Kuu varjossa

ELETTIIN elokuun puoliväliä Brasiliassa: oli leuto talvi-ilta, ja täysikuu valaisi tienoota pilvettömältä taivaalta. Ihmiset olivat ulkona parvekkeillaan tai kokoontuneina teiden varsille, he pystyttelivät kameroitaan kolmijaloille tai tarkentelivat kiikareitaan. Ilma oli täynnä puheensorinaa, kaikissa keskusteluissa ilmeni sama kiihkeän odotuksen sävy.

Mikä sai aikaan tällaisen jännityksen? Oli elokuun 16. päivä, 1989, ja kello 22.21 oli määrä alkaa täydellinen kuunpimennys. Maaseudulla, jossa ilma on puhdasta, oli odotettavissa harvinaislaatuinen näkymä. Juuri ajallaan kuu alkoi siirtyä varjoon, jonka maapallo aikaansaa avaruuteen. Maapallon tavoin varjokin on kaareva. 300-luvulla eaa. tuo yksinkertainen havainto auttoi kreikkalaista filosofia Aristotelesta päättelemään, että maan täytyy olla pyöreä.

Kuun tunkeutuessa syvemmälle varjoon katsojat alkoivat ihmetellä ja ihailla ääneen tuota arvostusta herättävää näkymää. Kuu oli muuttumassa oranssinväriseksi. Maan ilmakehä taittaa kauniissa auringonlaskussa auringonsäteitä, ja niin se teki nytkin suodattaen siniset valonsäteet ja päästäen punaiset ja oranssiset vapaasti läpi. 97 minuutin kuluttua kuu oli täysin maan varjossa. Myöhemmin se alkoi taas sukeltaa esiin ja tulla takaisin auringonvaloon.

Jotkut kuun katselijoista pysyivät tuona yönä valveilla aina kello 2.00:een asti nähdäkseen koko tapahtuman. Heidän mielestään se kannatti. He olivat nähneet merkittävän näytteen maailmankaikkeuden Luojan voimasta ja viisaudesta. Raamattu sanoo, että hän teki ”kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä”, ja ne olivat ”merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia”. – 1. Mooseksen kirja 1:14, 16.