Kysymyspalsta
◼ Onko sopivaa järjestää myyjäisiä tai muita rahankeruutilaisuuksia seurakunnan hyväksi?
Jotkin uskonnolliset järjestöt rahoittavat toimintaansa kirpputorien, myyjäisten ja muiden tapahtumien avulla. Vaikka tällaisten hankkeiden tarkoitus saattaa näyttää hyvältä, todellisuudessa kyse on rahan keräämisestä. Jehovan todistajat eivät rahoita toimintaansa sillä tavoin.
Elokuussa 1879, englanninkielisen Vartiotornin toisessa numerossa, selitettiin, miksi emme jäljittele kirkkojen tapoja kerätä rahaa: ”Me uskomme, että JEHOVA tukee ’Siionin Vartiotornia’, ja koska näin on, niin se ei milloinkaan kerjää eikä pyydä ihmisiltä avustusta. Jos Hän, joka sanoo: ’Kaikki vuorten kulta ja hopea on minun’, ei anna tarvittavia varoja, niin me ymmärrämme, että on aika lakkauttaa julkaiseminen.”
Me noudatamme edelleen Raamatun periaatetta: ”Tehköön kukin niin kuin hän on sydämessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa.” (2. Kor. 9:7.) Valtakunnansaleissa on lahjalaatikoita, joihin kukin voi laittaa rahaa niin halutessaan (2. Kun. 12:9). Lahjoituksia ei pyydetä, eikä niitä anneta sen vuoksi, että saataisiin jotain vastineeksi.