He vastustivat raiskaajia
YLEENSÄ raiskaajat yrittävät saada naisen johonkin syrjäiseen paikkaan, jossa ei ole muita ihmisiä. Toisinaan heillä on ase, ja he uhkaavat käyttää sitä, ellei uhri ole yhteistyössä heidän kanssaan. Tulisiko kristityn tällaisessa tapauksessa alistua äänettömästi?
Ei, sillä tässä ei ole kyse samanlaisesta tapauksesta kuin silloin, kun joku mies pyytää pelkästään rahaa tai muuta aineellista omaisuutta. Silloin naisen olisi viisasta antaa hänelle se mitä hän pyytää. Raiskaaja pyytää kuitenkin toista rikkomaan Jumalan lakia syyllistymällä haureuteen. Sellaisessa tapauksessa kristityn velvollisuus on vastustaa häntä. – 1. Korinttolaisille 6:18.
’Mutta eikö vastustaminen olisi vaarallista?’ saattaa joku kysyä. Se voi tosiaan olla vaarallista. Saattaa kuitenkin olla paljon vaarallisempaa olla vastustamatta, sillä kuten muuan raiskaustilanteiden itsepuolustusta opettava henkilö huomauttaa: ”Hän saattaa aivan yhtä hyvin tappaa sinut tehtyään tekosensa, jottet voisi tunnistaa häntä myöhemmin.”
Erään huomattavan raiskauksia käsitelleen naisen ajatukset ovat huomionarvoisia. Hän sanoi: ”Miehen väkivaltaisuutta ja myöntymisen väitettyä turvallisuutta koskevista yleisistä taruista huolimatta ei ole koskaan osoitettu, että raiskauksen uhrin vastarinta hänen yrittäessään päästä pakoon yllyttäisi päällekävijää murhatyöhön.” Seuraava kokemus valaisee tätä.
Kaksi nuorta naista oli itsepalvelupesulassa, kun muuan mies tuli sisään ja pakotti heidät aseella uhaten menemään erääseen rakennuksen takahuoneeseen. Hän käski heidän riisuutua. He kieltäytyivät ja rukoilivat ääneen apua Jehova Jumalalta. Lopulta he kertoivat hämmentyneelle pyssymiehelle, että he olivat Jehovan todistajia ja että hänen käskynsä täyttäminen oli vastoin heidän uskonnollisia käsityksiään; he eivät riisuutuisi, vaikka hän ampuisikin heidät. Mitä tapahtui? Pettynyt pyssymies pakeni paikalta.
Kohtele häntä kunnioittavasti
Raiskaajan uhrikseen valitseman henkilön tulisi muistaa, että raiskaajakin on ihminen. Epäilemättä jotkin hänen elinolosuhteensa ovat vaikuttaneet hänen käytökseensä. Vaikka naisen ei siis pitäisikään käpertyä pelosta eikä antaa raiskaajan säikyttää itseään, niin hänen tulisi kuitenkin kohdella miestä ymmärtäväisesti, niin kuin toista ihmistä. Muuan nainen, joka asui eräässä New Yorkin asumalähiössä, kirjoittaa:
”Olen tavallisesti varovainen, kun menen hissiin. Tälläkin kertaa tarkastin tapani mukaan, että kaikki oli kunnossa, ennen kuin astuin sisään. Mutta juuri ennen kuin ovi sulkeutui kokonaan, joku iso mies tarrautui oveen ja avasi sen tullakseen hissiin kanssani. Astuessaan siihen hän heitti minulle kuuden pullon olutpakkauksen, ja minä otin sen kiinni. Tämä ele yllätti minut.
”Oven sulkeuduttua hän käänsi minulle selkänsä tehdäkseen jotain housuilleen. Sitten hän kääntyi ympäri minuun päin. En vilkaissutkaan hänen housuihinsa, vaan katsoin häntä suoraan silmiin. Heitin olutpakkauksen takaisin hänelle ja sanoin: ’Tässä on kaljanne.’
”Samassa aloin puhua, ennen kuin hän ennätti tehdä mitään. Kerroin, että olin Jehovan todistaja ja että olin matkalla 13. kerrokseen johtamaan raamatuntutkistelua perheelle, joka odotti minua. Jatkoin puhumistani ja kerroin hänelle raamatullisesta koulutustyöstämme. Me olimme jo puolivälissä matkallamme 13. kerrokseen, ja jatkaessani koko ajan puhumistani en osoittanut mitään pelon merkkejä, vaan katsoin häntä suoraan silmiin. Sitten tapahtui jotain omituista. Hän alkoi kertoa, että hän rakasti Raamattua ja että hän oli kotoisin Yhdysvaltain eteläosista ja että hänen perheensäkin rakasti Jumalaa.
”Kun sitten pääsimme 13. kerrokseen, hän avasi oven päästääkseen minut ulos. Hän kysyi, voisinko suoda hänelle sen kunnian, että pudistaisin hänen kättään. Kättelin häntä, ja hän ravisti käsivarteni melkein irti. Sitten hän sanoi haluavansa kiittää minua, koska olin ensimmäinen valkoinen nainen, joka ei ollut katsonut häntä halveksien, ja koska puhuin hänelle vilpittömästi. Sen jälkeen hän sanoi hyvästit ja toivotti minulle menestystä raamatuntutkistelussani.”
Vastustaminen omassa kodissa
Omassa kodissa tapahtuvat raiskaukset voivat olla erityisen traumaattisia, koska ympäristö muistuttaa jatkuvasti tapahtuneesta. On siksi todellakin paljon parempi tehdä vastarintaa! Muuan viiden lapsen äiti, jonka onnistui välttää raiskatuksi tuleminen kotonaan Detroitissa Michiganissa, kertoo miten hän menetteli.
”Heräsin aamulla klo 5.30 askeleiden ääniin. En ollut aluksi varma, mistä suunnasta ääni tuli. Vilkaisin rannekelloani ja huomasin, että oli vielä liian varhaista, jotta vanhin tyttäreni olisi ollut lähdössä kouluun. Aviomieheni on keikkaileva muusikko, ja hän oli poissa kotoa. Olin nukkunut alakerrassa. Koska tiesin, ettei yläkerrassa ollut ketään, päättelin äänien tulevan etupihan kuistilta. Niinpä sytytin kuistin valon. Kuulin heti jonkun juoksevan portaita alas, ja kun käännyin, edessäni seisoi tuntematon mies.
”Koska mies piteli kättään takkinsa sisässä, ikään kuin hänellä olisi ollut ase, sanoin: ’Jos aiotte tappaa minut, niin tehkää se.’ Hän sanoi, että hänellä oli ase ja että hän ampuisi minut, ellen tottelisi kaikkia hänen määräyksiään. Hän käski minun sammuttaa kaikki valot ja istuutua sohvalle. Sammutin valot, mutta kieltäydyin istuutumasta sohvalle. Hän sanoi tappavansa minut, ellen antaisi hänen raiskata itseäni. Sitten hän alkoi työntää minua sohvaa kohti, joten lainasin Matteuksen 16:26:n sanoja, jotka kuuluvat: ’Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa koko maailman, mutta menettää sielunsa? Tai mitä ihminen antaa sielunsa korvaukseksi?’
”Mies lakkasi tönimästä minua ja kysyi, mitä tuo raamatunkohta tarkoitti. Kerroin siis hänelle, että jos vastustaisin häntä ja pysyisin uskollisena sekä Jumalalleni että aviomiehelleni ja jos minut tämän uskollisuuden vuoksi tapettaisiin, niin minulla olisi toivo saada ylösnousemus paratiisimaahan ja elää ikuisesti siellä. Jos taas antaisin periksi, ja hän raiskaisi minut, kuolisin kuitenkin aikanaan, mutta minulla ei olisi ylösnousemustoivoa.
”Tungettelija tiesi, ettei hän saisi minua puhumalla suostumaan raiskaukseen, joten hän alkoi repiä vaatteitani. Muistin 5. Mooseksen kirjan 22. luvusta raamatunpaikan, jossa sanotaan, että jollei ihminen jonka kimppuun käydään kaupungissa huuda, niin hänen menettelynsä katsotaan suostumukseksi. Sanoin sen jälkeen hyvin kovalla äänellä: ’Lopettakaa! Älkää! Ei! Älkää tehkö sitä! Lähtekää talostani!’
”Tiesin, että tämä miellyttäisi Jehovaa ja että se lisäksi saisi lapseni tajuamaan, ettei kyseessä ollut mikään television vuoropuhelu, vaan että joku mies yritti käydä heidän äitinsä kimppuun. Teitittelin häntä, jotta lapset tietäisivät, etten tuntenut tuota miestä. Mies käski minun olla hiljaa, mutta sanoin, että minun oli pakko kirkua aina kun hän kävisi kimppuuni.
”Mies syöksyi jälleen kimppuuni, ja minä aloin rukoilla ääneen: ’Voi Jehova, auta minua!’ Mies pysähtyi ja kysyi, kenelle puhuin. Niinpä kerroin hänelle, että Jehova on Jumalan nimi ja että Jumalalla on nimi aivan samoin kuin hänellä itselläänkin.
”Mies yritti toden teolla pelästyttää minut ja kysyi, olinko koskaan lukenut, kuinka kokonaiset perheet oli surmattu ja myöhemmin löydetty. Hän sanoi aikovansa tehdä siten minulle ja lapsilleni, ellen antaisi hänen ainakin hyväillä joitakin ruumiinosiani. En kuitenkaan suostunut siihenkään. Mies syyti minulle jatkuvasti uhkauksia, ja aina kun ajattelin itsekseni: ’Voi Jehova, mitä minä voin tehdä?’ tilanteeseen sopiva raamatunpaikka ja menettelytapa juolahtivat mieleeni.
”Noin 20–30 minuutin kuluttua mies ymmärsi, ettei hän pystyisi raiskaamaan minua. Niinpä hän kysyi: ’Minkä ikäisiä lapsesi ovat?’ Vastasin: ’14, 12, 8, 5 ja 4 vuotta.’
”’Raiskaan 14-vuotiaan tyttäresi, jollet anna minun raiskata itseäsi’, hän sanoi.
”Ihmettelin, kuinka hän tiesi 14-vuotiaan lapseni olevan tyttö. ’Hän on myös kristitty, eikä hänkään anna teidän raiskata itseään’, vastasin. Sitten hän sanoi tappavansa meidät kaikki ja ryntäsi kohti lasteni makuuhuoneita. Jälleen ihmettelin, kuinka hän tiesi, missäpäin makuuhuoneet sijaitsivat. Ennen kuin saatoin ryhdistäytyä sen verran, että olisin seurannut häntä, hän palasi olohuoneeseen outo ilme kasvoillaan. Hän meni ohitseni ja käski: ’Avaa etuovi.’
”’Se avautuu, kun käännätte nupista’, sanoin. Hän meni ulos, ja heti kun hän oli poistunut, suljin oven ja panin varmuusketjun päälle.
”Menin suoraa päätä lasteni makuuhuoneeseen ja ymmärsin heti, miksi mies oli painunut etuovelle. Lapset olivat poissa. Viikkoa aiemmin olin nähnyt televisiossa ohjelman, jossa sanottiin, että ihmisten tulisi opettaa lapsilleen talon varauloskäynnit. Keskustelin asiasta lasteni kanssa ja sanoin heille, että talosta olisi turvallisinta ja muutenkin parasta poistua pohjoispuolen makuuhuoneen ikkunoista, jolloin he voisivat mennä naapuriin ja soittaa apua. Koska lapseni olivat totelleet, he olivat turvassa naapurissa.
”Pian saapui kaksi poliisiautoa, toinen minun soittoni ja toinen naapurini soiton johdosta. Poliisit sanoivat, etteivät he olleet lainkaan yllättyneitä saatuaan tuona aamuna raiskausta koskevan soiton. He selittivät, että tuolla seudulla oli jo useiden kuukausien aikana raiskattu monia naisia suurin piirtein samaan aikaan. He käyttivät raiskaajasta jopa nimitystä ’kaverimme’.
”Poliisit hämmästyivät, kun kerroin heille, ettei minua ollut raiskattu eikä ryöstetty. He sanoivat, että minuun otettaisiin yhteyttä. Myöhemmin samana päivänä minua pyydettiin tulemaan poliisiasemalle tunnistamaan raiskaaja. Käyntini siellä oli pettymys, koska he eivät olleet saaneet kiinni oikeaa miestä.
”Seuraavana päivänä minulle soitettiin töihin ja minua pyydettiin jälleen asemalle tunnistamaan raiskaaja. Kun tällä kertaa astuin huoneeseen, tunnistin hänet heti ja melkein pyörryin . . . Sain tietää, että sen jälkeen kun hän oli päässyt vankilasta kahdeksan kuukautta aiemmin, hän oli raiskannut ainakin 13 naista lähiympäristössämme, ja yksi noista naisista oli ollut aseistettu poliisi. Poliisit sanoivat, että olipa uskontoni mikä hyvänsä, niin juuri se oli estänyt minua olemasta 14. uhri.”
Vastarinnan tekeminen ulkona
On varmasti kamala kokemus joutua vastatusten raiskausaikeissa liikkuvan miehen kanssa. Tilanne on erityisen pelottava silloin, kun miehellä on ase ja kun lähistöllä ei ole muita ihmisiä. Raamatun mukaan oikea menettely on kuitenkin tehdä vastarintaa myös silloin sen sijaan, että antaisi uhkausten pelästyttää itsensä ja antaisi periksi. Tämä menettely on kerran toisensa jälkeen osoittautunut parhaaksi. Eräs osittain maaseutua olevalla alueella asuva Jehovan todistaja kertoo:
”Palatessani hakemasta postiani muuan hiihtäjän kasvonaamiota käyttävä mies juoksi perääni veitsi kädessään. Hän tarttui minuun ja yritti viedä minut metsään. Hän vetäisi minut maahan, mutta ennen kuin hän sai minut sinne, kirkaisin. Hän peitti suuni, mutta huusin yhä Jehovaa rukoillen häneltä voimaa. Mies näytti minulle veistään ja sanoi, että jollen olisi hiljaa, hän satuttaisi minua. Tartuin veitseen ja sysäsin sen syrjään. Hän pani sen pois ja alkoi vetää minua pystyyn. Purin hänen sormeaan, ja hän löi minua päähän.
”Hän sanoi minulle, ettei hän satuttaisi minua, jos menisin hänen mukaansa rauhallisesti. Huusin: ’En!’ Olin päättänyt joko paeta tai kuolla siihen ajotielle, mutta metsään en menisi. Niinpä kumautin häntä kasvoihin. Se yllätti hänet. Hän löi minua jälleen poskelle. Kaaduin maahan, mutta potkin häntä hurjasti saadakseni hänet pois kimpustani.
”Pääsin jaloilleni ja lähdin juoksemaan kohti muihin taloihin johtavaa tietä. Katsoin taakseni ja näin hänen suunnistavan metsän läpi kohti kotiani. Juoksin lähimpään taloon, josta soitettiin poliisille. Poliisit tulivat suurella joukolla, piirittivät alueen ja saivat raiskaajan kiinni. Hän tunnusti kaiken, joten minun ei tarvinnut tunnistaa häntä.”
Ole valmis tekemään vastarintaa
Raiskaus lienee pelottavinta ja tunneperäisesti raastavinta, mitä naiselle voi tapahtua, ja kenties hän ei sen vuoksi halua edes ajatella sitä. Raiskauksia kuitenkin sattuu silloin tällöin, ja tämä tosiasia on syytä ottaa huomioon. Raamattukin kertoo raiskauksista ja raiskausyrityksistä, jotka tapahtuivat tuhansia vuosia sitten. – 1. Mooseksen kirja 19:4–11; 34:1–7; Tuomarien kirja 19:22–27; 2. Samuelin kirja 13:1–14.
Näinä kriittisinä aikoina raiskauksista on tullut jokapäiväisiä tapauksia monissa kaupungeissa. Niinpä eräässä yhdysvaltalaisessa lehdessä todettiinkin: ”Ehkä joka kuudes tämän maan naisista joutuu raiskauksen, kansakuntamme nopeimmin kasvavaksi mainitun väkivaltarikoksen, kohteeksi.” (American Medical News, 4.2.1983) Suomen Sosialidemokraatti -lehdessä kerrottiin 20.2.1982, että Suomessa sattuu noin 10000 väkisinmakaamista vuosittain.
Sen sijaan että naiset siis jättäisivät huomioon ottamatta raiskausyrityksen mahdollisuuden, heidän on järkevämpää harkita etukäteen, mitä he tekevät, jos heidän tielleen joskus osuu raiskaaja. Naisten tulisi olla valmiita tekemään järkevästi vastarintaa. ”Se käsitys, että vastarintaa tekevä nainen saa todennäköisemmin vammoja tai tulee tapetuksi, on pötypuhetta”, sanoi Detroitin poliisin apulaisjohtaja James Bannon. ”Sen tueksi ei ole koskaan esitetty mitään todisteita.”
Muinaisessa Israelissa Jumalan laki vaati raiskaajan kynsiin joutunutta naista huutamaan ja tekemään siten aktiivista vastarintaa. (5. Mooseksen kirja 22:23–27) Tämä on viisas menettely. Erään Englannissa toimivan rikosten ehkäisemisestä huolehtivan viraston päätarkastaja Keith Kilbride toteaa, että ”jos naisen kimppuun käydään, niin hänen paras aseensa on yhä hänen keuhkonsa”.
Saadaksesi lisäapua kasvavan raiskausuhan välttämiseksi voit halutessasi tutustua aineistoon, joka on julkaistu Herätkää-lehdessä 8.10.1980 ja Vartiotornissa 15.1.1981. Nuo kirjoitukset on suunniteltu auttamaan raiskauksen estämisessä. Naiset voivat myös keskustella asiasta aviomiehensä, isänsä tai luotettavan ystävänsä kanssa saadakseen puolustautumista koskevia neuvoja. Pojat puolestaan voivat keskustella vanhempiensa kanssa. Lisäksi edellä esitetyt kokemukset saattavat auttaa sinua tekemään onnistuneesti vastarintaa, jos joku uhkaa raiskata sinut.
[Huomioteksti s. 27]
”Jos naisen kimppuun käydään, niin hänen paras aseensa on yhä hänen keuhkonsa”