Rock-tähden ura ei riittänyt
KAHDEKSANTOISTA vuotta sitten olin rock-tähti, ja suosioni oli huimassa nousussa. ”Bruce, kuinka onnekas oletkaan”, ystäväni sanoivat katsellessaan kadehtien tavaroitani, joista he saattoivat vain uneksia. ”Ollapa sinun asemassasi. Olet hyvän näköinen ja suosittu naisten keskuudessa. Sinulla on rahaa, olet naimaton ja vapaa! Menetpä melkein minne tahansa, ihmiset tuntevat sinut. Tajuatko kuinka onnekas olet?”
’Jos kaikki nämä asiat ovat onnellisuuden mitta’, ajattelin, ’niin miksei minulla kuitenkaan ole sisäistä rauhaa ja tyydytystä?’ Myöhemmin tajusin, että ne, jotka etsivät tosi onnellisuutta tuollaisesta elämästä, ovat väärillä jäljillä.
Annahan kun selitän, mitä tapahtui.
Minun laulajan urani alkoi 1960-luvulla. Kävin koulua Quebecin ranskalais-kanadalaisessa provinssissa ja lauloin koulumme konserteissa, missä tapasinkin erään kitaraa soittavan oppilaan. Muodostimme pienen yhtyeen, joka sai paitsi paikallista suosiota, myös julkisuutta.
Muuan koulutanssiaisten järjestäjä sai vihiä lahjoistani ja tarjosi minulle viisi dollaria kappaleelta, jos laulaisin tanssiaisissa erään suositun yhtyeen kanssa. Minä suostuin. Kun saavuin tanssisaliin, huomasin sen olevan tupaten täynnä innokkaita tanssijoita. Mutta kun yhtye alkoi soittaa ja minä laulaa, koko nuorten joukko unohti tanssimisen ja alkoi tungeksia lavan edessä. Tanssiaiset muuttuivatkin showksi!
Yhtyeen muusikot halusivat minun tulevan heidän ryhmäänsä laulusolistiksi. Minä suostuin, ja meidät tunnettiin nimellä The Sultans. Vuonna 1965 managerimme ilmoitti meidät suurta julkisuutta saavaan rock-yhtyeiden kilpailuun. Ensimmäinen palkinto oli viikoittainen show yhdessä Quebecin suurimmista televisioverkoista. Joka puolelta provinssia tulleista 28 yhtyeestä me voitimme ensimmäisen palkinnon. Niin saimme tilaisuuden esiintyä ensi kerran televisiossa.
Single-levyjemme kappaleet kohosivat nopeasti listaykkösiksi, ja muutkin televisioasemat alkoivat lähettää ohjelmaamme. Pian meistä tuli Quebecin ehdoton ykkösyhtye, ja levyjemme myynti kohosi yli puoleen miljoonaan kappaleeseen. Lopulta erosin The Sultans -yhtyeestä ja aloitin soolouran. Ennen eroamistani lähdimme kuitenkin jäähyväiskiertueelle. Montreal oli viimeinen esiintymispaikkamme vuonna 1968. 8000 ihmisen joukko oli tullut jättämään meille hyvästit. Olimme liikuttuneita. Eivät edes sellaiset kansainväliset tähdet kuin The Rolling Stones, Johnny Hallyday tai Adamo kyenneet keräämään näin suurta kuulijajoukkoa siihen aikaan.
Soololaulajana olin vapaampi ja ansaitsin tietenkin paljon enemmän rahaa. Juuri löytämäni vapaus antoi minulle mahdollisuuden viettää kymmenen viikon kesäloma Euroopassa. Silloin minulla oli tilaisuus tarkastella elämääni rock-tähtenä realistisemmalta näkökannalta. Näkemäni asiat vaivasivat minua. Olin nyt 21-vuotias, ja minusta tuli päivä päivältä kunnianhimoisempi. Kilpailuhenki oli välttämätön eteenpäin pääsylle.
Palattuani Quebeciin lauloin pian pari levyä, jotka nousivat listojen kärkeen. Sitten vuonna 1969 minut valittiin taiteilijoiden juhlassa vuoden Miestaitelijaksi. Valonheittimistä ja kimalluksesta huolimatta en tuntenut sisäistä tyydytystä. Minua inhottivat järjestelmässä vallitseva lahjonta ja se, miten nuoria muusikkoja kohdeltiin. Tässä minä nyt kuitenkin olin itse siihen kietoutuneena. Kysymykset: ’Mihin elämä johtaa?’ ja ’Miksi jatkan tässä ammatissa?’ palasivat yhä uudelleen mieleeni.
Vuonna 1969 löydettiin The Rolling Stones -yhtyeen 26-vuotias rock-tähti Brian Jones kuolleena uima-altaastaan. Vuoden 1970 lopulla kuolivat sekä kuuluisa bluesin ja rockin esittäjä Jimi Hendrix että Amerikan johtava naisrocklaulaja Janis Joplin kummatkin 27-vuotiaina huumeiden käytön takia. Kymmenen kuukautta myöhemmin kuoli vielä eräs suuri rock-tähti, The Doors -yhtyeen laulaja Jim Morrison, hänkin 27 vuoden ikäisenä. He kaikki kuolivat ollessaan uransa huipulla! Olin itsekin sekaantunut moraalittomaan elämäntapaan ja käytin huumeita. Päätin, etten seuraisi näiden supertähtien jalanjälkiä.
Jäljelle jäi silti kysymys: ’Mikä on elämän todellinen tarkoitus?’
Äitini, nainen, jolla oli ollut omat ongelmansa kasvattaessaan kaksi poikaansa ilman aviomiestä, alkoi ikääntyä. Hän oli hoitanut vastuunsa rohkeasti, mutta mitä tarkoitusta varten? Vain vanhentuakseen, heikentyäkseen, sairastuakseen ja lopulta kuollakseenko? Tämäkö on elämän tarkoitus? Nämä vastausta vaille jääneet kysymykset turhauttivat minua.
Vuosien varrella olin menettänyt kaiken uskoni ja kunnioitukseni kirkkoa ja sen opetuksia kohtaan. Epäilin suuresti Jumalan olemassaoloa. Olin kokeillut erilaisia uusia huumeita, mutta ne tekivät minusta masentuneen ja toisinaan jopa vainoharhaisen.
Ajattelin, että radikaali elämänmuutos tekisi minulle hyvää, ja etsin työtä musiikkialan ulkopuolelta. Tein seitsemän kuukauden sopimuksen erään rautarakenneyhtiön kanssa vuonna 1975. Näiden rautarakennealalla viettämieni kuukausien aikana kiinnitin huomioni erääseen vanhempaan mieheen, joka päinvastoin kuin muut vaikutti rauhalliselta ja tyyneltä. Hän kertoi lukevansa Raamattua, joten minäkin päätin ostaa sellaisen nähdäkseni, auttaako se minua löytämään sisäisen rauhan.
Kun sopimus päättyi ja minulta loppuivat työt, ajattelin, että voisin ansaita rehellisesti elantoni sanoittaja-säveltäjänä. Näin pääsisin eroon parrasvaloista, mutta saisin silti tyydytystä työskennellessäni edelleen musiikin parissa, sillä rakastin edelleen laulamista. Päätin myös lukea Raamatusta yhden luvun joka aamu.
Olin usein päivisin kotona, joten luonani kävi silloin tällöin mormoneja, seurakunnan pappi ja Jehovan todistajia. Keskustelumme siirtyi helposti elämän tarkoitusta koskevaan kysymykseen. Huomasin melko pian, että Jehovan todistajat olivat erilaisia. He olivat nöyriä ja osoittivat vilpitöntä kiinnostusta minua kohtaan, ja ennen kaikkea he perustivat vastauksensa suoraan Raamattuun, toisin kuin muiden uskontojen edustajat.
Epäilyksistäni huolimatta suostuin tutkimaan Raamattua Rogerin, ikäiseni todistajan kanssa. Yritin usein kiemurrella eroon viikoittaisesta raamatuntutkistelusta, mutta Roger ei antanut periksi, mistä olenkin nyt hänelle syvästi kiitollinen. Hän auttoi minua löytämään vastaukset niihin kysymyksiin, jotka olivat kauan turhauttaneet minua.
Se valtakunnansalissa pidetty kokous, jossa olin ensi kertaa läsnä, todella kosketti sydäntäni. Tapasin siellä nöyriä ihmisiä, jotka olivat aidosti kiinnostuneita lähimmäisistään. Neuvot, joita annettiin, olivat suoria ja raamatullisia. Ensimmäistä kertaa ymmärsin, mitä varten Jumala loi ihmisen. Tämän vanhan järjestelmän epäoikeudenmukaisuudet eivät vaivanneet minua enää niin paljon, koska tiesin, että Jumala toimisi pian ja palauttaisi rauhaisan paratiisin maapallolle Kristuksen hallinnon alaisuudessa, niin kuin Psalmissa 37:29 ja Danielin 2:44:ssä luvataan.
Siitä lähtien Raamatun käytännölliset neuvot auttoivat minua ’oikaisemaan’ elämäni. (2. Timoteukselle 3:16, 17) Menin naimisiin asuintoverini Danièlen, rakastamani tytön kanssa. Pian sen jälkeen vihkiydyin palvelemaan Jehovaa. Vaimoni suostui tutkimaan Raamattua, ja jonkin ajan kuluttua hänkin vihkiytyi Jehovalle.
”Ei ollut helppoa tehdä muutoksia elämässäni”, myöntää Danièle, ”mutta Jehovan avulla ja Brucen tukemana ja hänen esimerkkiään noudattaen löysin tosi onnellisuuden Raamatun vanhurskaiden periaatteiden noudattamisesta.” Meidät molemmat kastettiin vuonna 1978.
Vaikka arvostankin työtäni Montrealin kansainvälisen lentokentän tullivirkailijana, rakastan päätyötäni, evankeliuminpalvelusta. Itse asiassa saan suurta iloa, kun autan toisia raamatuntutkistelun välityksellä, samoin kuin minuakin autettiin. Tällaisessa antamisessa on varmasti ’enemmän onnea kuin saamisessa’. – Apostolien teot 20:35.
Kun toimin avustavana palvelijana paikallisessa seurakunnassa, saan suurta iloa ja tyydytystä toisten auttamisesta. Elämäni on kiireistä ja täysipainoista, mutta nyt voin rehellisesti sanoa tuntevani sitä sisäistä rauhaa, jota etsin, ja nauttivani elämästä. Vaikka urani viihteen alalla on ehkä päättynyt, olen todella kiitollinen Jehovalle siitä, että kokonaan uusi ”todellinen elämä” on avautunut minulle. – 1. Timoteukselle 6:19.
Rakastan yhä musiikkia! Nautin erityisesti klassisesta musiikista, folkrockista ja jostain jazz-musiikista, mutta olen alkanut valikoida huolellisemmin, mitä kuuntelen. Joissakin uusissa lauluissa on moraalittomat sanat ja huumeisiin viittaavat viestit. Tuollainen musiikki ei auta minua saattamaan elämääni sopusointuun Jumalan tahdon kanssa. Laulan nykyisin vain huvin vuoksi. Siksi minusta on hauskaa kokoontua yhteen vaimoni ja ystävieni kanssa ja laulaa yhdessä.
Kun muistelen laulajan uraani, näen, kuinka onnellisuuteni väheni sitä mukaa kuin suosioni kasvoi. Mutta nyt kun olen jättänyt viihdealan ja minusta on tullut Jehovan todistaja, suosioni on ehkä vähentynyt, mutta onnellisuuteni lisääntyy jatkuvasti.
Ihmiset, jotka eivät tunne Jehovan todistajia, saattavat ajatella, että olen menettänyt täysin itseluottamukseni ja että nojaan Raamattuun kuin kainalosauvaan. Muuan radiokuuluttaja sanoi soitettuaan yhden levyistäni: ”Vahinko, ettei Brucen käynyt kovin hyvin. Hänestä tuli Jehovan todistaja.” Voin vain sanoa vastaukseksi: ”Katso itse, miten Raamattu voi muuttaa sinua. Minulle se on ollut parasta, mitä ikinä on tapahtunut.”
”Tosiaankin”, myöntää Danièle, ”Raamatun totuuden oppiminen auttoi meitä, Brucea ja minua, löytämään elämällemme todellisen tarkoituksen.” – kertonut Bruce Huard.
[Huomioteksti s. 19]
Lauloin pian pari levyä, jotka nousivat listojen kärkeen
[Huomioteksti s. 20]
Järjestelmässä vallitseva lahjonta inhotti minua
[Huomioteksti s. 21]
Raamatun käytännölliset neuvot auttoivat minua ’oikaisemaan’ elämäni
[Huomioteksti s. 21]
Antamisessa on varmasti ’enemmän onnea kuin saamisessa’
[Kuva s. 20]
Saarnaaminen ja tutkiminen tekevät osaltaan sekä Danièlen että minun elämäni onnelliseksi ja tyydyttäväksi