Onko saastuminen Jumalan syytä?
KORKEALLE kohoava punapuumetsä. Vaihteleva sademetsä. Suunnaton sininen valtameri, jonka aallot vyöryvät rantakiviä vasten. Värikylläinen keväinen autiomaa. Hohtavia vuorenhuippuja, jotka kohoavat tummanvihreitten metsien ja kimmeltävien sinisten järvien yläpuolelle. Näkymiä, jotka kerran saivat ihmiset huudahtamaan hiljaisesti kunnioittavan pelon vallassa: ”Jumalan maa!”
Mutta nykyään uusi ihmispolvi katselee likaista, sameaa ilmaa, teollisuusjätteitten tukehduttamia jokia, kuolleita järviä ja myrkytettyä maaperää, suurten kaupunkien tunkioita muistuttavia gettoja ja sanoo: ”Jumalan maa.”
Ihmiset sanovat saastumisen olevan Jumalan syytä. He saavat syytökseensä aiheen Raamatun 1. Mooseksen kirjan 1:28:ssa olevasta lausunnosta, jossa sanotaan: ”Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet’.”
Tuo Jumalan lausunto aloitti saasteen, väittää brittiläinen historioitsija Arnold J. Toynbee kesällä 1973 ilmestyneen Horizon-lehden kirjoituksessa, joka myöhemmin julkaistiin uudelleen Valituissa Paloissa vuonna 1974. Kirjoituksen nimenä oli ”Saasteen synty”. Toynbee on kuitenkin vain yksi viimeaikaisista saman syytteen esittäjistä.
Science-lehden 10. maaliskuuta 1967 ilmestyneessä numerossa Lynn White j:r sanoi kirjoituksessa ”Ekologisen kriisimme historialliset juuret”: ”Hävittämällä pakanallisen animismin kristillisyys teki mahdolliseksi luonnon välinpitämättömän hyväksikäytön.” Hän väitti, että ”kristillisyys kantaa raskaan syyllisyyden taakan” ”pahenevan ekologisen kriisin” tähden.
Whiten kirjoitus sisällytettiin teokseen The Environmental Handbook (Ympäristön käsikirja), jonka Maan ystävät -niminen yhdistys vuonna 1970 valmisti. Tuona samana vuonna Sierra Club -järjestö julkaisi käsikirjansa Ecotactics, jonka sivuilla 82 ja 83 sanotaan: ”Ihmisen pyrkimyksiä on tähän asti ohjannut 1. Mooseksen kirjan jumala. Olemme enimmäkseen olleet ylpeitä planeettamme alistamisesta. Nyt alamme havaita, että pyrkimyksemme ovat olleet harhaan johdettuja ja tuhoisia.”
Ian McHarg Pennsylvanian yliopistosta sanoi vuonna 1971 julkaistussa kirjassaan Design with Nature: ”Jos tosiaankin etsisi valtuutusta niille, jotka lisäävät radioaktiivisuutta, tekevät kanavia ja satamia atomipommien avulla, käyttävät hillittömästi myrkkyjä tai edistävät raivaustraktorimielialaa, ei voisi olla parempaa käskyä kuin tämä kohta (1. Moos. 1:28). Tässä voidaan nähdä lupa ja käsky valloittaa luonto – vihollinen ja uhka Jehovalle.” Monet muutkin, myös jotkut pappismiehet, yhtyvät tähän huutoon, että saastuminen on Jumalan syytä.
Tärkeä kysymys on: Kun Jumala käski ensimmäistä ihmisparia alistamaan maan ja vallitsemaan sitä, niin antoiko hän, kuten Toynbee sanoo, ”Aadamille ja Eevalle luvan tehdä sille mitä halusivat”? Oliko tämä Jehovan tarkoitus? Vai oliko hänen tarkoituksensa, että ihminen, joka tehtiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi, olisi maan huolenpitäjä, sen tilanhoitaja ei ainoastaan ihmisen vaan myös kasvien ja eläinten hyväksi? Viisas ihminen ei sinkoa harkitsemattomia syytteitä huomion herättämiseksi vaan ottaa ensin selville tosiasiat. Raamattu varoittaa: ”Jos kuka vastaa, ennenkuin on kuullut, on se hulluutta ja koituu hänelle häpeäksi.” – Sananl. 18:13.
Jumalan huolenpito kasveista ja eläimistä
Kun ihminen sijoitettiin Eedeniin, hänelle ei annettu lupaa tehdä sille mitä hän halusi. Sen käytölle asetettiin rajoituksia. Kuten Raamattu sanoo, hänen oli määrä ’viljellä ja varjella sitä’. Kasveja ei ollut tarkoitettu ainoastaan ihmisen käyttöön. Ne annettiin ruoaksi myös ”kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki”. – 1. Moos. 2:15–17; 1:30.
Laki, jonka Jumala myöhemmin antoi Israelin kansalle, osoitti, miten ihmisen oli ’tehtävä maa alamaiseksi’. Hän ei saanut käyttää sitä hyödykseen riistämiseen asti, vaan sen sijaan joka seitsemäs vuosi oli ”maalla levon aika, sapatti”. Kaikki, mitä kasvoi itsestään tuona vuonna, tuli jättää korjaamatta. Se oli jätettävä köyhille samoin kuin ”karjallesi ja metsäeläimille sinun maassasi”. – 3. Moos. 25:3–7.
Nykyään yli 800 lajin ja alalajin ilmoitetaan olevan sukupuuttoon kuolemaisillaan. Oliko tämä Jumalan tarkoitus, kun hän käski ihmisen vallita maata? Toiset Jumalan Israelille antamat lait osoittavat Luojan huolenpidon eläimistä. Esimerkiksi viljaa puivan härän suuta ei pitänyt sitoa, koska sillä oli oikeus syödä osa jyvistä. Härkää ja aasia ei tullut iestää saman auran eteen; se oli epäoikeudenmukaista pienempää ja heikompaa eläintä kohtaan. Lähimmäisen vetojuhta oli päästettävä ahdingosta, vaikka sen omistaja olisi vihamieskin ja vaikka olisi sapatti. – 5. Moos. 25:4; 22:10; 2. Moos. 23:4, 5; Luuk. 14:5.
Kun luemme, että Jumala vaatetti kedon kukkaset loistolla ja kauneudella, joka ylittää jopa kuningas Salomon komeuden, niin kuulostaako se tuhoojille annetulta valtuutukselta? Jumala ei hyväksy nykyaikaisessa sodankäynnissä harjoitettua kasviston tuhoamista ja ”poltetun maan” taktiikkaa. – Matt. 6:28, 29.
Tosiasiat siis osoittavat, että Raamatun arvostelijain syytös, että Jumala on vikapää maan saastumiseen, on perusteeton. Entä mitä parannuskeinoa nämä samat arvostelijat tarjoavat? Miten järkevä se on?
Polyteismi ja saastuminen
Nämä ihmiset, jotka syyttävät Jumalaa saastumisesta, sanovat yhteen ääneen, että koska ekologisen kriisin aiheuttaa uskonnollinen syy, parannuskeinonkin täytyy olla uskonnollinen. He sanovat, että juutalaiskristillisen monoteismin eli yhteen Jumalaan uskomisen tilalle täytyy tulla polyteismi tai animismi, usko, että kukkuloissa, joissa, puissa, linnuissa ja muissa eläimissä asuu monia jumalia ja että näitä monia jumalia täytyy palvoa.
Lynn White j:r sanoo, että ennen kuin animistit kaatoivat puun, kaivoivat vuoreen kaivoksen tai patosivat puron, he lepyttivät kysymyksessä olevia henkiä. McHarg kertoo intiaanimetsästäjästä, joka esitti karhulle pitkähkön anteeksipyynnön ennen sen tappamista ja selitti, että hän tarvitsi sen vuotaa ja sen lihaa. Mutta animistien palvovasta asenteesta huolimatta lopulta puu kaadettiin, vuoreen tehtiin kaivos, puro padottiin ja karhu tapettiin – jos se oli yhä lähettyvillä, kun puhe oli ohi. – Vrt. Room. 1:20–23.
Nykyään buddhalaiset, hindut ja šintolaiset palvovat myriadeja jumalia ja kunnioittavat eläimiä, kasveja, aurinkoa, ukkosta, tuulta, kallioita ym. Onko heidän polyteistinen palvontansa auttanut maan puhdistamisessa? Harkitsehan esimerkkiä. Encyclopædia Britannica -tietosanakirjan vuoden 1971 painoksessa oli hindulaisuutta käsittelevä kirjoitus, jossa sanottiin: ”Kaikki joet ja kukkulat ovat jossakin määrin jumalallisia, ja Gangesin äärimmäistä pyhyyttä . . . ei tarvitse korostaa.” Onko tuo ”äärimmäinen pyhyys” estänyt Gangesia saastumasta?
Ei. Eräs intialainen sanomalehtimies huomautti eräälle Gangesin varrella sijaitsevassa Benaresin ”pyhässä kaupungissa” kävijälle: ”Benaresissa tarvitsette ainoastaan vahvan mahalaukun ja avoimen mielen.” Eräässä New York Times –lehden äskeisessä kirjoituksessa esitettiin, kuinka jotkut intialaiset ”toivoivat, että Gangesin penkereillä kiinnitettäisiin enemmän huomiota yksinkertaiseen hygieniaan kuin monimutkaisiin palvontamenoihin”. Se on tosiaan saastunut joki.
Myöskään šintolaisuus ja muut animistiset uskonnot eivät ole suojelleet nykyajan Japania räikeältä saastuttamiselta. United Press International -uutistoimiston tiedonannossa sanottiin vuonna 1974: ”Japanin hallitus käy nykyään mahdollisesti taistelua elämästä ja kuolemasta ympäristön puhdistamiseksi.” Polyteistinen uskonto ei ole estänyt saastumista. Se ei varmasti ole pulman ratkaisu.
Saastumisen syy ja parannuskeino
Maan saastumisella on pohjimmaltaan kaksi syytä: ihmiskunnan tietämättömyys ja ahneus.
Monet ihmiset eivät ole tahallaan saastuttaneet maata. Esimerkiksi valtameristä on tullut todellisia kaatopaikkoja vain siksi, että ihmisillä oli vuosisatojen ajan väärä käsitys, että ne kykenevät ottamaan vastaan määrättömästi jätettä. Valtamerten asiantuntija kapteeni Jacques-Yves Cousteau sanoo: ”Työnnämme joka kuukausi niin monia miljoonia tonneja myrkyllistä jätettä elävään mereen, että ehkä kahdessakymmenessä vuodessa, ehkä aikaisemminkin, valtameret ovat saaneet kuolettavan haavan ja alkavat kuolla.” Ihmisen tietämättömyyden seuraukset alkavat saavuttaa hänet.
Ahneudella on tietysti ollut huomattava osa saastumisessa. Ihmiset ovat jatkuvasti halunneet enemmän kuin he tarvitsevat, ja teknologia on pyrkinyt tyydyttämään tämän kysynnän. Se on pitänyt tehtaat toiminnassa, ja ne ovat vuodattaneet jätteitään vesiin ja tupruttaneet savujaan ilmakehään. Teillä tungeksii autoja enemmän kuin koskaan, ja ne saastuttavat hengittämämme ilman. Sellainen, mitä ennen pidettiin ylellisyytenä, on ihmisen nykyisessä elämäntavassa muuttunut ”välttämättömyydeksi”. Sen aiheuttama saastuminen ei todennäköisesti lakkaa, niin kauan kuin tämä järjestelmä kestää.
1. Mooseksen kirjan 1:28:n lainaaminen ja Jumalan syyttäminen saastuttamisesta paljastaa sen, että ei olla tietoisia Jehovan monista kehotuksista huolehtia maasta ja sen eläimistä ja kasveista. Alamaiseksi tekeminen ei merkitse sortamista. Vallitsemisen ei tarvitse olla tuhoavaa. Rikkaruohot ovat arvokkaita monilla alueilla, mutta eivät puutarhoissamme. Leijonat ja tiikerit ovat erinomaisia viidakoissa, mutta eivät kaupunkiemme kaduilla. Emmekö voi alistaa rikkaruohoja ja kasvattaa lehtisalaattia tappamatta lintuja ja mehiläisiä? Emmekö voi valvoa ja käyttää eläimiä teurastamatta niitä sukupuuttoon? Täytyykö meidän jumaloida jokia saadaksemme puhdasta vettä tai palvoa tuulta saadaksemme puhdasta ilmaa tai kumartaa vuoria saadaksemme saastumatonta maata?
Saasteen synty ei johdu siitä, että Jehova antoi ihmiselle valtuuden huolehtia maasta. Sen sijaan maan asukkaat saastuvat moraalisesti, ennen kuin he saastuttavat ympäristönsä. Kysymyksessä on moraalin luhistuminen, ahneuden aiheuttama tietämättömien ihmisten saastuminen. Syy johtaa seuraukseen. Syy on saastuneet ihmiset; seuraus on saastunut ympäristö. Parannuskeino on ihmisten kasvattaminen ja puhdistaminen; sen jälkeen ympäristökin puhdistuu. Kun syy poistetaan, seurauskin katoaa.
Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää. Mutta nykyään on muotia kieltää tämä, työntää syyllisyys muualle, välttää henkilökohtaista vastuuta. Rikolliset sanovat, etteivät he ole syyllisiä – yhteiskunta on. Saastuttajat sanovat, etteivät he ole syyllisiä – Jumala on. Ja niin mielettömyys jatkuu.
Lisäksi tieteen läpitunkemassa, ateistisessa yhteiskunnassa on tullut suosituksi syyttää Jumalaa. Jos nämä jumalattomat miehet voivat vielä saada sen kuulostamaan tieteelliseltä ja onnistuvat panemaan nämä herjaukset huomattavien henkilöitten huulille, niin sitä parempi. Muutama vuosi sitten jotkut merkittävät pappismiehet julistivat Jumalan kuolleeksi. Nyt he herättävät hänet kuolleista syntipukikseen vihjaamalla, että hän on syypää ihmisten ekologisiin pulmiin. Onnistuuko se? Onko se oikeudenmukaista? Varmasti ei!
Slummit ja kaatopaikat, tomumyrskyalueet, haisevat joet, kuolevat järvet, myrkytetyt valtameret, sairas maaperä, likainen, savujen kyllästämä ilma ja yhä useampia vaarassa olevia eläinlajeja – kaikki nämä ovat ilmaus ihmisen tietämättömyydestä ja ahneudesta. Katso kaikkea tätä saastetta, näe se sellaisena, mitä se on, ja kuuntele sen julistusta: ”Ihmisen saastuttama maa!”
Mutta älkää menettäkö rohkeuttanne, te, jotka rakastatte Jumalaa ja kaikkea, mitä hän on tehnyt! Taivaat julistavat yhä Jumalan kunniaa, ja maan ihmeet puhuvat yhä hänen ikuisesta voimastaan ja majesteettiudestaan. Rohkaiskaa mielenne sillä, mitä Jehova sanoo meidän ajastamme: Tulee ”määräaika tuomita . . . ja saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maan”. (Ilm. 11:18) Miten rohkaisevaa onkaan tietää, että Jumala tulee pian toteuttamaan alkuperäisen tarkoituksensa ja pitämään huolen siitä, että maa tehdään oikealla tavalla ”alamaiseksi” – hänen kunniakseen ja koko luomakunnan pysyväksi hyödyksi!