Mihin lihakset pystyvät ja mihin ne eivät pysty
Niiden yksinkertaisimmat liikkeet ovat ihmeitä joita me pidämme itsestään selvinä. Valmennuksen avulla ne pystyvät hämmästyttäviin, voimaa ja kestävyyttä kysyviin suorituksiin. Mutta on olemassa myös toisenlaista valmennusta, joka on paljon tärkeämpää ja joka voi aikaansaada sellaista, mihin lihakset eivät koskaan pysty!
LAATIKKO on täynnä höyheniä, ja sinä haluat nostaa sen ylös. Mielesi ohjaa tarkoitukseen sopivia lihaksia, ja sinä nostat höyhenet ylös. Mutta tällä kertaa laatikko on täynnä lyijytankoja. Mielesi ohjaa samoja lihaksia, jotka nostivat höyhenet, nostamaan nyt lyijyä, ja ne tekevät niin. Yksinkertaista? Ei lainkaan.
Luurankolihakset ovat luihin kiinnittyviä lihaksia, jotka mahdollistavat liikkeet ja liikunnan. Tällainen lihassyy ei supistu pienemmällä tai suuremmalla voimalla kevyitten tai raskaitten painojen takia. Kun hermopääte käskee syytä supistumaan, se supistuu täysin. Se supistuu kokonaan, jos se supistuu lainkaan. Mistä siis johtuu, että yhdellä käskyllä lihakset ponnistavat vain höyhenten nostoon riittävällä voimalla ja toisella käskyllä nuo samat lihakset kokoavat suuremman voiman, jota tarvitaan lyijyn nostamiseksi?
Lihas koostuu monista pienen pienistä lihassyykimpuista ja jokaista kimppua sanotaan motoriseksi yksiköksi. Jokaiseen yksikköön tulee liikehermo, jonka pää haaraantuu niin että jokaisella lihassyyllä on oma hermopäätteensä, joka antaa sille ärsykkeitä. Kemikaalit siirtävät sähkökemiallisen impulssin hermopäätteestä lihassyyhyn, jossa se jälleen muuttuu sähkökemialliseksi. Lihassyy supistuu. Kaikki kimpun eli motorisen yksikön syyt supistuvat.
Kaikki lihaksen syykimput eivät kuitenkaan supistu, kun tuota lihasta käytetään. Jos mieli tietää lihaksen nostavan vain höyheniä, keskushermosto lähettää viestin vain suhteellisen harvoille kimpuille, joita höyhenten nostamiseksi tarvitaan. Mutta jos on nostettava lyijyä, paljon useammat kimput saavat supistumisärsykkeen.
Joskus mieli tulee petetyksi. Jos mieli ajattelee laatikon olevan täynnä höyheniä, kun siinä onkin lyijyä, riittävän monet syyt eivät saa supistumiskäskyä ja mieli yllättyy. Näyttää siltä kuin laatikko olisi naulattu lattiaan. Mutta jos mieli ajattelee laatikon olevan täynnä lyijyä, mutta siinä onkin vain höyheniä, monet syykimput valmistautuvat lyijyn nostamiseen ja laatikko näyttää sinkoavan ylös lattiasta.
Ratkaisuja! Ratkaisuja!
Ydin on siinä, että keskushermosto tekee koko ajan ratkaisuja sen suhteen, miten moneen syykimppuun sen täytyy lähettää supistumisviesti, jotta ruumiin noin 650 lihasta suoriutuisivat monista niiden eteen tulevista tehtävistä. Lihassyissä olevat aistinelimet, lihassukkulat, valvovat lihassyitä ja lähettävät tietoja takaisin keskushermostolle, ja tämän palautteen avulla ne auttavat ratkaisujen teossa. Voit inhota ratkaisujen tekoa, mutta teet koko ajan alitajuisesti miljoonia ratkaisuja!
Lihas on sitä suurempi ja kovempi, mitä useammat lihassyyt supistuvat. Esimerkiksi käsivartesi hauislihas supistuu, kun nostat kättäsi raaputtaaksesi päätäsi. Siihen tarvitaan vain muutamia lihassyykimppuja, ja hauiksesi on aivan pehmeä. Mutta jos nostat samalla liikkeellä viidentoista kilon painon olkapäällesi hauiksesi pullistuu ja kovettuu, sillä useammat lihassyyt joutuvat nyt tekemään työtä.
Jotkin lihakset voivat säädellä paljon tarkemmin puristusvoimaansa kuin toiset. Esimerkiksi sormet voivat sulkeutua raudanlujalla otteella tai käsitellä hyvin varovasti ohutkuorisia kananmunia. Tällaisissa lihaksissa on paljon lihassyykimppuja, mutta kussakin kimpussa vain muutamia syitä – joissakin korkeintaan kymmenen syytä. Toiset suuret lihakset, kuten eräät jalkalihakset, eivät pysty yhtä hienojakoisiin liikkeisiin. Niissä on vähemmän lihassyykimppuja, mutta kussakin niistä on sitten sitä enemmän syitä – usein toistasataa syytä.
Luurankolihaksissa on pohjimmiltaan kahdenlaisia syitä: tummia syitä hitaita, tasaisia liikkeitä varten ja vaaleita syitä räjähtävän nopeaa toimintaa varten. Jotkin lihakset koostuvat lähes kokonaan hitaista lihassyistä, mutta toisissa lihaksissa on sekä hitaita että nopeita lihassyitä sekaisin. Ihmisillä, jotka ovat harvinaisen nopealiikkeisiä, on enemmän vaaleita eli nopeita lihassyitä kuin niillä, jotka ovat hidasliikkeisempiä. Esimerkiksi ketterät voimistelijat tarvitsevat nopeita lihassyitä niissä huimaavissa ja räjähtävän nopeissa pyörähdyksissä, joita me saamme hämmästellä. Myös hyvillä pikajuoksijoilla on enemmän nopeita lihassyitä kuin pitkänmatkanjuoksijoilla. Valmennuksella on merkitystä, mutta se ei voi muuttaa nopeitten ja hitaitten lihassyitten suhteellista osuutta – se on perinnöllinen lahja.
Mistä energia saadaan
ATP (adenosiinitrifosfaatti) on lihastoiminnan energiapitoinen lähde. Mitokondrio-nimiset hiukkaset tuottavat sitä lihassyissä, ja sitä syntyy monin tavoin. Rasvakudoksessa olevia rasvoja hajoaa vapaiksi rasvahapoiksi lihakseen ja myös vereen. Lopuksi ne hapettuvat lihassyissä voidakseen luovuttaa energiaa ATP:n valmistamiseksi. Veren glukoosia hapettuu myös lihassyissä muodostaen ATP:tä. Osa veren glukoosista varastoituu lihaksiin glykogeeni-nimisinä hiilihydraatteina. Kun ATP:tä tarvitaan, glykogeeni hajoaa glukoosiksi, joka tarvitsematta happea tuottaa ATP:tä.
Näitä ATP:n valmistusmenetelmiä käytetään samanaikaisesti, mutta vaihtelevassa määrin riippuen olosuhteista. Liikunnan muoto, voima ja kesto ja ihmisen fyysinen kunto vaikuttavat kaikki siihen, miten paljon ATP:tä milläkin menetelmällä kulloinkin syntyy. Kuitenkin pitkänmatkanjuoksussa, jossa liikunta on ollut pitkään voimaperäistä, ATP:tä muodostuu etupäässä glykogeenistä.
Maratonjuoksijat turvautuvat usein niin sanottuun hiilihydraattikuormitukseen. Muutamaa päivää ennen kilpailuja he ahmivat hiilihydraatteja, ja näin he lisäävät lihaksiinsa varastoituneen glykogeenin määrää jopa 300 prosenttia. Tällaisen glykogeenin käytön sivutuotteena muodostuu kuitenkin maitohappoa, ja sen kerääntyminen lihaksiin voi aiheuttaa väsymystä ja lopulta lihasten arkuutta.
Palvoako lihaksia vai niiden Tekijää?
Lihakset pystyvät monenlaiseen: Heittämään palloa ja saamaan sen kaartamaan ja putoamaan ja liukumaan. Tasapainottamaan ruumiin ylös ilmaan yhden käden varaan. Lennättämään sulavasti kieppuvan ruumiin ilman halki. Yhden käden lihakset voivat nostaa pään yläpuolelle toistasataa kiloa. Jalkalihakset voivat singota ihmisen runsaan kahden metrin korkeudella olevan riman yli tai yli kahdeksan metriä ilmassa vaakatasossa tai panna hänet juoksemaan 100 metriä kymmenessä sekunnissa tai 1500 metriä 3,5 minuutissa tai maratonmatkan hieman yli kahdessa tunnissa. Tai ne voivat taukoamatta pitää yllä juoksua 80 kilometriä tai 160 kilometriä. Meksikon tarahumare-intiaanit juoksevat jopa 300 kilometriä. Erään kyseenalaisen väitteen mukaan erittäin nopsajalkaisiksi valmennetut mahetangit, tiibetiläiset munkit, juoksevat 480 kilometriä 30 tunnissa, samalla kun he toistavat pyhiä loitsujaan askeltensa ja hengityksensä tahdissa.
Lihakset ovat kunnioitusta herättäviä. Mutta lihakset eivät ole jumalia. Kuitenkin jotkut juoksijat – epäilemättä vähemmistö heistä – näyttävät ajattelevan siten. Eräs juoksija vertasi juoksemista Graalin maljan eli kaiken maallisen ja taivaallisen onnen etsintään. Eräs toinen väitti, että ”hengen etsintä ruumiin välityksellä on juuri alkanut”. Tri George Sheehan, jota monet pitävät juoksemisen ylimmäisenä pappina, on sanonut: ”Pelkään, etten tavoita rajojani ja löydä Jumalaa. Mutta juoksemiseni auttaa tässä.” Eräs naishölkkääjä vertasi juoksukokemustaan kääntymykseen. Erään juoksijan vaimo sanoi: ”Tom oli aiemmin metodisti. Nyt hän on juoksija.” Joel Henning sanoi juoksemisesta kirjoittamassaan kirjassa: ”Se on todellakin eräänlaista palvontaa, yritys Jumalan löytämiseksi.” On the Run -julkaisun toimittaja Bob Anderson selitti: ”Joku on joskus sanonut: ’Säilyäksemme elossa meidän täytyy keksiä uusi uskonto.’ Tämä uskonto on keksitty. Se on juoksijan uskonto.”
Mutta odotahan hetki! Lihakset eivät voi pelastaa. Vain niiden Tekijä voi pelastaa. Lihakset heijastavat Jehovan luovaa viisautta. Näe hänen neroutensa niiden notkeudessa, nopeudessa, voimassa ja kestävyydessä. Näe se jokaisena päivän sekuntina niiden sähkökemiallisessa monimutkaisuudessa, miljoonien lihassyitten miljoonissa reaktioissa, joita valvotaan ja tahdistetaan meidän tiedostamatta sitä. Meidän ajattelematta sitä ne huolehtivat elossasäilymisestämme, siitä, että keuhkot hengittävät, sydän sykkii, veri kiertää, ruoansulatus toimii, rauhaset erittävät aineitaan, virtapiirit toimivat – ja paljosta, paljosta muusta sellaisesta, josta me emme ole lainkaan tietoisia.
Lihasten valmentamisesta on hyötyä, mutta sitä ei voida verrata valmentamiseen jumalisessa antaumuksessa. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Ruumiillisesta valmennuksesta on hyötyä vähään, mutta jumalisesta antaumuksesta on hyötyä kaikkeen, koska se sisältää nykyisen ja tulevan elämän lupauksen.” (1. Tim. 4:8) Nauti siitä liikunnasta mitä sinä harrastat. Nauti sen tarjoamista eduista. Sen avulla voit tuntea olosi paremmaksi. Kuitenkin jumalinen antaumus voi aikaansaada sen mitä lihakset eivät voi koskaan aikaansaada – saada sinut elämään kauemmin, jopa ikuisesti. On niin kuin psalmista lauloi:
”Ei kelpaa hänelle [Jumalalle] hevosen voima, ei hän mielisty miehen jalkojen nopeuteen: Herra mielistyy niihin, jotka häntä pelkäävät.” – Ps. 147:10, 11.
[Tekstiruutu s. 13]
MITÄ HYÖTYÄ AEROBISESTA LIIKUNNASTA ON LIHAKSILLE
Lihassyyt vahvistuvat ja supistuvat nopeammin.
Mitokondrioitten lukumäärä kasvaa – ne valmistavat ATP:tä.
Niiden entsyymien lukumäärä, joita mitokondriot tarvitsevat ATP:n valmistamiseksi, kasvaa – jopa kolme kertaa enemmän pitkänmatkanjuoksijoilla kuin niillä, jotka eivät harrasta liikuntaa.
Lihaksen myoglobiini usein kaksinkertaistuu. Se kuljettaa happea mitokondrioihin. Mitä enemmän on myoglobiinia, sitä enemmän on happea.
Valtimoihin puhkeaa uusia haaroja, ja hiussuonet lisääntyvät, usein kaksinkertaisiksi. Näin lihakset saavat enemmän happea sisältävää verta.
Tehostuneen verenkierron ja runsaamman myoglobiinin ansiosta hapensaanti on tehokkaampaa ja veren tarve vähäisempää.
Hapettuneiden rasvojen määrä kasvaa niin että syntyy enemmän ATP:tä.
Glukoosin hapettuminen tehostuu – vielä yksi ATP:n lähde.
Valmennettuihin lihaksiin varastoituu enemmän hiilihydraatteja (glykogeenia), jotka ovat tärkein energianlähde pitkäaikaisessa teholiikunnassa.
Valmennettuihin lihaksiin ei kerry yhtä nopeasti maitohappoa ja niihin mahtuu maitohappoa enemmän kuin valmentamattomiin lihaksiin, mikä vuorostaan vähentää väsymystä.
[Tekstiruutu s. 13]
MITÄ LIIKUNNAN PUUTE AIHEUTTAA LIHAKSILLE
Lihakset kutistuvat ja näivettyvät. Tämän huomaa irrotettaessa kipsiä murtuneesta käsivarresta tai jalasta – lihakset ovat kuihtuneet.
Eräässä tutkimuksessa urheilijat makasivat kaksikymmentä päivää vuoteessa. Hapenottokyky heikkeni yli neljänneksen. Sydämen pumppuamiskyky laski saman verran. Punaisten verisolujen määrä laski 15 prosenttia.