Musiikinopetustako kaksivuotiaalle?

Lapsesi saattaa olla nero!

”ONKO opettaja sitä mieltä, että lapseni on tarpeeksi vanha saamaan pianotunteja?” Miten usein musiikinopettajia onkaan pyydetty vastaamaan tähän kysymykseen. Mutta miten usein äidille tai isälle on valitettavasti sanottu: ”Tuokaa hänet takaisin, kun hän on kuusivuotias; silloin hän on valmis aloittamaan.”

Todellisuudessa opettaja tarkoittaa sitä, että hän itse on silloin valmis, sillä ajatus paljon nuoremman, sanokaamme kaksivuotiaan, lapsen ottamisesta oppilaakseen saisi monen (pianonsoiton-, viulunsoiton- tai minkä muun tahansa) opettajan perääntymään kauhuissaan. Mutta totuus on, että tutkimukset yhdessä todisteiden kanssa osoittavat, että lapsen tutustuttaminen musiikkiin onnistuu parhaiten hänen ensimmäisinä elinvuosinaan. Tunnettu lastenkasvatuksen asiantuntija Masaru Ibuka sanoo mielenkiintoisessa kirjassaan Leikkikoulu on liian myöhässä! näin:

”Kuitenkin vihdoin yhtäältä aivojen fysiologian ja toisaalta lapsipsykologian tutkiminen ovat mahdollistaneet sen osoittamisen, että lapsen kokemuksilla kolmena ensimmäisenä elinvuotena – jolloin aivosolut kehittyvät – on ratkaiseva merkitys hänen älylliselle kehitykselleen. Siksi kukaan lapsi ei synny nerona eikä kukaan synny tyhmänä. Kaikki riippuu siitä, millaisia virikkeitä aivosolut saavat noina ratkaisevina vuosina.” – ”Kindergarten Is Too Late!”

”Mutta niin nuori lapsi ei varmasti voi ymmärtää mitään musiikista”, sanoo vastalauseeksi isä tai äiti, jossa hänen lapsensa pienuus synnyttää kielteisen asenteen. Tällaisilta vanhemmilta voitaisiin kysyä: ”Milloin lapsi alkaa oppia äidinkieltään? Viiden tai kuuden vuoden vanhanako?” Pois se ajatus! Siitä hetkestä lähtien, jolloin lapsi tulee maailmaan, hän alkaa kuulla puheääniä, ja hänen aivoissaan alkaa tapahtua jotakin ihmeellistä: soluja alkaa yhtyä, ja muodostuu virtapiirejä, ja ennen kolmatta ikävuottaan useimmat lapset rupeavat tekemään sellaista, mitä saa jatkuvasti hämmästellä – he puhuvat äidinkieltään.

Jos olet aikuinen lukija, niin kumpi on mielestäsi helpompaa: oppia soittamaan muutamia yksinkertaisia kappaleita pianolla vai puhumaan vierasta kieltä sujuvasti? Jälkimmäinen on varmasti paljon vaikeampaa, ja sen voivat todistaa ne lukemattomat ihmiset, jotka ovat koettaneet oppia uuden kielen – eivät ainoastaan lausumaan muutamia sanoja vaan puhumaan jotenkin sujuvasti. Useimmilta lapsilta se käy kolmen vuoden iässä helposti. Heidän sanavarastonsa voi tosin olla vähäinen, mutta silti he puhuvat sujuvasti. Jos voidaan oppia kieli, niin miksi ei musiikkia?

Maailmankuulun viulunsoitonopettajan ja asiantuntijan tri Shinichi Suzukin oppilaat ovat osoittaneet lukemattomia kertoja sen, että 2–4-vuotiaat pikkulapset voivat huomattavan hyvin oppia musiikkia. Hänen kursseilleen viedään kaksivuotiaita pikkulapsia, ja yleisö seuraa sanattomana, kun lapset nelivuotiaina soittavat kauniisti Bachin ja Vivaldin teoksia.

On siksi epäviisasta aliarvioida pienen lapsen oppimiskykyä. Tässä vaiheessa Raamattua tutkivia voidaan muistuttaa siitä, mitä apostoli Paavali sanoi Timoteukselle: ”Pienokaisesta asti olet tuntenut pyhät kirjoitukset.” – 2. Tim. 3:15.

Miten aloittaa

Pienen lapsen musiikinopetuksessa pannaan aluksi vähemmän painoa jonkin nimenomaisen opettamiselle kuin sille, että hän kuuntelee musiikkia, varsinkin melodista musiikkia. Jos äiti päättää, että hän tarjoaa sellaista musiikkia pienelle pojalleen tai tyttärelleen laulamalla hänelle päivittäin, hänen pitäisi huolehtia siitä, että hänen sävelkorkeutensa ja -kulkunsa on oikea, sillä pikkulapsi jäljittelee hyvää aivan yhtä hyvin kuin sellaista, mikä on huonoa. Vaikka äiti olisikin musikaalinen, ei ehkä ole aina sopivaa soittaa pianoa tai laulaa lapselle monien muiden tehtävien kustannuksella, jotka kaipaavat kotona hänen huomiotaan.

Mitä voidaan tehdä? Anna lapsen kuunnella äänitettyä musiikkia esimerkiksi käyttämällä hyväksi kasettinauhuria. Vaikka myönteisiä tuloksia ei ehkä ilmenekään heti paikalla, pieni oppilas omaksuu musiikkia ja alkaa ymmärtää melko mutkikastakin musiikkia. Edellä lainatussa kirjassa Masaru Ibuka kertoo seuraavan kokemuksen:

”Tämä pariskunta, joka itse rakasti klassista musiikkia, antoi lapsensa kuunnella pian syntymän jälkeen Bachin toista orkesterisarjaa muutamia tunteja joka päivä. Kolmen kuukauden kuluttua lapsi alkoi liikutella ruumistaan ilmeikkäästi rytmin mukaan. Lapsen liikkeet muuttuivat nopeammiksi ja aktiivisemmiksi sitä mukaa kuin rytmi nopeutui kohti huippukohtaa, ja kun musiikki päättyi, hän ilmaisi tyytymättömyytensä. Kun lapsi oli ärtynyt tai itki, hänen vanhempansa rupesivat usein soittamaan musiikkia, ja hän rauhoittui heti.” – ”Kindergarten Is Too Late!”

Isän tai äidin ei siis pitäisi ratkaista hätäisesti sitä, mitä pikkulapsi voi tai ei voi omaksua ja ymmärtää. Hänellä on valtavat kyvyt hyvin mutkikkaiden asioiden, kuten esimerkiksi kielen, käsittämiseen.

Muodollisempi opetus

Jos oletamme, että lapsi on nyt noin kaksivuotias ja valmis saamaan muodollisempaa musiikinopetusta, niin onko välttämätöntä viedä hänet pätevän musiikinopettajan luo tai hankkia sellainen opettaja kotiin? Hyvin paljon näyttäisi riippuvan siitä, mikä valitaan soittimeksi. Viulu on erinomainen soitin, jolla lapset voivat aloittaa, mutta soittimen luonne, se tapa, jolla sitä soitetaan, jousen käyttö, soittimen asettaminen leuan alle ja niin edelleen ovat sellaisia, että lapsen olisi parempi olla alusta pitäen harjaantuneen viulunsoitonopettajan opissa.

Piano on viuluun verrattuna paljon yksinkertaisempi. Sävel otetaan vain painamalla kosketinta, ja kuultu sävel on aina oikea, eikä oppilaan ”korva” vaarannu, edellyttäen että piano on viritetty oikein etukäteen. Viululla on paljon vaikeampi päästä samaan, ja jos läsnä ei ole pätevää opettajaa korjaamassa säveliä, jotka soitetaan hieman liian korkealta tai matalalta, lapsen sävelkorkeustaju voi vahingoittua melkoisesti.

Ohimennen sanoen näinä varhaisvuosinaan lapsi voi hankkia ”absoluuttisen sävelkorvan”. Käsitellessään tätä ilmausta Harvard Dictionary of Music tähdentää sitä, että se on ”ihmisen kyky määrittää heti musiikillinen ääni ottamatta huomioon aiemmin kuultua erikorkuista säveltä”. Vaikka tämä kyky ei olekaan korvaamaton, siitä voi olla apua muusikolle myöhemmin elämässä.

Jos äiti sen jälkeen varaa aikaa ottaakseen muutamia pianotunteja, jotta hän voisi kunnolla vakiinnuttaa mieleensä perussävelten järjestyksen ”do:sta” ”do: hon” (do, re, mi, fa, sol, la, si, do) samoin kuin saadakseen vihjeitä siitä, missä asennossa kädet tulee soitettaessa pitää, ei ole mitään syytä, miksi hän ei voisi rakkaudellisesti antaa lapselleen jonkin verran muodollista opetusta tässä alkuvaiheessa. Siirtykäämme siksi pianon ääreen, jossa äiti istuu lapsi sylissään.

Huomaat, ettei synny mitään musiikkia, eikä sitä synny vielä vähään aikaan. Opitko puhumaan siten, että äitisi istui viereesi ja kävi läpi puheen ja lauserakenteiden osia? Tuskinpa. Opit matkimalla, ja samalla tavalla pikkulapsi oppii soittamaan pianoa. Äiti soittaa hitaasti pieniä sävelryhmiä ja laulaa tavuja samanaikaisesti (vain jos hän osaa laulaa sävelet oikean korkuisina): do-re-mi, do-mi-sol, do-do-fa, do-fa-mi ja niin edelleen. Hän antaa lapsen matkia parhaan kykynsä mukaan. Se lyö näppäimistöä nyrkeillään. Äiti jatkaa kärsivällisesti, ja hyvin pian tähän istuntoon varattu kymmenminuuttinen on ohi.

Mutta vaikka äiti on jo ehkä lopettanut, lapsi voi yrittää kävellä koskettimistolla! Älä vaivu epätoivoon. Epäilemättä seuraavina päivinä tulee muita yllätyksiä, jotka ovat myönteisiä. Muista, että valmennuksen täytyy jatkua keskeytyksettä.

Pidä mielenkiinto hereillä

Alussa on ehdottoman tärkeää säilyttää lapsen mielenkiinto ja tarkkaavaisuus. Pikkulapset näyttävät kehittyvän pikemmin ja puhuvan nopeammin silloin kun ympärillä on muita lapsia, jotka puhuvat paljon ja leikkivät. Samoin on musiikin laita. Jos sattuu niin, että perheessä on muita lapsia, jotka soittavat pianoa, nuorimman pitäisi saada istua vanhemman lapsen oppitunnilla (jos opettaja sallii) niin kauan kuin hän ei häiritse tätä tuntia. Voi olla, ettei hänessä ensin ilmene kiinnostusta, mutta ajan mittaan hänen tarkkaavaisuutensa voi kasvaa huomattavasti. Tietenkin jos perheen eri jäsenet ovat musikaalisia, voi olla mahdollista järjestää jonkinlaisia yhteisesityksiä, joissa jotkut laulavat, toiset soittavat ja niin edelleen.

Voit huomata, että pikkulapsi – ehkä ei alussa – yrittää jäljitellä toisia ja avaa suunsa koettaessaan laulaa. Tällaista taipumusta pitäisi rohkaista, sillä olemalla pienestä pitäen mukana yhtyeessä lapsi saa voimakkaan rytmitajun ja käsityksen siitä, miten sulauttaa oma musiikkinsa toisten esittämään.

Mitä on sanottava vanhemmista lapsista?

Se, että lapsi on yli kolmivuotias, ei varmastikaan merkitse sitä, että olisi liian myöhäistä opettaa hänelle musiikkia tai mitä tahansa muuta. Monet erinomaiset muusikot saivat musiikkikoulutusta vasta melko myöhään lapsuudessaan. Edesmennyt armenialainen säveltäjä Aram Hatšaturjankin aloitti musiikkiopintonsa ollessaan 19-vuotias.

Opetettaessa vanhempia lapsia tulee muistaa yksinkertaisuuden tarve ja se, että luodaan tunnille iloinen ilmapiiri. Monet liian innokkaat opettajat yrittävät epätoivoisesti ensimmäisestä oppitunnista alkaen osoittaa lapsille, mitä nuotteja on nuottiviivaston viivalla ja niiden väleissä. Tämä menetelmä on yleensä turmiollinen. Se on liian teoreettista, eikä siinä paneuduta muitta mutkitta soittamiseen, ja kuitenkin juuri sitä pieni oppilas haluaisi.

Eräällä pianonsoitonopettajalla oli joitakin vuosia sitten kokemus, joka näyttäisi tukevan tätä: Opettaja oli käyttänyt suurimman osan 45 minuutin (liian pitkä useimmille pikkulapsille) pituisesta tunnista koettaessaan painaa lapsen mieleen ja muistiin sitä, että h-sävel sijaitsee diskanttiavaimella merkityn nuottiviivaston kolmannella viivalla, mutta turhaan. Kun hänen kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä oli vihdoin loppumaisillaan, hän vei oppilaansa keittiöön ja osoitti hänelle seinäkaapin kolmannella hyllyllä ollutta pikkuleipärasiaa. Sen jälkeen he palasivat pianon ääreen tarkastelemaan muita nuotteja, viivoja ja välejä. Kuusivuotias ei muistanut mitään. Yhtäkkiä opettaja kysyi: ”Missä pikkuleipärasia on kaapissa?” Lapsi vastasi epäröimättä: ”Kolmannella hyllyllä.” Vihdoinkin opettaja oli tavoittanut hänen kiinnostuksensa!

Useimmat lapset eivät halua juuttua yksityiskohtiin. He haluavat puhua niin kuin äiti puhuu, soittaa pianoa tai laulaa niin kuin äiti laulaa tai tehdä sen samalla tavalla kuin isoveli tai -sisko tekee sen. Ja he muistavat vain sen, mikä heitä kiinnostaa!

Soittotunneista täytyy siis tehdä sellaisia, että ne vangitsevat tarkkaavaisuuden ja ylläpitävät sitä. Opettajan täytyy ilmaista rakkautta eikä olla hyökkäävä. Lapset näyttävät nauttivan eniten pienistä lauluista, joissa käytetään kahta tai kolmea erilaista säveltä ja jotakin tarttuvaa rytmiä. Ja koko oppitunnin pitäisi olla ”seuraa johtajaa” -hengen kyllästämä. Ota selvää siitä, mitä lapsi haluaa soittaa, ja toimi noiden suuntaviivojen mukaisesti. Käytä mielikuvitusta, sillä lapset varmasti käyttävät sitä. Ei ole realistista vakiinnuttaa lapsille jäykkää opetusmenetelmää; se ei ota huomioon sitä, että heidän temperamenttinsa ja makunsa vaihtelevat suuresti.

Opettajan, olkoonpa hän isä tai äiti tai joku muu, täytyy oppia tuntemaan nuoren oppilaan persoonallisuus. Kun hän soittaa pianoa, kiinnostaako häntä rytmi enemmän kuin sävelkulku? Koettaako hän soittaa useita säveliä samanaikaisesti osoituksena siitä, että häntä kiinnostaa harmonia? Opettajan täytyy huomata tällaiset taipumukset, jos hän aikoo onnistua kovin nuoren lapsen kanssa.

Varoituksen sana

Vaikka onkin kiitettävää, että isä tai äiti haluaa olla niin paljon kuin mahdollista mukana lapsensa varhaiskasvatuksessa, niin hänen täytyy tajuta rajoituksensa, kun on kysymys esimerkiksi musiikinopetuksesta. Vaikka ei olekaan vaikeaa soittaa edellä mainittuja pieniä sävelryhmiä tai näyttää, missä asennossa kädet niitä soitettaessa pidetään, lapsi on nopeammin kuin luuletkaan valmis oppimaan jotakin kehittyneempää. On kenties aika etsiä hyvä opettaja. Teknillisempien asioiden mahdollinen väärä esittäminen voi jatkossa aiheuttaa pysyvää vahinkoa aloittelevalle oppilaalle. Ole siis vaatimaton ja myönnä rajoituksesi.

Musiikki on kuten niin moni muukin, josta me nautimme, lahja Jumalalta. Se on tuonut iloa ja riemua lukemattomille ihmisille. Tutustuta lapsesi siihen. Milloin? Pienokaisesta lähtien! – Lähetetty.