Kemikaalien kaatopaikat ovat tikittäviä aikapommeja
”KEMIA kohottaa elintasoa paremmilla tuotteilla.” Tällainen iskulause julisti 1930-luvulla uuden ajan tuloa. Mutta eipä juuri kukaan pitänyt mahdollisena sitä, että nämä ”paremmat tuotteet” loisivat hirviön, joka voisi tuhota elinympäristömme.
Siihen aikaan ihmiset ihastelivat kemikaalien avulla valmistettuja uusia tuotteita. Nailonit, raionit, sellofaanit ja muovit täyttivät vaatekomeromme, kotimme ja automme. Uudet ”ihmeelliset” tuholaismyrkyt ja keinotekoiset lannoitteet moninkertaistivat ravintomme. Tällöin tiedemiehiä ylistettiin siitä, että he ”olivat luoneet luonnolta unohtuneita uusia aineita”.
Mutta näitten ”luonnolta unohtuneitten uusien aineitten” myötä syntyi miljoonia litroja kemiallisia jätteitä. On valitettavaa, että näitä jätteitä vietiin usein huolettomasti kaatopaikoille. ”Ne viskattiin syrjään”, sanoi Yhdysvaltain ympäristönsuojeluhallituksen (EPA:n) edustaja Steffen Plehn. ”Ne olivat poissa näkyvistä, poissa mielestä” – unohdettuja, mutta eivät kauan.
Esimerkiksi eräässä hylätyssä kanavassa lähellä kuuluisia Niagaran putouksia New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa oli valtava kaatopaikka. Kanava oli saanut nimensä rakentajastaan William Lovesta, joka vuonna 1894 yritti yhdistää kaksi jokea ja perustaa mallikaupungin. Hänen unelmansa romuttuivat, ja jäljelle jäi vain Love Canal, keskeneräinen 1,5 kilometriä pitkä, 3–12 metriä syvä ja nelisentoista metriä leveä kaivanto.
Kanavan uusi omistaja heitti sinne tonneittain kemiallisia jätteitä, jotka olivat enimmäkseen 200 litran tynnyreissä. Kemikaaleja ja muovituotteita valmistavan Hooker-yhtiön kerrotaan myöntäneen, että se oli 1920-luvulta vuoteen 1953 asti tuonut sinne 20000 tonnia kemikaaleja. Jätteitä oli tuonut myös Niagara Fallsin kaupunki, ja samaa väitettiin armeijasta. Sen jälkeen tämä noitakeitos peitettiin vuonna 1953 savella, ja se sai muhia tynnyreitten ruostuessa ja kemikaalien sekoittuessa.
Hooker-yhtiö ”myi” maan yhden dollarin hinnasta Niagara Fallsin koululautakunnalle. Alueelle rakennettiin koulu ja asuintaloja. Pian tämän massiivisen kemikaalien hautausmaan päällä oli miellyttävä asumalähiö.
Aikapommi oli viritetty, ja nyt se tikitti. Se oli räjähtävä sellaisella voimalla, että tuosta alueesta tulisi etusivun uutinen ja kansainvälisen huomion keskipiste. Siitä tuli kenties, niin kuin New Yorkin osavaltion kuvernöörille lähetetyssä erikoisraportissa sanottiin, ”hyvinkin ensimmäinen uudentyyppisistä ja kaameista ympäristöonnettomuuksista”.
Antaako tämä tapaus kouriintuntuvan todisteen siitä, että ihminen ’turmelee maata’ toisin kuin milloinkaan muulloin historiassa? Merkitseekö se kenties sitä, että Jumala pian omalla toiminnallaan ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maan”? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä harkittavaksi, kun luet, mitä kemialliset jätteet ovat aiheuttaneet. – Ilm. 11:18.
Mutta miten kaamean sadon nämä ”luonnolta unohtuneet uudet aineet” oikeastaan tuottivat? Miten se vaikutti tuolla alueella asuneitten elämään? Seuraavassa artikkelissa on erään tämän terveydelle turmiollisen aikapommin päällä asuneen perheen haastattelu. Se tarjoaa hätkähdyttäviä vastauksia.