Kuolema ei lopeta kaikkea!
TIEDE ei voi luoda ihmiselämää, eikä se voi palauttaa kuolleita eloon. Mutta ihmisten Luoja voi! Hän tuntee täydellisesti ihmiselämän ja sen toiminnot. Hän voi aikaansaada sellaista, mitä biologit eivät voi edes käsittää saati sitten tehdä.
Koska Jumala ensiksi loi ihmisen, Hän pystyy pitämään hänet elossa ikuisesti ja jopa luomaan hänet uudestaan, jos hän on kuollut. Ja nyt kun Jumala on antanut kaikille aikaa nähdä, mihin tottelemattomuus hänen laeilleen on johtanut, on nopeasti lähestymässä se määräaika, jolloin hän korjaa asiat tämän maan päällä. Siihen sisältyy kuolleiden herättäminen haudoista ja ihmiskunnan opastaminen ikuiseen elämään maan päällä.
Kuolema ei lopeta kaikkea! Jumalan tarkoitus on ennallistaa maailmanlaajuiset paratiisiolosuhteet, jotka kerran vallitsivat Eedenissä, ja ennallistaa ihmiskunta sillä kerran olleeseen täydellisyyteen. Näin ihmiset voivat elää ikuisesti maan päällä, joka muutetaan ihastuttavaksi paratiisiksi. Siksi Jeesus saattoi sanoa miehelle, joka teki kuolemaa: ”Sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.” Ja siksi psalmista saattoi kirjoittaa: ”Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti.” – Luuk. 23:43; Ps. 37:29.
Mutta jotta elämä Jumalan uudessa järjestyksessä olisi elämisen arvoista, ihmiset tarvitsevat muutakin kuin ikuisen elämän. He tarvitsevat enemmän kuin kuolleiden ylösnousemusta. Mitä muuta kaivataan kipeästi? Nykyinen jumalaton, epäoikeudenmukainen, väkivaltainen asiainjärjestelmä täytyy poistaa. Ja sen jälkeen tarvitaan myös vanhurskasta hallitusta koko ihmiskunnalle.
Täydellinen hallitus
Opettaessaan seuraajiaan rukoilemaan Jeesus yhdisti Jumalan tahdon toteutumisen maan päällä Jumalan taivaallisen valtakunnan tuloon. (Matt. 6:9, 10) Tämä taivaallinen valtakunta eli hallitus on se väline, jonka avulla Jumala huolehtii paratiisin ennallistuksesta.
On sopivaa, että Jeesus on taivaallisen hallituksen nimitetty kuningas. Hän on se Kristus, jonka luvattiin tulevan pelastajana, Moosesta suurempana profeettana ja kuninkaana, joka perisi ikuisen valtakunnan. – 5. Moos. 18:15; Jes. 9:5, 6; Luuk. 1:30–33; Joh. 4:42.
Ensimmäiseksi Kristuksen johdossa oleva valtakunta pyyhkäisee täysin pois nykyisen epätyydyttävän asiainjärjestelmän maan päältä. Tämä poistaa kaikki hallitukset, yhteiskunta- ja talousjärjestelmät, jotka ovat kauan hallinneet huonosti ihmiskuntaa. (Dan. 2:44) Mutta Raamatun profetia ennustaa, että on oleva ”suuri joukko” eloon jääneitä. Nämä ohjataan Jumalan uuteen järjestykseen, jossa he aloittavat uuden elämän pahuudesta puhdistetussa maassa, ja heidän edessään on odote loputtomasta elämästä. – Ilm. 7:9, 10, 14.
Kuolleiden ylösnousemus
Myös monilla kuolleilla on samanlaiset elämänodotteet kuin niillä, jotka säilyvät elossa tämän nykyisen järjestelmän lopussa. Jeesus puhui siitä, kun hän sanoi: ”Älkää ihmetelkö tätä, koska tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin.” Apostoli Paavali mainitsi myös: ”On oleva ylösnousemus, sekä vanhurskaiden että epävanhurskaiden.” – Joh. 5:28, 29; Apt. 24:15.
Se merkitsee niiden uudelleen luomista, jotka ovat kuolleet. He palaavat haudoista sen persoonallisuuden omaavina, joka heillä oli ennen kuolemaansa, heidän muistinsa ja henkiset kykynsä mukaan luettuina. Koska jokainen alkuperäinen ruumis on jo palannut tomuun, Jumala rakentaa ruumiin, jonka soluissa oleva DNA ja aivojen toimintakyky ovat samanlaiset kuin ihmisellä oli ennen kuolemaansa. Ollessaan maan päällä Jeesus antoi näytteen tästä Jumalan voimasta herättämällä kuolleita, kuten esimerkiksi Lasaruksen, Nainin lesken pojan ja erään virkamiehen tyttären. – Joh. 11:38–44; Luuk. 7:11–17; 8:49–56.
Samoin kuin Jeesus paransi sairaat ollessaan maan päällä, samoin hän myös parantaa lunastetun ihmiskunnan synnin vaikutuksista ja ennallistaa sen mielen ja ruumiin täydellisyyteen. Sen jälkeen ”viimeisenä vihollisena tehdään tyhjäksi kuolema”. Peritty kuolema ei enää koskaan vaadi uhria! – 1. Kor. 15:26; Ilm. 21:1, 3, 4.
Mikään ei silloin turmele maan päällä vallitsevaa rauhaa ja sopusointua. Lunastettu ihmiskunta laajentaa paratiisin maan ääriin saakka. Se nauttii ikuisesti iloisen työnsä hedelmistä, sillä maa tuottaa runsaasti. Jokainen tyydytetään hyvyydellä, sillä Jehova ’avaa kätensä ja ravitsee suosiollaan kaikki, jotka elävät’. (Ps. 145:15, 16) Eläimetkin tulevat taas ihmisen rakkaudellisen vallan alle, kuten ne olivat Eedenissä. – 1. Moos. 1:28.
Mitä sinun pitäisi tehdä
Haluatko nauttia näistä siunauksista ennallistetussa paratiisissa maan päällä? Jos haluat, niin hanki täsmällistä tietoa Luojasta, jonka tarkoituksiin kaikki tämä kuuluu. Jeesus sanoi, että näin pitäisi tehdä. (Joh. 17:3) Noudata tottelevaisesti ja uskossa Suuren Opettajan, Jeesuksen Kristuksen, ohjeita ja ohjausta. (Joh. 3:36) Monet kaikkialla maailmassa tekevät niin ja korjaavat nyt todellista hyötyä.
Kun esimerkiksi eräs Etelä-Afrikassa asuva aasialainen nainen menetti miehensä, hän päätti näännyttää itsensä kuoliaaksi saadakseen olla hänen kanssaan. Jehovan todistajat kävivät hänen luonaan ja osoittivat hänelle ilmaiseksi Jumalan sanasta totuuden kuolleista. Hän ymmärsi, että vaikka hänen surunsa oli luonnollista, hän voisi voittaa sen ja pyrkiä kohti todella onnellista tulevaisuutta. Hänen koko elämänkatsomuksensa muuttui. Nyt hän jopa opettaa toisille edessä olevaa toivoa.
Kuolema ei todellakaan lopeta kaikkea! Jehova tarjoaa suurenmoisen ylösnousemustoivon ja odotteen loputtomasta elämästä ennallistetussa paratiisissa. Silloin on rajattomasti aikaa tehdä jotakin arvokasta täysin määrin. Miten erinomaista onkaan, että voi todella oppia tuntemaan maan ja kaiken siinä olevan ihmeellisen ja ymmärtämään majesteettista kaikkeutta planeettoineen, tähtineen ja galakseineen.
Ennen kaikkea on syvästi tyydyttävää todella tuntea Suurenmoinen Luojamme, Jehova, ja nauttia ikuisesta onnellisesta suhteesta hänen kanssaan, ”sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren”. – Jes. 11:9.