Psyykkiset syyt
”OLEMME tehneet kaikki kokeet, eikä mitään ole löytynyt”, selitti lääkäri ystävällisesti Elizabethille. ”Uskon teidän vaipuneen vaikeaan depressioon, ja siihen täytyy olla jokin syy.”
Elizabeth oli pitänyt ongelmaansa ruumiillisena sairautena, ja hän alkoi pohtia sitä, oliko lääkäri oikeassa. Hän muisteli, millaista painia hän oli muutamana viime vuonna päivittäin käynyt kurittoman poikansa kanssa, jota oli ollut usein mahdotonta pitää aisoissa – ja jolla myöhemmin todettiin oppimisvaikeuksia. ”Päivästä toiseen jatkuva stressi ja huoli, joka ei koskaan hellittänyt, rasittivat valtavan paljon tunne-elämääni”, kertoo Elizabeth. ”Olin tullut siihen pisteeseen, että tunsin oloni toivottomaksi ja aloin hautoa itsemurha-ajatuksia.”
Elizabethin tavoin monilla masentuneilla on tunne-elämä joutunut poikkeuksellisen kovalle koetukselle. Eräässä käänteentekevässä tutkimuksessa englantilaiset tutkijat George Brown ja Tirril Harris havaitsivat, että masentuneilla naisilla oli yli kolme kertaa enemmän ”suuria vaikeuksia” kuin niillä naisilla, jotka eivät olleet kärsineet masentuneisuudesta. Tällaisia vaikeuksia olivat esimerkiksi kehnot asunto-olot ja kireät perhesuhteet. Ne olivat aiheuttaneet ”suurta ja usein hellittämätöntä huolta” vähintään kaksi vuotta. Samaisen tutkimuksen mukaan masentuneilla naisilla oli ollut neljä kertaa useammin ankeita elämänkokemuksia. Niitä olivat olleet lähiomaisen tai ystävän kuolema, vakava sairaus tai tapaturma, järkyttävä uutinen, työpaikan menetys ja niin edelleen.
Brown ja Harris kuitenkin totesivat, etteivät yksistään vastoinkäymiset aiheuta masentuneisuutta. Paljon riippuu yksilön psyykkisestä reagointitavasta ja tunne-elämän herkkyydestä.
”Kaikki tuntui toivottomalta”
Esimerkiksi Sarah, työssä käyvä kolmen pienen lapsen äiti, venähdytti selkänsä työtapaturmassa. Lääkäri sanoi, että hänen täytyisi suuresti vähentää liikuntaharrastuksiaan revenneen nikamien välilevyn takia. ”Tuntui kuin koko maailmani olisi kaatunut siihen paikkaan. Olin aina pitänyt kovasti reippaasta liikunnasta ja harrastanut lasteni kanssa liikunnallisia pelejä. Mietin tätä menetystäni, ja minusta tuntui, ettei tilanne koskaan muuttuisi paremmaksi. Pian menetin kaiken elämäniloni. Kaikki tuntui toivottomalta”, Sarah kertoo.
Hänen reaktionsa tapaturmaan johti siihen, että hän alkoi nähdä koko elämänsä toivottomana, ja se vaivutti hänet masennustilaan. Brown ja Harris kirjoittavat: ”Se [alulle paneva tapahtuma, kuten Sarahilla hänen tapaturmansa] voi johtaa siihen, että ihminen alkaa pitää elämäänsä yleisesti ottaen toivottomana. Mielestämme juuri tällaisen toivottomuuden yleistäminen on keskeisenä ytimenä depressiossa.” – Social Origins of Depression.
Mikä sitten saa monet ajattelemaan, että he eivät pysty korjaamaan tuskallisen menetyksen aiheuttamia vaurioitaan, jolloin he vaipuvat vaikeaan depressioon? Miksei esimerkiksi Sarah kyennyt torjumaan tällaista negatiivista ajatusketjua?
’En ole minkään arvoinen’
”Minulla ei ole koskaan ollut itseluottamusta”, selittää Sarah. ”Itsetuntoni oli hyvin heikko, enkä mielestäni ollut huomionosoitusten arvoinen.” Heikkoon omanarvontuntoon liittyvät tuskalliset tunteet ovat usein se ratkaiseva tekijä, joka johtaa depression puhkeamiseen. ”Sydämen tuskassa on mieli murtunut”, sanotaan Sananlaskujen 15:13:ssa. Raamatussa tunnustetaan, että mielenmasennus voi olla seurausta paitsi ulkoisesta paineesta myös ihmisen sisältä kumpuavista huolenaiheista ja epäilyksistä. Mistä heikko itsetunto voi johtua?
Saamamme kasvatus on jo osaltaan muovannut ajattelutapaamme. ”Lapsena en saanut vanhemmiltani koskaan kiitosta”, kertoo Sarah. ”En muista, että minulle olisi koskaan lausuttu kohteliaisuuksia ennen kuin vasta sen jälkeen, kun olin mennyt naimisiin. Etsin siksi toisten hyväksymystä. Pelkään kovasti sitä, että toiset eivät hyväksy minua.”
Sarahin tuntema hyväksytyksi tulemisen tarve on yhteistä monille niistä, joille kehittyy vaikea depressio. Tutkimuksissa on ilmennyt, että tällaiset ihmiset pyrkivät rakentamaan itseluottamuksensa pikemminkin toisilta saadun rakkauden ja hyväksymyksen varaan kuin omien saavutustensa varaan. He voivat mitata omaa arvoaan sen perusteella, miten joku toinen pitää heistä tai arvostaa heitä. ”Tällaisen tuen menetys johtaa itsetunnon heikkenemiseen, ja tämä vuorostaan myötävaikuttaa huomattavasti depression puhkeamiseen”, raportoi eräs tutkijaryhmä.
Täydellisyyden tavoittelu
Kohtuuton huoli toisten hyväksymyksen saamisesta ilmenee usein erikoisella tavalla. Sarah selittää: ”Ponnistelin tehdäkseni kaiken oikein, jotta olisin voinut saada sen hyväksymyksen, jota en saanut lapsena. Ansiotyössäni tein kaiken tällä tavalla. Minulla oli oltava ’täydellinen’ perhe. Minulla oli ihanne, jonka mukaan minun täytyi elää.” Tapaturman jälkeen kaikki näytti hänestä kuitenkin toivottomalta. Hän jatkaa: ”Uskoin olevani se, joka pitää perheen pyörät pyörimässä, ja pelkäsin, että jollen pystyisi hoitamaan tehtäviäni kotona, perheelleni kävisi huonosti ja ihmiset sanoisivat: ’Hän on huono äiti ja vaimo.’”
Ajattelutapansa johdosta Sarah sairastui vaikeaan depressioon. Masentuneitten persoonallisuutta tutkittaessa on käynyt ilmi, ettei hänen tapauksensa ole mitenkään ainutlaatuinen. Margaret, joka myös oli kärsinyt vaikeasta masennuksesta, myöntää: ”Olin huolissani siitä, mitä toiset ajattelivat minusta. Ruoskin itseäni täydellisyyteen, kello tahditti elämääni ja olin huolissani vähän kaikesta.” Monesti masennustila johtuu siitä, että ihminen on nostanut tavoitteensa epärealistisen korkealle tai on liian tunnontarkka, eikä hän sitten kuitenkaan pysty täyttämään odotuksia. Saarnaajan 7:17:ssä varoitetaan: ”Älä ole kovin vanhurskas äläkä esiinny ylen viisaana: miksi tuhoaisit itsesi?” Se, että koettaa esiintyä toisten silmissä lähes ”täydellisenä”, voi olla kohtuuttoman koettelevaa tunne-elämälle ja elimistölle. Epäonnistumisien aiheuttamat turhaumat voivat nekin johtaa tuhoisiin itsesyytöksiin.
”En pysty tekemään mitään oikein”
Itsesyytökset voivat olla positiivinen reaktio. Esimerkiksi joku voidaan ryöstää putipuhtaaksi sen takia, että hän käveli yksin vaarallisessa ympäristössä. Hän voi syyttää itseään siitä, että oli hankkiutunut tällaiseen tilanteeseen, ja hän päättää muuttaa tapojaan, jottei sama toistuisi. Mutta ihminen voi mennä pitemmälle ja syyttää itseään sen johdosta, että hän on sellainen kuin on, sanomalla: ”Olen niin huolimaton ja varomaton ihminen, etten pysty pysyttelemään erossa ikävyyksistä.” Tällaiset itsesyytökset saavat ihmisen näkemään vikoja omassa luonteessaan, ja ne heikentävät hänen omanarvontuntoaan.
Tällaisia itsesyytöksiä kehittyi 32-vuotiaalle Marialle. Hän kantoi puoli vuotta kaunaa vanhempaa sisartaan kohtaan erään väärinkäsityksen johdosta. Eräänä iltana hän haukkui ja sätti sisartaan puhelimessa. Kun heidän äitinsä sai tietää, mitä Maria oli tehnyt, hän soitti ja antoi tälle tuikeat nuhteet.
”Raivostuin äidilleni, mutta vielä enemmän olin järkyttynyt oman itseni suhteen, kun minulle selvisi, miten paljon olin loukannut sisartani”, selittää Maria. Pian sen jälkeen hän huusi yhdeksänvuotiaalle pojalleen, kun tämä käyttäytyi huonosti. Poika meni aivan tolaltaan ja sanoi myöhemmin äidilleen: ”Äiti, kuulostit siltä kuin olisit halunnut tappaa minut.”
Maria tunsi musertuvansa. Hän kertoo: ”Tunsin itseni kauheaksi ihmiseksi. Ajattelin: ’En pysty tekemään mitään oikein!’ Sen ympärillä ajatukseni pyörivät. Sen jälkeen jouduin syvän masennuksen valtaan.” Hänen itsesyytöksensä osoittautuivat tuhoisiksi.
Merkitseekö kaikki tämä sitä, että jokaisella vaikeaa depressiota sairastavalla on heikko itsetunto? Ei suinkaan. Syyt ovat monimutkaisia, ja niitä on monenlaisia. Silloinkin kun lopputuloksena on se, mitä Raamatussa kutsutaan ”sydämen tuskaksi”, syynä voivat olla monet erilaiset tunnetilat, kuten selvittämätön viha, kauna, syyllisyys – todellisina tai liioiteltuina – ja ratkaisemattomat ristiriidat toisten kanssa. (Sananlaskut 15:13) Kaikki tällainen voi masennuttaa mielen, vaivuttaa depressioon.
Kun Sarahille selvisi, että hänen depressionsa johtui paljolti hänen ajattelutavastaan, hän tunsi aluksi musertuvansa. Hän kertoo: ”Sen jälkeen tunsin kuitenkin oloni helpommaksi, sillä ymmärsin, että mikäli se johtui ajattelutavastani, ajattelutapani voisi myös korjata sen.” Sarah sanoi tämän ajatuksen innostaneen häntä kovasti, kun hän selittää: ”Tajusin, että kun muuttaisin ajattelutapaani joissakin tietyissä asioissa, se voisi vaikuttaa vastedes elämääni myönteisesti.”
Sarah teki tarpeelliset muutokset, ja hänen depressionsa hävisi. Samoin ovat Maria, Margaret ja Elizabeth voittaneet omat kamppailunsa. Millaisia muutoksia he joutuivat tekemään?
[Huomioteksti s. 10]
’Kun oivalsin depressioni johtuvan ajattelutavastani, tunsin oloni helpommaksi ja huojentuneeksi, sillä uskoin myös voivani korjata tilannettani.’
[Tekstiruutu s. 8, 9]
Lasten masennustilat: ”Kunpa en olisi koskaan syntynytkään”
Herätkää!-lehden kysymyksiin vastaamassa tri Donald McKnew Yhdysvaltain kansallisesta mielenterveysinstituutista (NIMH). Hän on tutkinut lasten masennustiloja 20 vuotta.
Herätkää!: Miten yleisenä pidätte tätä ongelmaa?
McKnew: Uudessa-Seelannissa tehtiin jokin aika sitten tutkimus, johon osallistui 1000 lasta. Sen mukaan oli kymmenisen prosenttia lapsista kokenut yhdeksänteen ikävuoteensa mennessä jo yhden masennuskauden. Ja meillä on se kuva, että 10–15 prosentilla koululaisista on mielialahäiriöitä. Vaikeaa depressiota sairastavia on vähemmän.
Herätkää!: Mistä tietää, milloin lapsi potee vakavaa depressiota?
McKnew: Tärkeimpiä oireita on se, että he eivät saa mistään iloa. He eivät halua mennä ulos leikkimään tai olla ystäviensä seurassa. He eivät ole kiinnostuneita kotiväestään. Heillä on heikko keskittymiskyky; he eivät pysty keskittymään edes televisio-ohjelmiin puhumattakaan kotiläksyistään. He tuntevat arvottomuutta, syyllisyyttä. He kuljeksivat ja sanovat, että heistä tuntuu, ettei heistä ole mihinkään tai ettei kukaan pidä heistä. He eivät saa unta tai sitten he nukkuvat liikaa; he menettävät ruokahalunsa tai syövät liikaa. Lisäksi heillä on itsemurha-ajatuksia, kun he sanovat esimerkiksi: ’Kunpa en olisi koskaan syntynytkään.’ Jos tällaisia oireita ilmenee useita yhtä aikaa ja niitä on ollut viikko pari, silloin kyseessä on vakavaan depressioon sairastunut lapsi.
Herätkää!: Mitkä ovat tärkeimpiä alkusysäyksiä depression puhkeamiseen lapsella?
McKnew: Kun lähdetään etsimään nimenomaisia syitä kenen tahansa masentuneen lapsen elämästä, niin tärkeimmäksi nousee todennäköisesti jokin menetys. Vaikka se yleensä merkitseekin isän tai äidin menetystä, kysymykseen voi tulla myös ystävien, lähisukulaisten tai jopa lemmikkieläimen menetys. Toiseksi tärkeimmälle tilalle nostaisin väheksymisen ja torjutuksi tulemisen. On tavattoman paljon sellaisia lapsia, joita heidän vanhempansa parjaavat ja joissa vanhemmat herättävät sellaisia tunteita, että he ovat pieniä ja vähäpätöisiä. Joskus lapsesta tehdään syntipukki. Häntä syytetään kaikista perheen vastoinkäymisistä, olivat ne sitten olleet hänen syytään tai eivät. Näin hän tuntee itsensä arvottomaksi. Yhtenä tekijänä voi myös olla isän tai äidin mielialahäiriö.
Herätkää!: Kirjassa ”Miksei Jussi itke?” (Why Isn’t Johnny Crying?), jota tekin olette olleet tekemässä, sanotaan, että jotkut masentuneet lapset alkavat käyttää huumeita ja alkoholia tai jopa lähtevät rikollisille teille. Mistä se johtuu?
McKnew: Meillä on se käsitys, että he koettavat peitellä masentuneisuuttaan, jopa itseltään. Tämä tapahtuu usein siten, että he alkavat puuhailla jotakin muuta, kuten varastella autoja, käyttää huumeita tai juopotella. Näin he naamioivat henkisen pahoinvointinsa. Lapset eroavatkin aikuisista selvimmin esimerkiksi juuri siinä, että he koettavat peitellä masentuneisuuttaan.
Herätkää!: Mistä voi tietää, milloin lapsi on masentunut eikä vain huonosti käyttäytyvä?
McKnew: Kun tällaisten lasten kanssa keskustellaan ja heidät saadaan avautumaan, niin usein heidän havaitaan olevan depression vallassa. Ja jos depressiota hoidetaan oikein, heidän käytöksensä paranee. Vaikka heidän olisi päällisin puolin luullut potevan jotakin muuta, niin sisimmässään he ovat kaiken aikaa olleet masentuneita.
Herätkää!: Miten masentuneen lapsen saa avautumaan?
McKnew: Ensinnäkin tulee valita rauhallinen ajankohta ja paikka. Sen jälkeen häneltä voidaan kysyä esimerkiksi: ”Vaivaako jokin asia sinua? Oletko ollut surullinen tai masentunut? Oletko järkyttynyt jostakin?” Jos lapsi on kokenut jonkin menetyksen, häneltä voidaan hänen olosuhteistaan riippuen kysyä: ”Kaipaatko isoäitiä yhtä paljon kuin minä?” Lapselle tulee antaa tilaisuus puhua tunteistaan.
Herätkää!: Mitä neuvoisitte vakavasti masentuneita lapsia tekemään?
McKnew: Kertomaan siitä vanhemmilleen. On erittäin tärkeää kertoa masennuksestaan, sillä yleensä lasten masennuksesta eivät ole tietoisia muut kuin lapset itse. Lapsen vanhemmat ja opettajat eivät tavallisesti huomaa sitä. Olen tavannut nuoria, jotka ovat menneet vanhempiensa luo ja sanoneet: ”Olen masentunut, tarvitsen apua”, ja he ovat saaneet sitä.
Herätkää!: Miten isä tai äiti voi auttaa depressioon vaipunutta lastaan?
McKnew: Jos depressio tekee elämän hankalaksi lapselle itselleen, silloin sitä ei voida enää hoitaa kotona sen enempää kuin keuhkokuumettakaan. Syvä masennustila vaatii lääkärinhoitoa, sillä hoitaminen saattaa vaatia lääkitystä. Me hoidamme lääkkeillä reilusti yli puolta potilaistamme – lapsiakin, joista nuorimmat ovat olleet viisivuotiaita. Pyrimme myös korjaamaan lapsen ajattelutapaa. Näillä keinoin depressio on varsin hyvin hoidettavissa.
Herätkää!: Jollei kyseessä ole syvä masennustila, mitä vanhemmat voivat tehdä?
McKnew: Heidän pitäisi rehellisesti tutkia itseään ja pohtia myös perheensä tilannetta. Onko perhettä kohdannut jokin vakava menetys, josta pitäisi keskustella ja joka vaatisi toimenpiteitä? Kun tapahtuu menetyksiä, ei pidä vähätellä lapsen tuntemaa surua. Hänen tulisi saada vapaasti elää surunsa läpi. Masentunut lapsi tarvitsee erityisen paljon osakseen huomiota, kiitosta ja tunneperäistä tukea. Hänen kanssaan tulee viettää tavallista enemmän aikaa kahdestaan. Vanhempien lämmin kiinnostus lapsensa tarpeita kohtaan on paras hoitokeino, mitä voi olla.