Lampaanhoito on elinkeinomme

OLETKO joskus käyttänyt jotakin villavaatetta tai ostanut villalankavyyhden? Oletko koskaan miettinyt, mistä villa on peräisin? Tai sitä, mitä kaikkea liittyy lampaanhoitoon, sillä lampaistahan villa saadaan? Voimme ehkä olla sinulle avuksi. Hoidan näet yhdessä vaimoni Barbaran kanssa lammasfarmia Uuden-Seelannin Eteläsaarella.

Lampaat ovat mielenkiintoisia luontokappaleita: sävyisiä, arkoja ja usein myös ilmeisen hidasälyisiä. Muistan silti erään uuhen, emälampaan, joka piti karitsoitaan paremmin valvonnassaan kuin yksikään muu lauman uuhista. Toiset uuhet saattoivat hukata karitsansa, mutta tälle ei koskaan käynyt niin. Mikä tässä lampaassa oli erikoista? Se oli sokea. Se oli kuitenkin korvannut sokeutensa tarkoilla haju- ja kuuloaisteillaan. Se tiesi tarkalleen, mistä se löytäisi karitsansa. Oli ilo seurata, miten ne häntä vinhasti vipattaen imivät emäänsä.

Olen ollut suurimman osan elämästäni tekemisissä lampaitten kanssa täällä Eteläsaarella. Isäni on ollut lammasfarmarina 60 vuotta. Miksi sanon ”lammasfarmari” enkä ”lammaspaimen”? Yleisen käsityksen mukaan lammaspaimen on sellainen, joka kaitsee lammaslaumaa ja vaeltaa sen kanssa paikasta toiseen. Me olemme kuitenkin lammasfarmareita. Me hoidamme lampaita tarkoitukseen varatulla maa-alueella ja siirtelemme niitä yksinkertaisesti lammashaasta toiseen. Meillä ei ole vain muutamia kymmeniä tai satoja, vaan tuhansia lampaita. Farmimme on uusseelantilaisen mittapuun mukaan kuitenkin pieni farmi. Yhtä kaikki lampaanhoito on meille elinkeino. Mitä kaikkea tällaisen lammasmäärän kasvattamiseen sitten oikein sisältyy?

Lisääntyminen

Vaikka jotkut lammasfarmarit kasvattavat pelkästään lihakarjaa, me kasvatamme lampaita sekä villan saamiseksi, että teuraseläimiksi. Vieraamme ovat joskus ihmeissään siitä tiedosta, että Uudessa-Seelannissa on noin 70 miljoonaa lammasta, jotka pääasiallisesti ovat 19:ää eri rotua. Tässä maassa ei ole luontaisesti ollut lampaita, vaan ne on tuotu muista maista. Iso merinolammas, joka on kotoisin Extremadurasta Espanjasta, ja romney, leicester ja muut englantilaiset rodut ovat tulleet tänne lähinnä Australian kautta.

Meidän lampaamme ovat romney-rotuisia, ja ne yleensä kasvavat kookkaiksi ja hyvärakenteisiksi ja tuottavat hyvää villaa. Mutta ennen kuin päästään käsiksi lopputuotteeseen, villaan, on tarvittu paljon kovaa työtä ja suunnittelua. Kaikkein ensimmäiseksi joudumme kasvattamaan hyviä siitoseläimiä. Ostan joka vuosi uusia valioluokan pässejä, niin että niitä on aina yhteensä noin 35 kappaletta, ja huhtikuussa ne päästetään laumaan astumaan uuhia. Runsaassa kolmessa viikossa pässit ovat astuneet kukin 60–80 uuhta. Karitsointi tapahtuu syyskuussa, ja se on sellaista aikaa, josta Barbara ja minä nautimme eniten. Mitä me sitten teemme odottaessamme syyskuuta?

Talviruokinta

Täällä eteläisellä pallonpuoliskolla talvi alkaa toukokuussa. Laitumet eivät silloin kasva hyvin, joten me joudumme ruokkimaan laumaamme ulkona. Sanon ”me” sen takia, että Barbarallakin on kädet täynnä työtä hänen auttaessaan minua. Me jaamme lammashakamme sähköpaimenella noin puolen hehtaarin kokoisiksi lohkoiksi. Sähköaitojen pystyttämisessä on jo itsessään paljon työtä. Miksi joudumme tekemään tällaisen työn? Sen takia, että lampaat täytyy joka päivä siirtää laidunlohkolta toiselle ja me joudumme kuljettamaan niille heinää ja muuta rehua. Varsinkin vähän ennen karitsointiaikaa, jolloin uuhet tarvitsevat tavallista enemmän ravintoa, tämä ”muu rehu” voi olla ohraa ja pähkinöitä. Me ruokimme vuoden vanhoja lampaita myös lantuilla. Entä mistä lantut saadaan? Omista pelloista. Me siis harjoitamme lampaanhoidon lisäksi myös maanviljelystä. Palatkaamme nyt takaisin suureen ilonaiheeseemme: karitsointiin.

Kätilöinä

Tulee syyskuu, ja Barbara ja minä ajelemme mopoilla pitkin laidunmaitamme. Ei niin, että kilpailisimme siitä, kumman mopo kulkee lujempaa. Sen sijaan mopo on meille kulkuneuvo, jolla pääsemme kaikkien synnyttävien uuhien luo. Koetamme käydä synnyttämäisillään olevien uuhien luona 4–5 kertaa päivässä voidaksemme auttaa niitä uuhia, joille saattaa tulla vaikeuksia. Useimmat synnytykset sujuvat ilman murheita, mutta kun emä synnyttää kaksoset, meidän on merkittävä molemmat karitsat, sillä jos ne joutuvat eroon toisistaan, osaamme saattaa ne taas yhteen.

Joillakin uuhilla ilmenee synnytyksessä ongelmia, ja tällöin me ennätämme mopoilla nopeasti hätiin. Jos karitsa on tulossa ulos pää edellä eikä siten, että ensin työntyvät ulos sorkat ja heti perään pää, se voi tukehtua. Tällöin me ryhdymme kätilöiksi antamaan synnytysapua, jotta synnytys voisi tapahtua normaalilla tavalla. Niistä, jotka eivät ole tottuneet tällaiseen, tämä voi olla epäsiistiä puuhaa, mutta meille se, että saamme olla todistamassa uuden elämän maailmaan tuloa, on jokavuotinen ihme.

Useimmat uuhet synnyttävät kaksosia. Lopuksi panemme värillisen korvamerkin niihin noin 500 uuhikaritsaan, joita tullaan käyttämään siitoseläiminä. Korvamerkki kertoo niiden iän. 3–4 kuukauden kuluttua pässit ja ylimääräiset uuhet myydään teuraiksi. Sivumennen sanottuna meillä on eri ikäisille lampaille omat nimensä. Yksivuotiaasta lampaasta käytämme nimeä ”hogget” ja kaksivuotiaasta nimeä ”kaksihampainen”. Lampaille kasvaa näet vain kahdeksan hammasta, kaksi hammasta vuodessa. Kaksihampaisena uuhi on astutuskelpoinen.

Älkäämme unohtako tärkeintä syytä, jonka vuoksi me kasvatamme lampaita, ja se on niiden arvokas turkki, niiden villa. Tämä tuokin meidät ajankohtaan, jolloin lammasfarmilla riittää kiirettä ja touhua.

Keritseminen

Vaikka taitava keritsijä ehtii keritä 300–400 lammasta päivässä, minä en pysty samaan. Itse keritsen noin 150 lammasta päivässä. Useimmat lampaistamme keritään kerran vuodessa, mutta jotkin niistä keritään kahdesti vuodessa, esimerkiksi hoggetteina lokakuussa ja kaksihampaisina maaliskuussa. Karitsoilta typistetään häntä, jotta takamukset pysyisivät paremmin puhtaana ja keritseminen olisi hieman helpompaa.

Ennen vanhaan villat leikattiin käsin keritsimillä. Nykyään keritseminen tapahtuu sähkökoneilla, mutta tämä työ on edelleen rasittavaa ja erityistaitoja vaativaa. Keritseminen on helpompaa tai vaikeampaa riippuen siitä, miten keritsijä pitelee lammasta. Käytän keritsijöinä myös ulkopuolisia, ja he keritsevät urakkapalkalla. Yhdestä uuhesta saadaan tavallisesti viitisen kiloa villaa.

Seuraavana työnä on panna villat sellaiseen kuntoon, että ne voidaan lähettää villakauppiaille. Ne sidotaan 180 kilon paaleiksi. Millä me sitten varmistamme sen, että villamme on laatutavaraa? Erään tärkeän lampaanhoidon työvaiheen avulla, jota tarkastelemme seuraavaksi.

Kylvetys

Lampaat tartuttavat toisiinsa punkkeja ja täitä, ja tällaiset loiset aiheuttavat kutinaa. Seuraavaksi lampaat alkavat syömisen sijasta kuluttaa aikaansa hangaten itseään aitoihin. Ne laihtuvat, ja niiden villa menee pilalle. Mitä tällaisen ongelman torjumiseksi on tehtävissä? Me käytämme niitä kerran vuodessa kemikaalikylvyssä. Tämäkin teettää meillä paljon työtä, minkä myös eräs farmillamme vieraillut ulkomaalainen pani merkille. Hän kuvailee näkemäänsä näin:

Kaupunkilaisen silmin nähtynä

”Saapuessani paikalle kylvettämistä oli suoritettu jo useita tunteja. Kaupunkilaisen harjaantumattomin silmin näytti aluksi siltä kuin olisin tullut keskelle hirveää sekasortoa. Miehet huusivat, ja koirat haukkuivat. Jotkin lampaat köhivät, toiset haukkoivat henkeään. Koirat kirjaimellisesti hyppivät pelokkaitten lampaitten selkien yli päästäkseen purkamaan lammasjoukon alkupäähän syntynyttä ruuhkaa. Pian koko näytelmä alkoi jo näyttää järjelliseltä.

”Lampaita oli sadoittain odottamassa säilytysaitauksissa, ja niitä ohjattiin kymmenkunta kerrallaan kapeaan kujaan. Siellä yksi lammasfarmareista odotteli niitä pienen kemikaaliseoksella täytetyn altaan vieressä. Löysä säkkikangas esti lampaita näkemästä allasta. Heti kun kukin eläin oli vuorollaan tullut odottelevan miehen luo, tämä tuuppasi sen polvillaan muitta mutkitta säkkikankaan läpi, niin että se pudota molskahti tummanpuhuvaan nesteeseen. Eläimen ensi reaktiona oli koettaa päästä altaasta pois, ja se alkoi uida kohti kapeaa uloskäyntiä. Kummallakin puolella oli kuitenkin valmiina työmiehiä, jotka seipäillään painoivat lampaan uppeluksiin, niin että kaikki villa päästä sorkkiin saakka varmasti kastui kunnolla. Eläinten kavutessa pois inhottavasta seoksesta ne yskivät, pärskivät ja ravistelivat vettä turkistaan pitkinä suihkuina. Kun jotkin niistä olivat valmiita päästettäväksi ulos poistoaitauksesta, ne saivat palata niitylle, minkä useimmat myös tekivät kaikesta päättäen suurta helpotusta tuntien ja suurella innolla.”

Taistelu punkkeja ja matoja vastaan

Minusta oli kiintoisaa saada kuulla, miten ulkopuolinen kuvailee työtämme. Sinua ehkä kiinnostaa tietää, millaista ainetta käyttämämme liuos oikein on. Sen kauppanimenä on Grenade, ja sen vaikuttavana aineosana on Pyrethroid. Liuos sisältää myös viisi prosenttia Cyhalothrin-nimistä ainetta, joka tappaa punkit ja täit. Näiden loisten lisäksi lampailla on muitakin luonnollisia vihollisia. Ne saavat myös keuhko- ja suolistomatoja, joten me joudumme säännöllisin välein antamaan niille matokuureja. Tällöin lampaat ensin siirretään piha-aitaukseen. Sen jälkeen ne pannaan runsaan metrin levyiseen aidattuun solaan, johon mahtuu noin 50 lammasta. Siellä matolääke annetaan niille selässä kannettavasta säiliöstä suppilon ja kumiletkun avulla suoraan kurkkuun. Aika ajoin niille täytyy antaa myös penisilliiniä verenmyrkytyksen torjumiseksi.

Sairastuvatko lampaamme koskaan suu- ja sorkkatautiin? Eivät, ja siitä saamme kiittää siirtolais- ja maatalousviranomaisten tiukkoja valvontatoimenpiteitä Uuden-Seelannin satamissa ja lentokentillä. Monissa ulkomaalaisissa herättää hämmennystä se, että heidän saavuttuaan lentokentillemme lentokoneen matkustamo käsitellään sumutteella ennen kuin he saavat nousta koneesta. Se on kuitenkin yksi niistä varotoimista, joiden ansiosta olemme säästyneet joiltakin sellaisilta taudeilta, joista eläimet kärsivät muissa maissa.

Korvaamattomat koirat

Tarinani jäisi vaillinaiseksi, jollen kertoisi jotakin myös lammaskoiristamme. Meillä on farmillamme kuusi koiraa. Ne ovat kahta sekarotuista koiratyyppiä, ja niiden suonissa virtaa skotlanninpaimenkoiran verta. Toiset niistä ovat ns. haukkuvia koiria. Ne haukkuvat, ja päästäkseen strategiseen paikkaan ne juoksevat lampaitten selän yli. Toiset taas ovat ns. silmäkoiria. Ne eivät hauku, vaan menevät suoraan lampaan luo, katsovat sitä silmiin ja säikähdyttävät sen näin pelkällä katseellaan. Emme mitenkään tulisi työssämme toimeen ilman näitä uskollisia eläimiä. Ne uurastavat, kunnes lysähtävät uupuneina maahan.

Tällaista on lyhyesti kerrottuna elämämme lampaanhoitajina Uudessa-Seelannissa. Kun siis seuraavan kerran ostat jonkin villavaatteen, niin uhraa samalla muutama ajatus lammasfarmareille, joita on eri puolilla maailmaa, sillä he ovat huolellisesti hoitaneet niitäkin eläimiä, joista kyseinen villa on saatu. (Kertonut Bruce Cournane.)

[Kuva s. 16]

Yhdeksäntoista eri rotua näytteillä Rotoruan maatalousnäyttelyssä

[Lähdemerkintä]

Agrodome Rams on Stage

[Kuvat s. 18]

Yllä: Lampaita menossa kylvetykseen

Alhaalla oikealla: Keritseminen on voimille käypää työtä