Armomurha – mitä lakimiehet sanovat?

Herätkää!-lehden Filippiinien-kirjeenvaihtajalta

AJATTELEHAN 80-vuotiasta miestä, jolle hänen lääkärinsä on ilmoittanut, että hänellä on parantumaton sairaus. Hänelle on sanottu, että hänen tilansa on huononemassa. Kivut lisääntyvät ja ruumiintoiminnat heikkenevät. Lääkkeet lievittävät tuskia jonkin aikaa, mutta lopulta mies saa kärsiä suuria tuskia, kunnes hän kuolee. Ja ankarien tuskien alettua kuolema voi vielä olla useiden kuukausien päässä.

Potilas reagoi laatimalla asiakirjan, jossa hän muodollisesti pyytää lääkäriään antamaan hänelle ruiskeen, joka tuo nopean kuoleman, kun kivut käyvät sietämättömiksi. Tällaista tekoa sanotaan ”armomurhaksi” eli eutanasiaksi (kreikkaa, tarkoittaa ’hyvää kuolemaa’). ”Aktiivinen” eli ”positiivinen” eutanasia tarkoittaa kuoleman jouduttamista myrkyttämällä tai jollakin muulla tavalla. ”Passiivinen” eli ”negatiivinen” eutanasia tarkoittaa sitä, että parantumattomasti sairaan ihmisen annetaan kuolla aloittamatta tai jatkamatta ”ylimääräistä” hoitoa, joka vain lykkäisi kuolemaa lyhyen ajan päähän.

Aina viime vuosiin saakka useimmat lääkärit olisivat luultavasti kieltäytyneet suostumasta armomurhaan. Mielipiteet näyttävät kuitenkin joissakin paikoin hiljattain muuttuneen. Niinpä eräs ruotsalainen lääkintäviranomainen suositteli äskettäin, että avattaisiin ”itsemurhaklinikka”, jossa vanhat, vakavasti sairaat ja muuten onnettomat yksilöt voisivat ”pyytää kuolemanapua”. Monet ovat puhuneet suoraan eutanasian puolesta.

Kiinnostava ”näyteoikeudenkäynti”

Entä jos lääkäri suostuu eutanasian suorittamiseen? Tulisiko hänet haastaa tuomioistuimeen ja syyttää häntä murhasta tai taposta? Lääkäri järkeilee, että hän on vain säästänyt suurilta kärsimyksiltä ihmisen, joka ilmeisesti oli kuitenkin kuolemassa. Mutta useimpien maiden lakien mukaan sellainen teko on murha. Tulisiko nuo lait muuttaa?

Tästä asiasta keskusteltiin äskettäin Manilassa Filippiineillä pidetyssä Maailman lakimieskonferensissa (World Law Conference), jossa oli lakimiehiä kaikkialta maailmasta. Konferenssin teemana oli ”Ihmisoikeuksien kansainvälinen laillinen suojelu”. Yksi oikeus, jota erityisesti korostettiin, oli ”ihmisen oikeus kuolla”. Se merkitsi oikeutta vaatia kuolemaa kivun ja kärsimyksen välttämiseksi. Konferenssi tarjosi hyvän tilaisuuden nähdä, mitä lakimiehet ajattelevat tästä asiasta, jossa tunteilla on niin voimakas osuutensa.

Eutanasiaa käsiteltiin näyteoikeudenkäynnin muodossa. Todistelu keskittyi tämän kirjoituksen alussa mainittuun oletettuun mieheen. Juttua pohti kolme asianajajaa, yksi Israelista, yksi Bangladeshista ja yksi Filippiineiltä. Oikeudenkäynnissä oli yhteensä viisi tuomaria, jotka olivat Kanadasta, Filippiineiltä, Senegalista, Tansaniasta ja Thaimaasta. Asianajajien oli puhuttava joko eutanasian puolesta tai sitä vastaan ja käytettävä perusteena oletettua 80-vuotiasta miestä. Sen jälkeen tuomarit antaisivat päätöksensä.

Varauksellinen ”kyllä”

Kaksi kolmesta asianajajasta päätyi suosittelemaan aktiivista eutanasiaa, joskin eräin varauksin. Bangladeshista kotoisin olevan muhamettilaisen veteraaniasianajajan Syed Ishtiag Ahmedin mielestä kuvailluissa olosuhteissa olevan miehen pyyntöön tulisi suostua. Hän katsoi, että jos lääkärin ennuste voitaisiin taata erehtymättömäksi, jos voitaisiin varmistua siitä, että potilas kykenee esittämään pätevän pyynnön, ja jos olisi jokin keino määrittää potilaan tuskien aste, niin armomurha tulisi sallia.

Ahmedin mielestä edellä mainittuja ehtoja olisi kuitenkin vaikea täyttää käytännössä. Ja hän oli sitä mieltä, että kun kerran eutanasiaa suosiva lainsäädäntö olisi lakikirjoissa, niin olisi todennäköisesti mahdotonta estää väärinkäytöksiä.

Bangladeshilainen asianajaja korosti myös sitä, että hänen maassaan puhe ”kuolemisen oikeudesta” oli hieman ennenaikaista, kun niin monilla hänen maanmiehistään ei ollut muita perustavampia oikeuksia: oikeutta ruokaan, koulusivistykseen, lääkärinapuun jne. Hän kysyi esimerkiksi: Mitä on sanottava ihmisestä, joka on kuolemassa tuskalliseen sairauteen, johon on olemassa parannuskeino, joka kuitenkin on hänen saavuttamattomissaan hänen köyhyytensä vuoksi? Tulisiko suorittaa armomurha, koska hän on liian köyhä maksaakseen parannuskeinosta? Entä mitä on sanottava niistä, jotka ovat mielenvikaisia tai tajuttomia eivätkä siksi henkilökohtaisesti kykene pyytämään nopeata kuolemaa?

Armahduksia joissakin tuomioistuimissa

Israelilainen lakitieteen professori Amos Shapira myönsi, että Israelin tasavallan nykyisen lain mukaan aktiivista eutanasiaa pidettäisiin luultavasti murhana, joka johtaisi elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Israelin tuomioistuimet ovat kuitenkin suhtautuneet myötätuntoisesti eutanasiaan.

Muuan israelilaisnainen tappoi vakavasti vajaamielisen kolmivuotiaan lapsensa panemalla unilääkkeitä hänen ruokaansa. Oikeus tuomitsi hänet yhden vuoden vankeusrangaistukseen, jonka maan presidentti myöhemmin alensi neljäksi kuukaudeksi. Eräässä toisessa tapauksessa 37-vuotiaalla miehellä oli parantumaton syöpä. Vähitellen kivut lisääntyivät niin, että hän lopulta rukoili äitiään lopettamaan hänen kärsimyksensä. Äiti ampui hänet eräänä yönä hänen nukkuessaan. Tuomioistuimessa pojan äiti julistettiin syylliseksi tappoon (ei murhaan) ja tuomittiin yhden vuoden vankeusrangaistukseen. Rangaistuksen toimeenpanoa lykättiin presidentin armahduksen toivossa. Koska Israelin tuomioistuimet eivät mielellään sovella lainsäädäntöä sen nykyisessä muodossa, niin professori Shapira suositteli eutanasiaa koskevan lainsäädännön uudistamista.

Juutalaisten uskonnollinen laki

Professori Shapira korosti kuitenkin, että lisääntyvä suvaitsevaisuus eutanasiaa kohtaan ei ole sopusoinnussa juutalaisten uskonnollisen lain kanssa. Hän lainasi seuraavat rabbi J. David Bleichin sanat: ”Juutalaisten laissa ja moraaliopetuksessa ihmiselämän arvo on ylin ja etusijalla melkein kaikkiin muihin näkökohtiin katsoen . . . Velvollisuus säilyttää elämää on senmukaisesti kaikenkäsittävä.” Eräs toinen rabbi, M. D. Tendler, kirjoitti: ”Kuolemaisillaan olevalla on täysi lain suoja; hänen elämänsä lyhentäminen yhdellä sekunnillakin on murhateko.” Lääkäreiden sallitaan rikkoa sapattiakin vakavasti sairaan potilaan elämän pidentämiseksi.

Mutta entä jos ihminen on kuolemaisillaan eikä toipumisen toivoa ole? Sellaisessa tapauksessa juutalaisten laki ei vaadi lääkäriä tarpeettomasti pidentämään kuoleman tapahtumaa. Kuolinkamppailua käyvälle ihmiselle on heprean kielessä erityinen terminsä, goses. Vaikka muinaisten rabbien mielestä kuolevaa ihmistä oli pyrittävä kaikin keinoin parantamaan tai lohduttamaan, niin goseksen kuolinkamppailua ei tullut keinotekoisesti pidentää.

Eriävä mielipide

Kolmas asianajaja, filippiiniläinen lakimies ja entinen senaattori Ambrosio Padilla, oli sitä mieltä, että aktiivinen eli positiivinen eutanasia oli väärin jokaisessa tapauksessa. Hän väitti, että jos potilas pyysi kuolemaa, niin se merkitsi hänen ruumiillisesta tilastaan riippumatta samaa kuin itsemurha. Jos kuolema aiheutetaan ilman potilaan suostumusta, niin kysymyksessä on potilaan surmaaminen, sanoi Padilla. Hän väitti, että elämä on Jumalan lahja, jota ihmisellä ei ole oikeutta tuhota. Jos joku pitäisi velvollisuutenaan lopettaa ihmiselämän, niin Padillan mielestä se olisi samaa kuin hän asettuisi Jumalan asemaan.

Tämä filippiiniläinen lakimies herätti lisäksi kysymyksen siitä, kuka voisi todellisuudessa taata käsiteltävänä olevan tapauksen lähtökohdat, joiden mukaan kyseinen 80-vuotias mies ehdottomasti kuolisi vailla toipumisen toivoa. On tunnettu tosiasia, että joskus ”parantumattomasti” sairaat ihmiset toipuvatkin jostakin selittämättömästä syystä. Sitä paitsi lääketieteen nopean edistymisen vuoksi tämän päivän parantumaton tauti voikin huomenna olla parannettavissa. Padilla ei kuitenkaan ollut sitä mieltä, että kuolevaa potilasta tulisi keinotekoisesti pitää hengissä jollakin epätavallisella tai oudolla hoitomenetelmällä.

Tuomarit päättävät

Kuunneltuaan kaikkia todisteita viisi tuomaria poistuivat harkitsemaan asiaa. Kaksi päivää myöhemmin he ilmoittivat päätöksensä. Vaikkakaan he eivät tienneet mistään kansainvälisen lain säännöstä, joka olisi suoraan ratkaissut ongelman, niin heidän harkittuna mielipiteenään oli, että miehen tulisi ”antaa kuolla arvokkaasti ja hänen pyyntöönsä tulisi suostua”.

Tässä on yksi esimerkki siitä, mitä asianajajat ja tuomarit nykyään ajattelevat armomurhasta. Miten kristittyjen tulisi suhtautua siihen? Koska he kunnioittavat Jumalan näkemystä elämän pyhyydestä, niin ottaen huomioon omantuntonsa ja totellen valtion lakeja ne, jotka haluavat mukauttaa elämänsä Raamatun periaatteisiin, eivät milloinkaan turvautuisi aktiiviseen eli positiiviseen eutanasiaan. – 2. Moos. 20:13; 4. Moos. 35:20, 21; Room. 13:1, 5; 1. Piet. 3:16.

Jos kuitenkin on selvät todisteet siitä, että kuolema on lähellä ja väistämätön, niin Raamattu ei vaadi käyttämään ylimääräisiä (ja kenties kalliita) keinoja kuolintapahtuman pitkittämiseksi. Jos kuoleman sellaisessa tapauksessa annettaisiin kulkea ehkäisemättä tietään, niin se ei rikkoisi mitään Jumalan lakia. On kuitenkin syytä olla erittäin varovaisia, ennen kuin päätetään, että potilaan toipumisesta ei ole mitään toiveita.a

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 7]

”On tunnettu tosiasia, että joskus ’parantumattomasti’ sairaat ihmiset toipuvatkin jostakin selittämättömästä syystä. Sitä paitsi lääketieteen nopean edistymisen vuoksi tämän päivän parantumaton tauti voikin huomenna olla parannettavissa.”

[Tekstiruutu s. 6]

Oikein vai väärin?

’Jos olisi jokin keino määrittää potilaan tuskien aste, niin armomurha tulisi sallia.’ – Ahmed

’Jos joku pitäisi velvollisuutenaan lopettaa ihmiselämän, niin se olisi samaa kuin hän asettuisi Jumalan asemaan – siis väärin jokaisessa tapauksessa.’ – Padilla