Kalanviljely – kalat ”karjaeläiminä”

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN NORJAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

TUHANSIA vuosia sitten rakensivat kiinalaiset ja egyptiläiset makean veden lammikoita, joissa he pitivät eläviä kaloja ja kenties myös ruokkivat niitä. Nykyään kalojen kasvatuksesta on tullut elinkeino. Otavan suuren ensyklopedian mukaan ”kalanviljely on kalojen kasvatusta – – istutettavien poikasten tai teuras- eli ruokakalojen tuottamiseksi”. Se merkitsee sitä, että luodaan sopiva kasvuympäristö, hedelmöitetään kalat ja kasvatetaan niitä meri- tai makeassa vedessä.

Muitakin vesieläimiä ja -kasveja viljellään, mutta kalanviljely on toistaiseksi niihin verrattuna laajimmalle levinnyttä. Monissa maissa, varsinkin niissä, joissa sisävedet ovat suhteellisen lämpimiä, on yleistä kasvattaa sisävesikaloja altaissa ja lammikoissa. Toiset maat ovat keskittyneet hyödyntämään merialueitaan. Norja kuuluu jälkimmäisiin. Koska Norjan rannikko on maailman pisimpiä ja sen meriveden lämpötila on sopiva sekä vesi melko puhdasta, sillä on luontaiset edellytykset merikalojen kasvattamiseen. Norja on ollut edelläkävijämaa etenkin kasvatettaessa merilohta ja taimenta meressä.

Mädistä myyntikelpoiseksi kalaksi

Tuotanto alkaa kalanviljelylaitoksen hautomossa syksyllä. Naaraista lypsetään mäti, joka hedelmöitetään valikoitujen koiraiden maidilla. Hedelmöitynyttä mätiä valvotaan huolellisesti hautomossa talven yli, ja poikaset kuoriutuvat puolen vuoden kuluessa. Ensimmäisten viikkojen ajan kalanpoikaset saavat ravintonsa niiden vatsassa olevasta ruskuaispussista; sen jälkeen aloitetaan varovaisesti ruokinta. Luonnossa lohenpoikanen viettää 2–5 vuotta joessa, jossa se kuoriutuu, ennen kuin se muuttaa runsasravinteisemmille vesille mereen. Hautomossa lohenpoikanen kehittyy puolessatoista vuodessa vaelluskokoiseksi loheksi.

Sen jälkeen kalat siirretään makeasta vedestä meriveteen. Tavallisesti ne sijoitetaan meressä kelluviin kasseihin eli verkkoaltaisiin tai verkkoaitauksiin. Kasvettuaan vuoden pari kalanviljelylaitoksessa lohet ovat täysikasvuisia ja ne nostetaan ylös käsiteltäviksi. Kaikki kuulostaa hyvin yksinkertaiselta ja vaivattomalta. Silti kalojen pitäminen ”karjaeläiminä” on haastavaa.a

Biologisia pulmia ja vaatimuksia

Ensimmäiset kalanviljelijät aloittivat tyhjästä, ja heidän täytyi hankkia perusteelliset tiedot kalojen lisääntymisestä, oikeasta ravinnosta ja eri lajien vaistoista. Vaikutti siltä kuin olisi ollut loputtomasti ratkaisemattomia biologisia pulmia ja asioita, jotka saattoivat mennä vikaan. Voitaisiinko koskaan tyydyttää sekä kalanpoikasten että täysikasvuisten kalojen alati vaihtuvat vaatimukset veden laadun, lämpötilan, ruoan ja valon suhteen?

Useat näistä ongelmista on jo ajat sitten ratkaistu. Monissa nykyisissä tutkimuksissa keskitytään siihen, miten eri lajien kasvuun ja käyttäytymiseen voitaisiin vaikuttaa liikunnan, valon säätelyn sekä ruoan oikean määrän ja laadun avulla.

Saasteet ja levien lisääntyminen

Puhdas ympäristö on tärkeä kalankasvatukselle. Ekosysteemien suistuminen tasapainosta ja saastuminen aiheuttavat ongelmia kalanviljelyteollisuudelle. Havaitessaan vedessä myrkyllisiä aineita luonnonvaraiset kalat yrittävät väistää vaaran. Kalanviljelylaitoksissa kasvatettavat kalat eivät pääse pakoon, koska ne on suljettu altaisiin. Mereen valunut öljy tai myrkylliset kemikaalit ovat siksi uhkana kalanviljelylaitoksille.

Vuonna 1988 jotkut kokivat melkoisen sokin, kun pitkin Ruotsin lounaisrannikkoa ja Norjan etelärannikon edustaa ilmaantui myrkyllistä levää, joka lisääntyi välillä räjähdysmäisesti. Levä tappoi laajalla alueella kaloja ja muita merieläimiä ja -kasveja. Monet kalanviljelylaitokset tyhjenivät, osittain juuri levän vuoksi ja osittain siksi, että kaloja jouduttiin kiireesti teurastamaan. Useimmat viljelyaltaat kuitenkin pelastuivat levän aiheuttamalta tuholta, koska kalanviljelijät vetivät ne vuonojen suojiin. Jotkut kutsuivat tätä levätuhoa ”merten Tšernobyliksi”, ja asiantuntijat väittivät, että lisääntynyt saastuminen oli luultavasti myötävaikuttanut levän nopeaan kasvuun.

Mereen rakennetut kalanviljelyaltaat ovat kaikenlaisten säiden armoilla, ja niiden täytyy kestää jäätä, kovaa aallokkoa ja myrskyä. Jos viljelyallas repeää ja kalat pääsevät karkuun, viljelijä menettää arvokasta omaisuutta. Karanneet kalat voivat lisäksi tartuttaa luonnonvaraisiin kaloihin sairauksia, mikä on osoittautunut vakavaksi ongelmaksi. Karanneet kalat taistelevat myös ravinnosta ja kutupaikoista luonnonvaraisten kalojen kanssa, ja sen pelätään vaikuttavan haitallisesti paikallisiin kalakantoihin.

Kaikki ovat siksi yhtä mieltä siitä, että merissä olevat kalanviljelyaltaat täytyy rakentaa kestävämmiksi, etteivät kalat pääse karkaamaan. Tässäkin suhteessa on edistytty. Kalanviljelijöiden yhdistyksen esitteessä sanotaan, että viime vuosina on panostettu ”suuresti siihen, että viljelyaltaat kestäisivät äärimmäisiä sääoloja”.

Taistelu sairauksia vastaan

Kaikki mikä on kaloille luonnotonta tai eroaa niiden normaalista elinympäristöstä, aiheuttaa stressiä, ja se vahingoittaa niiden immuunijärjestelmää. Sellaiset seikat kuin kalojen ahtaminen pienelle alueelle, tehoruokinta, orgaanisen aineen kasaantuminen ja erilaisten taudinaiheuttajien lisääntyminen ovat yhdessä aiheuttaneet paljon vakavampia sairauksia viljellyille kuin luonnonvaraisille kaloille. Se on merkinnyt kalanviljelyteollisuudelle suuria tappioita.

Monia näistä kalojen sairauksista voitaisiin tosin hoitaa esimerkiksi antibiooteilla, mutta pitkäaikainen antibioottien käyttö on vaaraksi ympäristölle, pääasiassa siksi, että se synnyttää vastustuskykyisiä bakteereita, joita vastaan täytyy kehittää uusia lääkkeitä. Lääkkeet saattavat myös heikentää kaloja ja altistaa ne entistä herkemmin muille taudeille. Kalanviljelijät ovat tietenkin halunneet päästä irti tästä noidankehästä.b

Se vanha neuvo, että on parempi ehkäistä ennalta kuin parantaa, pätee siksi myös kalanviljelyyn. On ponnisteltu suuresti, jotta saataisiin lisää tietoa siitä, miten kalojen luonnollista puolustusmekanismia voitaisiin vahvistaa. Tutkimuksissa on pohdittu muun muassa ihanteellista ruokintaa, kasvatusympäristöä, työskentelyrutiineja, erityisen vastustuskykyisen kalan jalostamista ja tehokkaiden rokotteiden ja rokotusmenetelmien kehittämistä. Työ on tuottanut tulosta, ja näyttää siltä, että kalanviljelyteollisuus on päässyt niskan päälle taistelussa sairauksia vastaan.

Kasvava elinkeino

Kalanviljely on tyypillistä jollekin nimenomaiselle alueelle keskittynyttä teollisuutta, ja sillä on erittäin suuri merkitys monille rannikkokylille ja -kaupungeille. Kalanviljelyteollisuus on kasvanut alkuajoistaan valtavasti. Vuonna 1990 sen maailmanlaajuisen tuotannon arvo ylitti sata miljardia markkaa. Norja kasvattaa runsaat puolet maailman viljellyistä merilohista ja vie niitä yli 90 maahan eri puolille maapalloa.

Vaikka merilohi on ollut toistaiseksi kalanviljelyn pääartikkeli, saatavana on jo jonkin verran myös viljeltyä turskaa ja ruijanpallasta. Kalanviljelyteollisuus toivoo voivansa tuottaa tuoretta, laadukasta kalaa luotettavasti ympäri vuoden.

Valitettavasti ihmiset antavat usein periksi ahneudelle, ja se on toisinaan vaikuttanut myös kalanviljelyteollisuuteen. Joskus ympäristökysymykset on työnnetty syrjään, kun on haluttu saada nopeasti voittoa. Mutta siten ajattelevien kalanviljelijöiden on syytä muistaa, kuinka nopeasti luonto voi iskeä takaisin; heidän tulisi tajuta, että ympäristöstä välittäminen on heidän omien etujensa mukaista. Ennen pitkää osoittautuu aina viisaaksi vallita maapallon luonnonvaroja siten kuin Luoja alun perin tarkoitti – sopusoinnussa luonnon ja sen monimutkaisten ekosysteemien kanssa.

[Alaviitteet]

[Kuvat s. 15]

Kalat pannaan kelluviin verkkoaltaisiin mereen

Naaraista lypsetään mätiä

Kun kalat tulevat oikean kokoisiksi, ne nostetaan ylös ja käsitellään

[Lähdemerkintä]

Valokuvat: Vidar Vassvik/Norwegian Seafood Export Council