kuolee neljä kertaa enemmän ihmisiä kuin tappojen uhreina.
NÄMÄ hälyttävät tilastotiedot painottavat erästä autolla matkustamiseen liittyvää vaaraa: vauhti voi tappaa. Ja vauhti yhdistettynä alkoholiin murhaa. Myönteistä on se, että onnettomuuksien ja loukkaantumisten riskiä voidaan vähentää. Miten se on mahdollista?
Turvallisten ajotapojen kehittäminen on hyvä alku. Jotkut turvallisuusasiantuntijat väittävät, että yhdeksän kymmenestä onnettomuudesta voitaisiin ehkäistä tai välttää. Nopeusrajoituksien ylittäminen, liikenteessä edestakaisin pujottelu, edellä olevan auton puskurissa kiinni ajaminen, huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen sekä huonosti huolletulla autolla ajaminen ovat vain muutamia esimerkkejä vaarallisista ajotavoista. Elämän kunnioittamisen ja lähimmäisenrakkauden pitäisi saada meidät olemaan varovaisia ja vastuuntuntoisia käyttäessämme moottoriajoneuvoja (Matteus 7:12).
Turvavyön käyttö on vielä yksi helppo mutta usein laiminlyöty varotoimi. Yhdysvaltain liikenneministeriön edustajan Tim Hurdin mukaan ”turvavyön käyttö on tehokkain keino säilyä hengissä autokolarista. Se kaksinkertaistaa eloonjäämisen todennäköisyyden.” Pienimpien matkustajien osalta henkiinjäämisen todennäköisyys on melkein kolminkertainen, jos käytetään turvaistuimia.a
Tästä huolimatta tutkimukset osoittavat, että melkein kolmasosa henkilöautojen haltijoista Yhdysvalloissa ei käytä turvavyötä. Vanhemmat, tarkistatteko te, että lapsenne on kiinnitetty turvallisesti istuimeen, ennen kuin uskaltaudutte liikenteeseen? Turvavyön kiinnittämiseen kulutettu aika ei mene hukkaan.
[Alaviite]
a Yhdysvaltain liikenneturvakeskus antaa seuraavanlaisen neuvon: ”Jos autossa on turvatyyny myös matkustajan paikalla, lapsia ei pitäisi panna istumaan turvaistuimessa etupenkille siten, että selkä on menosuuntaan päin. Turvatyynyn lauetessa ja osuessa turvaistuimen selkänojaan lapsi saattaa loukkaantua.”