Ottaa ja antaa

Linnut, heinäsirkat ja muut hyönteiset saattavat itse asiassa tehdä hyvää syödessään pellossa kasvavaa viljaa. Kyseessä on ilmeisesti jälleen yksi niistä meitä ympäröivän maailman ilmiöistä, joista on hyötyä sekä ottajalle että antajalle.

Tämä herkkä tasapaino perustuu erääseen hormoniin, jota on monien lintujen, hyönteisten ja nisäkkäitten, siis myös ihmisten, syljessä. Sitä kutsutaan EGF:ksi (epidermaaliseksi kasvutekijäksi), ja sen tiedetään edistävän solujen kasvua, nopeuttavan valkuaisaineitten ja DNA:n tuotantoa ja jopa helpottavan haavojen paranemista. Joka kerta kun lintu siis nokkaisee viljatähkää, kasvi saa siltä reiluna hyvityksenä EGF-hitusia.

Eläintieteilijä Melvin Dyer on jo noin kymmenen vuoden ajan tehnyt EGF:n avulla kokeita. Hän huomasi, että kypsyvät maissintähkät, joihin oli sumutettu tätä hormonia, kasvoivat suuremmiksi ja tuottivat enemmän valkuaisainetta kuin sumuttamattomat tähkät. Ongelmana on kuitenkin se, ettei tarkalleen tiedetä, paljonko hormonia pitäisi sumuttaa. ”Liian pieni määrä EGF:ää on yhtä tyhjän kanssa, ja liian suuri määrä voi jopa ehkäistä kasvin kasvun”, hän sanoo. Sopivaksi määräksi on osoittautunut 0,0000014 grammaa – juuri se määrä, jonka heinäsirkka jättää jälkeensä käytyään syömässä maissintähkää.

Millä tämä voidaan selittää? Ainoan tyydyttävän vastauksen tarjoaa luominen.