Merten jättiläiset

Herätkää!-lehden Australian-kirjeenvaihtajalta

MERENPINTA on tasainen ja tyyni. Yhtäkkiä pinta rikkoutuu ja vesi ja vaahto lentää! Näyttää siltä kuin 40 tonnia painava musta eläin tekisi epäonnistuneen lentoonlähtöyrityksen. Eläin epäröi hetken ponnistuksensa lakipisteessä ja katoaa sen jälkeen korvia huumaavasti loiskahtaen vedenpinnan alle.

Näky on tehnyt meihin pysyvän vaikutuksen. Meillä on ollut etu nähdä yhden maailman suurimmista eläimistä, valaan, nousevan veden päälle hengittämään.

Ihminen on satoja vuosia kummastellut valasta, ja yhteen aikaan hän uskoi siihen, että valaan näyttäytyminen lähellä rannikkoa tai rannalla enteili tärkeitä tapahtumia. Valaaseen liittyvät taikauskoiset käsitykset ovat suureksi osaksi hävinneet, mutta kunnioitus ja ihmettely eivät. Tämän jättiläisen ulkonäön ja tapojen lähempi tarkastelu osoittaa siihen syyn.

Mikä valas on?

Valas ei ole kala vaan lämminverinen nisäkäs. Se hengittää ilmaa, imettää poikasiaan ja sillä on jopa jonkinverran nisäkkäille hyvin tyypillistä karvoitusta. Kuitenkin valas näyttäytyy pinnalla ainoastaan silloin kun se puhaltaa ulos höyrysuihkun, minkä jälkeen se vetää sisään elämää ylläpitävää ilmaa.

Toisin kuin muut merinisäkkäät valaat eivät voi oleskella lähellä rantaviivaa. Joillekin suurista valaista tilapäinenkin matalaan veteen joutuminen merkitsee varmaa kuolemaa. Kun vesi ei kannata niiden suunnatonta ruhoa, kylkiluut murskaantuvat ja ne tukehtuvat kuoliaaksi.

Valaat jaetaan kahteen pääluokkaan, hetulavalaisiin (joilla on hampaitten asemesta hetulat) ja hammasvalaisiin. Kenties parhaiten tunnettu hetulavalas on jättimäinen sinivalas, joka voi kasvaa noin 30 metriä pitkäksi ja 130 tonnin painoiseksi. E. J. Slijperin kirjassa Whales (Valaat) sanotaan, että tämä paino vastaa neljää brontosaurusta tai 30 norsua tai 200 lehmää tai 1600 ihmistä! Tämä merten jättiläinen on varmasti suurin kaikista eläimistä, nykyään elävistä tai sukupuuttoon kuolleista, joita on koskaan ollut kiertotähti Maan päällä.

Hetulat ovat reunastaan ripsisiä sarveislevyjä, jotka riippuvat valaan kitalaesta. Ne ovat hiuksiamme ja kynsiämme muistuttavaa ainetta, ja ne kuluvat mutta kasvavat koko ajan. Rivi tällaisia pitkiä suippenevia hetuloita suun kummallakin puolella muodostaa suuren siivilän, joka erottaa planktonin, näitten valaitten pääasiallisen ravinnon, valtavista vesimääristä.

Toisaalta hammasvalaita ei ole varustettu pyydystämään pientä planktonia. Sen sijaan ne saalistavat etupäässä kaloja, kalmareita ja muita merinisäkkäitä. Hammasvalaitten koko vaihtelee 1,2 metrin pituisesta pyöriäisestä tunnettuihin delfiineihin ja miekkavalaisiin ja aina 18 metrin pituiseen kaskelottiin asti.

Hämmästyttäviä kykyjä

Aluksi ajateltiin, että valaan uintikyky rikkoi fysiikan lakeja. Miten näin suunnaton eläin voi kilpailla vedessä nopeudesta ydinkäyttöisen sukellusveneen kanssa? Tutkimukset ovat osoittaneet valaan eroavan jäykästä sukellusveneestä siinä, että sen ruumis on kimmoisa. Valaan rasvakerros vähentää kitkaa ja estää pyörteiden synnyn lähes täysin.

Valaalla on myös kyky aikaansaada monenlaisia ääniä, jotka vaihtelevat vinkunasta ja kirkunasta viserryksiin ja kimeisiin vihellyksiin. Näillä äänillä näyttää olevan kaksi tarkoitusta: ne auttavat pitämään parvet koossa ja toimivat myös eräänlaisena tutkana, jonka avulla valas voi löytää ravintoa ja ”nähdä” pimeässä.

Pyynti jatkuu

Valaitten jättimäisiä ruhoja on kauan pidetty arvokkaitten aineitten erinomaisena lähteenä. Aiemmin ihmiset käyttivät lihaa ravinnoksi ja valaan rasvaa öljynä. Nykyään valaan ruhoista valmistetaan esimerkiksi automaattivaihteistoöljyjä, kynttilöitä, lannoitteita ja jopa huulipuikkoja.

Ei tiedetä varmasti, ketkä aloittivat valaanpyynnin. Espanjan rannikolla asuvat baskit olivat ilmeisesti ensimmäisiä, jotka tekivät sitä ammattimaisesti. Myöhemmin Englannista ja Hollannista tuli johtavia valaanpyyntimaita. Sen jälkeen tuli Amerikka mukaan leikkiin, ja New Yorkista koilliseen sijaitsevasta Nantucketin saaresta tuli maailman suurimpiin kuuluneen valaanpyyntilaivaston tukikohta.

Laajamittaisessa valaanpyynnissä käytetään räjähtäväkärkisiä harppuunoita samoin kuin muita pelottavan tehokkaita pyyntimenetelmiä näiden suurten nisäkkäitten pyydystämiseksi ja tappamiseksi, mutta aina on ollut alkeellisempiakin tapoja. Esimerkiksi Aleuttien asukkaat hyökkäsivät valaitten kimppuun yhden hengen kajakeista käyttäen keihäitä, joiden kärki oli myrkytetty. Kun Etelä-Amerikan intiaanit pääsivät valaan vierelle, he antoivat yhden miehen kiivetä sen selkään ja työntää teroitetun seipään hengitysreiästä.

Kenties epätavallisinta valaanpyyntimenetelmää käytettiin vielä vuonna 1929 eräällä maa-asemalla Edenissä, pienessä rannikkokaupungissa eteläisessä Uudessa Etelä-Walesissa Australiassa. Voi kuulostaa omituiselta, mutta valaanpyytäjillä oli todellakin noin sadan koulutetun miekkavalaan yhdyskunta. Parvi näitä miekkavalaita ajoi Etelämantereella sijainneilta kesäsijoiltaan palaavia ryhävalaita erääseen lahteen. Ne sulkivat lahden suun niin että ryhävalaat eivät voineet paeta. Sen jälkeen toinen miekkavalasparvi läiskytti innokkaasti vettä lähellä maa-asemaa sen varalta, että valaanpyytäjät eivät huomaisi mitä oli tapahtumassa.

Säilyykö valas?

Millainen on valaan tulevaisuus? Kuoleeko se sukupuuttoon?

On tehty joitakin yrityksiä valaitten suojelemiseksi sukupuuttoon kuolemiselta. Kansainvälinen valaanpyyntikomissio (IWC) on 17 valaanpyyntimaan edustajien muodostama vapaaehtoinen elin. Vuodesta 1946 lähtien komissio on asettanut pyyntikieltoja ja -kiintiöitä eri lajeille. Mutta luonnonsuojelijat ovat asettaneet kyseenalaiseksi sen tehokkuuden ja vilpittömyyden. IWC ei suostunut Yhdistyneitten Kansakuntien, Yhdysvaltojen ja luonnonsuojelijoitten esitykseen kymmenen vuoden täydellisestä valaanpyyntikiellosta. Siksi arvostelijat väittävät, että komissio on kiinnostunut enemmän valaanpyyntielinkeinosta kuin valaitten säilymisestä.

Nähtäväksi jää, tulevatko yritykset valaskannan säilyttämiseksi onnistumaan. Jumala on tosin antanut ihmiselle oikeuden pyydystää eläimiä, myös valaita, ravinnoksi, mutta ihmisen täytyy myös muistaa, ettei se oikeuta häntä teurastamaan eläimiä siinä määrin, että ne ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon. – 1. Moos. 9:1–3.