Ilmoituksia
◼ Kirjallisuus, jota tarjotaan helmikuussa: Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä. Maaliskuussa: Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma on käsillä!. Huhti- ja toukokuussa: Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet sekä mikä tahansa kirjanen (paitsi Koulu-kirjanen). Jos uusintakäynneillä havaitaan kiinnostusta, voidaan tarjota tilausta. HUOM.: Edellä mainittua rynnistyskirjallisuutta tarvitsevien seurakuntien tulee sisällyttää sitä koskeva tilaus seuraavaan kuukausittaiseen kirjallisuustilaukseensa (S(d)-14).
◼ Sihteerin ja palvelusvalvojan tulee tarkastella kaikkien vakituisten tienraivaajien toimintaa. Jos jollakulla on vaikeuksia saavuttaa tuntitavoitettaan, vanhinten tulee järjestää hänelle apua. Tarkastelkaa ehdotuksia 1. lokakuuta 1993 ja 1. lokakuuta 1992 päivätyistä Seuran kirjeistä (S-201). Katsokaa myös vuoden 1986 elokuun Valtakunnan Palveluksemme sisäliitteestä kappaleita 12–20.
◼ Muistonvietto pidetään lauantaina 26. maaliskuuta 1994. Vaikka puhe voi alkaa aiemmin, muistakaa, että vertauskuvien tarjoilun ei tule alkaa ennen auringonlaskua. Tarkistakaa, milloin aurinko laskee teidän paikkakunnallanne. Tuona päivänä ei pidetä muita kokouksia kuin kenttäpalveluskokouksia. Jos seurakunnallanne on tavallisesti kokoukset lauantaina, haluatte kenties pitää ne jonakin toisena viikonpäivänä, jos valtakunnansali on käytettävissä.
◼ Julistajien, jotka haluavat toimia osa-aikaisina tienraivaajina maalis- ja huhtikuussa, tulee tehdä suunnitelmansa nyt ja jättää anomuksensa hyvissä ajoin. Tämä auttaa vanhimpia tekemään tarpeelliset kenttäpalvelusjärjestelyt ja järjestämään saataville tarpeeksi kirjallisuutta.
◼ Kesän 1994 piirikonventit on suunniteltu pidettäväksi seuraavasti:
24.–26.6.1994
Ouluhalli, Oulu: Kierrokset 8C, 10, 11, 12
Jäähalli, Helsinki: Kierrokset 1, 3
Strängnäsin konventtisali, Ruotsi: Ruotsin suomenkieliset kierrokset
Jakobsbergin konventtisali, Ruotsi: Ruotsin englanninkieliset srk:t
1.–3.7.1994
Jäähalli, Helsinki: Kierrokset 2, 6, 14A, 15A ja B
Pirkkahalli, Tampere: Kierrokset 5, 9, 14B ja C, 15C
8.–10.7.1994
Pirkkahalli, Tampere: Kierrokset 4, 7, 8A ja B
Konventtisali, Hämeenlinna Kierros 13 (ruotsinkielinen)
◼ Uusia julkaisuja saatavilla:
Englanti: Vartiotornin julkaisujen hakemisto 1991–1992. Latvia: Tuleeko tämä maailma säilymään? (Traktaatti nro 19), Lohdutusta masentuneille (Traktaatti nro 20). Liettua: Tuleeko tämä maailma säilymään? (Traktaatti nro 19), Lohdutusta masentuneille (Traktaatti nro 20). Ruotsi: He tutkivat Raamattua päivittäin 1994, Jehovan todistajien kalenteri 1994. Suomi: Lehtikotelo, He tutkivat Raamattua päivittäin 1994. Venäjä: He tutkivat Raamattua päivittäin 1994.
◼ Uusia äänikasetteja saatavilla:
Englanti: Sen tekeminen mikä on oikein Jehovan silmissä (kuunnelma).