”Sinun Valentinukseltasi”

HELMIKUUN 14. päivänä vuonna 270 piestiin ja teloitettiin Valentinus-niminen nuori roomalainen, koska hän ei luopunut kristillisyydestä. Hän oli ystävystynyt vanginvartijansa pikkutytön kanssa ja jätti tälle lyhyen viestin. Hän allekirjoitti sen sanoilla ”Sinun Valentinukseltasi”. Vuosisadat sen jälkeen sanonta ”sinun Valentinukseltasi” merkitsi pelkästään ystävyyttä. Mutta suunnilleen vuoden 1400 vaiheilla se sai uuden merkityksen.

Vuosisatoja ennen tätä muinaiset kreikkalaiset pitivät Pania karjan ja paimenten jumalana. Kreikkalainen taru kertoo, että Pan syntyi täysikasvuisena, hänellä oli sarvet, parta, pukinsorkat ja häntä. Kuvissa hänet esitetään elostelevana, himokkaana tanssivana luomuksena. Kun Rooman maailmanvalta syntyi, Pan samastettiin roomalaisten jumalaan Faunukseen, jota kutsutaan myös nimellä Lupercus. Hänen vaimonsa Lupercan uskottiin naarassuden muodossa imettäneen Romulusta ja Remusta, muinaisen Rooman kaupungin perustajia ja rakentajia.

Tämän demonijumalan temppelissä palvelevia pappeja kutsuttiin nimellä Luperci. Vain pukinnahkoihin pukeutuneina nämä papit kulkivat helmikuun puolivälin aikoihin ympäriinsä ja löivät naisia pukinnahkaremmeillä väittäen sen edistävän hedelmällisyyttä. Tähän muinaiseen kevään rakkausjuhlaan liittyi myös muita mystisiä sukupuolimenoja, kuten nuorten naisten luovuttaminen miehille arpomalla. Tyttöjen nimet sekoitettiin laatikossa, ja miehet vetivät niitä sieltä esiin.

Tämä kaikki oli tietenkin käytössä vuosisatoja ennen kuin nuori Valentinus allekirjoitti viestinsä pikkuystävälleen sanoilla ”Sinun Valentinukseltasi”. Kun katolinen kirkko syntyi ja alkoi ottaa Roomaa valvontaansa, se omaksui käytännöllisesti katsoen kaikki Kreikan ja Rooman esikristilliset juhlat. Niihin kuului myös tämä kreikkalaisten Pan-jumalan keväinen rakkausjuhla. Peittääkseen tällaisten juhlien pakanallisen alkuperän katolinen kirkko toimi käytäntönsä mukaan ja antoi sille kristillisen kaavun, ja niinpä tästä juhlasta tehtiin pyhän Valentinuksen päivä.

Juhlaan lisättiin joitakin piirteitä, ja niinpä nyt annettiin tyttöjen vuorostaan vetää poikien nimiä laatikosta. Näin valitusta tuli vuodeksi Valentinus sille, joka oli vetänyt hänen nimensä esiin. Keskiajalla Valentinuksen aattoa ja seuraavaa päivää, helmikuun 14. päivää, juhlittiin paljolti samalla aistillisella hilpeydellä, joka oli tunnusomaista alkuperäiselle pakanalliselle juhlalle. Siivekkäänä poikasena kuvattu hedelmällisyyden jumala Cupido lisäsi tilaisuuteen jousiammuntansa. Vanhat mytologiat tuotiin jälleen esiin viime vuosisadalla pitsireunuksisissa Valentinuksen-päivän korteissa, joissa oli tunteellisia lauselmia.

Näin siis nuoren Valentinuksen herkkä ystävyys pikkutyttöön liitettiin muinaisten demonijumalien ja -jumalattarien hedelmällisyysriitteihin.