Kurkistamme tekosilmien maailmaan

LEIJA nousi korkealle. Se keikkui ilmassa kuin pieni vene vedessä. Yhtäkkiä tuulenpuuska alkoi viedä leijaa. Tuulenpuuska ei nostanutkaan leijaa korkeammalle vaan painoi sen suoraan alas, jolloin leijaan kiinnitetty metallilanka sattui suoraan leijan omistajan silmään. Alun riemu vaihtui murheeksi: kahdeksanvuotiaalta pojalta sokeutui toinen silmä.

20-vuotias nainen taisteli pakokauhunomaista pelkoa vastaan kuunnellessaan, kun lääkäri selitti rauhallisesti, että hänen toisessa silmässään oli tapaturman aiheuttama sairaus ja että molemmat silmät sokeutuisivat, mikäli sairasta silmää ei pian poistettaisi.

Nuorella tytöllä oli toinen silmä sokea. Hän oli läpi lapsuusvuosiensa ujo ja pidättyväinen. Hän tiesi hyvin, että hänen silmänsä eivät olleet keskenään samanlaiset, kuten oli kaikilla muilla, ja hän kärsi siitä, että toisetkin lapset tiesivät sen.

Kun ”ikkuna” sulkeutuu

Silmiä voitaisiin nimittää ikkunoiksi. Jo toisen silmän sokeutuminen on sekä henkisesti että ruumiillisesti raskas kokemus. Monille se merkitsee myös tämän silmän täydellistä menetystä. Yksistään Yhdysvalloissa on sadoillatuhansilla silmäproteesi eli tekosilmä.

Kaikilla alussa mainituilla on nyt tekosilmä. Kaksi ensimmäistä menetti lopulta kokonaan toisen silmänsä. Kolmannella on vielä molemmat silmät, mutta hänellä on nyt toisen silmän päällä erittäin ohut proteesi. Tällaisia proteeseja käytetään lähinnä ulkonäköä korjaavista syistä ja pidetään sokean silmän päällä suojuksena.

Tekosilmät ovat useimmille meistä jollain tapaa arvoituksellisia. Oletko joskus miettinyt, millaiselta tekosilmä mahtaa näyttää tai miten on mahdollista, että se liikkuu ja pysyy silti silmäkuopassa? Näkeekö yhdellä silmällä samalla tavoin kuin kahdella? Saadaksemme vastauksen näihin kysymyksiin haluamme selvittää, millaista on elää yhden näkevän silmän avulla.

Silmämunan korvike

Kun silmä on poistettu, tyhjä silmäkuoppa on täytettävä jollakin muulla. Tähän tarkoitukseen käytetään yleensä pyöreää, kovaa muovikuulaa. Kun muovikuula pannaan silmäkuoppaan, ympäröivä kudos sulkee sen sisäänsä. Kuula toimii näin silmämunan korvikkeena ja täyttää oikean silmän jättämän tyhjän tilan. Myöhemmin kuulan päälle pannaan proteesi samaan tapaan kuin näkevän silmän päälle pannaan piilolinssi. Silmä- ja luomilihakset saavat sitten toiminnallaan aikaan sen, että proteesi liikkuu.

Edellä mainitut ovat kuitenkin elimistölle vieraita esineitä, joten elimistö voi alkaa hylkiä niitä. Olettakaamme että elimistö rupeaa – kenties kuukausien tai vasta vuosien kuluttua – hylkimään muovikuulaa siinä määrin, ettei sitä voida enää pitää. Mitä sen jälkeen?

Muovikuulan korvike

Vaihtoehtoja on useita. Voidaan kokeilla toista materiaalia tai jättää silmäkuoppa kokonaan tyhjäksi. Tai voidaan suorittaa kirurgisena toimenpiteenä rasvakudoksensiirto. Yhdysvalloissa tällaisia leikkauksia tekevät etupäässä plastiikkakirurgiaan erikoistuneet silmälääkärit. Herätkää-lehden toimittaja pyysi erästä tällaista spesialistia, tri Frank H. Christenseniä, kertomaan lähemmin tästä epätavallisesta operaatiosta.a

Mikä rasvakudossiirrännäinen on?

Se on pyöreä ihokieleke, jossa on mukana ihonalaista rasvakudosta. Se on maljan muotoinen ja suunnilleen pullonkorkin kokoinen. Joskus tällaisissa leikkauksissa käytetään rasvakudoksen asemesta rustoa tai luuta.

Miksi muovikuulien asemesta käytetään rasvakudossiirrännäisiä?

Jos keho hylkii vierasta materiaalia, on järkevää korvata se sellaisella aineella, jonka keho hyväksyy, eli potilaan omalla elävällä kudoksella. Se on fysiologisesti edullisempaa.

Voiko keho hylkiä rasvakudossiirrännäistä samalla tavoin kuin muovikuulaa?

Keho alkaa helposti hylkiä muovikuulia sen takia, että ne ovat vieraita esineitä. Yleensä keho ei hylji rasvakudossiirrännäistä.

Miksi tätä menetelmää käytetään vasta sitten, kun on ensin kokeiltu perinteistä menetelmää?

Sen tähden, että me pidämme parempana menetelmää, jota on jo testattu 30 vuotta ja joka useimmissa tapauksissa ei aiheuta ongelmia. Ja muovikuula on osoittautunut hyväksi ainakin 80 prosentissa tapauksista. Loppujen 20 prosentin kohdalla tulevat sitten kysymykseen muut vaihtoehdot, esimerkiksi rasvakudossiirrännäinen.

Leikkausmenetelmästä riippumatta potilaalle voidaan 4–6 viikon kuluttua leikkauksesta laittaa tekosilmä. Käynti proteetikon eli tekosilmäntekijän verstaalla kertoo, miten näkevälle silmälle syntyy tarkka vastike.

Tarkka vastike

Kaikki varmasti tietävät, mitä optikko ja silmälääkäri tekevät. Proteetikko taas on spesialisti, joka valmistaa ja sovittaa yksilöllisiä silmäproteeseja.

Yhdysvalloissa hän viettää viisi vuotta pätevän proteetikon opissa. Mutta saadakseen viranomaisten hyväksynnän ammattipätevyydelleen hänen täytyy noudattaa myös Yhdysvaltain proteetikkoliiton ASO:n koulutusohjelmaa. Siihen sisältyy tutkinnon uusiminen kuuden vuoden välein. Tätä artikkelia laadittaessa puuttui viranomaisten hyväksyntä yli puolelta niistä 200 proteetikosta, jotka harjoittavat ammattiaan Yhdysvalloissa.

ASO:n koulutukseen sisältyy osallistumisvelvollisuus silmälääkärien ja proteetikkojen luentoihin siinä tarkoituksessa, että oppilaat tutustuvat kumpaistenkin käyttämiin uusimpiin menetelmiin ja uusimpaan tekniikkaan. Mitä hyötyä tästä on potilaalle?

Olettakaamme, että kirurgin mielestä tekosilmä korjaisi automaattisesti joitakin ulkonäkövirheitä, jollainen on esimerkiksi riippuva silmäluomi. Saattaa kuitenkin olla, että tämän ongelman korjaamiseen tarvitaankin ensin kirurgin toimenpiteitä ja vasta myöhemmin proteetikkoa, joka sovittaa potilaalle tekosilmän. Kummankin ammattikunnan edustajat voivat keskinäisessä neuvottelussaan päättää, mitä kulloinkin on parasta tehdä, ja ratkoa samalla muitakin kysymyksiä. ASO:n tavoitteena on, että kirurgi ja proteetikko ymmärtäisivät, miten kummankin tehtävät lomittuvat toisiinsa ja miten he voivat yhteistoiminnallaan päätyä potilaan ulkonäön kannalta parempaan lopputulokseen.

Joillakuilla saattaa kuitenkin olla tekosilmä, vaikka he eivät olekaan käyneet proteetikolla. Miten se on mahdollista? Jotkut optikot voivat sovittaa asiakkaalleen valmiin proteesin. He eivät valmista tekosilmiä, mutta heidät on koulutettu sovittamaan valmiita tekosilmiä.

Sinulla saattaa useimpien tavoin olla sellainen mielikuva, että tekosilmät ovat lasia. Aiemmin todella oli näin. Ne olivat kaikki pehmeää erikoislasia, jota valmistettiin Lauschassa Saksassa. Toisen maailmansodan aikana tämän lasin saanti kuitenkin loppui. Niinpä lasin rinnalle kehitettiin vaihtoehtoinen materiaali, akryylimuovi (metyylimetakrylaatti). Tämä muovi on osoittautunut niin käytännölliseksi, että nykyään on enää vain noin joka sadas tekosilmä lasia.

Miten näkevälle silmälle valmistetaan identtinen vastike? Laillistettu proteetikko Edwin R. Johnston vastaa muutamaan kysymykseen. (Tekosilmän valmistusvaiheet esitetään lyhyesti myös seuraavalla sivulla.)

Mitä erityistä olette pannut merkille potilaistanne heidän tullessaan ensimmäistä kertaa?

He ovat usein kovasti peloissaan. He luulevat, että he joutuvat jälleen leikkauspöydälle ja että leikkauksesta tulee tuskallinen. Me näytämme heille, millainen tekosilmä on, ja selitämme, etteivät edessä olevat toimenpiteet aiheuta kipua. Koetamme tähdentää heille sitä, että koettelemukset – olivat ne sitten onnettomuuden, tapaturman, sairauden tai kasvaimen aiheuttamia – ovat nyt kaikki takanapäin. Me annamme heille takaisin heidän luonnollisen ulkonäkönsä.

Onko silmän menetyksestä haittaa jokapäiväisessä elämässä?

Silmän menetys on haitta, mutta ei millään lailla liian suuri haitta. Jos ihminen todella haluaa, hän kyllä pystyy tekemään melkein kaikkea sitä, mitä hän aiemminkin teki.

Miksi tekosilmän huomaa joissakin tapauksissa helpommin kuin toisissa?

Se riippuu ennen muuta siitä, minkä takia silmä on poistettu. Oliko syynä jokin vamma, ja miten vaikea se oli? Olisi myös selvitettävä lääkärin tai proteetikon osuus asiaan.

Mistä tiedätte, minkä kokoinen silmästä on tehtävä?

Useimmissa tapauksissa silmäkuoppaan pannusta muovikuulasta otetaan päältä jäljennös, jonka avulla sitten valmistetaan valumuotti.

Siis samalla tavoin kuin hammaslääkäri ottaa potilaan ikenistä hammasproteesia varten jäljennöksen?

Aivan niin. Ja jäljennöksestä voidaan erilaisin menetelmin tehdä niin hyvä, että tekosilmälle saadaan enemmän liikkuvuutta.

Nykyään on siis mahdollista, että lähtiessään proteetikon vastaanotolta potilas on jälleen terveen ihmisen näköinen. Hänellä on kuitenkin vielä edessään haasteita, ennen kuin elämä alkaa sujua vanhaa, tuttua latuaan. Kysymme siksi ...

Millaiselta maailma näyttää yhdellä silmällä?

Yhdellä sanalla sanottuna: kaksiulotteiselta. Miksi on näin, jos kerran toisella silmällä vielä näkee? Silmän menetys tietää samalla syvyysnäön menetystä. Syvyysnäöllä tarkoitetaan sitä, että ihminen kykenee silmillään arvioimaan esineitten koon ja niiden etäisyyden itsestään. Syvyysvaikutelma syntyy normaalisti siten, että silmät tarkastelevat kohdetta hieman eri suunnista. Näin esineet näkyvät kolmiulotteisina. Ihminen, jolla on jäljellä vain toinen silmä, näkee kohteen ainoastaan kaksiulotteisena. Eräässä kirjassa sanotaankin osuvasti, että yksisilmäinen ihminen näkee kaiken edessään ”litteänä, kuin valokuvana”.

Tällainen ihminen voi kuitenkin oppia katselemaan kolmiulotteisesti. Syvyysvaikutelman voi synnyttää liikuttamalla näkevää silmää, päätä tai koko ruumista, jolloin kohdetta tarkastellaan kahdesta eri katselukulmasta. Tämän oppiminen vaatii kuitenkin aikaa, harjoittelua ja kärsivällisyyttä.

Mitä alussa mainittuun poikaan tulee, hän oli niin nuori, että hän tottui yksisilmäisyyteen nopeasti, eikä hän todellisuudessa tullut koskaan tietämään, millaista olisi ollut elää normaalin syvyysnäön kanssa. Ja vuosia myöhemmin hän oppi vaivatta ajamaan autoa.

Mutta 20-vuotiaalle naiselle syvyysnäön menetys oli melkoinen ongelma. Hänellä oli esimerkiksi jo kokemusta autolla ajamisesta, mutta nyt hän yhtäkkiä joutui opettelemaan autolla ajamista aivan uusilla ”säännöillä”.

Yhdelläkin silmällä oppii kyllä aikaa myöten näkemään hyvin, mutta miten asianomainen voi tehdä sopeutumisen itselleen helpommaksi?

Nauru voi keventää elämää

Jos potilas pystyy nauramaan itselleen eikä suhtaudu itseensä liian vakavasti, hän varmasti selviytyy monenlaisista eteensä tulevista hämmentävistä tilanteista. Me emme halua tällä vähätellä ongelmaa. Silmän menetys ei ole naurun asia. Potilas todella tarvitsee toisten myötätuntoa. Mutta itsesäälistä tai toisten surkuttelusta voi olla hänelle psyykkisesti enemmän haittaa kuin silmän menetyksestä.

Syvyysnäön puuttuessa voi esimerkiksi maidon lasiin kaataminen tuntua joskus hyvinkin turhauttavalta, sillä kaataessaan maitoa potilas koettaa tähdätä tarkasti lasiin mutta kaataakin ohi. Koska hänen ei kuitenkaan hyödytä loppuikäänsä pahoitella kömpelyyttään, hänen tulee oppia nauramaan sille. Ja hän voi harjaannuttaa itseään kaatamisessa viemällä ennen kaatamista maitotölkin nokan kiinni lasin reunaan.

Toisenlainen ongelma syntyy silloin, kun joku haluaisi kätellä potilasta tai antaa hänelle kaupassa rahasta takaisin. Potilas ei oikein tiedä, miten kauas käsi pitäisi ojentaa. Tämä ongelma voidaan voittaa siten, että potilas ojentaa kätensä ensin. Kun on kysymys rahasta, tällainen voi tehdä ahneen vaikutuksen, mutta se on kuitenkin parempi kuin että kahmaisisi ensin muutaman kerran tyhjää ja lopulta tarttuisi paitsi rahaan, samalla myös sitä tarjoavaan käteen.

”Kunpa olisin silloin tiennyt sen, mitä tiedän nyt!”

Oletko joskus sanonut näin opittuasi jotain kovan kokemuksen kautta? Sillä joka on vasta vähän aikaa elänyt yhden silmän avulla, on monenlaisia kysymyksiä ja pelonaiheita. Mutta kuka tyynnyttää nämä pelonaiheet ja selittää hänelle, miten hän voi oppia uudelleen kaikki arkielämässä tarvittavat taidot? Usein ei kukaan. Sen tähden monet potilaat oppivat vain kovan kokemuksen kautta.

Alussa mainittu nuori poika suhtautui tilanteeseensa yksioikoisesti. Hän selittää: ”Olin silloin vielä niin nuori, etten osannut paljonkaan ajatella tulevaisuutta. Minua huoletti vain se, miten hyvin toipuisin.”

20-vuotiaan naisen tilanne oli aivan toisenlainen, ja hän muistaa hyvin, mitä hän pelkäsi: ”Mielessäni risteili kysymyksiä: ’Miten ulkonäölleni käy? Voinko enää ajaa autoa? Voinko yhä mennä ja tulla niin kuin ennen vai tuleeko minusta paikoillaan eläjä? Huomaavatko toiset, että minulla on tekosilmä? Haluaako kukaan minua vaimokseen?’”

Kummassakaan tapauksessa kukaan ei selittänyt heille, millaisia ongelmia heillä olisi edessään ja miten he voisivat selviytyä niistä. Onneksi ASO on viime vuosina ottanut uudeksi työkentäkseen myös potilaitten pelonaiheet ja sopeutumisvaikeudet. Paitsi että liiton jäsenille pidetään luentoja kehittyvistä vammojen ja ulkonäön korjausmenetelmistä, he saavat myös käytännön tietoja voidakseen valmistaa potilaitaan uuteen tilanteeseen.

Kun kaikki ”ikkunat” jälleen avautuvat

Vaikka yksisilmäisten ihmisten elämää onkin onnistuttu suuresti helpottamaan ja keventämään, kukaan ei silti ole onnistunut poistamaan sokeutta. Juuri näin tulee kuitenkin Raamatun mukaan pian tapahtumaan. Se kertoo siitä, miten sokeat tulevat saamaan näkönsä takaisin ja miten sokeita on parannettu jo menneisyydessä. (Matteus 15:30, 31; Johannes 9:1–7) Voimme näiden kertomusten perusteella luottaa täysin siihen, että Jehova Jumala tulee lupauksensa mukaisesti tekemään kaikki sokeat silmät jälleen näkeviksi. Kaikkien nähtävissä ovat ne todisteet, jotka antavat hänen sanoilleen uskottavuutta. (Jesaja 55:10, 11) Jesajan 35:5:ssä sanotaan ajasta, jolloin nämä ”ikkunat” jälleen avautuvat: ”Silloin avautuvat sokeain silmät.”

Tämä aika ei ole vielä tullut, joten sen näkemiseen tarvitaan nyt ’uskon silmiä’. Koska Jumala ei voi valehdella, tämä odote ei kuitenkaan perustu sokealle uskolle. – Tiitukselle 1:2.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kaavio s. 23]

Tekosilmän valmistaminen

(Esiteltävä menetelmä ei ole ainoa, sillä proteetikoilla on muitakin menetelmiä)

1) Kuulasta (tai rasvakudossiirrännäisestä) otetaan päältä jäljennös. Ensimmäiseksi kuulan päälle asetetaan kirkas, suurta piilolinssiä muistuttava muovikuori. Seuraavaksi muovikuoren taakse ruiskutetaan valkoista tahnaa, alginaattia, johon kuulan (A) muoto jäljentyy. Jäljennöksen avulla valmistetaan kovakipsimuotti. Sen jälkeen keskelle uutta silmää asetetaan tumma värikalvon (iiriksen) kokoinen levy osoittamaan värikalvon paikkaa. Valumuottia pidetään metallikapselissa, kunnes valu on kovettunut paineessa ja korkeassa lämpötilassa (B). Näin syntyvä silmä on valkoinen, kovera muovikuori (C). Potilas istuu mallina, kun silmää aletaan maalata.

2) Silmän kovakalvo eli valkuainen maalataan, sillä oikea kovakalvo on sinertävä tai kellertävä. Värikalvo maalataan pienine läiskineen ja muine yksityiskohtineen, niin että siitä tulee samanlainen kuin näkevän silmän värikalvosta (D).

3) ”Verisuonet” tehdään ohuesta, punaisesta silkkilangasta. Ne asetellaan kovakalvolle ja niitä jaotellaan, kunnes suonia on yhtä paljon kuin oikeassa silmässä ja juovitus vastaa näkevän silmän suonistoa (E).

4) Mustuaisena (pupillina) on musta piste, joka leikataan ohuesta PVC-muovista paperinlävistimen tapaisella laitteella. Mustuaisen koko määräytyy potilaan iän ja sen mukaan, miten näkevän silmän mustuainen reagoi valoon. Sen jälkeen silmä kovetetaan, kiillotetaan ja sitä sovitetaan vielä kerran.

Tekosilmän valmistamiseen kuluu kaikkine työvaiheineen – jäljennöksen ottamisesta alkaen – noin kahdeksan tuntia. Miten silmä pysyy silmäkuopassa? Se asetetaan samalla tavoin kuin piilolinssi silmän päälle, ja sen jälkeen sitä painetaan kevyesti, jottei sen taakse jää ilmaa. Se pysyy hyvin paikoillaan reippaammankin liikunnan aikana. Silti se voidaan poistaa kahdella sormella helposti ja kivuttomasti.

[Kaavio]

(Ks. painettu julkaisu)

A

Muovikuori

Alginaatti

Kuula

B

Metallikapseli

Kovakipsimuotti

Poikkileikkauskuva metallikapselissa kovetettavasta tekosilmästä

C

Edestä

Takaa

[Kaavio s. 21]

(Ks. painettu julkaisu)

Tekosilmä kuulan päälle asetettuna

Silmä

Kudos

Kuula