Lapset väkivallan ilmapiirissä
”JOKA vuosi vanhemmat tai muut perheenjäsenet vahingoittavat 6,5 miljoonaa lasta. . . . Vanhemmat pahoinpitelevät joka vuosi tuhansia lapsia niin vakavasti, että nämä tarvitsevat lääkärin hoitoa. Lisäksi 700000 jää ilman ruokaa, vaatetusta ja suojaa, ja 60000 – 100000 kokee seksuaalista pahoinpitelyä.” – ”U.S. News & World Report”, 15.1.1979.
Lasten pahoinpitely on todella sydäntäsärkevä ongelma. Joissakin tapauksissa lapsiuhrit ovat yksinkertaisesti heikkoja, käytettävissä olevia kohteita, joihin vanhemmat purkavat turhaumia, mustasukkaisuutta tai suuttumusta. Kuitenkin monissa tapauksissa on kysymys siitä, että vanhemmat vievät vaaralliseen äärimmäisyyteen sellaisen, mitä lapset tarvitsevat – kurin. Perhe-elämän viisas ja rakkaudellinen Alkuunpanija sanoo meille: ”Kurita poikaasi, kun vielä toivoa on.” ”Vitsa ja nuhde antavat viisautta, mutta kuriton poika on äitinsä häpeä.” – Sananl. 19:18; 29:15.
Tutkiessaan lasten pahoinpitelyn ongelmaa psykologi D. J. Madden huomasi, että ”liiallinen kuri voi saada lapset masentumaan tai liika lempeys voi saada heidät tuntemaan itsensä hylätyiksi”. Hän selittää: ”Lapset odottavat vanhempien tekevän ratkaisuja. Kun he eivät tee niitä, lapsi kysyy, voiko hän luottaa vanhempiinsa. Ja jos lapsi ottaa johdon, hänestä voi tulla kurinpitäjä.”
Vuoden 1976 lokakuun 8. päivän numerossaan ”Herätkää!”-lehti käsitteli laajasti lasten pahoinpitelyä sekä sitä, mitä vanhemmat voivat tehdä varmistuakseen, ettei heistä tule lasten pahoinpitelijöitä, vaikka he antavatkin lapsilleen tarpeellista kuritusta.
Mutta kiinnittäkäämme tässä huomiota siihen, miten aviomiehen tai vaimon käyttämän väkivallan ilmapiirissä eläminen vaikuttaa lapsiin. Voisiko olla, että lapset, jotka näkevät sellaista huonoa käytöstä, oppivat siitä tärkeitä läksyjä ja että kun he kasvavat aikuisiksi, he näin ollen sitä suuremmalla syyllä välttävät pahoinpitelemästä vaimoaan tai miestään?
Jos lapsi näkee äitiä tai isää pahoinpideltävän, kuva siitä syöpyy mieleen. Kun hän myöhemmin aikuisena suuttuu, on helppoa palata nuoruudessa nähtyyn malliin. Yksinkertaisesti sanottuna väkivalta synnyttää väkivaltaa. Ajattele esimerkiksi 26-vuotiasta aviomiestä Johnia, joka myönsi neuvojille lyöneensä vaimoaan toistuvasti heidän seitsenvuotisen avioliittonsa aikana. Hänen ollessaan poika perheväkivalta oli tavallista. Hänen isänsä juopotteli ja hyökkäsi usein, joskus veitsen kanssa, Johnin äidin kimppuun. John muisteli isäänsä ja nyyhkytti: ”Kun menin väliin, hän heitti minut seinää vasten. Sanoin, että tällaista ei tapahtuisi koskaan minun talossani. Eikö olekin hassua?” Palauta mieleesi myös sivulla 5 kerrottu Sarahin aviomiestä ja poikaa koskeva tapaus.
Niin, tutkimukset osoittavat, että kodin väkivallan ilmapiirissä kasvaneet lapset tulevat usein itse väkivaltaisiksi. Tämä vahvistaa Raamatun itsestään selvän toteamuksen kielteisestä näkökulmasta: ”Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.” – Sananl. 22:6.
Tri Elie Cass kirjoitti ”The Canadian” -lehdessä 1. huhtikuuta 1978: ”Siellä missä kotielämä on onnetonta ja väkivaltaista, lapsi kasvaa aikuiseksi käyttääkseen perheen jäsenenä opittua väkivallan mallia ongelmien ratkaisemiseksi, kun hänestä tulee äiti tai isä.” Erään Lontoossa sijaitsevan pahoinpidellyille naisille tarkoitetun turvakodin perustaja sanoo: ”Jos katselemme näiden miesten menneisyyttä, heitä joko piestiin lapsina tai he itse katselivat sitä . . . näin väkivalta siirtyy sukupolvelta toiselle. Siitä tulee normi.”
Vaikka kodin väkivallan näkeminen lapsuudessa ei johdakaan siihen, että ihminen alkaa myöhemmin kohdella kaltoin vaimoaan, miestään tai lasta, se vaatii murheellisen veronsa. Pohjoiscarolinalaisessa tutkimuksessa ”lapsista, joita ei pahoinpidellä ruumiillisesti, mutta jotka elävät perheissä, joissa on väkivaltaisia vanhempia, . . . 37 prosentilla lapsista havaittiin kroonista masennusta. . . . Toiset 40 prosenttia kärsi pelosta, kun taas 25 prosenttia oli saanut hoitoa psyykkisten häiriöiden vuoksi.”
On siis selvää, että perheillä, joissa on lapsia, on lisäsyy toimia myönteisesti väkivallan ongelman ratkaisemiseksi tai sen ehkäisemiseksi kotona. Jos vanhemmat eivät välitä tästä tarpeesta ja heidän lastensa on pakko elää kodin väkivallan ilmapiirissä, on hyvin mahdollista, että nuoret vaurioituvat tunneperäisesti ja että he voivat hyvin siirtää tämän hirvittävän vitsauksen seuraavaan sukupolveen.