Lintuja lennossa

Herätkää!-lehden Brittein saarten -kirjeenvaihtajalta

KUN sir Edmund Hillary ja Tenzing Norgay olivat saamaisillaan päätökseen Mount Everestin valloituksensa kesällä vuonna 1953, he näkivät hämmästyksekseen suuren linnun lentävän 8200 metrin korkeudessa. Kertoessaan tästä he herättivät melko tavalla kiinnostusta lintutieteilijöiden ja -harrastajien piireissä. Heräsi tällaisia kysymyksiä: Mikä lintulaji oli kysymyksessä? Voisiko tämä lintu tai voisivatko muut linnut lentää vielä korkeammalle, jos niiden hengissä säilyminen vaatisi sitä?

Lintutieteilijät tietävät, että linnut voivat jonkin vaistonvaraisen syyn sitä vaatiessa lentää korkeammalla kuin normaalisti. Niiden on ehkä selviydyttävä tiellään olevasta esteestä, esimerkiksi vuorijonosta. Tai ne voivat etsiskellä maukkaampia hyönteisiä. Linnut, jotka normaalisti asustelevat alavilla seuduilla, lentävät muuttomatkallaan korkeammalla kuin minään muuna aikana. Esimerkiksi muuttomatkalla olevien pelikaanien, sorsien ja kurkien on havaittu lentävän 1000–2500 metrin korkeudessa. Töyhtöhyyppiä ja kiuruja on nähty yli 1800 metrin korkeudessa, kun taas kurmitsain ja sirrien lentokorkeudeksi on saatu 3000–3700 metriä. Kussakin tapauksessa korkeus riitti lintujen tiellä olevista esteistä selviytymiseen. Olisivatko ne voineet lentää korkeammalla?

Havaintotietojen perusteella voidaan antaa myöntävä vastaus. Joitakin vuosia sitten havaittiin Himalajalla kahden alavien seutujen lintulajin edustajien – kuovien ja kuirien – lentävän 6000 metrin korkeudessa.

Korkealla lentävien muuttolintujen on myös havaittu voivan pudottautua huonolla säällä alemmaksi. Tämä viittaa siihen, että niitä ei ole sidottu mihinkään jäykkään lentokaavaan, vaan ne voivat pikemminkin vaistonvaraisesti päättää lentää myrskykeskuksen ali eikä yli sen sivuuttamiseksi.

Lentotapoja

Lentämisessä käytetään siipien räpyttelyä, purjehtimista ja liitoa. Purjehtimista ja liitoa harrastavat vain suhteellisen suuret linnut. Hidas vauhti on luonnostaan mahdollista purje- tai liitolennossa, mutta siinä tarvitaan ylimääräistä nostovoimaa. Linnun suuret siivet ja sen paino (joka antaa lisävauhtia) antavat tarvittavan noston. Life Nature Libraryn kirjasarjaan kuuluva Linnut esittää lisää yksityiskohtia mainitessaan seuraavaa: ”Purjelentäjillä on ruumiinpainoonsa verrattuna suuri kannattava siipipinta. Rakenteeltaan nämä linnut ovat kahta eri tyyppiä: (1) leveäsiipiset ja leveäpyrstöiset purjelentäjät, kuten hiirihaukat, korppikotkat ja kotkat, ja (2) pitkä- ja kapeasiipiset ulappojen purjelentäjät kuten albatrossit, fregattilinnut ja lokit.”

Linnun siipien koon ja muodon suhde sen ruumiinpainoon vaikuttavat myös ratkaisevasti sen lentotapaan. Jos esimerkiksi lintujen siipien kärkiväli on ruumiiseen verrattuna pieni, niiden täytyy ilmassa pysyäkseen liikutella useammin siipiään. Kolibrin on lyötävä siipiään nopeasti pysyäkseen lennossa. Sellaiset tiheästi siipiään lyövät suuremmat linnut kuin kanalinnut ja lunnit voivat myös liitää, mutta vain lyhyitä matkoja. Toisaalta sellaiset suuret linnut kuin haikarat ja pelikaanit, joilla on ruumiinpainoon verrattuna suurempi siipien kärkiväli, liikuttelevat harvakseen siipiään.

Hyppelevät linnut

Sellaisetkin linnut, jotka ilahduttavat silmiämme hypellessään puutarhassamme, ovat usein erittäin kokeneita matkustajia. Rastaat, peipot, tiaiset ja nuo pikkuiset energiakimput, peukaloiset, matkustelevat laajalti ja säännöllisesti.

Syksyisin ne lähtevät suurin joukoin pesimäpaikoiltaan Pohjoismaista ja Itä-Euroopasta ja lentävät etelään ja länteen kohti Englantia päästäkseen nauttimaan leudommista talvista. Sitten keväällä ne palaavat takaisin. Englannin itärannikolla tehdyt tutkahavainnot ovat paljastaneet, että nämä pikkulinnut saapuvat tavallisesti alle 50 kilometrin tuntinopeudella ja alle 1000 metrin korkeudessa.

Jos lintu pystyy pysymään ilmassa pitkiä aikoja, sen lentonopeus voi vaikuttaa sen kykyyn lentää korkealla. Kestävyyslento vuorostaan riippuu kullekin lintulajille ominaisesta lentotavasta. Tämä tapa – olkoonpa se siipien räpyttelyä tai liitoa tai vaihdellen molempia – johtuu pääasiassa linnun siipiluitten ja höyhenten rakenteesta ja koosta, samoin kuin sen ruumiinpainosta ja sen rintalihasten kehittyneisyydestä.

Ruumiillinen suorituskyky tärkeä

Jos muuttolinnun on määränpäähänsä päästäkseen lennettävä vuorten huippujen tasolla, sillä täytyy olla tavallista parempi kestävyys. Se vaatii uskomattoman suurta ruumiillista suorituskykyä, joka useimmilla pitkän matkan muuttajilla riippuu linnun kyvystä varastoida suuret määrät polttoainetta rasvakerroksina. Joidenkin lintulajien on kaksinkertaistettava tavanomainen ruumiinpainonsa, ennen kuin sellainen lento käy mahdolliseksi.

Ilmavirtausten vaikutus

Linnut voivat käyttää hyväkseen myös nousevia ilmavirtauksia. Sellainen virtaus alkaa kohoavana lämpimän ilman patsaana, jonka kylmempi ilma katkaisee alhaaltapäin. Nopeasti kohoava ilmavirtaus on kuin suuri lämpimän ilman kupla. Lämpimän ilman kohotessa sellaiset linnut kuin lokit ja haukat nousevat niiden mukana. Euroopan muuttolinnuista huomiota herättävin, kattohaikara, käyttää hyväkseen näitä ilmavirtauksia aloittaessaan pitkän matkansa etelää kohti. Lähdettyään Espanjasta, Hollannista tai Reininlaaksosta lintu purjehtii näissä nousevissa ilmavirtauksissa hyvin korkealle, kunnes se alkaa liidellä lounaaseen kulkevaa reittiään kohti Gibraltaria ja poikki Afrikan.

Muiden lintujen tavoin haikarat purjehtivat ylöspäin, ennen kuin ne alkavat liitää. Lintutieteilijät kuvailevat liitoa yksinkertaisimmaksi lentotavaksi. Se on yksinkertaisempaa kuin räpytteleminen tai leijaileminen ja säästää energiaa. Olet epäilemättä katsellut, kuinka pääskyt liitävät sinne tänne tarvitsematta enempää kuin vain muutamia voimakkaita siivenlyöntejä pitkään, viehkeään lentoon. Monet linnut lähtevät juuri ennen laskeutumistaan pitkään liitoon; näistä huomattavia ovat villihanhet ja muodostelmassa lentävät pelikaanit.

Tehokkaimpia kaikista liitävistä linnuista ovat kuitenkin albatrossit. Jättiläisalbatrossit esimerkiksi ovat yhdeksän kuukautta vuodesta siipiensä varassa eteläisellä pallonpuoliskolla. Liitäessään nämä linnut käyttävät hyväkseen valtameren pinnalla ja 15 metriä merenpinnan yläpuolella liikkuvien tuulien nopeuseroa. Korkeammat ilmavirtaukset, joihin valtameren aaltojen aiheuttama kitka ei vaikuta, ovat voimakkaampia ja nopeampia, joten ne auttavat albatrossia saamaan lisää nopeutta. Kun lintu sitten saapuu kovalla nopeudella hitaammin liikkuviin ilmavirtauksiin, ne työntävät sitä ylöspäin.

Korkealla lentävät kolibrit

Koska kyky lentää korkealla on merkille pantavaa monien suurten lintujen keskuudessa, saattaa näyttää oudolta, että joidenkin kolibrilajien on havaittu lentävän lähes 5000 metrin korkeudessa. Tämä pieni luomus kuuluu niihin harvoihin lintuihin, jotka pystyvät lentämään aika ajoin taaksepäin. Myös sen siivenlyöntien nopeus on hämmästyttävä. Ei tunnu mahdolliselta, että Yhdysvalloissa ja Kanadassa tavattava kolibrilaji voi lyödä siipiään 50–70 kertaa sekunnissa. Niin, sekunnissa! Pelikaanin tarvitsee lyödä siipiään vain 1,3 kertaa sekunnissa pysyäkseen lennossa.

Ilmeisesti joku haluaisi kysyä, miten pienellä kolibrilla voi mitenkään olla tarpeeksi energiaa 5000 metrin korkeuteen pääsemiseksi. Mutta vastaus on varsin yksinkertainen. Tuossa korkeudessa nähdyt kolibrit olivat lähellä Ecuadorin Andien ikuisen lumen aluetta. Tämä vuoristo kohoaa 2400 metrin korkeudesta yli 6000 metrin huipuiksi. Koska näiden lintujen tiedetään elävän korkealla Andeilla, niillä on hyvät lähtöasemat suurien lentokorkeuksien saavuttamiseen.

Korkeuksissa asuvat

Siksi on ymmärrettävää, että muidenkin korkeuksissa asuvien havaitaan lentävän korkealle. Näihin kuuluu andienkondori, jättiläismäinen lintu, joka kooltaan vetää vertoja kaliforniankondorille ja on kuin kotonaan Andien suurissa korkeuksissa. Ei ole siksi yllättävää, että yhden näistä linnuista nähtiin lentävän ilmeisen vaivattomasti ohuessa ilmassa noin 2040 metriä erään Andien huipun (3950 metriä) yläpuolella.

Mahdollisesti suurin tunnettu lintujen korkeuslennon muistiinmerkitty ennätys oli se, jonka saavutti muutamia vuosia sitten lauma mahtavan Himalajan vuoriston poikki muuttomatkalla olleita hanhia. Tiedemiehet olivat juuri valokuvaamassa Intian yläpuolella olevaa aurinkoa, kun he näkivät hanhien lentävän auramuodostelmassa Mount Everestin korkeudessa, noin 8800 metrissä.

Mitä on sanottava sir Edmund Hillaryn ja hänen oppaansa näkemästä korkealla lentäneestä linnusta? Kumpikaan miehistä ei pystynyt tunnistamaan sitä. Se on voinut olla suuri korppikotkan kaltainen lintu, partakorppikotka. Silloin tällöin partakorppikotkien on nähty lentävän 7300–7600 metrin korkeudessa Mount Everestin alueella.

Voisivatko sellaiset linnut, korkealla lentävät hanhet, kondorit ja ehkä partakorppikotka lentää korkeammalla, jos olisi tarpeen? Se on varsin mahdollista!

[Kuva s. 24]

Kaliforniankondori

Pelikaani

Hietakurki

Albatrossi

Meksikon punavarpunen

Kolibri

Lunni

Amerikan punakuiri

Kapustarinta

Kanadanhanhi