Jumalan profeetallinen sana toteutuu kaikilta osin!
1 Jehovan todistajat ovat aina olleet kiinnostuneita Raamatun profetioista. Niinpä olimme innoissamme, kun saimme tietää, että tämän vuoden piirikonventin teema olisi ”Jumalan profeetallinen sana”. Halusimme kovasti kuulla, millaista ’ruokaa oikeaan aikaan’ Jehova meille tarjoaisi (Matt. 24:45). Hän ei pettänyt odotuksiamme.
2 Konventin kohokohtia. Perjantain avainpuhe ”Kiinnitä huomiota Jumalan profeetalliseen sanaan” valaisi kertomusta Jeesuksen muodonmuutoksesta (Matt. 17:1–9). Siinä painotettiin, että olemme juuri nyt lähestymässä ajoista parhaita, sillä olemme todella pitkällä lopun ajassa. Uusi järjestelmä on aivan edessämme! Eräs tärkeä tapa kiinnittää huomiota Jumalan sanaan on lukea sitä säännöllisesti. Puhesarjassa ”Nauti Jumalan sanan lukemisesta” saimme käytännöllisiä ehdotuksia siitä, miten voimme tehdä Raamatun lukemisesta hyödyllisempää ja miellyttävämpää.
3 Lauantai-iltapäivänä tarkastelimme, mitä perusteita meillä on olla vakuuttuneita siitä, että elämme lopun ajassa. Pystytkö muistamaan kaikki perusteet? Sunnuntaiaamupäivänä käsiteltiin elävästi Habakukin profetiaa. Opimme, että meidän aikamme muistuttaa läheisesti hänen aikaansa ja että pian edessä on merkityksellisiä tapahtumia, kun Jehova tuhoaa pahat ja pelastaa vanhurskaat. Ymmärsitkö Jaakobista ja Esausta kertovan raamatullisen näytelmän sanoman? Meidän on työskenneltävä, jotta saisimme siunauksia Jehovalta, ja vastustettava välinpitämätöntä henkeä.
4 Kiehtova uusi kirja. Miten haltioissamme olimmekaan saadessamme uuden kirjan Kiinnitä huomiota Danielin profetiaan! Olet epäilemättä jo alkanut lukea tätä jännittävää kirjaa. Sen julkaisemisesta ilmoittanut puhuja sanoi: ”Kaikki Danielin kirjan profetiat ovat jo täyttyneet muutamaa yksityiskohtaa lukuun ottamatta.” Eikö tämä tähdennäkin aikamme kiireellisyyttä?
5 Konventin ohjelma sai meidät entistä vakuuttuneemmiksi siitä, että kaikki ne Jumalan lupaukset, jotka eivät vielä ole täyttyneet, toteutuvat. Se kannusti meitä jatkamaan Jumalan profeetallisen sanan julistamista toisille!