Lukijoiden kirjeitä
Amazonin sademetsä. Kirjoitussarja ”Amazonin sademetsä – tarua ja totta” (22.3.1997) teki minuun suuren vaikutuksen. Olen kasviekologi Yhdysvaltain metsäyhdistyksessä, ja minun täytyy tutkia melkoisesti ympäristöä koskevaa kirjallisuutta. Pidän kuitenkin teidän kirjoitustanne parhaimpana, mitä olen koskaan lukenut tästä aiheesta. Se sisälsi huolellisesti tutkittua, valaisevaa ja ajankohtaista tietoa, ja sitä oli nautittava lukea. Oli rohkaisevaa nähdä, että sellaiset käsitteet kuin biologinen monimuotoisuus, kasvien korjaaminen talteen, lajien eristyksiin joutuminen ja ekosysteemi mainittiin lehdessä, jolla on niin laaja kansainvälinen levikki. Tästä voi olla pelkkää hyötyä.
D. S., Yhdysvallat
Olen 12-vuotias ja haluan esittää sydämellisen kiitoksen näistä kirjoituksista. Minun oli suorastaan pakko lukea ne samana iltana, kun saimme lehden käsiimme. Koska käsittelemme tätä aihetta koulun maantiedon tunnilla, annoin seuraavana päivänä yhden lehden maantiedonopettajalleni. Se herätti tietysti luokkatoverieni uteliaisuuden, ja toivonkin saavani antaa muutamia lehtiä myös heille.
T. E., Saksa
Kirjoitukset olivat todella kiehtovia. Niissä mainittuja hyönteislajeja on niin suunnaton määrä, ja niillä kaikilla on oma työnsä tehtävänään metsänpohjalla lehtien alla. Jehova huolehtii, että kaikilla siellä elävillä on ruokaa. Ymmärrän, miksi hän ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maata” (Ilmestys 11:18).
D. K. H., Yhdysvallat
Mitä haittaa on kiusaamisesta? Kiitos kirjoituksesta ”Nuoret kysyvät: mitä haittaa on kiusaamisesta?” (22.3.1997). Koulussa kaikki nöyryyttävät heikointa, ja minutkin saatiin tekemään samoin. Mutta kirjoituksessa annettu neuvo asettua toisen asemaan auttoi minua suuresti pidättymään kiusaamisesta. Kiitos vielä kerran.
M. N., Ranska
Olen 17-vuotias ja kiitän teitä hyvin paljon kirjoituksestanne. Se on vastaus rukouksiini ja se rohkaisi minua todella. Sen ymmärtäminen, että Jehova vihaa kiusaamista, on auttanut minua tekemään tarvittavia muutoksia käyttäytymisessäni. Myös kultainen sääntö ja Jeesuksen esimerkki ovat vaikuttaneet minuun ja auttaneet minua käyttäytymään oikein.
V. T., Italia
Ollessani hiljattain eräässä odotushuoneessa käsiini osui Herätkää!-lehti, ja löysin siitä tämän hyvin laaditun kirjoituksen. Ymmärrän hyvin, millaista pysyvää vahinkoa kiusaaminen voi aiheuttaa. Veljeni kiusasi [minua, sisartaan] sanallisesti, tunneperäisesti ja fyysisesti. Kun hänelle sanottiin siitä, hän vain kohautti olkapäitään, nauroi ja väitti, että se oli vain leikkiä. Hänellä oli tapana sanoa, että syy oli minussa, koska minulta puuttui huumorintajua! Kun olin 13-vuotias ja veljeni 15-vuotias, hän alkoi uhkailla seksuaalisella ahdistelulla. Elin jatkuvassa pelossa, koska hän oli vanhempi, isompi ja paljon vahvempi kuin minä! Vanhempani eivät koskaan suojelleet minua. Kiitos teille, Herätkää!-lehden toimitus, että käsittelette elämän vakavia kysymyksiä. Ymmärrän, että se vaatii rohkeutta. Uskon, että tämä kirjoitus on liikuttanut monien sydäntä.
B. S. M., Yhdysvallat
Puutarhurimuurahaiset. Sen jälkeen kun olin lukenut kirjoituksenne ”Taitava puutarhuri” (22.3.1997), minulla oli mahdollisuus käydä näyttelyssä, jossa sain nähdä täsmälleen sitä toimintaa, jota olitte kuvailleet. Katosta riippuvaa köyttä pitkin näytti kävelevän lehtiä. Todellisuudessa noita lehtiä kantoivat muurahaiset, jotka hoitelivat innokkaasti myös lähistöllä olevaa sieniviljelmää. Oli todella mahtavaa itse nähdä niiden toimivan selostuksenne mukaisesti, ja se toi minut ja kaksi pientä tytärtäni lähemmäksi rakkaudellista taivaallista Isäämme, Jehovaa.
P. F., Skotlanti