Uusia tulee lisää joukoittain
1 Aivan kuten ensimmäisellä vuosisadallakin kristillinen seurakunta kasvaa nykyään ilmiömäistä vauhtia (Apt. 2:41; 4:4). Viime vuonna kastettiin 366579 uutta opetuslasta eli keskimäärin yli tuhat joka päivä! Kolmena viime vuotena kastettiin yli miljoona uutta. Jehova on tosiaan lisännyt seurakuntaan jatkuvasti joukoittain uskovia (Apt. 5:14).
2 Monet uudet, joilta puuttuu kokemusta kristillisestä elämäntavasta, tarvitsevat apua ja valmennusta niiltä, joilla on vahva usko (Room. 15:1). Varhaiskristittyjen keskuudessa oli muutamia, jotka eivät olleet ’pyrkineet kypsyyteen’, vaikka he olivat olleet kastettuja useiden vuosien ajan (Hepr. 5:12; 6:1). Sen vuoksi Paavali painotti heprealaisille kirjoittamassaan kirjeessä piirteitä, joissa kristittyjen tuli kasvaa hengellisesti. Mitä ne ovat, ja miten tarvittavaa apua voidaan antaa?
3 Hyvien tutkimistottumusten kehittäminen: Paavalin ohjeiden mukaisesti hyvänä tutkijana olemiseen sisältyy aktiivinen oppiminen, kertaaminen ja Jehovan järjestön antaman ”vahvan ruoan” nauttiminen (Hepr. 5:13, 14; ks. Vartiotorni 15.8.1993 s. 12–17). Ottamalla uudet uskovat mukaan hengellisiin keskusteluihin ja kertomalla heille kallisarvoisista totuuden helmistä, joita itse olet löytänyt tutkiessasi henkilökohtaisesti, saatat innostaa heitä kehittämään hyvät tutkimistottumukset. Voisit ehkä toisinaan pyytää jonkun uuden tulemaan mukaan henkilökohtaiseen tai perhetutkisteluusi.
4 Säännöllinen kokouksissa käyminen: Uskollinen esimerkkisi ja rakkaudelliset rohkaisun sanasi auttavat uusia seurakunnan jäseniä välttämään erästä toista Paavalin mainitsemaa huolenaihetta – ”tapaa”, joka joillakuilla on, olla poissa kristillisistä kokouksista (Hepr. 10:24, 25). Auta heitä ymmärtämään, että kokoukset ovat heidän hengellinen yhdyssiteensä seurakuntaan. Ota aloite ja toivota heidät tervetulleiksi veljesseuraamme.
5 Jehovan lähestyminen luottavaisesti: Jotta voisimme voittaa lihalliset heikkoutemme ja persoonallisuudessamme olevat puutteet, meidän täytyy rukoilla Jehovaa ja kertoa hänelle syvimmät ajatuksemme ja huolenaiheemme. Uusien täytyy oppia, että anoessaan Paavalin kehotuksen mukaisesti Jehovalta apua heidän ei tarvitse epäröidä (Hepr. 4:15, 16; 10:22). Se että kerrot tästä omia kokemuksiasi, vahvistaa uuden luottamusta siihen, että Jehova kuulee sydämestä lähtevät rukoukset.
6 Ajan varaaminen palvelukseen: Paavalin mukaan myös se, että ’uhraamme aina Jumalalle ylistysuhria’, vahvistaa meitä hengellisesti (Hepr. 13:15). Voitko ottaa uuden julistajan mukaasi, kun lähdet kenttäpalvelukseen viikoittaisen aikataulusi mukaisesti? Ehkä voisitte harjoitella yhdessä esityksiänne tai harkita osallistumista sellaiseen palveluksen piirteeseen, jota uudempi julistaja ei ole vielä kokeillut.
7 Se että uusia tulee lisää joukoittain, tuo meille suurta iloa. Käyttämällä voimiamme uusien seurakunnan jäsenten valmentamiseen ja kehottamiseen autamme heitä kehittämään lujan uskon, jota he tarvitsevat ”sielun elossa säilymiseksi” (Hepr. 3:12, 13; 10:39).