Aivastaako vai eikö?
TOISINAAN jokainen meistä haluaa epätoivoisesti pidättää aivastusta. Kenties silloin kun vihkiseremonia on meneillään ja olemme valmiina lausumaan juhlallisen lupauksemme. Tai kun olemme kokouksessa tai muussa vakavassa tilaisuudessa, jopa hautajaisissa.
Usein tietysti kunnon aivastus tuntuu nautittavimmalta, ja sen jälkeen tulee rentoutunut hyvä olo. Mutta ongelma on usein siinä, mitä tehdä, kun ei-toivottu aivastus on tulossa.
Kaikki aivastukset eivät ole samanlaisia. Joillakin ihmisillä on hyvin voimakas aivastus, joka voi kuulua melko kauas. Toisilla on heikompi aivastus. Aivastus voi tulla myös toistuvasti: kolme, neljä, viisi tai jopa useamman kerran peräkkäin. Hyvin harvoissa tapauksissa joillekuille aivastaminen on jäänyt pysyväksi: he aivastavat muutaman sekunnin tai minuutin välein valveilla ollessaan tuntien, päivien, viikkojen tai jopa kuukausien ajan.
Mikä saa meidät aivastamaan? Onko olemassa mitään varmaa keinoa tukahduttaa aivastus? Onko vaarallista estää aivastus väkisin, kun kerran ketjureaktio on alkanut? Ja voidaanko ryhtyä mihinkään toimiin aivastamisen ehkäisemiseksi.
Aivastamisen syy
Näyttää siltä, että jokainen aivastaa aina joskus – vanhat ja nuoret, aikuiset ja lapset. Jopa eläinten tiedetään aivastavan. Useimmissa tapauksissa syynä on jotakin vierasta (kuten pölyä tai siitepölyä), joka ärsyttää nenäkäytäviä. Mutta tunteemmekin voivat aiheuttaa aivastuskohtauksen. Jotkut meistä saattavat jopa huomata, että kirkas auringonvalo riittää aivastuksen aikaansaamiseen. Tämä johtuu siitä, että silmähermot ovat läheisesti yhteydessä nenässä oleviin hermopäätteisiin.
Tuntohermon päät reagoivat ärsyttävien aineiden läsnäoloon lähettämällä viestin aivoihin. Ne neuvovat sitten nenää tuottamaan vetistä nestettä, joka auttaa ei-toivottujen ainesten poistamisessa. Aivot antavat myös käskyn vetää keuhkot täyteen ilmaa, sitten äänijänteille käskyn sulkea ilmatie ja estää ilmaa karkaamasta. Rintakehän ja vatsan lihakset saavat käskyn supistua, mikä puristaa ilmaa kokoon keuhkoissa. Lopuksi äänijänteisiin tulee käsky rentoutua, ja puristunut ilma työntyy nopeasti ulos ja vie tavallisesti mukanaan ei-toivotun ärsykkeen vesimäisen nesteen kera. Tämä kaikki tapahtuu ilman tietoista toimintaa ja paljon nopeammin kuin mitä siitä lukemiseen menee aikaa.
Useimmissa tapauksissa jatkuva aivastelu on oire yleisestä allergiasta nimeltä heinänuha. Kasvin siitepöly saa aikaan ärsytyksen, ja vaikka nimestä heinänuha saattaisi olettaa, että heinä tai juuri leikattu ruoho on syyllinen, näin ei ehkä aina ole asian laita. Aivastelijat saattavat olla allergisia useille eri siitepölyille tai ehkä vain yhdelle. On siksi helppo ymmärtää, miksi heinänuhasta kärsivät pelkäävät kausia, jolloin voimakas, kuiva tuuli puhaltaa päiväkausia. Kun kerran nenäkäytävät ärsyyntyvät ja jatkuva aivastelu alkaa, vähäisinkin pölyhiukkanen, joka ei normaalisti aiheuttaisi ärsytystä, näyttää saavan uhrin taas uudelleen aivastelemaan.
Toisten huomioon ottaminen
Kun nenäkäytävät ovat ahtautuneet voimakkaan nuhan vuoksi, aivastaminen voi tuoda jonkin verran helpotusta potilaalle. Hengitys tulee helpommaksi, kun limaa poistuu nenästä tällä tavalla. Mutta kun aivastusta ei peitetä, niin miten se vaikuttaa lähellä oleviin ihmisiin?
Lääkärit eivät vielä väitä ymmärtävänsä täysin kaikkia tapoja, joilla nuha voi levitä. Kuitenkin voimakkaasti epäillään sitä, että joku voi saada nuhan hengittämällä taudinaiheuttajia, jotka aivastus on levittänyt ilmaan. Tämä on mahdollista varsinkin suljetuissa tiloissa lämpimässä huoneessa tai täpötäydessä junassa tai linja-autossa, jossa on hyvin vähän raitista ilmaa. Muidenkin tautien, kuten influenssan, tuhkarokon, sikotaudin, keuhkokuumeen, tuberkuloosin ja hinkuyskän uskotaan leviävän aivastuksen välityksellä.
Jotkin tutkimukset aivastuksen virtausnopeudesta paljastavat, että taudinaiheuttajia sisältävät nestepisarat lentävät nenästä ja suusta ulos yli 160 kilometrin tuntinopeudella ja voivat tarttua lähes neljän metrin päässä oleviin pintoihin. Toiset pisarat leijuvat ilmassa hetken, kunnes joku pahaa-aavistamaton ohikulkija hengittää ne sisäänsä.
Voiko aivastuksen tukahduttaa?
Monia menetelmiä on kokeiltu vaihtelevalla menestyksellä. Jotkut väittävät pysäyttäneensä tai keskeyttäneensä aivastuksen ”räjähdyksen” painamalla sormella lujasti ylähuulta heti nenän alla olevasta kohdasta. Siihen kohtaan kohdistuvan kovan paineen sanotaan aiheuttavan katkoksen joissakin niistä hermoista, jotka ovat tekemisissä aivastusketjun tai -mekanismin kanssa. Toinen keino saattaa olla nenäsi niistäminen nenäliinaan juuri, kun tunnet aivastuksen olevan tulossa.
Sisään hengitettävät lääkkeet antavat joskus apua pitkäaikaiseen aivasteluun tai krooniseen kohtaukseen, vaikka sisään hengitettävä aine olisi vain kuumasta vedestä nousevaa höyryä. Tämä voisi selittää sen, miksi monet heinänuhasta kärsivät saavat tilapäistä helpotusta ottaessaan kuuman suihkun tai olemalla saunan löylyssä.
Vuosien varrella on ehdoteltu erilaisia menettelytapoja; jotkut ovat olleet järkeviä, toiset hullunkurisia. Nenän sisäpinnoille siveltäviä puuduttavia voiteita on kokeiltu jonkinlaisella menestyksellä. Muita keinoja ovat muun muassa rauhoittavat lääkkeet, ruiskeet, tipat, pillerit, juomat, psykoterapia, nenän limakalvojen polttaminen ja valkosipulin tai piparjuuren haisteleminen. Hullunkurisemmat ehdotukset vaihtelevat pyykkipojan nenään panemisesta päällä seisontaan, aakkosten lausumiseen takaperin tai kasvojen hieromiseen ihralla.
Varoituksen sana: aina ei ole hyväksi tukahduttaa tai pidättää aivastusta. Voimakkaan aivastuksen pysäyttämisen väkisin on tiedetty aiheuttaneen nenäverenvuotoja, ja se voi painaa bakteerit nenän sivuonteloihin, minkä vuoksi infektio voisi levitä. Harvoissa tapauksissa nenän sisällä ja ympärillä olevat luut ovat murtuneet ja välikorvassa oleva luu on mennyt pois paikaltaan.
”Siunausta!”
Monissa maissa lähellä seisovien on tapana sanoa ”siunausta” tai ”terveydeksi” sille, joka aivastaa. Mistä tällainen tapa on peräisin?
R. Braschin kirjan How Did It Begin? (Miten se alkoi?) mukaan jotkin antiikin kansat uskoivat, että kun ihminen aivasti, hän oli lähinnä kuolemaa. Brasch lisää: ”Pelko perustui väärään mutta yleisesti omaksuttuun käsitykseen. Ihmisen sielun ajateltiin olevan elämän olennainen osa. Se tosiasia, että kuollut ei koskaan hengittänyt, johti siihen väärään päätelmään, että hengityksen täytyy olla hänen sielunsa. – – Ei ole siksi yllättävää, että varhaisista ajoista saakka ihmiset oppivat suhtautumaan aivastukseen pelokkaasti ja esittivät aivastajalle hartaan toivomuksen, että Jumala auttaisi ja siunaisi häntä ja pitäisi hänet hengissä. Keskiajalla tämän tavan varhaisen alkuperän on täytynyt jostain syystä unohtua, koska paavi Gregorius Suuren uskotaan panneen alulle sanonnan ’Jumala siunatkoon sinua’ sille, joka aivasti.”
Muista käyttää nenäliinaasi
Olet ehkä yllättynyt saadessasi tietää, että aivastamiselle on löydetty rikollista käyttöä. Lainrikkojat ovat keksineet tapoja käyttää, tai väärinkäyttää, aivastamista pahoihin tarkoituksiin. Noin sata vuotta sitten tiettyjä varkaita Englannissa alettiin kutsua ”väijyviksi aivastuttajiksi”. He heittivät nuuskaa vasten vieraan ihmisen kasvoja. Sitten kun ankara aivastuskohtaus käänsi hänen huomionsa muualle, varkaat ryöstivät hänen arvoesineensä.
Useimmat meistä eivät koskaan aivasta nuuskan takia. Mutta yllättääpä huomaavaisen ihmisen yhtäkkinen aivastus tai pitkittynyt aivastuskohtaus, hän käyttää aina nenäliinaa tai paksua paperinenäliinaa peittääkseen nenänsä ja suunsa. Tämä ei ole ainoastaan osoitus hyvistä tavoista, vaan myös järkevästä varovaisuudesta. Se osaltaan estää levittämästä ilmaan taudinaiheuttajia sisältäviä pisaroita, jotka seuraavaksi paikalle osunut pahaa-aavistamaton ihminen hengittää sisäänsä. Lähimmäisenrakkaus vaatisi myös, että yritämme suojella muita taudilta tekemällä kaiken voitavamme rajoittaaksemme taudinaiheuttajien leviämistä.
Kenties ei ole viisasta tai mahdollista tukahduttaa aivastusta. Mutta toiset arvostavat varmasti paljon huomaavaisuuttasi, kun yrität pidättää aivastusta – tai nenäliinan käyttöä, jos aivastus tulee.